Täydennysosia

1) Turun yliopiston Suomen historian oppiaineen blogissa julkaistiin Elsa Hietalan teksti Kadonnut metsästyskoira Poku ja koiran arvo 1800-luvulla. Kadonneita eläimiähän oli myös 1700-luvun ilmoituksissa. Oheisessa Bondelyckan-kuvassa talonpojan koiran tiukan ketjun voi ehkä ymmärtää arvon ilmaisuksi? 

2) Kun julkaisin ensimmäisiä lainauksia Carl Fredrik Nordlundin kirjasta Kuvaelmia menneitten aikojen eloista ja oloista kommenteissa kysyttiin verkkosaatavuutta. Sitä ei silloin ollut, mutta nyt on. Paljastettakoon tässä, että kirjan viimeinen luku käsittelee Patrik Österholmia, mitä en valitettavasti tiennyt omaa versiotani kirjoittaessani.

3) Keväällä 2017 julkaisemaani tekstiin Raamatullista arkeologiaa suomalaisen johdolla pitäisi lisätä ukaasi siirtyä lukemaan Timo R. Stewartin tuoretta teosta Valter Juvelius ja kadonneen arkin metsästys. Ylen sivulla on pääkohdat, mutta selaukseni perusteella uskallan suositella itse kirjaakin.

4) Pia Koivunen linkitti Twitteriin MTV3:n jutun Näin puu saadaan näyttämään siltä kuin siihen olisi osunut kranaatti – katso videolta, miten taistelupaikkoja jäljitellään sodanajan kuntoon Ilomantsissa saatteella "Siis mitä mä just luin? Tuhotaan metsää, jotta se näyttäisi sodanaikaiselta". Kun vuonna 2009 yksinäni kiersin Hattuvaaran teemapolun varmasti ajattelin, että tunnelma oli ollut toinen kuin kylttien kuvauksissa, ja ehkä kontrasti koskemattomaan luontoonkin tuli mieleen. Ainakaan en kaivannut lisää lavastusta. 

5) Jyväskylän yliopiston historianopiskelijoiden ainejärjestön Tosine-lehdestä olen vuonna 2009 linkittänyt yhden jutun. Selasin joutessani sittemmin julkaistut numerot verkkoarkistosta. Numerossa 2/2009 kiinnosti Rene Rangan tiivistys HOL-seminaarista, jossa oli opastettu tutkijan uralle:

Nykytutkimuksen kulmakiviä on myös se kuuluisa verkostoituminen. Seminaareissa ja kaikenkarvaisissa kissanristiäisissä tulee käydä haalimassa arvokkaita kontakteja ja kasvattamassa omaa hyvä veli - verkostoa. Tämä onnistuu parhaiten häppää² ottamalla ja keskustelemalla – ei loistavia esitelmiä pitämällä, sillä niitä kukaan ei vuoden päästä enää muista.

Jep. Kokemukseni perusteella esitelmiä pitämättäkin voi luoda asiantuntijaimagon. Mielikuvilla on toisinaan hyvin olematon suhde todellisuuteen.

Numerosta 1/2012 löytyi kaksi inhorealistista kuvausta pienen museon kesätyöläisyydestä. Esimerkkiote:

Niin, museon senaikainen kokoelma olikin vallan kiehtova ja kuvailun arvoinen. Museon edellinen hoitaja oli ollut melkoinen persoona, joka oli mm. myynyt pimeästi aseita museon kokoelmista. Aina välillä asiakkaat kyselivätkin mahdollisuutta ostaa vitriineissä olevia pyssyjä kotiinvietäviksi. Jotkut olisivat myös halunneet antaa alakouluikäisen lastensa kokeilla vähän miltä se tuntuu pitää asetta kädessä ja "tussauttoo ryssää silimien vällii". Tämä ei oikein sopinut omaan museopedagogiseen ideologiaani. (Riikka Muhonen)