tiistai 14. tammikuuta 2020

Työväenliikkeen kirjastosta digitoitua

Viime viikon julkaisuarkistoeksymisestä rikkaimmaksi lähteeksi osoittautui Työväenliikkeen kirjasto. Siellä on ilmiselvästi tehty isompi digitointiprojekti, josta olisi tietenkin hyvä tietää valintaperusteet ja/tai kattavuus, mutta hupimielellä eteenpäin. (Kaikki materiaalit testauksien mukaan löytyvät Finnan kautta, joten ei tällä kertaa sitä valitusta.)

Setin seksikkäin materiaali löytyy osiosta Terveydenhuolto. Ihan sananmukaisesti siis. Esimerkiksi kirja Sukupuoliyhteys taidenautinnoksi laajentanee useimpien kuvaa Suomesta vuonna 1909.

Ja mikä oli vuonna 1904 aiheena Laululle aikamme muotihulluudesta? No, minut yllättäen silkka vaatemuoti: Ennen kelpasi talonpojall' / Sarkatakki yllä / Vaan ei enää nykyajall' / Ole siinä kyllä. Vaan tohveli ja trikoa / sen aina olla pitää, / Ennen kuin kehtaa kulkea ja tervehtiä ketään.

Vuonna 1881 painettu Luettelo kaikista rustholleista Suomen suuriruhtinanmaassa niinkuin myös rusthollein manttaaleista ja niille määrätyistä veroista tarjoaisi nopean tavan tarkistaa pitäjän rusthollit. (Olin ihan aidosti unohtanut, että sukunimeni "lähdetalo" oli rustholli.)

Kirjasta Neuvoja jäkäläin valmistamisesta ruuaksi ei toivottavasti tarvitse olla apua enää kenellekään. (Aiheesta tuli mieleen Petri Pajun artikkeli Jäkälän paluu: jäkälävalistus ja tekstien uudelleenkäyttö historiallisen tutkimusteeman jäsentäjänä.)

Yksi isoimmista osioista on Miina Sillanpää-kokoelma, josta löytyy tekstejä erityisesti naisten asemasta.

Mukana ovat myös Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seuran julkaisut, tuoreimpina artikkelikokoelma Toivon ja raivon vuosi 1968 ja Mikko Ahon ”Kun meiltä laiva lähtee ulos, ni siittä voi olla kaikki ylpeitä” - Raumalaisten laivanrakentajien ammatillinen omakuva teollisena kulttuuriperintönä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti