Vuorta ympäröi vesi kolmella puolella rautakaudella, joka on todennäköinen rakennusaika, mutta muuten tieto linnoituksesta ei ole tuntunut suuremmin kehittyneen jo 1600-luvulla paikallisen papin muistiinpanemasta.
Saltvikin kirkkoon emme päässeet sisälle, joten oli aikaa ihmetellä kahta muistokiveä, joista toisen tekstistä ei saatu selvää, kaatuneen hautamuistomerkin paljastaneita 1800-luvun ruumiin jäänteitä (ne muut, en minä) ja kirkon takaa löydettyä hallitalon paikkaa. Selvisi, että viimeksi mainitun tulkinnassa on arkeologien välillä jotain skismaa, mutta korvani eivät ehtineet ajoissa oikeaan paikkaan ymmärtääkseni enemmän.
Godbyn kumpukalmistoon ei ollut itäneen pellon läpi menemistä, mutta kummut näyttivät tieltäkin käsin huomattavasti "ruotsalaisemmilta" kuin edellisen päivän esimerkit. Lounaalla pääsin haastattelemaan Ihan Oikeaa Arkeologiaa eilen puheeksi tulleesta maannoususta ja selvisi, että sen määrittäminen ei ole kovinkaan suoraviivaista, jos haluaa olla tarkka. Maa nousee, mutta välillä nousee merikin.
Kastelholman linnassa kävi kuten jokaisessa linnassa: en pystynyt hahmottamaan rakennetta, puhumattakaan aikatasoista, joihin piti ottaa mukaan restauroinnitkin. Ja oli kylmää ja tuli muutama lumihiutalekin. (Blogia kaivellen löysin tiedon Kastelholman siipikarjasta 1500-luvun lopussa, mutta muuta suhdetta paikkaan ei ole näemmä muodostunut.)
Bomarsundin tapahtumista sain otetta jokin aika sitten kuulemastani radio-ohjelmasta, jota en nyt tietenkään löydä mistään. Pidempiaikainen suhde linnoituksen hävitykseen on tullut englantilaisten vangitsemien sotilaitten kautta, jotka alunperin kohtasin vuonna 2010. Amerikkalaisen yliopiston kokoelmistaan digitoimat kuvat Bomarsundin taistelusta ovat näköjään edelleen ilman CC-lisenssiä. Nyt paikan päällä kävimme katsastamassa yhden puolustustornin jäännökset
josta näkyi täysin (Uspenskin katedraalin raaka-aineeksi) kadonneen samantapaisen paikka niemen kärjessä. Päälinnoituksen suhteellisen vähäiset jäänteet näimme kahteen kertaan linja-auton ikkunasta ja pidemmän aikaa vietimme asuin- ja hyötyrakennusten perustusten lomassa.
Pyörähdimme linja-autosta nousematta Finströmin kirkolla, jossa katseeni kiinnittyi kehutun tornin sijaan patsaaseen, joka esittää jo eilisessä tekstissä mainittua Frans Petter von Knorringia. Ansionsa eivät tosiaankaan rajoitu yhden muusikon tukemiseen eivätkä myöskään itselleni ensimmäiseksi mieleen tulevaan kirjaan Gamla Finland. Wikipediassa von Knorringia tituleerataan lähes peruskoulun esi-isäksi. BLF:n artikkeli on asiallisempi, mutta käyttää ilmaisua "Ahvenanmaan Chydenius". Näköjään hänestä on kirjankin kokoinen biografia, johon olisi varmasti kannattanut tarttua Kamariherraa kirjoittaessa.
Sitten vietimme 35 minuuttia Jomalan kirkolla. Sinnekään emme olleet menossa sisälle, joten kipitin kiltisti määrätyn 20 minuutin kohdalla linja-autoon ja ihmettelin, missä porukka viipyi. Tuttavan FB-päivityksestä sain hieman myöhemmin tietää, että olivat katsomassa kirkon takana rautakautista kalmistoa ja keskiaikaista asutusaluetta.
Viimeinen kohde oli Jättbölen kivikautinen asuinpaikka, jonka esittelijä valitettavasti uskoi, että me kaikki tunsimme ennestään sen kuuluisuudet: Suomen vanhimman luurangon, jonka ajoitusta puhuja tosin toivoi uudelleen testattavaksi, ihmisluita, joita oli käsitelty kuin ruokaa, ja savi-idoleita. Ainakin yksi meistä oli autuaan tietämätön, mutta eipä ollut ensimmäinen kerta, kun olin kivikautisella kohteella kärryiltä pudonneena.
Oheinen leike aloittaa pitkähkön selostuksen, jossa Jättbölen sanotaan olevan "vårt lands märkligaste, sannolikt äldsta germanska fornlämning" (kursivointi minun). Ilmankos ei 1920-luvun suomenkielistä lehdistöä asia kiinnostanut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti