sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Pohjanmaan museossa

Arkistohommilta jäi Vaasassa juuri sopivasti aikaa, että ehdin Pohjanmaan museoon, jossa olin käynyt viimeksi puoli vuotta ennen tämän blogin aloitusta. Käynnistä muistan, ettei se antanut mitään tuolloiseen tiedon tarpeeseen, eikä museossa edelleenkään ole mitään Keski-Pohjanmaasta. Ulkoseinään voisi sisältöä muuttamatta kirjoittaa Vaasan kaupunginmuseo.

Näyttely Vaasa 400 on avattu nimensä mukaisesti syksyllä 2006 ja alaotsikko lupasi "tarinoita kaupungista". Ensimmäisessä huoneessa tarkennettiin missiota kertomalla, että "miehiset sankarihahmot on jätetty pois". Pääosin pitikin paikkansa, mutta tarkasti lukien löytyi kyllä aika sankarillisesti kuvattu "unohtunut suurlahjoittaja" Jaakko Hedgren (1855-1937), joka joutui "vieraan savutuvasta kerjäläiseksi 11-vuotiaana", vaikka äidin kultainen vihkisormus oli säilynyt.

Tarkoituksellisesti oli nostettu esiin naisia, joka näytti onnistuneen ilman merkittävää vääntöä. Vastaavaa miesenemmistöä mikään museo tuskin perustelisi, mutta tahtotila "näkymättöminä eläneiden naisten" kohtaloiden esiin nostamisesta oli koettu tarpeelliseksi nostaa näyttelyn alkutekstiin. Mukana oli kyllä omanakin aikanaan tunnettuja yksilöitä kuten valokuvaaja Julia Widgren ja vankityöntekijä Mathilda Wrede.


Alkupuolen filmi noitasyytöksestä toi mieleen Turun linnan naisnäyttelyn. Vaasassa tilaa oli enemmän ja naiset saatiin historian osaksi luontevammin ja vielä monipuolisemmin. Kuvassa keskellä on kirkkoherra Laurentius Preutzin Maria-tyttären morsiusarkku 1600-luvun lopulta (vuosi oli tarkka toisin kuin käsialani muistiinpanoissani). Ja Vaasan palosta oli kertomassa kirjansitoja Carl Gustaf Bäckin kaksivuotiaan Magna-tyttären naispuolinen nukke.


Yksi paikka, mistä nainen muistaakseni puuttui oli Björkön saaren tupa-asetelma, jossa (sukupuolettoman) lapsen päälle kehtoon asetettu puuesine ihmetytti, ennen kuin huomasin, että sen toisessa päässä oli imetyssarvi. (Aiheesta Kotuksen blogitekstissä Pohjanmaan äidit, imettäkää vauvojanne!)

Jopa vaivasukon morsian oli löydetty ja saatu esille.

Sitä seurasi muita makeita puuesineitä, joista etualalla pikkuruinen lapsen tuoli.

Nämä kertoivat puusepistä, sillä eihän näyttelystä miehistä maailmaa kuten tervakauppaa, laivaliikennettä, virkamiehiä, triviaalikoulua ja kievarielämää toki oltu pyhitty näkymättömiin. Arkeahan nekin ovat. Kun rikoksetkin oli esitetty ja 1900-luku melko näkymätön, niin näyttely oli kokonaisuutena minun makuuni.

Samaa ei voi sanoa yläkerran tyylihuoneista. Niitähän inhoan lähtökohtaisesti, mutta näistä puolessa ei ollut esinelistoja! Tarkistin oikein kassalta. Siis joku on ajatellut, että kun kävijä näkee 1700-luvun (kai?) papin muotokuvan, häntä ei kiinnosta kuka on kyseessä?

Voi tietenkin olla, ettei kuvan kohdetta tunneta, mutta tietoa se on sekin. Ja muissa huoneissa oli runsaasti 1800-luvun muotokuvia, joista osan täytyy olla tunnistettuja. No, tätä innokkaammin sitten tihrustin Magdalena Bäckin ja Mats Lundgrenin kuulutuksen juhlistamiseksi 22.11.1801 Kristiinankaupungissa tehtyä tervehdystä.
Ihan turhahan tästäkin olisi kävijöille lisätietoa kertoa, sillä kaikkihan tuntevat kuva-aiheen yhteyden kuulutuksiin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti