lauantai 28. tammikuuta 2017

Kahdesti käsityön museossa

Torstaina matkustin Jyväskylään kuuntelemaan konferenssia materiaalinen kulttuuri ja kulttuurin materiaalisuuspitkällä 1800-luvulla. Sen ensimmäinen sessio ei kiinnostunut, joten karkasin Museokorttia kädessä puristaen varsinaisen materian pariin (käsittääkseni) ainoaan aukiolevaan Jyväskylän museoon.


Käsityön museossa oli nyt vaihtuvana näyttelynä Dora Jungin taidekudonnaisia ja Tampellalle suunnittelemia tekstiilejä. (Töistä voi verkosta lukea Päivi H Fernströmin blogista.) Esteettisesti kokonaisuus miellytti ja mietin kudonnaisten näkyvyyttä verrattuna muuhun taidekäsityöhön ja-teollisuuteen kuten lasiin ja keramiikkaan.

Yläkerrassa oli ovi auki huoneeseen, jossa on näkyvillä käsityön kronologia Suomessa. Tähän olisi voinut tutustua ajan kanssa. Mistä muodostui käynnin teema.

Alakerran perusnäyttely vastasi muistikuvaani aiemmalta käynniltäni vuonna 2008. Tuolloin olin todennut, ettei "Perusnäyttelyn ajatus ei varsinaisesti auennut". Nyt, kun aikaa ei ollut rajattomasti, lähinnä haahuilin, enkä huomannut näyttelyn sisällöstä mitään erikoisempaa. Paitsi, että tekstiilivoittoisen käsityön lomassa oli kaksi vitriiniä "Äijien puuhastelua". Kerrankin näin päin arvolatautunut sana viehätti feministiä, mutta ehkä neutraalimpi ilmaisu olisi kuitenkin parempi?

Museon vitriinien ohella esineitä oli esillä niiden alla vetolaatikoissa, joita en ensin huomannut enkä ensimmäisellä käynnillä tajunnut sitä kuinka paljon niitä oli. Näyttelyssä olisi todella saanut kulumaan pitkänkin ajan.

Kun aika oli lopussa huomasin, että vitriinien vieressä oli laminoituja kortteja, joita olisi voinut tekstiilien vaatimassa hämärässä lukea, mutta koin hankalaksi.
Niinpä innostuin suuresti kun myös viime tingassa huomasin ääniopastuspolut, jotka vaikuttivat hyvältä tavalta saada tavarapaljoudesta jotain irti. Harmittelin, että opasta ei oltu museon kassalla kaupattu. Kiinnostuin niin paljon, että palasin museoon seuraavana päivänä konferenssin lopun ja junan lähdön välissä. Sain kassalta kolme ääniopasta yksi kerrallaan, eikä viimeinenkään toiminut, joten ymmärsin miksi niitä ei markkinoitu. Kassalla ei sanottu,että äänet olisi voinut kuunnella myös verkkosivuillaan.

Perusnäyttelyyn kuuluu pieni kansanpukunäyttely, jonka infokortteja en lukenut, joten en tiedä oliko Lopelta tallennettu upea empire-asu ollut "varsinaisen" rahvaan käytössä. Mutta jakun linja on tuttu myös joistakin kansallispuvuiksi hyväksytyistä asuista.

Tämä jäi tietoanniksi, sillä molemmilla käyntikerroilla fiilistely oli (minulle poikkeuksellisesti) pääagenda. Perjantaisella käynnillä Aistihuoneen ruuduista m.m. pukeuduin miehen liiviin ja haistelin kuivattua tuoksumataraa.


Neulontapisteessä istuessani ja neuloessani katsoin ihanaa animaatiota neulomismanian vallassa olevasta naisesta. Hauskaa. Neulomistakin ihanampaa oli istua hetkeksi kangaspuiden ääreen, mikä on harvinainen ilo ja reitti lapsuuden muistoihin. Kerrankin olin siis sellainen museokävijä, joita museot kuvittelevat saavansa?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti