torstai 22. huhtikuuta 2021

Ida Aalbergiä odottaessa

Alex Federleyn kuva asemalta
Fyren 1/1899
Tositapauksia-sarjassa Uudessa Suomettaressa 25.1.1887 julkaistu kertomus.

Oli keskiviikko-ilta. Asemalle oli kokoontunut paljon väkeä. Näyttelijä X. rouvineen käyskenteli pitkin toisen luokan salin kiiltävää lattiaa, salaa hieroen sminkkiä silmäinsä alta, ylioppilas I. jutteli vilkkaasti erään nystyränenäisen neiden kanssa, tervehtien tavan takaa vastaan-sattuvia tuttaviaan. Tuossa oli polytekniko L., hyvin harras teateri-mies, joka usein seisoi kulissien välissäkin hymysuin näyttelijöitä tervehtien, vieläpä antaen joskus kättä itse tohtorillekin; hän oli näet muutamia kertoja ollut statistina ja siten tullut noin niinkuin läheisemmäksi henkilöksi teaterille. Rouvaansa odotteli lihakauppias Y. tyttärineen, joka oli viisi luokkaa käynyt läpi tyttökoulussa. Lihakauppias oli isänmaallinen mies, joka hyvin kernaasti tarjosi punssia tahi portviiniä teaterin referenteille ja muille sellaisille herroille. Piletti-luukun vieressä seisoi muun muassa professori H:n palvelus-tyttö häveliäästi valkian päähineensä kulmaa hieroen ja silloin tällöin vilkaisten sivukulkeviin herroihin. Ja oli siellä paljon, paljon muitakin ihmisiä, ketä lienevät olleetkin. Onhan sitä kaikilla ihmisillä asiata asemalle junan tullessa.

"No, neiti Aalberg palaa vihdoin viimeinkin", lausui ylioppilas I. daamilleen. "Eikö se ole hupaista!" "Niin! voi kuinka ikävä häntä on ollutkin. Tuntuu siltä kuin olisi teaterista sielu poissa, kun ei hän ole saapuvilla." 

Lihakauppias seisoi aivan lähellä edellisiä puhujia ja näpisti hihastaan tytärtään, joka oli huomionsa erääsen hoikkasääriseen herraan kiinnittänyt. 

"No, milloin hän lopullisesti saapuu sitten kaupunkiin?" kysyi taasen nystyränenäinen neiti kavalieriltaan. Ihan näinä päivinä vakuuttavat hänen saapuvan", selitti ylioppilas. 

Näyttelijä X. asteli juuri sivuitse. Ylioppilas I. riensi hänen luoksensa: "Kuule veli, sanoi hän, ketä odotat sinä? Ethän vaan neiti Aalbergia." 

Näyttelijöillä on — tosin kyllä muillakin ihmisillä — eräs ominaisuus, joka ainakin Arkadian pukulooseissa saapi usein hauskuutta toimeen. He hyvin mielellään noin huvin vuoksi vaan ja ilman mitään tarkoitusta pistävät pieneksi valheeksi. Herra X. myöskin mielellään sillä tavoin huvitti itseään ja lähimmäisiään. 

"Juu", vastasi, hän kysyjälle, "kyllä neiti Aalberg saapuu tänä iltana." "Oletko varma siitä?" "No, kun teateriin tuli häneltä itseltään telegrammi." Hän jatkoi hymyillen astelemistaan.

Lihakauppias kuuli tuon keskustelun. Hänellä on muuten hyvänlaiset korvat, — jos vatsakin. "Eikö tämä ollut onnellinen sattumus!" virkkoi hän tyttärelleen. "Neiti Aalberg tulee tänä iltana" "Voi, voi!" riemuitsi tytär. 

Näyttelijä X. meni taasen sivuitse. "Tuleeko hän tässä vai seuraavassa junassa?" kysyi vielä ylioppilas I. "Seuraavassa, seuraavassa", oli vastaus.

Pian levisi tieto odottelemaan yleisöön, että he saivat kunnian ottaa ensimmäiseksi vastaan suurta taiteilijatarta. 

Kello oli kaksikymmentä vailla kymmenen. Edellinen juna tuli. Lihakauppias sai syliinsä rouvansa, jolla oli kaikellaista kerrottavaa maatilalta. "Kuule eukkoseni", virkkoi lihakauppias. "Tahdotko jäädä vastaan-ottamaan neiti Aalbergia. Hän tulee ensi junassa." "No, mitä minä hänestä", rupesi rouva sanomaan, mutta huomattuaan ukkonsa tuosta pahastuvan, päätti hän jäädä odottamaan. 

Professori H:n rouva saapui myöskin jotenkin väsyneenä matkasta, mutta saatuaan kuulla, että täällä neiti Aalbergia odotettiin, ei hän voinut olla jäämättä odottamaan. 

Tyytyväisenä nojasi polytekniko L. seinää vasten. Olihan hän ollut statistina Regina von Emmeritsissä. Ja olihan neiti Aalberg hänelle sanonut: "Teidän pitäisi seistä tuonnempana, ettette olisi minun tielläni." Hän saattoi siis huoleti nostaa hänelle lakkiansa, niinkuin tuttavalle ainakin. Mitä se teki vaikkei hän nyt esitetty ollutkaan. 

"Olisipa hauska ojentaa tässä hänelle kukkaisvihko tervetulijaisiksi, mutta mistäpä sen nyt ottaa", lausui ylioppilas I. naisille, jotka olivat heidän seuraansa liittyneet. 

Jo kuului jyminä . . Kaikki olivat suurimmassa pinnistyksessä. 

"Liekö hän suuresti muuttunut", lausui eräs hra I:n seuralaisista. 

"Mutta jos hän tulee toisen luokan kautta", huomautti eräs naisista. 

"Ei hän sitä valitse, hän on kansan lapsi", vastasi ylioppilas. 

Ovet avattiin. Ensimäiseksi tuli näkyviin sliippasaksari ryssä "polkupyörineen". Manaili vielä hävytön sitä, ettei hänelle tietä tehty. Röyhkeiksi käyvät ryssät. Ryssän jälestä tulvaili ketä kutakin matkustavaisia, mutta ei tullut vaan sitä odotettua. Jo, jo tuli näkyviin nainen suuressa turkissa. Hänen kasvojaan peitti puoleksi musta huimi. Ylioppilas oli juuri huudahtaa: "Eläköön!" kun eräs herra joukosta riensi tulijalle vastaan ja otti hänet syliinsä. Yleinen hämmästys! Sitten ääretön tyytymättömyys. Sekään ei ollut neiti Aalberg. 

"Kuule eukkoseni", virkkoi tuo tuntematon herra tulijalle. "Onko neiti Aalberg tullut samassa junassa?" "Neiti Aalberg! Pitäisikö hänen tulla Pietarista? Eikö — " 

"Se on totta!" 

Tämä juna tulikin Pietarista päin. 

Ihmiset haihtuivat pian asemalta. Turhaan etsi ylioppilas I. näyttelijä X:tä. Hän oli jo lähtenyt matkoihinsa edellisen junan tultua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti