tiistai 4. lokakuuta 2016

Rahakabinetissa opittua

Tukholman arkistoreissuni päätteeksi poikkesin toista kertaa kuninkaalliseen rahakabinettiin. Nyt aikaa oli pari tuntia, mutta silti tuntui vaikealta saada kaikki käytyä läpi. Niinpä vain muutamia poimintoja aikajärjestyksessä.

1) Ravattula tuli mieleen 1100-1400 -luvuilla käytössä olleen Dverstorpin kirkon rahalöytöjakaumasta, jota kuvasivat pienoismallissa eri kokoiset pallukat.
2) Södermanlandissa 1586 kulkenut saksalainen kauppias oli huomannut talonpoikien säilyttävän varakkuuttaan hopealusikoissa, joita saattoi olla jopa 50 (!) yhdessä taloudessa. Ja tämä siis vuoden 1571 hopeaveron jälkeen. Ei vaan meillä Suomessa?
3) Huomaatteko mitään erityistä näissä 1750-luvun rahansiirtoseteleissä?
No, rahasummathan on kirjoitettu myös suomeksi
Ja nimenomaan kirjoitettu, mistä tulee taas mieleen se numeroiden osaaminen.

4) Kiky-päätöksellä 4.11.1772 hävitettiin kalenterista 23 pyhä- eli lepopäivää. Tämän kunniaksi tehtiin mitali, jota tuskin jaettiin niille, jotka saivat enemmän työaikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti