 |
| Tuulispään 33-34/1928 kansikuva |
Tämä ei sanottavasti auttanut seminaaripaperin kirjoittamista, joka oli oma tuskien taipaleensa. Pienemmästä päästä älähdyksiä oli havaita, että Hushållnings Journaliin on osittainen sisällysluettelo (lyhennelmineen!), kun olin käyttänyt tunteja kirjaamalla artikkeleja Kansalliskirjaston Erikoislukusalissa. Jossa olin istunut, sillä mistään ei ollut löytynyt lehteä digitoituna. Ei yhtään mistään...
... vaikka olin kymmenen vuotta (tai jotain sinne päin) sitten kerännyt Googlen digitoinneista kyseisistä lehdistä setin. Jonka olin sittemmin unohtanut ja löysin nyt puhtaasti sattumalta lokakuun alussa. "Aamun naurut "ei saatana" -saatteella", kuten FB:hen päivitin.
Kirjoittamista olisi pitänyt auttaa Opinahjon väikkärinkirjoituskurssi pienryhmineen. Mutta sen pääopetukseksi on tähän mennessä osoittautunut, että eri humanistisilla aloilla kirjoitetaan aivan eri tavoilla. Toisten tekstit näyttivät silmissäni ongelmallisilta ja kilteistä, mutta huolestuneista kommenteistaan päätellen he näkivät omat näytteeni vielä kamalampina. Ei omiaan kohentamaan itseluottamusta.
Taivaan kiitos itseluottamuksen rippeitä oli omasta takaa vielä tähän puristukseen. Seminaaripaperi, joka esittää yhtä väikkärin alalukua, oli lähes loppuun asti alimittainen ja täysin palasina. Usko olisi voinut loppua, mutta ei. Vielä. Sain aikaiseksi omasta mielestäni melkein loogisen tekstin ja palautin sen aikataulussa. Valmiina ihan mihin tahansa palautteeseen. Kun olin väännön jälkeen käytännöllisesti katsoen sokea omalle tekstilleni, kaikki palaute tulisi olemaan yllättävää.
Ja tällä palautteella tekstit pitäisi seuraavina vuosina saada historiantutkimuksen akateemiseksi kirjoittamiseksi. Tarkkojen tunnusmerkkien sijaan tekstilajin määrittely näyttää olevan samalla linjalla kuin amerikkalaisen tuomarin lausunto pornografiasta: "I know it when I see it". Kimmo Svinhufvud:
Sosiaalistumisen malli (engl. socialization or acculturation) puolestaan tarkoittaa oppiainekohtaisen kulttuurin vähittäistä omaksumista. Tässä mallissa kirjoittamisen opetus on suurelta osin implisiittistä, toisin sanoen sitä ei juuri ole.
Opiskelija omaksuu vähitellen hänen alalleen, oppiaineelleen ja ainelaitokselleen tyypillisen tavan kirjoittaa. Hän alkaa vähitellen hahmottaa, miten tapana on toimia ja mitä arvostetaan. Käytännössä oppiminen tapahtuu tekstien lukemisen ja havainnoimisen kautta, mutta luonnollisesti toisinaan opiskelija saa vaikkapa opinnäytettään tehdessään tai tutkimushankkeeseen osallistuessaan ohjausta ja ohjeita.
Vastaava kirjoittamisen tai laajemmin viestinnän tai käyttäytymisen oppiminen tapahtuu ihmiselämän kuluessa useaan kertaan. Rajattuna käytännön esimerkkinä voi käyttää esimerkiksi Twitteriä, jossa aloittelijat ovat olleet usein kysymysmerkkinä: miten ja mitä tänne on tarkoitus kirjoittaa? Paikalle jäävät (ja kirjoittavat) omaksuvat sekä itselleen että kuplalleen sopivat aiheet ja ilmaisutavat.
Ja samalla tavalla - kuvittelen - tutkimieni Inrikes Tidningarin lukijoiden ensin ihmetelleen sitä, mitä lehteen sopi kirjoittaa. Vuosien kuluessa lehden sisällöstä tuli yhä yhdenmukaisempaa ja yksipuolisempaa. Sosiaalisen vuorovaikutuksen prosessissa kulttuuria muokatiin ja se omaksuttiin eli sosiaalistuttiin. Kuullostaa aika tyylikkäältä, mutta valitettavan yhteiskuntatieteelliseltä. Saisikohan tällaista ilmaisua käyttää historian väitöskirjassa?
Hei, saitko seminaarista hyviä kommentteja? Vanhoista blogikirjoituksista ymmärsin, että keväällä seminaaripalaute ei ollut täysin hyödyllistä ja toivoit, että pidemmällä olevaan tekstiin tulisi parempaa palautetta. Kävikö näin?
VastaaPoistaJa ikävää, jos kirjoituskurssista ei ole ollut sanottavaa hyötyä. Muista laittaa se kurssipalautteeseen.
Voi kamala, mitähän olen taas kirjoittanut. Kyllä siitä ekastakin seminaarisessiosta käyttökelpoista palautetta irtosi, mutta kieltämättä tämä kerta oli antoisampi.
VastaaPoistaKirjoituskurssi on vielä kesken, joten käänne on mahdollinen. Ja on opiskelijasta kiinni, mitä kurssista saa irti.