Jatketaan kesään sopivilla kartanoilla, mutta vaihtelun vuoksi eilistä oikeammalla. Hämeenkylän kartano ei 1700-luvun alun läänintileissä ollut kartano-kartano, mutta sen verran kartano että sen rakennuskantaa vahdittiin (ks. esim 8175:2218 (1726) & 8226:1024 (1737)). Kun kuulin, että paikalla järjestettäisiin arkeologiset kaivaukset, muistutin Andreas Koivistoa vuoden alussa kartanoa jonkinaikaa hallinneesta Petter Sundista julkaisemastani kirjasta ja hän hyvin ystävällisesti mainitsi sen Vantaan kaupunginmuseon blogissa.
Mutta Petter tai surkea poikansa Carl eivät päässeet kärjeksi museon tiedotteeseen. Sen otsikko oli "Museo kaivautuu aatelisten arkeen Hämeenkylässä". Museon twiitissä aateliselämä ajoitettiin 1500-luvulle: "Arkeologiska #utgrävningar i Vanda avslöjar hur #adeln levde på 1500-talet." ja linkitettiin Ylen videoon, joka on otsikoitu "Kom med och gräv adelns skatter i Vanda". (Kuvat yllä otoksia videosta.)
Täh-mitä-häh sanoin minä ja kaivoin Jully Ramsayn rälssisuvut esiin. Hämeenkylän kartaous alkaa kuin (sukulaismieheni) Bengt Severinsson Juusten sai sen läänitykseksi vuonna 1579. Hänet aateloitin vasta vuonna 1591. Tämän jälkeinen elämänkulkunsa liikkuu siellä ja täällä, muttei kovin lähellä Helsinkiä.
Testamenttinsa hän kirjoittaa Tenholan Olsbölessä ja hänet haudattiin Tenholassa. (Mielenkiintoista tässä kartanoiden ja aatelin ihailun maassa on, että Olsbölen rakennusympäristösivulla Bengt ei ole Juusteen eikä aateloinnin jälkeinen Gyllenlood vaan "valtakunnanamiraali Severinsson".)
Jos Hämeenkylän kaivauksissa mahdollisesti löytyvää 1500- ja 1600-luvun esineistöä tullaan esittelemään aateliskulttuuriin kuuluvana, toivottavasti tueksi on myös asiakirjoja, jotka osoittavat Bengtin tai jälkeläistensä asuneen tilalla eivätkä vain nostaneen sen veroja. Bengtin jälkeen Hämeenkylä oli Hans-pojallaan, joka Ramsayn mukaan kirjoitti itsensä "till Olsböle i Tenala och Tavastby i Sibbo socken". Vaimonsa oli kotoisin Helsingistä, joten ehkä tässä vaiheessa Hämeenkylässä on yövytty.
Hämeenkylän hallintaa Hansin jälkeen olen jo kertaalleen pähkäillyt, enkä sittemmin uutta tietoa saanut. Tosin tuolloin en avannut Ramsayta vaan tuijotin aateliwikiä, ai-jai. Olen tulkinnut Hansin jälkeen haltijaksi poikansa Axelin ja lopuksi Hansin pojanpojan Erik, jonka kohdalla Ramsay ei mainitse Hämeenkylää, mutta säterin Kemiössä ja hautauksen Tenholaan eli siteet Hämeenkylään tuntuvat aika hölliltä.
lauantai 23. kesäkuuta 2018
perjantai 22. kesäkuuta 2018
Lauttasaaren "kartanossa"
Koneen säätiö avasi 8. kesäkuuta hankkimansa ja kunnostamansa Lauttasaaren kartanon rakennukset kaikelle kansalle. Arvasin, että porukkaa tulee paikalle runsaasti, mutta en sitä, että jouduin seisomaan jonossa tunnin ennen sisäänpääsyä. Sisällä sai virheettömien pintojen ja kaakeliuunien lisäksi ihmetellä mattoihin kääriytyviä taiteilijoita. Alla olevassa kuvassa sellainen hyvin maastoutuneena.
Tavanomaisesta poiketen valmistauduin etukäteen ja verkkolähteistä selvisi melko nopeasti, että tällä kertaa kartanouus on sitä, että saari oli 1600-luvulla hetkellisesti aateliselle lahjoitettuna ja 1830-luvun lopussa rakennettua komeaa päärakennusta. Jälkimmäistä kuvattiin muuten kolmekymmentä vuotta myöhemmin proosallisesti sanoin "Kaksinkertainen asuinrakennus tiilistä hyvässä reilassa seitsemällä hyvästi varustetulla huoneella yläkerrassa; vaan alakerta on osaksi vielä valmistamaton." (Suometar 3.3.1865). Sanomalehtien perusteella sana kartano on tilaan liitetty vuoden 1920 paikkeilla, samaan aikaan kuin rakennuksissa aloitettiin kahvilatoiminta.
Vuonna 2011 tehdyn rakennushistoriaselvityksen mukaan "Claes Wilhelm Gyldén osti 326 hehtaaria käsittävän Lauttasaaren tilan Mårten Weurlanderilta 1836." Vuoden 1840 henkikirjan mukaan Gylden omisti tuolloin Lauttasaaren kahdesta tilasta Heikaksen ja Bertaksen omistaja oli maanmittari Danielsson. Molemmat tilat päätyivät vuoteen 1845 mennessä maanmittari Siljanderille. Hänen aikanaan siis kokonaisuutta laajuutensa puolesta voi (halutessaan) ajatella "kartanona".
Petter Sundin jäljiltä minulla oli tallella Helsingin pitäjän henkikirjalinkkejä, joissa vuonna 1703 , 1706, 1708 ja 1710 näkyi Lauttasaaren kaksi tilaa, joista toista viljeli Johan Mårtensson ja toista Samuel Bertilsson. Isoviha aiheuttaa tietoihin ja todennäköisesti todellisen hallintaankin katkoksen, mutta Anita Tuurala pitää mahdollisena, että ainakin Heikaksen osalta 1700-luvun lopun omistuksessa on sukuyhteys 1600-luvulle.
Tuuralan löytämän tuomiokirjamaininnan perusteella Helsingin kaupungin porvari (viim 1741) Johan Saarman oli vuonna 1724 luovuttanut Heikaksen vävylleen Jacob Jacobssonille. Tämän kuoltua talouden päänä vuoden 1743 henkikirjassa on leskensä Anna. Tuuralan mukaan perheen poika Jaakko oli Heikaksen isäntä vuodesta 1756 kuolemaansa 13.4.1767. Tuuralan tekstin, rippikirjan 1768-84 ja 1785-96 perusteella tilaa pyöritti sitten leskensä uuden aviomiehensä kanssa. Rippikirjassa 1827-1837 omistajaksi on ilmoitettu Mårten Weurlander Espoossa mikä sopii sekä lainaukseen rakennushistoriaselvityksestä että Tuuralan artikkeliin, joka tuntee Mårtenin Jaakon poikana.
Bertasissa on rippikirjojen 1768-1784 ja 1785-1796 1806-1816 perusteella isäntänä 1708-1771 elänyt Johan Jacobsson ja sitten poikansa Jacob Johansson (s. 1747) ja sitten tämän poika Johan Jacobsson (s. 1771). Rippikirjan 1827-37 mukaan Johan on elämänsä lopulla omaksunut sukunimen Weurlander ja arvatenkin kuoltuaan tilan ostanut jo mainittu Danielsson. Paitsi, että Tuurala kirjallisuuteen viitaten kertoo, että "Johan Weurlander viljeli Bertaksen tilaa, kunnes hän luovutti sen pikkuserkkunsa pojalle Gustaf Weurlanderille, joka silloin oli Heikkaksen isäntänä, ja muutti itse perheineen Helsinkiin."
Niin tai näin, Lauttasaaressa oli siis kaksi tilaa, jotka pysyivät erikseen talonpoikaisperheillä, jotka olivat ilmeisesti keskenään sukua, ja myytiin erikseen eteenpäin. Jompaan kumpaan rakennettiin 1700-luvun lopussa päärakennus joka on edelleen osa pihapiiriä ja toimii yleisölle jatkuvasti (ainakin kesällä) auki olevana kahvilana.
Tavanomaisesta poiketen valmistauduin etukäteen ja verkkolähteistä selvisi melko nopeasti, että tällä kertaa kartanouus on sitä, että saari oli 1600-luvulla hetkellisesti aateliselle lahjoitettuna ja 1830-luvun lopussa rakennettua komeaa päärakennusta. Jälkimmäistä kuvattiin muuten kolmekymmentä vuotta myöhemmin proosallisesti sanoin "Kaksinkertainen asuinrakennus tiilistä hyvässä reilassa seitsemällä hyvästi varustetulla huoneella yläkerrassa; vaan alakerta on osaksi vielä valmistamaton." (Suometar 3.3.1865). Sanomalehtien perusteella sana kartano on tilaan liitetty vuoden 1920 paikkeilla, samaan aikaan kuin rakennuksissa aloitettiin kahvilatoiminta.
Vuonna 2011 tehdyn rakennushistoriaselvityksen mukaan "Claes Wilhelm Gyldén osti 326 hehtaaria käsittävän Lauttasaaren tilan Mårten Weurlanderilta 1836." Vuoden 1840 henkikirjan mukaan Gylden omisti tuolloin Lauttasaaren kahdesta tilasta Heikaksen ja Bertaksen omistaja oli maanmittari Danielsson. Molemmat tilat päätyivät vuoteen 1845 mennessä maanmittari Siljanderille. Hänen aikanaan siis kokonaisuutta laajuutensa puolesta voi (halutessaan) ajatella "kartanona".
Petter Sundin jäljiltä minulla oli tallella Helsingin pitäjän henkikirjalinkkejä, joissa vuonna 1703 , 1706, 1708 ja 1710 näkyi Lauttasaaren kaksi tilaa, joista toista viljeli Johan Mårtensson ja toista Samuel Bertilsson. Isoviha aiheuttaa tietoihin ja todennäköisesti todellisen hallintaankin katkoksen, mutta Anita Tuurala pitää mahdollisena, että ainakin Heikaksen osalta 1700-luvun lopun omistuksessa on sukuyhteys 1600-luvulle.
Tuuralan löytämän tuomiokirjamaininnan perusteella Helsingin kaupungin porvari (viim 1741) Johan Saarman oli vuonna 1724 luovuttanut Heikaksen vävylleen Jacob Jacobssonille. Tämän kuoltua talouden päänä vuoden 1743 henkikirjassa on leskensä Anna. Tuuralan mukaan perheen poika Jaakko oli Heikaksen isäntä vuodesta 1756 kuolemaansa 13.4.1767. Tuuralan tekstin, rippikirjan 1768-84 ja 1785-96 perusteella tilaa pyöritti sitten leskensä uuden aviomiehensä kanssa. Rippikirjassa 1827-1837 omistajaksi on ilmoitettu Mårten Weurlander Espoossa mikä sopii sekä lainaukseen rakennushistoriaselvityksestä että Tuuralan artikkeliin, joka tuntee Mårtenin Jaakon poikana.
Bertasissa on rippikirjojen 1768-1784 ja 1785-1796 1806-1816 perusteella isäntänä 1708-1771 elänyt Johan Jacobsson ja sitten poikansa Jacob Johansson (s. 1747) ja sitten tämän poika Johan Jacobsson (s. 1771). Rippikirjan 1827-37 mukaan Johan on elämänsä lopulla omaksunut sukunimen Weurlander ja arvatenkin kuoltuaan tilan ostanut jo mainittu Danielsson. Paitsi, että Tuurala kirjallisuuteen viitaten kertoo, että "Johan Weurlander viljeli Bertaksen tilaa, kunnes hän luovutti sen pikkuserkkunsa pojalle Gustaf Weurlanderille, joka silloin oli Heikkaksen isäntänä, ja muutti itse perheineen Helsinkiin."
Niin tai näin, Lauttasaaressa oli siis kaksi tilaa, jotka pysyivät erikseen talonpoikaisperheillä, jotka olivat ilmeisesti keskenään sukua, ja myytiin erikseen eteenpäin. Jompaan kumpaan rakennettiin 1700-luvun lopussa päärakennus joka on edelleen osa pihapiiriä ja toimii yleisölle jatkuvasti (ainakin kesällä) auki olevana kahvilana.
torstai 21. kesäkuuta 2018
Kesävisa: Suomen muistettavat miehet
Vuosina 1853-57 julkaistu Finlands minnesvärde män : samling af lefnadsteckningar jäi kesken eikä kirjallisuushutkimuksen perusteella ole laadultaan huikaiseva. Mutta kun nyt yleisten kirjastojen digitointeihin (I:1, I:2, II:2, II:3, kokonaan Google books) oli asiasanoiksi poimittu kohdeukkeleiden nimet, niin niiden äärellä voi taas mietiskellä enemmän tai vähemmän katoavaa kunniaa. Montako nimeä tunnistat, monenko ansiot tunnet? Bonuspisteet yhdeksän nimen yhdistämisestä yllänäkyviin kuviin.
Adlercreutz, Carl Johan (I, s. 411-470)
Agricola, Mikael (I:2, s. 286-324)
Alopaeus, Magnus (II, s. 113-146)
Alopaeus, Magnus Jakob (II, s. 52-101)
Alopaeus, Pehr Johan (II, s. 102-112)
Bergman, Johan Gabriel (I, s. 395-410)
Björnlund, Bengt (I, s. 386-394)
Björnram, Gustaf (II:2, s. 206-228)
Bure, Olof (I:1, s. 159-160)
Carpelan, Johan Fredrik (II:3, s. 377-390)
Carpelan, Wilhelm (II:3, s. 357-376)
Carpelan, Wilhelm (II:3, s. 357-376)
Chydenius, Anders (II:3, s. 321-346)
Crusell, Bernhard Henrik (I:2, s. 208-236, 478)
Ehrensköld, Nils (II, s. 147-172)
Erikson, Erik (II, s. 1-50)
Finnberg, Gustaf Wilhelm (I:2, s. 257-263, 479-480)
Haartman, Johan Johansson (I, s. 363-385)
Hassel, Henrik (II:2, s. 177-205)
Horn, Arvid Bernhard (II:2, s. 229-251)
Horn, Arvid Bernhard (II:2, s. 229-251)
Julin, Johan (I:2, s. 264-285)
Jusleen, Peter (I:1, s. 153-158)
Juslenius, Daniel (I:1, s. 85-107)
Juslenius, Daniel (I:1, s. 85-107)
Juusteen, Paul (I, s. 325-362)
Korhonen, Paavo (II:2, s. 270-292)
Leche, Johan (I:2, s. 172-191)
Lilius, Johan (II:2, s. 317-320)
Lilius, Johan (II:2, s. 317-320)
Lillienstedt, Johan (I:1, s. 1-58)
Nylander, Johan (I:2, s. 237-256)
Nylander, Johan (I:2, s. 237-256)
Orraeus, Gustaf (II:3, s. 391-408)
Rajalin, Thomas (II:2, s. 252-269)
Rappe, Kristofer Johan (I:2, s. 192-207)
Rothovius, Isak (II:3, s. 409-451)
Sacklinius, Lars (II, s. 173-176)
Serlachius, Peter (I:1, s. 108-119)
Skytte, Mårten (I:1, s. 134-152)
Spöring, Herman Diedrik (I:1, s. 59-84)
Skytte, Mårten (I:1, s. 134-152)
Spöring, Herman Diedrik (I:1, s. 59-84)
Stodius, Mårten (II:2, s. 293-316)
Stålhandske, Torsten (II:3, s. 452-470)
Stålhandske, Torsten (II:3, s. 452-470)
Särkilax, Peder (I:1, s. 120-133)
Tillandz, Elias (I:2, s. 161-171)
Topelius, Zachris (II:3, s. 347-356)
Topelius, Zachris (II:3, s. 347-356)
Veman, Karl Gustaf (I, s. 471-477)
Kuvalähteet vasemmasta yläkulmasta lähtien
Kuvalähteet vasemmasta yläkulmasta lähtien
- Kyläkirjaston kuvalehti 2/1886
- Suomen osuustoimintalehti 2/1929
- Finsk musikrevy 3/1906
- Suomen sotilas 24-26/1920
- Svenskt kyrkoliv i Finland 1/1924
- Kyläkirjaston kuvalehti 7/1886
- Ute och hemma 3/1916
- Kaukomieli 1900
- Kyläkirjaston kuvalehti 5/1901
keskiviikko 20. kesäkuuta 2018
AR 20: Länna eli matkan loppu
Uppsalasta lähdettyäni auton navigaattori heitteli minua motarien ja pikkuteiden välillä niin, etten tiennyt missä menin. Yhtäkkiä huomasin ajavani Finstan läpi ja ehdin lukea kyltistä paikalla olevan Pyhän Birgitan rukoiluluolan. Kuten olen noin 23000 kertaa todennut Pyhä Birgitta on esitätini, mutta synnyinpaikkansa eli esivanhempieni koti oli yksi lukuisista juurikohteista, jotka eivät ohjelmaan mahtuneet.
Mutta tietenkin siihen kuului Petter Sundin kotipitäjä lapsuudessaan ja isovihan pakolaisena. Viis siitä, että kirja on ollut kansissa jo kuukausia. Länna on nykyään osa Norrtäljeä ja sieltä on alle 70 kilometriä Tukholmaan, joten valmistauduin kohtaamaan lähiöasutusta tms.
Ehei. Kun käännyin Lännan kirkkotielle oli se yhtä kapoinen ja kääntyilevä kuin matkan aiemmissakin maalaiskohteissa. Kirkossa olisi ollut kolme tuntia myöhemmin konsertti, mutta paikalla ollessani ovet olivat tiukasti kiini, joten kuvasin ulkoa kirkkojärvi taustalla
ja kirkkojärvi takanani.
Palatessani samaa tietä takaisin huomasin rakennusryhmän edessä infotaulun. Siitä selvisi, että kyseessä oli (tietenkin) pappila, jonka nykyinen sivurakennus oli olemassa jo 300 vuotta sitten.
Isommalle tielle palatessani kiitettävän selkeällä viitoituksella oli merkitty pitäjän kartano eli Penningby, jonka historiaa kirjaprojektin ohessa selvittelin.
Sen viereen oli tulkintani mukaan luvallista ajaa ja parkeerata, joten näin tein. Kartano tuntui paikan päällä huomattavasti pienemmältä kuin miltä kuvissa oli vaikuttanut. Penningbyn takana melkein pilkotti vesireitti, jota myöten Petterin Mörtsundasta on soudettu kirkkoon.
Päivän ja koko matkan grande finaali piti olla Mörtsundan tila. Kun siellä nykyään pidetään tilakauppaa, luulin suunnistuksen olevan triviaalia enkä ollut satsannut siihen montaa ajatusta. Paikan päällä kirosin laiskuuttani, sillä en tiedä olinko täsmälleen oikeassa paikassa. Toisin kuin aiemmissa maalaiskohteissa, täällä rantaan oli rakennettu ilmeisesti kesämökkeinä käytettäviä taloja ja maisema täten merkittävästi eri kuin Petterin aikana. Mutta luulisin seisseeni Mörtsundan mailla tätä kuvaa ottaessani.
Mutta tietenkin siihen kuului Petter Sundin kotipitäjä lapsuudessaan ja isovihan pakolaisena. Viis siitä, että kirja on ollut kansissa jo kuukausia. Länna on nykyään osa Norrtäljeä ja sieltä on alle 70 kilometriä Tukholmaan, joten valmistauduin kohtaamaan lähiöasutusta tms.
Ehei. Kun käännyin Lännan kirkkotielle oli se yhtä kapoinen ja kääntyilevä kuin matkan aiemmissakin maalaiskohteissa. Kirkossa olisi ollut kolme tuntia myöhemmin konsertti, mutta paikalla ollessani ovet olivat tiukasti kiini, joten kuvasin ulkoa kirkkojärvi taustalla
ja kirkkojärvi takanani.
Palatessani samaa tietä takaisin huomasin rakennusryhmän edessä infotaulun. Siitä selvisi, että kyseessä oli (tietenkin) pappila, jonka nykyinen sivurakennus oli olemassa jo 300 vuotta sitten.
Isommalle tielle palatessani kiitettävän selkeällä viitoituksella oli merkitty pitäjän kartano eli Penningby, jonka historiaa kirjaprojektin ohessa selvittelin.
Sen viereen oli tulkintani mukaan luvallista ajaa ja parkeerata, joten näin tein. Kartano tuntui paikan päällä huomattavasti pienemmältä kuin miltä kuvissa oli vaikuttanut. Penningbyn takana melkein pilkotti vesireitti, jota myöten Petterin Mörtsundasta on soudettu kirkkoon.
Päivän ja koko matkan grande finaali piti olla Mörtsundan tila. Kun siellä nykyään pidetään tilakauppaa, luulin suunnistuksen olevan triviaalia enkä ollut satsannut siihen montaa ajatusta. Paikan päällä kirosin laiskuuttani, sillä en tiedä olinko täsmälleen oikeassa paikassa. Toisin kuin aiemmissa maalaiskohteissa, täällä rantaan oli rakennettu ilmeisesti kesämökkeinä käytettäviä taloja ja maisema täten merkittävästi eri kuin Petterin aikana. Mutta luulisin seisseeni Mörtsundan mailla tätä kuvaa ottaessani.
tiistai 19. kesäkuuta 2018
AR 19: Vanhassa Uppsalassa
Viimeisen matkapäivän kohteena piti Mari Jalavan blogin innoittamana olla Sigtuna, mutta kesken ajomatkan vaihdoin Uppsalaan, joka oli tippunut helatorstaina ja välipäivänä kiinni olleen yliopiston kirjaston lukusalin takia ohjelmasta. Mutta Twitterissä Gamla Upsala Museum oli vakuuttanut olevansa auki, joten sinne sitten kumminkin.
Museota oli minulle suositeltu ja itse olivat mainostaneet virtuaalimaailmaansa, joten odotukseni olivat turhan korkealla. Pidin alakerran esityksestä kulttipaikan historiakulttuurikronologiasta (kaivauksia jo 1600-luvulla!), mutta yläkerta oli pettymys.
Näyttely oli sekavaa saarimallia ja esinelöydöt kummuista ja lähistöltä aika vähäisiä. Niitä oli jatkettu m.m. Helgön löydöillä, joiden voi sanoa edustavan samaa kulttuuria. Mutta voi myös uskoa huolettomalle kävijälle syntyvän vinoutuneen kuvan.
Vetenskapsradio historian lukuisista paikkaa esittelevistä jaksoista olin saanut paljon mielenkiintoisemman kuvan eli radiokerronat oli vaikuttavampaa kuin museonäyttely. Virtuaaliesitystilan näin, mutta se vaati varauksen etukäteen tai ainakin jotain interaktiota henkilökunnan kanssa enkä tähän ryhtynyt.
Miksiköhän paikallisen kirkon pienoismallissa on paljon enemmän koristeellisuutta kuin Ravattulan kirkossa?
Museon sisältä hautakummut näkyivät hienosti.
Mutta tottakai tutustuin niihin myös lähemmin.
Aidassa oli superkiltti kyltti "Kiitos, ettet kiipeä kummuille ja aiheuta eroosiota", mutta eihän porukat tekstiä lukeneet kun aidassa kerran oli aukko. Neljäs kukkula oli erikoishoidossa täysin aidattuna ja selkeillä kieltokylteillä varustettuna.
Sen päällä en nähnyt ketään. En edes Kustaa Vaasan haamua, vaikka mies oli Pyhän Eerikin messun kokoontumisissa täältä kansalle jotain useana vuonna 1530-luvun alussa selittänyt.
Kirkkoonkin kurkkasin.
Sivuhuoneeseen oli jäänyt näyttävin maalaus Pyhästä Yrjänästä ja eteisessä oli komea tamminen kirstu, jonka uskotaan (kyltin mukaan) olevan kirkon ikäinne. Olikos se niin, että tammesta ei voi tehdä dendroajoituksia?
Kirkon vieressä oli Suomesta tuttuun tapaan vanhaan aittaan (tms.) tehty paikallismuseo. Pikkuisin koskaan näkemäni, mutta sattui olemaan auki ja ilmainen, joten sisälle. Yläkerrassa oli kaksi papin muotokuvaa, joista päällimmäisen sukunimi Mathesius ja syntymäpaikka Pyhäjoki kuten joillakin SSH-nanoserkuillanikin!
Päästyäni verkkoon tarkistamaan Kotivuoren ylioppilasmatrikkelin varmistui, että Gabriel Matthesiuksen isänäiti tosiaan oli Maria Bergudd, jonka äidinisä puolestaan 1600-luvun alussa Norrköpingissä elänyt Matthias Schildt. Että kyllä kannattaa kurkistaa paikallismuseoon!!!
Museota oli minulle suositeltu ja itse olivat mainostaneet virtuaalimaailmaansa, joten odotukseni olivat turhan korkealla. Pidin alakerran esityksestä kulttipaikan historiakulttuurikronologiasta (kaivauksia jo 1600-luvulla!), mutta yläkerta oli pettymys.
Näyttely oli sekavaa saarimallia ja esinelöydöt kummuista ja lähistöltä aika vähäisiä. Niitä oli jatkettu m.m. Helgön löydöillä, joiden voi sanoa edustavan samaa kulttuuria. Mutta voi myös uskoa huolettomalle kävijälle syntyvän vinoutuneen kuvan.
Vetenskapsradio historian lukuisista paikkaa esittelevistä jaksoista olin saanut paljon mielenkiintoisemman kuvan eli radiokerronat oli vaikuttavampaa kuin museonäyttely. Virtuaaliesitystilan näin, mutta se vaati varauksen etukäteen tai ainakin jotain interaktiota henkilökunnan kanssa enkä tähän ryhtynyt.
Miksiköhän paikallisen kirkon pienoismallissa on paljon enemmän koristeellisuutta kuin Ravattulan kirkossa?
Museon sisältä hautakummut näkyivät hienosti.
Mutta tottakai tutustuin niihin myös lähemmin.
Aidassa oli superkiltti kyltti "Kiitos, ettet kiipeä kummuille ja aiheuta eroosiota", mutta eihän porukat tekstiä lukeneet kun aidassa kerran oli aukko. Neljäs kukkula oli erikoishoidossa täysin aidattuna ja selkeillä kieltokylteillä varustettuna.
Sen päällä en nähnyt ketään. En edes Kustaa Vaasan haamua, vaikka mies oli Pyhän Eerikin messun kokoontumisissa täältä kansalle jotain useana vuonna 1530-luvun alussa selittänyt.
Kirkkoonkin kurkkasin.
Sivuhuoneeseen oli jäänyt näyttävin maalaus Pyhästä Yrjänästä ja eteisessä oli komea tamminen kirstu, jonka uskotaan (kyltin mukaan) olevan kirkon ikäinne. Olikos se niin, että tammesta ei voi tehdä dendroajoituksia?
Kirkon vieressä oli Suomesta tuttuun tapaan vanhaan aittaan (tms.) tehty paikallismuseo. Pikkuisin koskaan näkemäni, mutta sattui olemaan auki ja ilmainen, joten sisälle. Yläkerrassa oli kaksi papin muotokuvaa, joista päällimmäisen sukunimi Mathesius ja syntymäpaikka Pyhäjoki kuten joillakin SSH-nanoserkuillanikin!
Päästyäni verkkoon tarkistamaan Kotivuoren ylioppilasmatrikkelin varmistui, että Gabriel Matthesiuksen isänäiti tosiaan oli Maria Bergudd, jonka äidinisä puolestaan 1600-luvun alussa Norrköpingissä elänyt Matthias Schildt. Että kyllä kannattaa kurkistaa paikallismuseoon!!!
maanantai 18. kesäkuuta 2018
AR 18: Kolmas lääninmuseo
Vadstenasta jatkoin matkaa Linköpingiin, jossa on "oma" aluemuseoni Östergötlands museum. Toivoin saavani irti jotain maakunnan erityisluonteesta ja/tai historiasta. Mutta aina ei voi onnistua.
Museossa oli kyllä maakunnan historialle varattu tila. Siinä ilmoitettiin olevan kolme eri osaa: perhe-elämä, työelämä maalla ja kaupungissa sekä valta ja ihmiset. Viimeksi mainittua en löytänyt ja lipputiskin tytön vakuutteluista huolimatta luulen sen jääneen myöhemmän näyttelyn alle ja tekstin päivityksen unohtuneen.
Ositus oli periaatteessa onnistunut ratkaisu, jossa kuhunkin teemaan (tai ainakin löytämääni kahteen) oli valittu muutama aikakausi, tietenkin käytettävissä olevan materiaalin ehdoilla. Perhe-elämässä painotettiin kivikautta, sillä siitä oli tuoreita hienoja löytöjä kuten vasarakirveskulttuurin hauta, jossa kahden aikuisen lisäksi oli vauva ja koira, vierekkäin.
Arkeologiaa selvennettiin pienin kosketusnäytöin, joista sai puheena vastauksen tiettyihin kysymyksiin. Miksei samaa tekniikkaa olisi voinut käyttää historialliseenkin aikaan? Ei senkään tulkinta ole helppoa. Uskallanko esim. 1800-luvun alun pienoismallista vetää johtopäätöksen, että esivanhempieni talo sata vuotta aiemmin oli myös (Länsi-Suomesta tuttua) umpipihamallia?
Ärsytykseni kasvoi kansantaidetta esittelevässä vaihtuvassa näyttelyssä. Rakastan aihetta, mutta esillepanon logiikka avautui vasta kun olin kiertänyt huonetta kolme-neljä kertaa ja siihen mennessä olin poiminut käteeni esine-esitteen, jonka kontekstitiedot olivat olemattomat. Edes tunnetun maalarin töille ei annettu ajoitusta. Ehkä kaikki paikalliset tietävät elinvuotensa?
Harmistuneena kiipesin yläkertaan, jonka taide alkoi yllätyksekseni keskiajalta. Skönbergan kirkon 1100-luvulle ajoitettu ovi:
Paikalliset ovat keränneet innolla 1600-luvun hollantilaista taidetta, jonka määrä yllätti, mutta laatu ei vakuuttanut. Kännykkäotokseni Elias Martinin, Pehr Hilleströmin ja suomalaisen Alexander Laureauksen öljymaalauksista eivät valitettavasti ole jakokelpoisia.
Museossa oli kyllä maakunnan historialle varattu tila. Siinä ilmoitettiin olevan kolme eri osaa: perhe-elämä, työelämä maalla ja kaupungissa sekä valta ja ihmiset. Viimeksi mainittua en löytänyt ja lipputiskin tytön vakuutteluista huolimatta luulen sen jääneen myöhemmän näyttelyn alle ja tekstin päivityksen unohtuneen.
Ositus oli periaatteessa onnistunut ratkaisu, jossa kuhunkin teemaan (tai ainakin löytämääni kahteen) oli valittu muutama aikakausi, tietenkin käytettävissä olevan materiaalin ehdoilla. Perhe-elämässä painotettiin kivikautta, sillä siitä oli tuoreita hienoja löytöjä kuten vasarakirveskulttuurin hauta, jossa kahden aikuisen lisäksi oli vauva ja koira, vierekkäin.
Arkeologiaa selvennettiin pienin kosketusnäytöin, joista sai puheena vastauksen tiettyihin kysymyksiin. Miksei samaa tekniikkaa olisi voinut käyttää historialliseenkin aikaan? Ei senkään tulkinta ole helppoa. Uskallanko esim. 1800-luvun alun pienoismallista vetää johtopäätöksen, että esivanhempieni talo sata vuotta aiemmin oli myös (Länsi-Suomesta tuttua) umpipihamallia?
Ärsytykseni kasvoi kansantaidetta esittelevässä vaihtuvassa näyttelyssä. Rakastan aihetta, mutta esillepanon logiikka avautui vasta kun olin kiertänyt huonetta kolme-neljä kertaa ja siihen mennessä olin poiminut käteeni esine-esitteen, jonka kontekstitiedot olivat olemattomat. Edes tunnetun maalarin töille ei annettu ajoitusta. Ehkä kaikki paikalliset tietävät elinvuotensa?
Harmistuneena kiipesin yläkertaan, jonka taide alkoi yllätyksekseni keskiajalta. Skönbergan kirkon 1100-luvulle ajoitettu ovi:
Paikalliset ovat keränneet innolla 1600-luvun hollantilaista taidetta, jonka määrä yllätti, mutta laatu ei vakuuttanut. Kännykkäotokseni Elias Martinin, Pehr Hilleströmin ja suomalaisen Alexander Laureauksen öljymaalauksista eivät valitettavasti ole jakokelpoisia.
sunnuntai 17. kesäkuuta 2018
AR 17: Arkistossa kannattaa aina käydä
Pitkäaikaisena haaveenani oli joskus lähteä Vadstenaan lukemaan Spolstadin Hohenthaleja koskevia lähteitä. Mutta viimeisen vuoden aikana olen havainnut, että kaikki peruskama on digitoitu. Joten vaikka Vadstena oli sopiva pysäyspaikka matkalla takaisin pohjoiseen, ei minulla ollut arkistoon mitään varsinaista asiaa. Mutta pitihän sinne silti mennä.
Sillä aina kannattaa kurkistaa. Jo sekin, että esillä oli muistovitriini äskettäin kuolleelle Ikean perustajalle oli mielenkiintoista.
Tutkijasalin kierroksen aloitin mikrokorteista, joiden luettelosta huomasin henkilöpoiminnot sanomalehdistä.
Onneksi täällä oli vanhanaikaiset lukijat ja sain tutut nimet nopeasti tarkistettua ja tallennettua.
Toisella puolella salia silmäilin hyllyjä ja tästä pätkästä
löytyi kaksi aarretta. Ensinnäkin joku kärsivällinen ja järjestelmällinen sielu oli kerännyt Inrikes Tidningarista 1760-1800 kaikki ilmoitukset häistä ja hautajaisista. GF on digitoinut jäseniään varten vastaavia eli onkohan harjoitus tehty useaan kertaan eri ihmisten toimesta? Sitä se oli ennen internettiä. Esimerkkiote suomalaisiakin sisältävästä aineistosta nimen Gottleben kohdalta.
Toinen osuman selkämyksessä luki Otto Kugelbergs samling. Avasin satunnaisesta kohdasta ja huomasin nimiä aakkosjärjestyksessä, joten aloin etsiä omiani. Vasta joitakin löydettyäni tarkistin etusivulta mistä oli kyse. Henkilökirjasista. Mikä löytämisen riemu! (Olisi tietenkin pitänyt matkaa suunnitellessani tarkistaa kaikki tunnetut säilytyspaikat ja käydä ne mahdollisimman monessa.)
Kokoelma ei ollut kunnolla arkistotietokannoissa ja henkilökunta tuntui epätietoiselta, mutta sain neljä täyteen ahdettua kansiotani ja niistä neljä runoa esille. Pikkasen nauratti, kun muistelin saman tyyppisen materiaalin katselua Kungliga Biblioteketissä kahden vahdin takana nide kerrallaan.
Kun vielä kirjojen joukosta löytyi matrikkeli, joka kertoi 1700-luvun nanoserkun työsuhteen päättymisestä liiallisen kahviloissa roikkumisen takia, saattoi arkistovierailua pitää hyvin onnistuneena ja hyödyllisenä. Ja aurinko paistoi vielä uloskin tultua.
(Riksarkivetin 400-vuotisjuhlan kunniaksi ovat julkaisseet Vadstenan arkistoa esittelevän videon. Siinä mainostettua kirjastoa olisi varmasti kannattanut jäädä hyödyntämään pariksi päiväksi.)