sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Materiaalinen 1800-luku torstaina

Museossa käytyäni keskityin vihdoin konferenssiin materiaalinen kulttuuri ja kulttuurin materiaalisuus pitkällä 1800-luvulla. Minulle sen aloitti Marketta Luutosen esitys virkkauksesta 1800-luvun muotiuutuutena. Olin luullut hallitsevani lankatekniikoiden kotimaisen historian melko hyvin, mutta enpäs kuitenkaan. Rahvaan asusteiden värikkäät kirjovirkkaustyöt näyttivät aivan oudoilta silmissäni ja enimmäkseen niitä onkin kai tehty Pohjanmaan rannikolla?

Luutosen lisälukemiseksi suosittelema Lankapaitoja ja muita asusteita nyt varattuna kirjastosta. Perustiedot tekniikasta ja kuvia löytyy käsityön museon sivulta. Eroista piilosilmukkavirkkaukseen, joka myös vilahti esityksessä, på svenska tässä. Ruotsille oli tarvetta, sillä Museovirastohan ei vapauttanut Finnassa esinekuvia. Eli ...

Heins, Nina/Nordiska museet CC BY-NC-ND
Samassa sessiossa Konsta Kajander antoi päivitystä väitöstutkimuksestaan puoliherroista. Pukeutumiseen keskittyvät esimerkkinsä maaseutukirjeistä sisälsivät kolme (3!) krinoliinimainintaa, joita en itse ollut löytänyt Argh.

Eikä mitään uutta auringon alla. Kajander kertoi , että Irma Vilkuna oli jo vuonna 1968 huomauttanut, että pukuhistorian tutkimiseen voisi käyttää varastettujen tavaroiden kuvauksia sanomalehdissä. Olen tätä miettinyt jo vuosia ja pitänyt ajatustani innovatiivisena. Hah!

Kahvitauolla näyttelykeskus Soihdussa en kunnolla ehtinyt tutustumaan yliopiston historian esittelyyn kun piti syödä hyvää kakkua ja seurustella. Koko vierailun aikanakaan ei jäänyt aikaa kampuksen äänioppaille Unon ja Wolmarin matkassa, Pikkusiskoa etsimässä, Vanhan Seminaarinmäen polkuja, Aallon kampus ja Sipisen kampusarkkitehtuuri.

Illan lopuksi paneelikeskustelussa Elina Anttila, Visa Immonen ja Alex Snellman keskustelivat esinetutkimuksesta. Mitään kovin uutta ei sanottu ja mieleen tuli monta kertaa viime syksyn Tutkimus tänään -sessio. Kipupisteenä nousivat jälleen esiin lähdeviitteet. Ja kokoelmatietokantojen tiedot.

Ja se muu aiemmin kuultu. Esinetutkimus on monitieteistä. Digitointi mahdollistaa esineiden löytämisen, muttei tallena kaikkea olennaista. Museoesineen tuominen tutkittavaksi työintensiivistä ja siksi (ainakin toisinaan) museot siihen haluttomia. Yliopistojen ja museoiden yhteistyö ja yhteiset projektit nähdään ratkaisuna. Esinekuvat kalliita, jopa opiskelijoille/tutkijoille, jotka työllään luovat uutta kontekstitietoa. Paneelin puheenjohtajan Anna-Maria Wiljasen kysyessä kulttuuri-historiallisen museon määritelmää Anttila otti esille taas saamansa kritiikin taiteen tuomisesta Kansallismuseoon ja esitti jo ennestään tutut perustelunsa.

Mutta hän - eikä kukaan mukaan - ei maininnut tuoreinta julkisuudessa ollutta esimerkkiä esinetutkimuksesta. Siitä miten joukko harrastajia oli saanut ammattilaisten avustuksella irti uutta tietoa projektissa, jossa tehtiin rekonstruktio keskiaikaisesta tekstiilistä. Sillä ei-akateemisuus?


Verrattuna sadan vuoden takaisiin tietoihin (*) Maskun tekstiilin ajoitus on nuortunut, nahkanauhan metallipäällys vaihtunut ja ruotsinkielinen teksti kai hävinnyt kun en muista sitä kenenkään maininneen.

(*) Kyläkirjaston Kuvalehti 4/1897 kertoo, että
Saman sälyhuoneen romuista vetivät tutkijat v. 1871 esille mattorääsyn, joka tarkemmin katsoessa havaittiin arvokkaaksi muistoksi katolisajalta ja tuotiin sen vuoksi parempaan talteen Helsingin museoon. Se oli nimittäin taidokas ompeluteos, jota varmaan on muinoin käytetty alttarin esivaatteena eli n. s. "antependiumina". [...] Itse ompelu on kaikkialla toimitettu niin että sangen hieno nahkanauha on valkoisella langalla yliluoden kiinni neulottu. Nahka lienee alkujaan ollut kullattu. [...] Prof. E. Aspelin lausuu, että se taidetapa, joka ilmestyy antependumin koristuksissa sekä kirjaimien muoto antavat syytä määräämään ompeluteoksen synnyn 1200 luvun loppupuoleen. [...] Puheena olevaa alttarivaatetta pidetään Ruotsissa tai Suomessa tehtynä, sillä yhden kuvan ympärillä on ruotsinkielinen kirjoitus. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti