Salo oli selvittänyt 1500-luvulla ja 1600-luvun alussa eläneiden esi-isiensä eli linnansaarnaajan ja tämän vävyä monipuolisesti ja alkuperäisiin lähteisiin hakeutuen. Voudintileissä Salo on "inspiroitunut" ruokailijaluetteloista, joihin itsekin ihastuin Olof Ångermanista kirjoittaessani. Sukututkijat hakeutuvat nimiluetteloiden ääreen? Tunnistin vanhan projektini hengen myös virkkeestä "Linnan tilit olisivat luettavissa ilman esi-isääni Ludovicustakin, mutta hänen mukanaan tunnen olevani lähemmässä yhteydessä 1500-luvun elämään ja Turun linnan väkeen." (s. 26).
Konkreettisesti Salon työn tasoa kuvaa se, että kun voudintilien mikrofilmauksessa oli hypätty sivu yli ja tämä puuttui näin ollen myös digitoinneista, hän oli käyttänyt hyväkseen edellistä kuvaa, jossa häämötti sivun läpi näkyvä muste, josta sai kuvankäsittelyllä luettavaa. (s. 54)
Lähteet on avattu ja tulkittu perusteellisesti. Erityistä vaivaa on nähty selvitettäessä talojen ja tilojen omistuksen henkilöhistoriallista potentiaalia. Päättely on kauttaaltaan avattu tekstiin, mikä lisää tehdyn työn uskottavuutta ja arvoa ja on mukavaa luettavaa. Ainoa huomaamani puute oli se, että Lauri Pihlajamaan Tukholman suomalaisen seurakunnan papisto 1533-1999 (2000) oli jäänyt tarkistamatta. Ainakin 1600-luvun pappien osalta se on hyvää työtä ja olisi voinut vahvistaa Ludovicuksen uran alun.
Kirjan loppuosassa on pienempiä elämäkertoja Nicolauksen jälkeläisistä, joista yksi oli hetken kappalaisena Kokemäellä, joten tunnelma lukiessa nousi edelleen. Huipentuakseen sivuilla 124-128, joilla on erinomainen yleisempi opetus siitä, miten hyväntahtoisesti kotiseutututkijan patronyymin perusteella kirjaama "poika (?)" menettää pian kysymysmerkkinsä ja muuttuu "totuudeksi", joka johtaa lopulta uusiin virhepäätelmiin. Älkää tehkö noin, vaan tehkää niin kuin Salo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti