Voi ol' voide pipliankin, kananmunat katkismuksen

Kolmanneksi osaksi herutuslahjoista Itä-Suomen sanomissa 27.8.1895 julkaistu nimimerkin S. runo Muistoja menneiltä ajoilta

Paha oisi panetella,
paha pahoin sadatella,
varoin kauan kaonneita,
tietoja tuon takaisia,
muistoja jo mennehiä,
haavoja parannehia,
kuhmuja ikikuluja.
Mutta aina ajan vanhan
tapahtumat tarvitahan
tuntea niin tuiki tarkoin,
isketellä oivanlailla,
ennenkuin voipi visusti,
tuomionsa tuoda niistä;
siksipä ne sietävätkin
lasketella laululoiksi,
viritellä virrenpäiksi,
muistoloiksi muovaella.

Ei ne ennen pojat paljon
taitavimmat tarvinnehet,
tietoja tytöt typerät,
nuorikansa kasvatusta;
oikealla osattihin
ikä mennä ihan kaikki,
loruitta loppuun asti.

Aika oli sekin aika,
aika hyvin autuainen,
pojat poltti kaskiloita,
tytöt liinat lipsusivat,
pellavia pehmittivät,
isät itse askaroivat,
äidit asiat ajoivat,
jotta lusikat lunastui,
papin kaapista kapusta,
ilman lukuin lukematta,
aapiskirjan aukomatta.

Lohet ennen lu'ot luki,
siiat sanat sanelivat,
lahnat lauloi virren värssyt,
voi ol' voide pipliankin,
kananmunat katkismuksen,
ahvenet autuuden opin;
lammasjalka ennen laski
varsin riidatta ripille,
arvelutta alttarille.

Vielä muorit muistelevat,
ukot usein pakinoivat,
kuinka ennen elettihin
aivan armasta eloa:
kun vain lahjat laitettihin
kyökin kautta kulkemahan,
niin jo herrat heidät kutsui,
pakinoille pappismiehet,
aivan ilman inttämättä,
moittimatta monet kerrat.

Nyt nämät nykyiset herrat,
papit uudet paheksuvat,
jos sa konsa kontin kanssa
kyökissä kyselet heitä,
annat alun pruustinnalle,
itse oottelet ovella.

Kohta tuolla työnnettähän
ihan ilman miettimättä,
sanomatta sen enemmän,
oitis suurelle ovelle,
siitä kohta konttorihin,
kirkkoherran kamareihin,
ilman almun antamatta,
kalakontin kantamatta,
ilman lahjan laittamatta,
puhevalla pyytämättä;
saat sä siinä odotella,
vuoroasi vartoella,
siksi kunnes ennattävät
ennentullehet edellä,
poistumahan portahilta,
kartanolle kammarista.

Niin ei ennen tarvinnunna
oven eessä odotella,
tuijotella tuonne tänne,
katsastella kahden puolen;
kyllä pruustinna rutosti,
pani asiat alulle,
jos oli jotakin viedä,
tuonnit kyökkihin tullessa,
lahjat laskea pöydälle.

Jos et milloin joutanunna
lahjojasi laittamahan,
silloin saitkin olla varma,
ettei puuha ensinkähan
eistynyt etemmä siitä,
kauvas tullut tuomisitta,
kuin oli kotona ollen,
aivan varsin alkamatta;
vieläpa ukot useat
kuulivat kovan kopinan,
pahan parun partamiehet,
äänen ruman äijät vanhat.

(Aiemmat osat sarjassa olivat Herutuslahjoista sekä Kun lohi luki ja lahna lauloi)

Kuvat: V. Jääskeläinen, Museoviraston kansatieteen kuvakokoelma, CC BY 4.0. Wilhelm von Wright, Kansallisgalleria