tiistai 5. maaliskuuta 2019

Koulupojan ja ylioppilaan ruokatalous 1800-luvun alussa

Pienenä lapsena orvoksi jäänyt Magnus Ebehard Lindén (s. 27.2.1817) muisteli lapsuuttaan yksityiskohtaisesti 79-vuotiaana (Anteckningar gjorda vid 79 års ålder af M. E. Lindén. Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelmat Dö I 25). Merkittävää oli tietenkin kouluunlähtö synnyinpaikkakunnalta Iitistä Loviisaan helmikuussa 1826.

Barthélemy Lauvergnen 1830-luvun lopulla ikuistama näkymä Loviisaan. Kansallisgalleria.
Tätä seuranneista sivuista sain täydennystä liitutaulujen historiaan, sillä Lindén mainitsee triviaalikoulussa olleen puisen taulun, johon kirjoitettiin liitupaloilla. Mutta vielä mielenkiintoisempaa oli 9-16 -vuotiaan ruokatalous.

Lukukausien (5.2.-16.6. ja 24.8.-13.12) aluksi kotoa saatiin erikoisen hyvät eväät eli vehnäleipää, tuoretta hiivaleipää, tuoretta voita, paistettuja lintuja, paistettua lampaan lihaa, juustoa, pannukakkua y.m. Lisäksi kotoa tuotiin kuivatavara, jolla piti pärjätä koko lukukausi. Lindénin osalta tätä oli pari säkkiä irtokorppuja, vähemmän ruislimppuja, voita, savustettua läskiä, suolattua ja savustettua lihaa, hieman lampaan lihaa ja vähän suolasilakkaa. Näistä piti pojan itsensä huolehtia. Asuinpaikan emännälle luovutettiin pari kappaa ryynejä, ruisjauhoja ja perunoita.

Aamiaiseksi Lindénin majapaikassa hän ja muut koulupojat hakivat pöydästä vadillisen kokonaisina keitettyjä perunoita, joiden lisukkeiksi valitsivat omista varastoistaan voita, lihaa tai silakkaa. Ja vahtivat, etteivät muut ottaneet väärästä voipytystä tai kinkusta veitsellään. Keskipäivän ateria oli tavallisesti "potatisstulning" (perunatuuvinki?), jauhopuuroa "med sirapskallskål" (jonkinlainen kiisseli?) tai joskus maitovelliä. Maitoa oli harvemmin tarjolla ja useimmiten juotiin kotikaljaa. Sitä oli ilta-ateriallakin, jonka pojat saivat nauttia omista varastoistaan.

Toisinaan pojat valmistivat kaakeliuunissa ilta-ateriaksi jankeria. Rautapannussa keitettiin kotikaljassa vähäisen voin ja suolan kera leipää, lihaa ja läskiä pieniksi paloiksi leikattuina ikäänkuin puuroksi, joka syötiin lusikoilla.

Kun lukukauden lopulla kotoa tuotu leipä oli loppu, ostettiin "venäläisiä limppuja". Rahaa Lindén mainitsi ansainneensa kirjoittamalla julisteita kaupungissa vieraileville esiintyjille. Kerran hän teki myös isomman sijoituksen ostamalla kaupunkiin tuotua silakkaa 70 kappaa, jonka toveriensa avulla perkasi ja suolasi.

Kun Lindén keväällä 1838 aloitti yliopisto-opinnot Helsingissä, hänen taloutensa oli entistä tiukemmalla ja hän joutui tukeutumaan asuintoveriinsa Emil Vilhelm Bjuggiin, joka sai kotoaan ruokatavaraa. Toverit asuivat luutnantti Dittmerin talossa Konstantininkadulla kahdessa huoneessa, joiden vuokra "ei ollut kallis". (Nykyisellä Meritullinkadulla samaa tuskin sanottaisiin.)

Aamiaisen ja iltaruuan osalta nuoret miehet turvautuivat kuivaruokaansa, mutta keskipäivällä heitä passaava matami toi ruoka-annoksen mamselleilta Engberg. Kun lukukauden mittaan rahat hupenivat piti tästä luksuksesta luopua ja keskipäivälläkin syötiin keittämätöntä ruokaa. Paitsi parina päivänä, jolloin matami sai tehtäväkseen keittää perunoita sellaisenaan tai silakoiden kera.

Mutta rahapulasta huolimatta aamulla piti saada kuppi kahvia, jonka matami miehille toi. Ja joka lauantai-iltana lähdettiin Pikku-Roballe, jossa rouva Kristen tarjosi edulliseen hintaan kokonaisina keitettyjä perunoita ja paistettua kalaa, joihin ei silti aina ollut varaa. Ylioppilaat söivät ruokalassa mielellään myös kaurapuuroa maidon kanssa.

P. S. Muistelma siis vahvisti passaavien matamien olemassaolon, jota epäilin taannoin. Rouva Kristen puolestaan esiintyi blogissa aiemmin Siperiaan vietynä anoppina kirjoitusasulla Christen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti