sunnuntai 13. syyskuuta 2020

Ei mikä tahansa puhaltaja?

Perjantaina Kari Laitinen puolusti väitöskirjaansa Piipareita, klarinetinpuhaltajia ja musikantteja : Sotilassoittajat Suomessa Ruotsin ajan lopulla. Väitöskirjatutkimukseni kannalta työ kiinnosti 1700-luvun kulttuurin kannalta, mutta avattuani kirjan huomasin sen yhteyden sukututkimukseeni. Juuriini ei kuulu 1700-luvun lopun suomalaisia sotilassoittajia, joista tutkimuksessa olisi ollut eniten tietoa. Mutta Laitinen on lukuihin 2 ja 3 koonnut käyttökelpoisen paketin aiemmasta ajasta.

Tästä lähdin hakemaan (vihdoinkin!) kontekstia Joachim Hohenthalille, jonka hyppäys Brandenburgista Itä-Götanmaan ratsurykmentin trumpetistiksi vuoteen 1684 mennessä jäi taas/vieläkin kirjassani Schildtit ja Spolstadin Hohenthalit hämäräksi. (Oheinen Rijksmuseumin tarjoama kuva Diverses exercices de cavalerie on hieman varhaisempi ja toisaalta, mutta soittopeli on oikea.) 

Heti sain soittamisesta tietoa, jota en ollut itse kirjallisuudesta löytänyt:

Hovi- ja kenttätrumpetistien soitin oli keskiajalta lähtien venttiilitön messingistä tai hopeasta valmistettu sylinterimäinen luonnontrumpetti, jolla soitetut melodiat perustuivat soittimen yläsävelsarjan käyttöön. Se kuinka monia yläsäveliä trumpetilla voitiin soittaa, riippui soittajan taidoista. Ratsuväessä trumpetistin ei tarvinnut olla tehtävässään yhtä harjaantunut kuin hovissa toiminut kollegansa, koska sotaväen äänimerkit liikkuivat yleensä kolmannen ja kymmenennen yläsävelen välillä. Yksinkertaisimmillaan ratsuväen trumpetistit varioivat signaaleissaan duurikolmisoinnun ääniä, kun taas taitavimmat hovitrumpetistit saattoivat soittaa mutkikkaampiakin melodioita käyttäen yläsävelsarjan ylempiä ääniä. (s. 23)

Merkkisoittojen lisäksi monissa ratsuväen osastoissa kuultiin myös fanfaareita ja muuta juhlamusiikkia, joita kolmi- tai neliääniset trumpettiryhmät esittivät patarumpalien säestäminä. Tämä oli 1600-luvun jälkipuoliskolle asti ainoa soitinkokoonpano, joka vastasi sotaväessä esitetystä moniäänisestä musiikista. (s. 24) 

Joachim Hohenthalin taustaan valonsäkeitä tarjosi kappale

Trumpetistien ja patarumpalien tehtävistä oli tullut keskiajan lopulla arvostettu ja haluttu ammatti muusikkojen keskuudessa. Kasvavan kaupunginmuusikkokunnan vallatessa musiikkimarkkinoita, hovien ja rykmenttien trumpetistit ja patarumpalit järjestäytyivät eri puolilla Eurooppaa omiksi killoikseen, suojatakseen asemiaan ulkopuoliselta kilpailulta. Ainoastaan näihin kiltoihin kuuluneilla soittajilla oli oikeus harjoittaa trumpetinsoittajan ja patarumpalin ammattia. (s. 23) 

Eli trumpetin soittoa ei aloitettu noin vaan? Samaan viitataan tässä:

Ratsuväkeä pidettiin ruhtinaiden ja aateliston aselajina, minkä vuoksi sillä oli yksinoikeus näiden soitinten käyttöön. Trumpettien ja patarumpujen käyttöä rajoitettiin pitkään erilaisilla säännöksillä, ja instrumenttien korkea status vaikutti myös niiden soittajien arvostukseen. Saksassa hovi- ja kenttätrumpetistin ja patarumpalin ammatin harjoittaminen perustui perusteellisen koulutuksen mukanaan tuomaan privilegioon harjoittaa ammattia. Suuri osa 1700-luvun alussa Saksasta Ruotsiin palkatuista trumpetisteista oli tuon oppijärjestelmän läpikäyneitä (s. 44) 

En ollut ymmärtänyt, että soittaja oli voitu kouluttaa ennen rekrytointia. Uutta tietoa oli myös se, että Joachim on ollut osa pitkään jatkunutta rekrytointia Saksasta Ruotsiin.

Varhaisimmat nimeltä mainitut trumpetistit löytyvät 30-vuotisen sodan ajalta, jolloin Ruotsin valtakunnan ratsuväkeä alettiin siirtyä lipustoista rykmenttijakoon. Soittajien joukossa oli nimien perusteella monia balttilaisia ja saksalaisia, mutta myös ruotsalaisia miehiä. (s. 41) 

Joachimin isä ilmaantui Brandenburgiin 30-vuotisen sodan jälkeen. Laitisen tuloksia soveltaen on mahdollista, että hänkin oli ratsuväen trumpetisti, joka on kouluttanut poikansa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti