T. K.:n katsaus Otto Flemingin elämään jatkuu Svartholman ajan (1819-1829) episodeilla.
Kerrotaan, että joka kerta kun »Vahva Parooni» kävi Loviisassa korvapuusteja sateli oikealle ja vasemmalle niinkuin kuulia sodassa. Tappeleminen näkyi kuuluneen sen ajan huvituksiin; ainakin Otto Fleming näytti olevan tämän kiihokkeen tarpeessa. Suurin vaikeus oli kuitenkin löytää vertaista vastustajaa. Useimmiten sai vihollisten paljous vastata tätä, vaikkakaan se ei tuottanut samaa nautintoa kuin samanveroisen voimaihmisen kanssa kamppaileminen.
Kerran tuli Loviisaan muuan tanskalainen alus, jonka päällikkönä oli oikea järeä vanhan ajan merikarhu, joka oli tullut laajalti tunnetuksi tavatomista voimistaan. Hänen saapumisensa tiesi juhla-aikaa »Vahvalle Paroonille», joka saisi nyt kohdata vertaisensa. Tuttavuus solmittiin ensi alussa tarkoitusta ilmaisevin elein, joilla nyrkkeilymestarit esittelivät itsensä. Kerrotaan, että he sen jälkeen koko päivän pehmittelivät sydämensä pohjasta toisiaan aamusta iltaan, eikä Otto Flemingillä ollut pitkään aikaan niin hauskaa. Taistelua käytiin mitä suurimman luottamuksen merkeissä. Mutta tanskalaisen kova kallo välitti yhtä vähän Flemingin läiskäyksistä kuin tämän rautapää tanskalaisen paukuista. Lopuksi tanskalainen tunnusti Flemingin voittajakseen ja ystävykset päättivät kuuman päivän pienillä kesteillä. Aikakirja kertoo, että tanskalainen laivuri oli ollut ainoa, joka oli voinut pitää puoliaan »Vahvaa Paroonia» vastaan ja jonka Fleming myös tunnusti samanveroiseksi mieheksi.
***
Kerran tuli Flemingiä vastaan pari venäläistä upseeria, jotka syystä tai toisesta eivät tervehtineet häntä niinkuin on sotaväessä tapana. Tämäpä harmitti »Vahvaa Paroonia». Kuljettuaan vähän matkaa ohi hän kääntyi ja tarttui toisen upseerin lakkiin, ehkä samalla myös tukkaan, ja viskasi päähineen maahan sanoen:
- Minä opetan sinua tervehtimään suomalaista paroonia!
Hätääntyneet upseerit huusivat sotilaita avukseen. Päävahti ei ollut kaukana, ja sieltä tulikin pian neljä miestä, mutta nämä eivät merkinneet mitään »Vahvalle Paroonille; täytyi kutsua vielä kuusi lisäksi. Nämä kymmenen saivat vihdoin vaikkakin suurella vaivalla voiton yhdestä ainoasta vastustajastaan, sitoivat hänet ja kantoivat päävahtiin.
Tieto asiasta lähetettiin komendantille ja vaarallinen mies suljettiin odottamaan tämän tuloa pieneen vankikoppiin ja vahti asetettiin ovelle.
Upseerit luulivat nyt, että tuo vaarallinen suomalainen oli vaaraton, mutta he ällistyivät, kun Otto Fleming tuokion kuluttua potkasi oven säpäleiksi, sieppasi vahdin kiväärin murskaten sen tukin seinää vastaan pirstoiksi ja asettui kiväärin piippu kädessä vankihuoneensa ovelle.
- Se, joka tulee tänne, saa napauksen tästä! huusi hän uhkaavasti heilutellen asettaan niin, ettei ketään haluttanut lähestyä.
Upseereita ja sotilaita seisoi kymmenittäin hänen edessään suut ammollaan. He olivat kyllä asestetut kiväärein ja miekoin, mutta mitä he uskalsivat tehdä? He eivät voineet ampua ja kukapa uskalsi mennä käsirysyyn. He asettuivat viidentoista askeleen päähän suljettuun kehään tämän ympäri.
Lopuksi tuli komendantti, joka ystävällisellä käytöksellä sai Flemingin lauhkeaksi. Sitten seurasivat asianmukaisessa järjestyksessä anteeksipyynnöt molemmin puolin ja aresti päävahdissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti