Muuan hienosteleva loviisalainen seurue oli kerran eräänä lomapäivänä lähtenyt maaseudulle kaupungin läheisyyteen huviretkelle. Ikävä kyllä päivä oli sateinen ja piti hankkia katto pään päälle. Herrat, joilla oli taskussa silkkinenäliinat ja komeat kellonperät liiveillä, päättivät nyt perinpohjin nauttia viikon vaivojen jälkeen. Pöydälle kannettiin iso punssibooli, tarjottimineen, laseineen ja kynttilöineen.
- Onpa tämä hauskaa, huudahti eräs seurasta ja täytti lasit juomalla.
- Niin, vihdoinkin saamme olla rauhassa tuolta kirotulta »Vahvalta Paroonilta», joka hallitsee kaikissa kapakoissa huomautti toinen.
- Minä en neuvoisi herra paroonia pistämään nokkaansa tänne huomautti muuan koppava kirjanpitäjä W. hän saisi täältä eri lähdön!
- Hullupahan olisikin, jos tulisi tänne, eikä hän uskalla tullakaan sanoi taas joku.
- Olettepa te nyt sankareita täällä maalla nauroi muuan nuori merikapteeni ja haluaisinpa nähdä mitä tekisitte, jos hän tulisi täällä teitä vastaan.
- Minäpä antaisin aika napauksen sille lurjukselle kerskasi herra W.
- Kuka herroista antaa napauksen?
»Vahva Parooni» oli kaikkien hämmästykseksi ilmestynyt ovelle äkkiä.
- Kuka herroista antaa napauksen?
Ei kukaan vastannut. Kaikista hiljaisin oli kirjanpitäjä W. Herrat katsoivat laseihinsa eivätkä olleet kuulevinaan.
Mutta »Vahva Parooni» oli sotatuulella, eikä tahtonut jättää asiaa tähän. Ensi aluksi hän haukkui kutakin seurueen jäsentä vuoron perään.
- Kuulkaahan, herraseni, sanoi hän vihdoin kääntyen W:n puoleen, olkaa hyvä ja pyyhkikää pumaada korvistanne, jotta kuulisitte mitä minä sanon - - - .
Näin sanoen hän lähestyi uhkaavasti herra W:tä. Myöskin nuoret miehet olivat ärtyneet Flemingin ylimielisyydestä, ja taistelu oli ovella.
Yhtäkkiä puhallettiin kynttilät sammuksiin ja vallitsi täydellinen pimeys. Nyt alkoi sadella iskuja kutsumatonta vierasta kohti, joka yksin ilman liittolaista sai taistella moninkertaista vihollista vastaan. Kirjanpitäjät halusivat yksimielisesti kurittaa, kostaa mahtavalle paroonille, ettei tämä enää sekaantuisi heidän iltahuvituksiinsa. Näiden joukossa oli vahvoja miehiä, jotka kauppaliikkeissä saivat ajan tavan mukaan tehdä ruumiillistakin työtä. Monta raskasta nyrkkiä suuntautui »Vahvan Paroonin» päähän ja hartioihin.
Mutta nuoret miehet saivat pian tuntea kenen kanssa he olivat tekemisissä. »Vahva Parooni» karkoitti heidät kuin hyttyset luotaan.
Seisoen järkkymättä paikallaan ja lujien iskujen maalitauluna hän tiesi hyvin olevansa ehdoton voittaja. Tottuneena tällaisiin toimiin oli hän heti kun kynttilät sammutettiin asettunut selkä huoneen ainoata ovea vasten seisomaan, niin ettei kukaan pääsisi pakoon.
Vihdoin oli paroonin vahva nyrkki kellistänyt vahvimmat vastustajat ja heikot olivat paenneet huoneen vastakkaiselle puolelle.
- Tuokaa valoa! - huusi parooni käskevästä.
Hetken viivyttelyn jälkeen talonväki toi valoa, sillä se tunsi »Vahvan Paroonin» hyvin.
Huoneessa vallitsi hävityksen kauhistus. Pöytä ja tuolit olivat kumossa, punssibooli sirpaleina lattialla, jalo juoma oli niinikään valunut maahan sen mukana. Tappelijoiden vaatteet olivat menneet rievuiksi, kasvot olivat pahasti ajettuneet ja täynnä mustelmia, hienot silkkinenäliinat pidättivät verenvuotoa nenästä. Mutta myöskin voittaja oli hiukan vahingoittunut, verta vuoti hänen otsaltaan. Mistä se johtui?
- Tulkoonpa teitä vain kaksitoista yhtä vastaan, sanoi hän rauhallisena. Saatte tulla pimeässä, minä kyllä lakaisen kaikki. Mutta pois. aseet, sanon minä! Niin ei kukaan rehellinen mies tee, jolla on rehelliset nyrkit vastassaan. Se, joka on käyttänyt »käsivarren pitennyksiä» astukoon esiin, sillä asiasta pitää tulla selvyys!
Ei kukaan liikahtanut.
- Vai niin, sanoi »Vahva Parooni», tulkaa tänne sitten yksi kerrallaan, jotta saan tarkastaa taskut. Mars!
Estelyt eivät hyödyttäneet vähääkään ja nyt sai kukin vuoron perään alistua tarkastukseen. Jäljellä oli tarkastamatta ainoastaan kirjanpitäjä ., joka alistui haluttomasti tähän nöyryytykseen. Hänen taskustaan löytyi portinavain, ja siinä oli todisteita kylliksi. »Vahva Parooni» julisti nyt syylliselle:
- Huomenna tulette luokseni täsmälleen klo 2 iltapäivällä. Ymmärrättekö?
Sovitulla kellonlyönnillä kirjanpitäjä tulikin Flemingin luo ajatellen vavistuksella, mitähän nyt tapahtuisi. Ei sanaakaan puhuttu eilispäivän tapahtumista, eikä W:tä pyydetty istumaankaan, sisään hän sai jäädä seisomaan tultuaan huoneeseen.
- Minä olen huomannut, virkkoi »Vahva Parooni» ensi aluksi, että kirjanpitäjän kasvatus on aivan laiminlyöty, ja yritän parhaani poistaakseni tämän valitettavan puutteen. Tässä on raamatunhistoria. Kirjanpitäjä ottaa sen nyt mukaan kotiinsa ja lukee siitä ensimäisen luvun, joka käsittelee maailman luomista, ulkoa. Huomenna samaan aikaan tulette tänne kuulustelulle. Mutta jos te hairahdutte ainoassakaan sanassa, niin en vastaa seurauksista; minä, nähkääs, olen hieman kiivas mies.
W. kumarsi, otti kirjan mukaansa ja teki työtä käskettyä. Kun hän seuraavana päivänä palasi, osasi hän luomiskertomuksen sanasta sanaan. Ulkoluku piti lisäksi suorittaa kädet ristissä.
- Hyvä on, sanoi »Vahva Parooni». Ahkeruus on nuorukaisen paras kaunistus.
Seuraavana päivänä piti sitten osata luku: Aatami ja Eeva paratiisissa ja sitä seuraavana päivänä kertomus Kainista ja Aabelista. Tällä tavoin päästiin Moosekseen asti. Ei Loviisan koulupojista yksikään osannut paremmin raamatunhistoriaa. Kirjanpitäjä W. lateli ulkoa Jaakobin kaksitoista poikaa ja heidän poikansa ja teki mainiosti selkoa Kgyptin seitsemästä maanvaivasta j.n.e. Kun he vihdoin olivat päässeet Israelin kansan korpivaellukseen, lopetti »Vahva Parooni» rangaistusäksiisinsä.
Kerrotaan, että Otto Fleming eräällä toisellakin kirjanpitäjällä. joka oli jostain syystä suututtanut paroonin, oli luetuttanut ulkoa Lafontainen kaksiosaisen romaanin, jonka nimi oli »Alfonsina eli maanalaisen rakkauden lapsi.»
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti