keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

AR 20: Länna eli matkan loppu

Uppsalasta lähdettyäni auton navigaattori heitteli minua motarien ja pikkuteiden välillä niin, etten tiennyt missä menin. Yhtäkkiä huomasin ajavani Finstan läpi ja ehdin lukea kyltistä paikalla olevan Pyhän Birgitan rukoiluluolan. Kuten olen noin 23000 kertaa todennut Pyhä Birgitta on esitätini, mutta synnyinpaikkansa eli esivanhempieni koti oli yksi lukuisista juurikohteista, jotka eivät ohjelmaan mahtuneet.

Mutta tietenkin siihen kuului Petter Sundin kotipitäjä lapsuudessaan ja isovihan pakolaisena. Viis siitä, että kirja on ollut kansissa jo kuukausia. Länna on nykyään osa Norrtäljeä ja sieltä on alle 70 kilometriä Tukholmaan, joten valmistauduin kohtaamaan lähiöasutusta tms.

Ehei. Kun käännyin Lännan kirkkotielle oli se yhtä kapoinen ja kääntyilevä kuin matkan aiemmissakin maalaiskohteissa. Kirkossa olisi ollut kolme tuntia myöhemmin konsertti, mutta paikalla ollessani ovet olivat tiukasti kiini, joten kuvasin ulkoa kirkkojärvi taustalla
ja kirkkojärvi takanani.
Palatessani samaa tietä takaisin huomasin rakennusryhmän edessä infotaulun. Siitä selvisi, että kyseessä oli (tietenkin) pappila, jonka nykyinen sivurakennus oli olemassa jo 300 vuotta sitten.
Isommalle tielle palatessani kiitettävän selkeällä viitoituksella oli merkitty pitäjän kartano eli Penningby, jonka historiaa kirjaprojektin ohessa selvittelin.
Sen viereen oli tulkintani mukaan luvallista ajaa ja parkeerata, joten näin tein. Kartano tuntui paikan päällä huomattavasti pienemmältä kuin miltä kuvissa oli vaikuttanut. Penningbyn takana melkein pilkotti vesireitti, jota myöten Petterin Mörtsundasta on soudettu kirkkoon.

Päivän ja koko matkan grande finaali piti olla Mörtsundan tila. Kun siellä nykyään pidetään tilakauppaa, luulin suunnistuksen olevan triviaalia enkä ollut satsannut siihen montaa ajatusta. Paikan päällä kirosin laiskuuttani, sillä en tiedä olinko täsmälleen oikeassa paikassa. Toisin kuin aiemmissa maalaiskohteissa, täällä rantaan oli rakennettu ilmeisesti kesämökkeinä käytettäviä taloja ja maisema täten merkittävästi eri kuin Petterin aikana. Mutta luulisin seisseeni Mörtsundan mailla tätä kuvaa ottaessani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti