Martti Luther päiväsi omistustekstin kirjaan Von den guten wercken (Puhe hyvistä teoista) 29.3.1520. Noin satasivuinen kirja painettiin touko-kesäkuun vaihteessa Wittenbergissä Lucas Cranachin painokuvalla varustettuna. Ennen vuoden loppua siitä tehtiin 8 lisäpainosta ja seuraavana vuonna vielä kuusi.[1]
[...] Luther oli aloittanut kirjan kirjoittamisen helmikuun lopulla 1520, kun Frederik III:n sihteeri ja hovisaarnaaja Georg Spalatin oli muistuttanut Lutheria tämän lupauksesta saarnalla selventää ajatuksiaan hyvistä teoista.[2]
“Hyvillä teoilla” tarkoitettiin keskiajan lopun teologiassa hurskautta ja lähimmäisenrakkautta osoittavia erityisesti määrättyjä tekoja, jotka sovittivat uskovien synnit ja auttoivat tiellä pelastukseen.[3] Nämä hyvät työt, joihin luettiin m.m. rukoilu, paasto, jumalanpalvelus, almut, aneet, pyhiinvaellukset, pyhimysten, pyhimysten kuvien ja pyhäinjäännösten kunnioittaminen sekä niiden ääressä rukoilu, olivat 1500-luvulle tultaessa välttämättömiä ikuista elämää tavoittelevalle kristitylle.[4]
Kun Luther ja muut reformatiiviset saarnaajat julistivat pelastukseen tarvittavan vain uskon ja kiistivät totuttujen tekojen kuten aneiden ja pyhimyksiin liittyvien toimintojen merkityksen, syntyi epätietoisuusuutta siitä, pitikö enää tehdä mitään.[5] Epätietoisuus ja mahdollisesti vapautuvat käyttäytymisnormit eivät olleet esivallan etujen mukaisia ja siksi Spalatin kehoitti Lutheria tehostettuun viestintään sekä omistamaan kirjansa vaaliruhtinaan veljelle.[6]
Kirjassa Von den guten wercken onkin siis tärkeänä viestinä “väärien hyvien tekojen” erottelu “oikeista”. Jälkimmäiset tukevat uskoa, joka pelastaa ja johdattaa kuuliaisuuteen kymmenelle käskylle. Toisin sanoen “oikeat hyvät teot” seuraavat uskosta, aivan kuin 9 jälkimmäistä käskyä seuraavat ensimmäisestä.[7] Luther siis kääntää kirjassa kymmenen käskyä kielloista kehoituksiksi toimia tietyillä tavoilla.
[...] Yksi hyvistä teoista herännyt tulkinta, johon Luther kirjalla vastaa, on esillä seitsemännen käskyn toisessa kohdassa: “Monet kuitenkin sanovat: ‘Niin, luota vain siihen äläkä murehdi, niin saat nähdä, lentääkö paistettu hanhi suuhusi’.” Nämä sanojat ovat ilmeisesti (ainakin) lukeneet Matteuksen evankeliumin 6. luvun viimeisiä säkeitä, joissa Jeesus puhuu taivaan linnuista ja kedon kukista kehoittaen olemaan huolehtimatta ruuasta ja vaatetuksesta. “Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin.”
Luther ei ohita näitä säkeitä, vaan esittää tulkintanaan, että murehtimatta “meidän tulisi tehdä työtä”. Työn tekemisen välttämättömyyttä hän perustelee Vanhaan testamentin säkeillä “Otsa hiessä sinun on hankittava leipäsi” (1 Moos 3:19) ja “Ihminen on syntynyt vaivaan niin kuin säkenet ovat syntyneet kohoamaan korkealle.” (Job 5:7).
Näitä säkeitä hän ei ollut maininnut kolmannen käskyn kohdalla, jossa pyhäpäiviä eli vapaa-aikaa vähentämällä “jäisi paljon pahaa ja sopimatonta tekemättä, ja arkisen työn ansiosta eivät maatkaan olisi niin köyhiä ja tyhjiksi kulutettuja.” Arkipäivien rukoilua varten työntekoa ei tarvitse keskeyttää: “Ei ole väliä, tapahtuuko se kotona, pellolla, tuon tai tämän työn ääressä”. Käsky pyhäpäivän pyhittämisestä on saatu näin käännettyä kehoitukseksi työnteon taukojen minimoimiseen. Lisäksi “jos me kaikki olisimme täydellisiä ja tuntisimme evankeliumin, voisimme tehdä työtä joka päivä, jos haluaisimme”, sillä Lutherin tulkinnan mukaan kolmannella käskyllä ei tavoitella töiden ja askareiden jättämistä sapattina vaan “hengellistä lepoa”.
Työnteon merkitykseen paheiden vastustamisessa Luther palaa vielä kuudennen käskyn kohdalla. Hän sanoo Paavalin maininneen “paaston, valvomisen ja työnteon jumalisina aseina, joilla siveettömyys pannaan aisoihin”. Tekstin myöhemmät toimittajat ovat yhdistäneet tämän Roomalaiskirjeen 13. luvun säkeisiin “Yö on kulunut pitkälle, päivä jo sarastaa. Hylätkäämme siis pimeyden teot ja varustautukaamme valon asein. Meidän on elettävä nuhteettomasti niin kuin päivällä eletään, ei remuten ja juopotellen, siveettömästi ja irstaillen, riidellen ja kiihkoillen.” Tätä on vaikea ymmärtää kun sekä paasto että valvominen esiintyvät 2. kirjeessä korinttilaisille 6. luvun säkeessä “Kaikessa me osoitamme olevamme Jumalan palvelijoita. Me kestämme sitkeästi vaikeudet, vaivat ja ahdingot, ruoskimiset, vankeudet, mellakat, raadannan, valvomisen ja paastoamisen”. Vuoden 1992 suomennoksen sanavalinnasta näkyy, että työnteko ei tässä ole positiivisessa merkityksessä esillä, joten jää epäselväksi mitä Paavalille attribuoitua tekstiä Luther on muistellut.
Neljännen käskyn kohdalla Luther selittää huonolla hallinnolla sen, “että kukaan ei halua tehdä työtä”. Työnteon hyveellisyys ja välttämättömyys selittyvät tässä yhteydessä itse käskyllä eli vaatimuksella kuuliaisuuteen. Tämän Luther vie niin pitkälle, että kirjoittaa “Totisesti tässä [kuuliaisuudessa] on palvelijoiden ainoa teko, jolla he voivat tulla autuaaksi. Heidän ei todellakaan tarvitse kulkea pyhiinvaellusmatkoja ja tehdä milloin sitä, milloin tätä. Eikö heillä ole tarpeeksi tekemistä siinä, kun he sydämestään ja mielellään tekevät sen, minkä he tietävät miellyttävän isäntiänsä tai emäntiänsä ja tekevät kaiken tämän vilpittömässä uskossa?”
Vähintään neljän käskyn kohdalla Luther siis ottaa esiin työnteon argumentoiden sen hyvyyttä ja välttämättömyyttä Vanhan testamentin säkeillä, kuuliaisuuden käskyllä ja siveettömyyden välttämisellä, mutta myös "maiden" rikastuttamisella. Työnteon siunauksellisellisuus oli varmasti aikansa esivallalle “hyvistä teoista” mieluinen tulkinta, jota on myös myöhemmin toistettu niin usein, että siitä on tullut joidenkin mielestä luterilaisuuden merkittävin perintö nyky-yhteiskunnassa.
Lähteet
Analysoitavasta tekstistä käytetty A. F. Peltosen suomennosta (Martti Luther: Valitut teokset II. 1983) sekä Juhani Eleniuksen (Martti Luther: Puhe hyvistä teoista. 1984)
Timothy J. Wengert: Introduction. The Annotated Luther series, Volume 1. 2015, s. 257-264
1 Wengert 2015 s. 261; Ensi painoksen digitointi: urn:nbn:de:bvb:12-bsb00024524-2, myöhemmän samana vuonna https://reader.digitale-sammlungen.de/de/fs1/object/display/bsb10164839_00005.html
2 Wengert 2015 s. 260-261
3 Wengert 2015 s. 258
4 Wengert 2015 s. 258-259
5 Wengert 2015 s. 259
6 Wengert 2015 s. 263
7 Wengert 2015 s. 259-260
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti