Tuuliviireistä

A. M. Tallgren kirjoitti Helsingin kaikuun 12/1913 jutun tuuliviireistä. Teksti on varsin lyhyt, mutta sisälsi minulle uutta tietoa. Kun en ole koskaan tuuliviirejä suuremmin ajatellut. Kirjoittajakaan

ei ikinä ennen ollut tullut viirejä tarkanneeksi, on kesäisen matkansa yhteydessä ja jälkeen nähnyt sellaisia sangen useita muotoja monessa pitäjässä. Niinpä m. m. kotipitäjässäni, jossa en lainkaan muistanut minkäänlaisia viirejä nähneeni. Totta kyllä, että nyt olen voinut havaintoja tehdä vain rannikkopitäjissä ja rantakaupungeissa, mutta suurestikaan erehtymättä voinee väittää monenmallisia viirejä löytyvän pitkin maata. 

Ehkä hetken miettimällä olisi tullut mieleen kukonmuotoiset viirit, jotka Tallgren mainitsee ensimmäisenä. Näitä hän oli jo käsitellyt Joulutunnelmassa 1912 artikkelissa Kirkonkukko. 

Ne ovat tavallisimmin kupari- tai rautapellistä tehdyt ja käyvät tuuliviiristä. Toiset ovat plastillisia, esim. Maalahden kirkon vanha puinen kirkonkukko, nyt Seurasaaren museossa Helsingissä, ja Raahen vanhan kirkon tornin huipulla ollut kukko, josta vanhat aina kertoivat, että siihen mahtuisi puoli tynnyriä viljaa. Itse asiassa on ontelo niin pieni, että tuskin kappa ruista siinä saisi sijansa, mutta ontelo siinä kumminkin on. 

Kirkonkukot mitkä ovat pyrstöönsä kiinnitetyllä rautatangolla kiinni, mitkä ruumiinsa läpi tai sivu kulkevassa telineessä. Kiikoisten kirkon kukko näyttää aivan epätoivoisella intohimolla kynsillään takertuneen siihen tankoon kiinni, jonka määrä on estää kukkoa putoamasta maahan, kun taas toiset jotenkin levollisina saavat seisoa viirinä olevan rautalevyn harjalla. 

[...]Toiselta puolen on kirkon tornien kukko sopinut tuuliviiriksi tai harjakoristeeksi maallisiinkin ja se löytyykin jokseenkin yleiseen kauniina tuuliviirinä ainakin Uudellamaalla ja Eteläpohjanmaalla, joissa olen sen muistiin merkinnyt. 

Kukko oli mukana myös toisessa mallissa.

Kuva esittää sangen hauskaa ja omituista viiriä, joka on ostettu Petolahden Ribackan kylästä. Sen malliset ovat yleisiä usean naapurikylänkin alueella. Se esittää rekeä jonka eteen on valjastettu kukko ja jossa istuu takana matkustaja. Etulaudalla istuva ajuri on tässä viirissä, jonka sain ostettua, ruostunut poikki, mutta yleensä on tänmallisissa tuulenosoittajissa aina oleva ajuri ja matkamies. — Tietojen mukaan on näitä viirejä kylässä tehty n. 40 vuoden aikana, ja sellaisia tekee vieläkin seppä Ågren. Ensimäisen oli tehnyt joku Sundblad, joka oli puolet elämätään ollut matkoilla, nimenomaan Turun puolessa ja Paraisilla. En kuitenkaan muista koskaan nähneeni niillä seuduilla viirejä, jotka kuvaavat rekeä, kukko valjaissa. 

Turunkin puolessa ja yleensä Eteläsuomen rannikolla ovat sen sijaan yleisiä viirit, jotka kuvaavat avokitaisia lohikäärmeen päitä. Toinen kuvamme esittää sellaisen Merikarvian ja Sidebyn rajalta, joka seudulla on tehty n. 80 vuotta Honkajärven kestikievaritalon viiriksi. Aikansa palveltuaan oli se saanut väistyä syrjään, mutta sen sijalle oli tehty toinen samanmoinen. 

Tältä kauheakitaiselta ja julmahampaiselta otukselta on kieli katkennut; muissa näkemissäni viireissä se pistää pitkälle suusta kaartuen usein voimakkaasti ylöspäin. Väliin on tuon kielen kärki tehty ongenkoukun tai nuolenpään tapaiseksi.

Yleisempiä ovat ilmeisesti olleet tyylitellymmät lohikäärmeet, joista Tallgrenilla on esimkerkki silloisista Seurasaaren kokoelmista.

 

Finnasta löytyy kaksi varhaisempaa selvää vastinetta.

Vanhakartanon tilalta Ulvilan Pietniemestä.
Satakunnan museo. CC BY 4.0

Seurasaaren ulkomuseo. CC BY 4.0