perjantai 28. kesäkuuta 2019

Kesäkuussa

28.5.
  • Sattuisiko joku tietämään oliko 1858 jotain virallista kielenkääntäjän koetta, joka olisi suoritettu esim. Lönnrotille yliopistolla? Kirjallisuusvinkkiä? Mahdollinen lähde yliopiston arkistossa? (Selvittelen valehtelijan elämäkertaa.) [Tiedontarve edelleen olemassa.]
4.6.
5.6.
  • En muistanut väärin. Pohjois-Pohjanmaan museon näyttelytekstissä onnistutaan jatkosodan alla kertomaan talvisodastakin, mutta ei sanota mitään Lapin sodasta. En edelleenkään ymmärrä.
  • Ja se toinen Pohjois-Pohjanmaan museosta pitkäaikaismuistiin jäänyt asia eli historiallisen ajan (aikaisintaan 1573) luurangon esittely. Yritin tuoreemman Suomen sodan mininäyttelyn yhteydessä kysyä, onko tästä "shamaanista" tehty eettistä mietintää. En saanut vastausta.
6.6.
  • Arkistopäivän aloitus Oulussa. Toinen asiakas tuli pöytäni ääreen ja sanoi "Oletko Kaisa Kyläkoski? Halusin kiittää blogistasi." Esittäytyi mainion Vertimus-blogin toiseksi kirjoittajaksi, joten kiitokset asiantuntevat sekä mieltä ylentävät
  • Huomenna ajo Oulusta Mänttään. Reittiä ei ole fiksattu, mutta mitään (historiallista) pysähdyskohdetta en ole keksinyt. Ehdota ja pelasta perjantaini. [Kuten matkaraportistakin näkyi, Petäjäveden kirkkoa kummempaa ei ajoissa ilmaantunut. Ja silloin olin jo melekein perillä.]
8.6.
11.6.
  • Ilmeisesti suomennoksen tehnyt Gustafsson viittaa omiin korppuihinsa? Selvä signum alkuperäisasiakirjaan olisi toiminut paremmin. (Onneksi olen arkistossa vain tappamassa aikaa.) [Mistä kirjoitin blogitekstinkin.]
12.6.
  • Miksi koneluenta @NatLibFi, miksi? [Siis videossa https://digi.kansalliskirjasto.fi - käyttöesimerkkejä. Tuttu kansalliskirjastolainen vastasi "Saavutettavuutta oli ajatus parantaa, mutta iski ujous oman äänen käyttämisessä. Pitää värvätä ääni jostakin. :) Mutta kuulee kyllä, ettei vielä suomen kielen luku ihan koneelta vielä toimi. #kokeilu"]
13.6.
  • Olen Jyväskylän yliopistolla semmassa samassa rakennuksessa kuin Lasten yliopisto, jonka osallistujat saapuivat aamulla ja äsken lounaan jälkeen ihan eri tyylillä kuin meikäläiset.
  • Seuraavassa sessiossa kuulemma Prezi-esitys. Missä pahoinvointipillerit? [Pidemmät pätkät tilaisuuden keskiviikosta ja torstaista.]
  • Bussin lähtöä Jyväskylästä odottaessa osuin käsityömuseon tapahtumaan, jossa saa kokeilla kansallispukuja. [Kun pukuja alkoi vapautumaan, oli jo aika lähteä asemalle.]
  • Mitä opin tässä pitkän matkan bussissa? Että, jos kynsiään viilaa rauhalliseen tahtiin, toimenpiteen saa kestämään ainakin kaksi tuntia. Päätellen jäljellä olevasta pituudesta eiköhän mene kolmaskin. [Kolmannen viilaustunnin alkaessa oli vihdoin niin väljää, että vaihdoin paikkaa.]
15.6.
  • Päivän bussiretkeltä ylijäänyt kysymys: Miksi Lempäälässä seura-/suojeluskuntatalon näköisen rakennuksen (nykyinen) nimi on Manttaalitalo? Jotain tekemistä "manttaalinomistajien" kanssa? (Myös Lempoinen, Kylmäkoski, Kangasala, Tammela, Nivala?) [Bussiretken muusta annista on blogiteksti. Kysymykseeni vastasi Reijo Valta: "Jep. Monesta suojeluskunnantalosta tuli manttaalikunnantalo 1944. @ARoivainen kertoo yhden tarinan"]
16.6.
  • Muistelma (?), joka houkuttelee lukemaan, mutta juuri nyt pitäisi tehdä muuta. (Cederborgh, Fredrik: Ungdoms tidsfördrif. bd.2. 1834)
17.6.
  • Mikkelin tyttökoululle on vuonna 1929 tehty muistojen täyttämä kirja. Vahtimestaristakin teksti "Koulun Anna".

20.6.
  • Vuonna 1995 syntynyt toimittaja, jolle Google ei löydä mitään some-tiliä. Olenko rinnakkaistodellisuudessa?
21.6.
22.6.
  • Tästäkö ratkaisu URL-viidakkoon? "Information finns på Internet." (Julkaisu on vuodelta 1998.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti