torstai 28. maaliskuuta 2019

Fennomaniaa, sotilasmusiikkia, huvielämää ja muuta musiikkia

Eilen alkoi kotikorttelissani Sibelius-akatemian tiloissa Suomen Musiikintutkijoiden Symposium, jossa oli pari historiaan liittyvää sessiota, joten tietenkin änkesin katsomoon. Ja kannatti.

Ekana puhui Olli Heikkinen Robert Kajanuksen (ks. kuva) orkesterista luodusta narratiivista, jonka mukaan kyseessä oli Suomen ensimmäinen vakituinen ammatiorkesteri. Vaikka todellisuudessa Helsingissä oli toiminut vastaava orkesteri jo vuosikymmeniä aiemmin. Mutta sepä soi ulkomaalaisvoimin ja Kajanuksen roolin luonti liittyi Heikkisen mukaan ajan fennomaniaan. Kajanus itsekin oli osallistunut myyttinsä luontiin väittämällä, että orkesterinsa oli ensimmäinen laatuaan Pohjoismaissa, mikä Heikkisen mukaan oli potaskaa sekin. Teatteriorkestereiksi määritellyt kokoonpanot soittivat taidekonserteissa yhtä usein kuin Kajanuksen johtama.

Kari Laitinen selitti Ruotsin ajan sotilasmusiikkia ja alkoi kaduttaa, etten yrittänyt etsiä trumpettia ratsuväessä puhaltaneesta esi-isästä hiukan enemmän SSH-kirjaan. Siihen liittyen tuli uutena tietona, että Pohjanmaan jalkaväkirykmentti, johon trumpetistin jälkeläinen liittyi, toi Pommerin sodasta Vaasaan tuliaisina saksalaisia soittajia. Laitisen väitökirjan valmistuessa sillä tulee varmasti olemaan lukijoita sukututkijoiden keskuudessa.

Ahti Korhosen esitys omasta väitöstutkimuksestaan liittyen ääniteknologian varhaisiin innovaatioihin ei täysin auennut, mutta tuli mieleen, että pitäisi lukea jotain teoreettista uutuuksien leviämisestä, kun olen kerran sellaisesta kiinnostunut.

Vesa Kurkela on Sven Hirnin jäljillä tutkimassa huvielämää, mutta haluaa päästä analyysissä pidemmälle miettimällä instituutionaalista tasoa. Itse olen edelleen ihastunut detskuihin, joista tuli esimerkeissä esille Hesperian puiston Charles Magiton laulutaito. (Minulla on raflasta kirjoitussarja, joka jäi viime kesänä ajankohtaisemman sisällön vuoksi julkaisematta.)

Piakkoin väittelevä Nuppu Koivisto on jo työstämässä postdoc-aiheena Helsingistä 1910-luvulla Amsterdamiin muuttaneen Sahlman-perheen vaiheita m.m. musiikkiyrittäjinä. Kateudella kuuntelin, miten perhehistoria saatiin tieteeksi oikealla asenteella ja hienoilla termeillä.

Viimeiseksi puhui Janne Palkisto Bernhard Crusellin saamasta kritiikkiä ruotsalaisissa lehdissä, jotka olivat 1810 saaneet jälleen painovapauden. Tulkinta ei ollut suoraviivaista ja haittasiko kirjoittelu Crusellia? Jälkimmäisestä ei ole mitään lähteitä.

P. S. Musiikista tulee niin harvoin puhe, että on syytä liittää tähän happanevat linkit varastosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti