Muuttuva maisema

Turun avoimen yliopiston verkkokurssissa Suomen historian linjat ja murrokset oli viikon teemana maiseman muutos. Ekaa kertaa saimme nauttia videoluennoista, joista toisessa selostettiin isojakoa ja toisessa käytiin läpi Porin kaupunkikuvan muutosta.

Suurin ahaa-hetki tuli ensiksi mainitussa. Maathan 1700-luvun lopulla jaettiin veroluvun mukaan ottaen huomioon maanlaatu. Mistä syystä manttaaleja ei voi kääntää hehtaareiksi, vaikka tätä monesti on kaivattu. Mutta en ollut tullut ajatelleeksi sitä, että maataloustekniikan kehittyessä jo seuraavalla vuosisadalla, pellon ominaisuudet menettivät jossain määrin merkitystään ja pinta-ala heikommalla maalla tuli arvokkaammaksi.

Suoritusmuotona oli Moodle-keskustelu, joka ei vaan sovi mielenlaadulleni. Vaikka kuinka ohjeistetaan, ettei pidä kirjoittaa kaiken kattavaa tekstiä vaan pyrkiä keskusteluun, niin ensimmäisen julkaistua tekstinsä muille ei jää mitään uutta sanottavaa. No, tällä kertaa jätin tehtävänannon lukematta ja näköjään täten puolet vastauksesta kirjoittamatta. Pitäisi kai pohtia sitä, miksi pyrin alisuoritukseen, mutta tehtävänä oli pohtia "sitä, miten Turun palon jälkeen vuonna 1828 laadittu uusi asemakaava muutti Turun kaupunkikuvaa ja mistä nämä muutokset johtuivat."

Kun katsoo vuonna 1798 piirrettyä Turun karttaa ei voi olla huomaamatta kaupungin rajojen sisäpuolen peltoalueita ja tilkkuja sekä tuulimyllyjä. Karttaan kirjoitetun huomatuksen mukaan pellot vaihtoivat omistajaa "päivittäin" ja myös jotkut autiotontit oli otettu viljelykäyttöön. Aivan kaupunkialueessa oli kiinni Iso-Heikkilän puustelli ja Vähä-Heikkilän kuninkaankartano. 

Eteläpuolella jokea asuintontit puristuvat mäkien ja joen väliin. Kaduissa on (ilmeisesti jonkun aiemman palon jälkeisen reguloinnin ansiosta) pohjoispuolella suorempia linjoja ja kulmia, mutta sielläkin on pikkuriikkisiä ja epämääräisen muotoisia tontteja isojen kortteleiden sisäpuolella. 

Vaikutelma vuoden 1828 asemakaavassa on aivan toinen. Kaupunkialueelle ei ole piirretty rajaviivaa, mutta se erottuu suorakulmana, jonka sisällä on lisää suorakulmaisuutta. Luonnolle on katujen kohdalla annettu periksi vain Linnakadun linjauksessa ja tuomiokirkon itäpuolella. Mäkiä ei ole räjäytetty, mutta kadut on piirretty kulkemaan viivasuorasti kuin niitä ei olisikaan.

Iso- ja Vähä-Heikkilän asuintontit ovat ehkä toimineet rajoitteina kaupunkialuetta määrittäessä, sillä ne jäävät hieman kaavoituksen ulkopuolelle. Siinä missä aiemmin luonto oli hyötykäytössä viljelymaana, on se nyt näkyvissä vain muutamana esplanadina.