lauantai 7. toukokuuta 2016

Kommentoin kuvia

Kansallisarkisto viesti eilen iltapäivällä FB:ssä, että
Osana meneillään olevaa Community as Opportunity (CO:OP) -hanketta (www.arkisto.fi/coop) saimme skannaustestiin kiinnostavia vanhoja lasinegatiiveja, joiden kuvauspaikat, tapahtumat ja kohteet eivät ole tiedossa. Kuvia ei liene katseltu lähes sataan vuoteen vaan ne ovat olleet unohduksissa varastossa.
Veimme kuvat Flickriin ja pyydämme nyt kaikkien apua kuvien tunnistamiseen ja niitä koskevien tietojen kartuttamiseen. Kuvat lienevät Helsingistä ja sen lähialueilta, joten Etelä-Suomessa liikkuvat saattaisivat tunnistaa kuvissa esiintyviä kohteita. Osa kuvista näyttäisi esittävän joko suomalaista tai venäläistä sotaväkeä joten militaria-tietämyksellekin on käyttöä. Viestiä kuvista saa siis välittää eteenpäin!
Ei mitään lupauksia annettujen tietojen hyödyntämisestä tai tallentamisesta, mutta silti innostuin äheltämään. Dokumentoidaan tännekin, täydellisyyden ja huvin vuoksi.
Vasemmalla Christian Nissenin liike. Tämä Tanskasta Suomeen 1890-luvun alussa (?) muuttanut optikko kuoli 1901 (Sanomia Turusta 2.4.1901 ). Liikkeensä oli ensin Kluuvikatu 2:ssa Hotelli Kämpin yhteydessä ja myöhemmin Pohjois-Espan 25:ssä Grönqvistin talossa (Nya Pressen 15.7.1894, Hufvudstadsbladet 21.5.1894), jota kuva taitaa esittää. Helsingin kaupunginmuseon kuvassa erottuu viereisen liikkeen tummat kyltit.

Oikeassa reunassa olevan rakennuksen päädyssä erottuu Atelier Apollon mainosteksti. Suomen valokuvataiteen museon verkkosivujen mukaan tämä toimi vuodesta 1899 ja valokuvaamolla oli useita sivuliikkeitä. Yksi osoitteista oli Aleksanterinkatu 13. Oikean reunan talon kaksi kruunumaista tornia muistuttavat Selim A. Lindqvistin Lundqvistin liiketalon kattorakenteita eli ilmeisesti kuva otettu Mikonkadun suunnasta kohti Aleksanterinkatua. Siis Helsingissä.

Kuvista kymmenen oli otettu kentällä, joka kiistatta oli näköetäisyydessä Helsingin tuomiokirkosta. 
Vertailuaineistoa oli verkosta (lue: Helsingin kaupunginmuseon Finnaan lataamista kuvista) vaikeuksia löytää, mutta veikkaukseni on, että kyse on Turun kasarmista Kampissa.


Kaikki kuvat: Christina Forssellin yksityiskokoelma. Osa kuvista digitoitu tarkemmin kuin toiset, mille sain selitykseksi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti