Osa oli jo lähtenyt kotimatkalle, mutta varttia vaille 9 alkaneisiin sessioihinkin saapui väkeä. Valitsin itse 1700-lukuun keskittyvän, jossa ensimmäisenä puhui Päivi Räisänen-Schröder jesuittojen lähetystyön lääketieteellisistä puolista. Jesuiittojen matkakirjeitä julkaistiin Euroopassa aikakauslehdissä, mikä kuullosti mielenkiintoiselta. Varsinkin kuvituksena ollut kansilehti herätti mielikuvan eksoottisen tiedon tuonnista maailmankolkista.
Panu Savolainen toteutti eilen pariin otteeseen annettua käskyä sitoa tutkimus nykypäivään ja viime aikojen yksineläjien esiinnoston johdosta lähti hakemaan 1700-luvun Turun yksineläjiä. Jos henkikirjan rivit ovat talouksia, niin yksineläjiä on ollut runsaasti. Mutta "jos" vaatii muiden lähteiden käyttöä vertailevasti ja tätä Savolainen ei ollut vielä laajemmin tehnyt.
Seminaarin päättäneessä keynote-luennossa Jacalyn Duffin kuvasi Vatikaanin arkistoon talletettujen vuosien 1588-1999 ihmekertomusten tutkimista. Hän oli käynyt läpi 1409 ihmettä, joista 93% olivat sairaudesta parantumisia, joista hän lääkärinä oli kiinnostunut. Aikajanalla ihmeitä oli muuta aikaa vähemmän 1775-1849. Jumala lomaili valistusajalla.
Tulopäivänä en älynnyt poiketa Joensuun maakunta-arkistoon, mutta yliopistolta kohti kaupunkia lähtiessä huomasin kaupunginkirjaston olevan auki. Päätin kurkistaa sisälle.
Erinomaisen kyltityksen ansiosta päädyin suoraan maakuntakokoelmaan, jonka vanhinta kerrostumaa oli esillä vitriineissä. Hyllyissä oli paljon minulle outoja julkaisusarjoja ja muita nimikkeitä. Yleissivistyksen nimessä silmäilin hyllyjä läpi ja huomasin erikoisuutena kansiin sidottuja vuosikertoja Enso-Gutzeit henkilökunnan lehteä, Outokummun Sanomia, Rauma-Repolaa ja Schaumanin saumaa. Joka luokassa oli mielenkiintoisen näköistä kirjallisuutta, joten suosittelen kokoelmaa lämpimästi alueen henkilöitä tutkiville taustatiedon etsintään.
Mutta minullahan ei täällä ole intressejä... Paitsi, että silmiin osui otsikko Suomen Karjalan nimistö ja työlistalla oli tarkistaa, onko Juustilan nimen taustaa jossain avattu. Ja siinä oli.
Ja täällä varmaan on kirjallisuutta Ilomantsin taistelusta, jossa vaarini oli mukana HRR:n esikunnassa? Kyllä! Hyllystä löytyi viime vuonna ilmestynyt Matti Kallion Hämeen ratsurykmentti Ilomantsissa. Hattuvaaran taistelusta Kontiolahden asemalle. Tämä kun olisi ollut Ilmavalta-kirjaa tehdessä käytettävissä. Muistitiedon sijaan Kallion kirja nojasi selailun perusteella ensisijaisesti sotapäiväkirjoihin. Mukana oli pari leikettä, joissa käsittääkseni vaarini käsialaa, mutta nimeänsä en huomannut. Kirja oli kuvitettu runsaasti ja SA-kuvista oli löytynyt useita otoksia.
lauantai 24. lokakuuta 2015
Historiantutkimuksen päivät - perjantain iltapaneeli
Perjantain täysimittaisen seminaaripäivän päätti illanvietto, jonka pääohjelmanumero oli paneelikeskustelu. Minulla on puolitoista sivua muistiinpanoa ensimmäisestä kahdesta kysymyksestä historiantutkimuksen merkityksestä ja globalisaation vaikutuksesta. Neljäs kysymys talousahdingosta oli masentava, mutta viides kysymys siitä, mikä on viimeksi innostanut tuotti ihania vastauksia tutkimuslöydöistä. Esimerkisi Jari Ojala oli ruotsalaisesta 1900-luvun alun tilastojulkaisusta löytänyt sähkötoimisen höyrylaivan.
Ai se kolmas? Se koski digitalisaatiota.
Ensimmäinen "helmi"-merkintä on paperissani, kun Jari Ojala hyppäsi tutkimuksen julkaisumuodon muutoksesta siihen, että historioitsijat eivät viittaa toisten tutkijoiden työhön, kun ei tiedetä, mitä muut tekevät. (Henk. koht. en ole vuosiin testannut missä kunnossa historian laitosten verkkosivujen tutkijaesittelyt ovat. Veikkaan, että yhtä ajantasattomia kuin ennenkin.)
Leila Koivunen näki digitalisaation etuna aineistojen yhdistämisen paljastamat yhteydet. Mainitsi tässä yhteydessä Finnan positiivisessa mielessä, mikä ansaitsee muistiinpanon.
Ja sitten puheenvuoron sai Heikki Ylikangas, joka näki digitalisaatiossa ongelmia. Ensinnäkin Wikipediassa artikkelit voivat ottaa huomioon vain toisen puolen tutkimuksesta. (Ei jääne epäselväksi kenen tutkimus ei ollut mukana.) Ja toiseksi, sitten kun 50 vuoden kuluttua tutkimusta tehdään hakusanoilla niin seuraako siitä että koulutetun historiantutkijan ja harrastajan ero sumentuu.
Yleisökeskustelun alettua Tiina Kinnunen palasi tähän kommenttiin, jonka hän oli valmis näkemään "tölväisynä" ja oli itse kiinnostunut siitä, miten kehitetään yhteistyötä akateemisen maailman ulkopuolelle. Ylikangas kuitenkin jatkoi omalla nuotillaan ja kertoi tuntevansa harrastelijoita, jotka kuvittelevat olevansa historiantutkijoita. (Uskon.) Mihin joudutaankaan, jos raja häivytetään? Mutta tottakai käytetään hyväksi harrastelijoiden tuloksia. (Täh-mitä-häh? Kukkapenkin lannoitukseen vai?)
Jari Ojalalla oli harrastelijoita enemmän ongelmia muiden tieteenalojen kirjoittajien kanssa. Hänestä fysiikan ymmärtäminen ei ole olennaista fysiikan historiankirjoittamisessa?? Anu Lahtinen viittasi aikaansa SSS:n puheenjohtajana ja vakuutti olemassa olevan ihmisiä, joilla on asiantuntemusta historiasta ja historiantutkimuksesta ilman virallista tutkintoa.
Aiheeseen palattiin vielä viimeisessä yleisökysymyksessä, jonka esittäjä ei esittäytytynyt. Kysymystä en täysin ymmärtänyt, mutta vertailukohtaa haettiin sanomalehdistöstä. Vinkki seuraavaan keskusteluun aiheesta: harrastelijoiden "tutkimuksia" voisi verrata MV-lehteen. Sisältö joko valhetta tai plagiaatteja tai molempia. Eikä tervejärkinen avaa selvittääkseen oliko yhtä vai toista.
Ai se kolmas? Se koski digitalisaatiota.
Ensimmäinen "helmi"-merkintä on paperissani, kun Jari Ojala hyppäsi tutkimuksen julkaisumuodon muutoksesta siihen, että historioitsijat eivät viittaa toisten tutkijoiden työhön, kun ei tiedetä, mitä muut tekevät. (Henk. koht. en ole vuosiin testannut missä kunnossa historian laitosten verkkosivujen tutkijaesittelyt ovat. Veikkaan, että yhtä ajantasattomia kuin ennenkin.)
Leila Koivunen näki digitalisaation etuna aineistojen yhdistämisen paljastamat yhteydet. Mainitsi tässä yhteydessä Finnan positiivisessa mielessä, mikä ansaitsee muistiinpanon.
Ja sitten puheenvuoron sai Heikki Ylikangas, joka näki digitalisaatiossa ongelmia. Ensinnäkin Wikipediassa artikkelit voivat ottaa huomioon vain toisen puolen tutkimuksesta. (Ei jääne epäselväksi kenen tutkimus ei ollut mukana.) Ja toiseksi, sitten kun 50 vuoden kuluttua tutkimusta tehdään hakusanoilla niin seuraako siitä että koulutetun historiantutkijan ja harrastajan ero sumentuu.
Yleisökeskustelun alettua Tiina Kinnunen palasi tähän kommenttiin, jonka hän oli valmis näkemään "tölväisynä" ja oli itse kiinnostunut siitä, miten kehitetään yhteistyötä akateemisen maailman ulkopuolelle. Ylikangas kuitenkin jatkoi omalla nuotillaan ja kertoi tuntevansa harrastelijoita, jotka kuvittelevat olevansa historiantutkijoita. (Uskon.) Mihin joudutaankaan, jos raja häivytetään? Mutta tottakai käytetään hyväksi harrastelijoiden tuloksia. (Täh-mitä-häh? Kukkapenkin lannoitukseen vai?)
Jari Ojalalla oli harrastelijoita enemmän ongelmia muiden tieteenalojen kirjoittajien kanssa. Hänestä fysiikan ymmärtäminen ei ole olennaista fysiikan historiankirjoittamisessa?? Anu Lahtinen viittasi aikaansa SSS:n puheenjohtajana ja vakuutti olemassa olevan ihmisiä, joilla on asiantuntemusta historiasta ja historiantutkimuksesta ilman virallista tutkintoa.
Aiheeseen palattiin vielä viimeisessä yleisökysymyksessä, jonka esittäjä ei esittäytytynyt. Kysymystä en täysin ymmärtänyt, mutta vertailukohtaa haettiin sanomalehdistöstä. Vinkki seuraavaan keskusteluun aiheesta: harrastelijoiden "tutkimuksia" voisi verrata MV-lehteen. Sisältö joko valhetta tai plagiaatteja tai molempia. Eikä tervejärkinen avaa selvittääkseen oliko yhtä vai toista.
Historiantutkimuksen päivät - perjantain iltapäivä
Lounaan jälkeen perjantaina omistauduin 1800-luvun kulutukselle. Ensimmäisenä kuulin Maare Paloheimon esityksen ulkomaalaistaustaisista kauppiasta Suomen sodan jälkeen suomalaiskaupungeissa. Sota oli tuonut tänne Venäjän armeijan tarpeista huolehtivia kauppiaita, jotka hakivat lisätuloja suomalaisista asiakkaista.
Paloheimo oli tutkimushankkeen alkuvaiheeessa eikä osannut vielä sanoa pitääkö käsitys venäläisten halvemmista hinnoista ja paremmasta valikoimasta paikkansa. Tai sitä kuinka pitkäaikaiseksi venäläisten kaupanteko muodostui. Parhaiten tunnetaan ne, jotka jäivät ja menestyivät. (Kuten Kavaleffit.)
Lähde-esimerkeistä kiinnostuin eniten luettelosta markenteille sallituista kauppatavaroista. Siinä nimittäin oli rivi "Bär, torkade inhemska". Marjoja siis säilöttiin 1800-luvun alussa kuivaamalla?!
Toinen esitys samassa sessiossa oli Juha Laakkosen Kattaus uusiksi? Ruokailuvälineteollisuuden tarjoamat mahdollisuudet maaseutuväestön kuluttamisessa. Todella mielenkiintoista. Missä vaiheessa luovuttiin puulusikoista?
Laakkonen ei tähän vielä osannut vastata, mutta oli sanomalehdistä saanut irti sen, kuinka usein ja laajalti Hackmanin ja Fiskarsin ruokailuvälineitä mainostettiin. Joulun piikki oli uskottava, mutta voimakkaasti kasvavaan trendiin olisin kaivannut suhteutusta julkaistuihin sanomalehtinumeroihin ja/tai -sivuihin. Olisipa kiva, kun Kansalliskirjasto tarjoaisi tähän laskurin... Hups, lehtien määränhän saa syöttämällä tekstihakuun pelkän aikarajauksen.
Fiskarsin ilmoituksia julkaistiin 1830-luvulta lähtien. Tuolloin tuotiin ruokailuvälineitä myös ulkomailta, mutta nämä menettivät markkinat kotimaisille hyvin pian. Perukirjat teoriassa paljastaisivat leviämisen talonpoikien ja muun rahvaan talouksiin, mutta merkittävän otoksen läpikäynti vaatii resursseja. Kuinkahan monen (jos yhdenkään) kulutushyödykkeen leviäminen Suomessa 1800-luvulla on kunnolla selvitetty?
Monta avointa kysymystä, mutta ainakin voi todeta, että vuonna 1874 pöytäveistä työnnettiin Suomessa vielä suuhun (Uusi Suometar 28.12.1874)
Viimeisessä sessiossa esiteltiin hanketta, jossa kuusi tutkijaa tarkastelee eri kulmista kauppiaita ruotsinkielisellä maaseudulla 1800-1940. Tutkimus on vasta alkamassa, mutta varmasti tullaan käyttämään 1950-luvulla kysymyslistoilla kerättyä muistitietoa. Kyseiset vastaussetit ovat odottaneet siitä lähtien hyödyntäjää.
Paloheimo oli tutkimushankkeen alkuvaiheeessa eikä osannut vielä sanoa pitääkö käsitys venäläisten halvemmista hinnoista ja paremmasta valikoimasta paikkansa. Tai sitä kuinka pitkäaikaiseksi venäläisten kaupanteko muodostui. Parhaiten tunnetaan ne, jotka jäivät ja menestyivät. (Kuten Kavaleffit.)
Lähde-esimerkeistä kiinnostuin eniten luettelosta markenteille sallituista kauppatavaroista. Siinä nimittäin oli rivi "Bär, torkade inhemska". Marjoja siis säilöttiin 1800-luvun alussa kuivaamalla?!
Toinen esitys samassa sessiossa oli Juha Laakkosen Kattaus uusiksi? Ruokailuvälineteollisuuden tarjoamat mahdollisuudet maaseutuväestön kuluttamisessa. Todella mielenkiintoista. Missä vaiheessa luovuttiin puulusikoista?
Laakkonen ei tähän vielä osannut vastata, mutta oli sanomalehdistä saanut irti sen, kuinka usein ja laajalti Hackmanin ja Fiskarsin ruokailuvälineitä mainostettiin. Joulun piikki oli uskottava, mutta voimakkaasti kasvavaan trendiin olisin kaivannut suhteutusta julkaistuihin sanomalehtinumeroihin ja/tai -sivuihin. Olisipa kiva, kun Kansalliskirjasto tarjoaisi tähän laskurin... Hups, lehtien määränhän saa syöttämällä tekstihakuun pelkän aikarajauksen.
Fiskarsin ilmoituksia julkaistiin 1830-luvulta lähtien. Tuolloin tuotiin ruokailuvälineitä myös ulkomailta, mutta nämä menettivät markkinat kotimaisille hyvin pian. Perukirjat teoriassa paljastaisivat leviämisen talonpoikien ja muun rahvaan talouksiin, mutta merkittävän otoksen läpikäynti vaatii resursseja. Kuinkahan monen (jos yhdenkään) kulutushyödykkeen leviäminen Suomessa 1800-luvulla on kunnolla selvitetty?
Monta avointa kysymystä, mutta ainakin voi todeta, että vuonna 1874 pöytäveistä työnnettiin Suomessa vielä suuhun (Uusi Suometar 28.12.1874)
Viimeisessä sessiossa esiteltiin hanketta, jossa kuusi tutkijaa tarkastelee eri kulmista kauppiaita ruotsinkielisellä maaseudulla 1800-1940. Tutkimus on vasta alkamassa, mutta varmasti tullaan käyttämään 1950-luvulla kysymyslistoilla kerättyä muistitietoa. Kyseiset vastaussetit ovat odottaneet siitä lähtien hyödyntäjää.
perjantai 23. lokakuuta 2015
Historiantutkimuksen päivät - perjantai ennen lounasta
Aamun ensimmäiseksi sessioksi oli ylitarjontaa mielenkiintoisista aiheista. Valitsin Papisto vaikuttajana, jossa puhujat täysin tuntemattomia.
Eniten aiheista kiinnosti ensimmäinen eli Mikko Hiljasen Kruunun nimeämien kirkkoherrojen lukumäärä ja merkitys Suomessa 1500-luvun loppupuolella, sillä ajattelin sen käsittelevän regaaliseurakuntia. (Kokemäki, nääs) Mutta ei käsitellytkään. Hiljanen argumentoi kruunun vallan lisääntymistä kirkossa reformaation jälkeen perustuen 41 tunnettuun nimeämiskirjeeseen (15% ajan nimityksistä). Hän ei nähnyt tarpeelliseksi erotella regaaliseurakuntia, mitä en ymmärtänyt ollenkaan. Miten kruunun valta oli lisääntynyt, jos se toteutti jo keskiajalla saamaansa valtaa, jota se käytti vielä 1700-luvullakin?
Olli Viitaniemi selosti papiston kirjanvälitysverkostoja ja heränneiden kirjakaanonien syntyä 1830-50-luvuilla. Herätysliikkeet eivät ole osaamisalueitani, joten en ihan pysynyt mukana. Pääsin takaisin kärryille kun Viitaniemi näytti visualisointeja kirjatietokannasta, jota esiteltiin taannoisessa Digishowssa. Nyt kävi esille se, mitä epäilinkin eli se, että useimmilla paikkakunnilla työ on tehty vähemmän perusteellisesti. Mutta onnistui silti tuottamaan maantieteellisiä jakaumia, jotka sopivat tietoihin herätysliikkeiden vaikutusalueista.
Pasi Saarimäki kuvaili kirkolliskokouksen suhtautumista avioeroon vuosina 1890-1930. Opin, että 1800-luvun lopussa alkoivat yleistyä erivapausavioerot, joiden syyt olivat muuta kuin kirkon hyväksymät huoruus ja hylkääminen. Yleisökeskustelussa tuotiin esiin, että Lutherilla ja 1600-luvun kirkkolaissa oli pidempi lista hyväksyttyjä syitä, mutta tämä oli unohtunut? (Kuva Tuulispää 6.11.1903)
Päivän toiseksi sessioksi valitsin Historioiden määrittämisen valta ja arkinen työ. Petteri Norring aloitti kertomalla Eino Jutikkalan historian käsityksestä, jonka tavoitteena oli objektiivinen, puolueeton ja tunteeton historiallinen tieto, joka pohjautui empiiriseen aineistoon. Hyvää historiografista tietoa, kun ajattelee suomalaista historiantutkimusta ja Jutikkalan osuutta sekä vaikutusta siinä.
Erinomaista tietoa oli myös Henrik Meinanderin esitys Matti Klingen ja Heikki Ylikankaan pääteeseistä ja linjauksista. Ymmärrän nyt paljon paremmin, miksi Klingen sanomiset eivät minuun uppoa - olen eri mieltä perustavaa laatua olevista asioista.
Maria Lähteenmäen puheenvuoro kutsui akateemisia historiantutkijoita barrikaadeille, nousemaan yhteiskunnan marginaalista yhteiskunnan opastajiksi. Ottamaan eturivin paikkansa popularisoinnissa amatööreiltä. Lyhyessä yleisökeskustelussa Laura Kolbe ehti laajentaa tätä asiantuntijuuteen, jossa nykyisessä alennustilassa "jokainen sukututkija katsoo olevansa historian osaaja" ja ammattilaiset ovat "blogin kirjoittajien ja omakustanteiden paineessa".
Taisi olla ihan hyvä, etten kirjoittanut Kolben työväenopistossa tiistaina pitämästä esityksestä mitään blogiini. Jää asiantuntijuuden esittäminen asiantuntijalle.
Eniten aiheista kiinnosti ensimmäinen eli Mikko Hiljasen Kruunun nimeämien kirkkoherrojen lukumäärä ja merkitys Suomessa 1500-luvun loppupuolella, sillä ajattelin sen käsittelevän regaaliseurakuntia. (Kokemäki, nääs) Mutta ei käsitellytkään. Hiljanen argumentoi kruunun vallan lisääntymistä kirkossa reformaation jälkeen perustuen 41 tunnettuun nimeämiskirjeeseen (15% ajan nimityksistä). Hän ei nähnyt tarpeelliseksi erotella regaaliseurakuntia, mitä en ymmärtänyt ollenkaan. Miten kruunun valta oli lisääntynyt, jos se toteutti jo keskiajalla saamaansa valtaa, jota se käytti vielä 1700-luvullakin?
Olli Viitaniemi selosti papiston kirjanvälitysverkostoja ja heränneiden kirjakaanonien syntyä 1830-50-luvuilla. Herätysliikkeet eivät ole osaamisalueitani, joten en ihan pysynyt mukana. Pääsin takaisin kärryille kun Viitaniemi näytti visualisointeja kirjatietokannasta, jota esiteltiin taannoisessa Digishowssa. Nyt kävi esille se, mitä epäilinkin eli se, että useimmilla paikkakunnilla työ on tehty vähemmän perusteellisesti. Mutta onnistui silti tuottamaan maantieteellisiä jakaumia, jotka sopivat tietoihin herätysliikkeiden vaikutusalueista.
Pasi Saarimäki kuvaili kirkolliskokouksen suhtautumista avioeroon vuosina 1890-1930. Opin, että 1800-luvun lopussa alkoivat yleistyä erivapausavioerot, joiden syyt olivat muuta kuin kirkon hyväksymät huoruus ja hylkääminen. Yleisökeskustelussa tuotiin esiin, että Lutherilla ja 1600-luvun kirkkolaissa oli pidempi lista hyväksyttyjä syitä, mutta tämä oli unohtunut? (Kuva Tuulispää 6.11.1903)
Päivän toiseksi sessioksi valitsin Historioiden määrittämisen valta ja arkinen työ. Petteri Norring aloitti kertomalla Eino Jutikkalan historian käsityksestä, jonka tavoitteena oli objektiivinen, puolueeton ja tunteeton historiallinen tieto, joka pohjautui empiiriseen aineistoon. Hyvää historiografista tietoa, kun ajattelee suomalaista historiantutkimusta ja Jutikkalan osuutta sekä vaikutusta siinä.
Erinomaista tietoa oli myös Henrik Meinanderin esitys Matti Klingen ja Heikki Ylikankaan pääteeseistä ja linjauksista. Ymmärrän nyt paljon paremmin, miksi Klingen sanomiset eivät minuun uppoa - olen eri mieltä perustavaa laatua olevista asioista.
Maria Lähteenmäen puheenvuoro kutsui akateemisia historiantutkijoita barrikaadeille, nousemaan yhteiskunnan marginaalista yhteiskunnan opastajiksi. Ottamaan eturivin paikkansa popularisoinnissa amatööreiltä. Lyhyessä yleisökeskustelussa Laura Kolbe ehti laajentaa tätä asiantuntijuuteen, jossa nykyisessä alennustilassa "jokainen sukututkija katsoo olevansa historian osaaja" ja ammattilaiset ovat "blogin kirjoittajien ja omakustanteiden paineessa".
Taisi olla ihan hyvä, etten kirjoittanut Kolben työväenopistossa tiistaina pitämästä esityksestä mitään blogiini. Jää asiantuntijuuden esittäminen asiantuntijalle.
Historiantutkimuksen päivät, torstai
Elämäni ensimmäinen vierailu Joensuuhun! Tarpeeksi vetovoimaa oli Historiantutkimuksen päivissä, joille ilmoittauduin jo keväällä. Junamatkakin oli elämys, maantieteellisesti rajoittuneeseen päähäni ei sopinut ajatus Lappeenrannan kautta kulkemisesta. Mutta sielläkin pysähdyttiin.
Joensuuhun päästyä ilma oli kolea ja kostea enkä hotellille kävellessä kaivanut kameraa esille. Mutta historiallisesti suuntautuneen (ylläri!) seuralaiseni kanssa kiinnitin reitin varrella huomiota kuutiomaiseen kivirakennukseen. Minusta siinä oli isohkot ikkunat varastorakennukseksi, mutta seuralaiseni veikkaus osui oikeaan, sillä museosta poimimani Pielisjoen varrelta -esite kertoi sen rakennetun vuonna 1852 viljamakasiiniksi. Mutta en ollut täysin väärässä minäkään, sillä rakennus on ehtinyt olemaan myös suojeluskuntakäytössä.
Museokäynnistä lyhyt versio on "liikaa QR-koodeja ja liian sekava pohjaratkaisu", mutta kirjoitan pidemmän myöhemmin.
Historiapäivien ensimmäiseen päivään mahtui vain alkukahvitus, yksi sessio, keynote ja iltaviinitys. Ensiksi ja viimeksi mainitussa tapasin ihmisiä ja oli mukavaa.
Sessioksi valitsin Talonpoikien varjossa? Tilattomat 1600- ja 1700-luvun Suomen maaseudulla. Lähtökuopissa olevassa hankkeessa on tarkoitus saada aikaa artikkelikokoelma valoittamaan moninaisia ryhmiä, jotka eivät olleet tilanomistajia. Ei ainoastaan "perinteisiä tilattomia" vaan myös ruotusotilaita, käsityöläisiä sekä apupappeja.
Apupappien tilannetta avasi Ella Viitaniemi (yllä) käyttäen esimerkkinä Kokemäkeä, kuten vähän toivoinkin. En tosin arvannut, että mielenkiintoinen ajankohta olisi se, jolloin esi-isäni Gabriel Gottleben oli kirkkoherran haltija, mutta kykenemätön viranhoitoon. Sain uutta mietittittävää tästä ajasta sekä pätkäpappien elämästä, jota Viitaniemi aikoo nyt siis laajemmin tutkia ja miettiä.
Riikka Miettinen, joka pian väittelee 1600-luvun itsemurhien käsittelystä, aikoo kirjaprojektin tiimoilta tutkia työkyvyttömien ja vajaakuntoisten asemaa maaseudulla. Nämä olivat vapautettuja veroista eli lähdetilanne on haastava. Mutta mielenkiintoinen tulos oli saatavilla jo väitöksestään: 40% itsemurhan tehneistä oli täysin tai suurelta osin työkyvyttömiä.
Kolmantena puhui Merja Uotila, jonka väitös viime vuonna koski 1800-luvun käsityöläisiä maaseudulla. Hän on nyt artikkelia varten laajentamassa tätä aiempaan vuosisataan. Perustietoni pitäjänkäsityöläisistä parantuivat esityksestä huomattavasti. Läänintileissä huomaamani käsityöläisluettelot olivat (tietenkin!) olemassa siksi, että pitäjänkäsityöläisiltä kerättiin maksu. Ja tämän (sekä hakemisen vaivojen ja maksujen) välttämiseksi epävirallistakin käsityöläisyyttä kannatti harrastaa.
Keynote-puhuja Hugh McLeod esitti oman mallinsa siitä, miksi uskonnollisuus on erilailaista Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Hänen tulkintansa mukaan tilanne oli Yhdysvalloissa ja Britanniassa olennaisesti sama vielä 1800-luvulla. Mutta kun Euroopassa työväenliike muodosti luokka-ajattelun, Yhdysvalloissa siirtolaiset identifioituivat lähtömaahansa ja myös sen uskonnolliseen perinteeseen. Sekä paljon muuta, mutta tuo jäi päällimmäiseksi mieleen. Olisin melkein halunnut kysyä jotain sosialismin ja sekularisaation yhteyksistä, mutta en sitten kysynyt.
Joensuuhun päästyä ilma oli kolea ja kostea enkä hotellille kävellessä kaivanut kameraa esille. Mutta historiallisesti suuntautuneen (ylläri!) seuralaiseni kanssa kiinnitin reitin varrella huomiota kuutiomaiseen kivirakennukseen. Minusta siinä oli isohkot ikkunat varastorakennukseksi, mutta seuralaiseni veikkaus osui oikeaan, sillä museosta poimimani Pielisjoen varrelta -esite kertoi sen rakennetun vuonna 1852 viljamakasiiniksi. Mutta en ollut täysin väärässä minäkään, sillä rakennus on ehtinyt olemaan myös suojeluskuntakäytössä.
Museokäynnistä lyhyt versio on "liikaa QR-koodeja ja liian sekava pohjaratkaisu", mutta kirjoitan pidemmän myöhemmin.
Historiapäivien ensimmäiseen päivään mahtui vain alkukahvitus, yksi sessio, keynote ja iltaviinitys. Ensiksi ja viimeksi mainitussa tapasin ihmisiä ja oli mukavaa.
Sessioksi valitsin Talonpoikien varjossa? Tilattomat 1600- ja 1700-luvun Suomen maaseudulla. Lähtökuopissa olevassa hankkeessa on tarkoitus saada aikaa artikkelikokoelma valoittamaan moninaisia ryhmiä, jotka eivät olleet tilanomistajia. Ei ainoastaan "perinteisiä tilattomia" vaan myös ruotusotilaita, käsityöläisiä sekä apupappeja.
Apupappien tilannetta avasi Ella Viitaniemi (yllä) käyttäen esimerkkinä Kokemäkeä, kuten vähän toivoinkin. En tosin arvannut, että mielenkiintoinen ajankohta olisi se, jolloin esi-isäni Gabriel Gottleben oli kirkkoherran haltija, mutta kykenemätön viranhoitoon. Sain uutta mietittittävää tästä ajasta sekä pätkäpappien elämästä, jota Viitaniemi aikoo nyt siis laajemmin tutkia ja miettiä.
Riikka Miettinen, joka pian väittelee 1600-luvun itsemurhien käsittelystä, aikoo kirjaprojektin tiimoilta tutkia työkyvyttömien ja vajaakuntoisten asemaa maaseudulla. Nämä olivat vapautettuja veroista eli lähdetilanne on haastava. Mutta mielenkiintoinen tulos oli saatavilla jo väitöksestään: 40% itsemurhan tehneistä oli täysin tai suurelta osin työkyvyttömiä.
Kolmantena puhui Merja Uotila, jonka väitös viime vuonna koski 1800-luvun käsityöläisiä maaseudulla. Hän on nyt artikkelia varten laajentamassa tätä aiempaan vuosisataan. Perustietoni pitäjänkäsityöläisistä parantuivat esityksestä huomattavasti. Läänintileissä huomaamani käsityöläisluettelot olivat (tietenkin!) olemassa siksi, että pitäjänkäsityöläisiltä kerättiin maksu. Ja tämän (sekä hakemisen vaivojen ja maksujen) välttämiseksi epävirallistakin käsityöläisyyttä kannatti harrastaa.
Keynote-puhuja Hugh McLeod esitti oman mallinsa siitä, miksi uskonnollisuus on erilailaista Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Hänen tulkintansa mukaan tilanne oli Yhdysvalloissa ja Britanniassa olennaisesti sama vielä 1800-luvulla. Mutta kun Euroopassa työväenliike muodosti luokka-ajattelun, Yhdysvalloissa siirtolaiset identifioituivat lähtömaahansa ja myös sen uskonnolliseen perinteeseen. Sekä paljon muuta, mutta tuo jäi päällimmäiseksi mieleen. Olisin melkein halunnut kysyä jotain sosialismin ja sekularisaation yhteyksistä, mutta en sitten kysynyt.
torstai 22. lokakuuta 2015
Edla Hiilos - pikku pyhimys?
Viipurilainen hupilehti Ampiainen julkaisi numerossaan 2/1910 otsikolla "Viipurilaisia taiteenharrastajia"
ja kuvatekstillä "Pikku pyhimys Edla Hiilos" kuvan joka herätti uteliaisuuteni. Mistä oli kyse? Tai edes kenestä?
Google kertoi, että Edla Hiilos oli ainakin kääntäjä. Kysymysmerkillä hänet oli yhdistetty vuonna 1903 otettuun kahden nuoren ylioppilaan kuvaan Helsingin yliopistomuseon kokoelmissa. Mutta olisiko nuori nainen näyttänyt piirroksen naiselta 7 vuotta myöhemmin?
Kokoelmatietojen paljastama nimenmuutos saa vahvistuksen Karjalasta 12.5.1906: "Opettajatar, neiti Edla Nord on tästä lähin Edla Hiilos." Eräs Edla Nord oli hakenut Oulun suomalaisen naiskoulun johtajattaren virkaa jo vuonna 1879 (Sanomia Turusta 10.9.1879). Eräs yksityisopettaja Edla Nord sai matka-apurahan 1885 (Tidskrift utgiven av Pedagogiska föreningen i Finland no 3/1885).
Hyvin todennäköisesti sama Edla Nord suorittaa opettajantutkinnon ranskan kielessä (Tidskrift utgiven av Pedagogiska föreningen i Finland no 5/1887) ja hänet valtuutettiin 10.12.1887 ranskan kielen opettajattaren virkaan Viipurin suomenkielisessä tyttökoulussa (Alamainen kertomus Suomenmaan alkeisoppilaitosten tilasta ja toiminnasta lukuvuosina 1887–1890). Edla Maria Hiilos jää vuonna 1919 eläkkeelle Viipurin Suomalaisen tyttökoulun ranskan kielen opettajan virasta (Suomen virallinen tilasto IX Kertomus kouluhallituksen ja oppikoulujen tilasta ja toiminnasta lukuvuosina 1919-1924).
Edla Nord vaihtuu sanomalehdissä ja aikakauslehdissä uskottavasti Edla Hiilokseksi. Nord oli ehtinyt avustamaan aikakauskirjaa Tuulikki ja suomentamaan Adolf Langstedin kirjan Yksin maailmalla (Eläinsuojelus 1/1904, Otavan joulukirjallisuus no A 1905). Edla Hiiloksen kertomuksia julkaistiin Pääskysessä ja muissakin lehdissä. Nuorsuomalaisten sanomalehtimiesten juhlajulkaisuun Wasama 1910 hän kirjoitti artikkelin Wadstena.
Tämä on lähimpänä pilapiirroksen nunnanasua. Vanhan opettajaneidin siveellisyyskäsitysten voi helposti kuvitella eronneen pilalehden toimittajien ajatuksista.
Fennica tuntee Nordin käännöstyöstä Langstedin kirjan ja sen mukaan Edla Hiilos on kääntänyt kirjat Päivänpaisteeni (1914), Herttuattaren sihteeri (1920) ja Metsolan linna : kertomus lapsille ja niille, jotka rakastavat lapsia (1921). Kahta tekijänimeä ei ole tietokannassa yhdistetty.
Miksi Edla Hiilos oli yhdistetty kahden ylioppilaan kuvaan, vaikka hän edellä olevan perusteella ei ollut nuori ylioppilas vuonna 1903? Kuvan toinen ylioppilas on Laimi Leidenius, joka suoritti ylioppilastutkinnon toukokuussa 1897. Yliopistomuseon näyttelyjulkaisussa Hameiden hidastamat. Suomen ensimmäiset naislääkärit mainitaan Leideniuksen kirjoittaneen 19.6.1904 "ystävättärelleen Edla Hiilokselle". Jonkinlainen sekaannus joko museon tutkijan selvityksessä tai tässä omassa räpellyksessäni?
P.S. Nunnat, Viipuri ja Hiilos yhdistelmä sopii myös 20-sivuinen kirjoitukseen Otteita Pyhän Birgitan elämästä kirjassa Jyväskylän suomalainen tyttökoulu. Kertomus lukuvuodesta 1910-1911. Tämän oli kirjoittanut H. K. Hiilos, jolla ei ole ilmeistä yhteyttä Edla Hiilokseen. Ylioppilasmatrikkelin mukaan
ja kuvatekstillä "Pikku pyhimys Edla Hiilos" kuvan joka herätti uteliaisuuteni. Mistä oli kyse? Tai edes kenestä?
Google kertoi, että Edla Hiilos oli ainakin kääntäjä. Kysymysmerkillä hänet oli yhdistetty vuonna 1903 otettuun kahden nuoren ylioppilaan kuvaan Helsingin yliopistomuseon kokoelmissa. Mutta olisiko nuori nainen näyttänyt piirroksen naiselta 7 vuotta myöhemmin?
Kokoelmatietojen paljastama nimenmuutos saa vahvistuksen Karjalasta 12.5.1906: "Opettajatar, neiti Edla Nord on tästä lähin Edla Hiilos." Eräs Edla Nord oli hakenut Oulun suomalaisen naiskoulun johtajattaren virkaa jo vuonna 1879 (Sanomia Turusta 10.9.1879). Eräs yksityisopettaja Edla Nord sai matka-apurahan 1885 (Tidskrift utgiven av Pedagogiska föreningen i Finland no 3/1885).
Hyvin todennäköisesti sama Edla Nord suorittaa opettajantutkinnon ranskan kielessä (Tidskrift utgiven av Pedagogiska föreningen i Finland no 5/1887) ja hänet valtuutettiin 10.12.1887 ranskan kielen opettajattaren virkaan Viipurin suomenkielisessä tyttökoulussa (Alamainen kertomus Suomenmaan alkeisoppilaitosten tilasta ja toiminnasta lukuvuosina 1887–1890). Edla Maria Hiilos jää vuonna 1919 eläkkeelle Viipurin Suomalaisen tyttökoulun ranskan kielen opettajan virasta (Suomen virallinen tilasto IX Kertomus kouluhallituksen ja oppikoulujen tilasta ja toiminnasta lukuvuosina 1919-1924).
Edla Nord vaihtuu sanomalehdissä ja aikakauslehdissä uskottavasti Edla Hiilokseksi. Nord oli ehtinyt avustamaan aikakauskirjaa Tuulikki ja suomentamaan Adolf Langstedin kirjan Yksin maailmalla (Eläinsuojelus 1/1904, Otavan joulukirjallisuus no A 1905). Edla Hiiloksen kertomuksia julkaistiin Pääskysessä ja muissakin lehdissä. Nuorsuomalaisten sanomalehtimiesten juhlajulkaisuun Wasama 1910 hän kirjoitti artikkelin Wadstena.
Tämä on lähimpänä pilapiirroksen nunnanasua. Vanhan opettajaneidin siveellisyyskäsitysten voi helposti kuvitella eronneen pilalehden toimittajien ajatuksista.
Fennica tuntee Nordin käännöstyöstä Langstedin kirjan ja sen mukaan Edla Hiilos on kääntänyt kirjat Päivänpaisteeni (1914), Herttuattaren sihteeri (1920) ja Metsolan linna : kertomus lapsille ja niille, jotka rakastavat lapsia (1921). Kahta tekijänimeä ei ole tietokannassa yhdistetty.
Miksi Edla Hiilos oli yhdistetty kahden ylioppilaan kuvaan, vaikka hän edellä olevan perusteella ei ollut nuori ylioppilas vuonna 1903? Kuvan toinen ylioppilas on Laimi Leidenius, joka suoritti ylioppilastutkinnon toukokuussa 1897. Yliopistomuseon näyttelyjulkaisussa Hameiden hidastamat. Suomen ensimmäiset naislääkärit mainitaan Leideniuksen kirjoittaneen 19.6.1904 "ystävättärelleen Edla Hiilokselle". Jonkinlainen sekaannus joko museon tutkijan selvityksessä tai tässä omassa räpellyksessäni?
P.S. Nunnat, Viipuri ja Hiilos yhdistelmä sopii myös 20-sivuinen kirjoitukseen Otteita Pyhän Birgitan elämästä kirjassa Jyväskylän suomalainen tyttökoulu. Kertomus lukuvuodesta 1910-1911. Tämän oli kirjoittanut H. K. Hiilos, jolla ei ole ilmeistä yhteyttä Edla Hiilokseen. Ylioppilasmatrikkelin mukaan
30077. HAGMAN (→ HIILOS), Hilma Karolina, ViO. * Pohja 26.11.1884, vanht lampuoti Karl August Hagman ja Maria Matilda Rosendal. Yo Viipurin jatko-opisto. FK (hk) 1912, FM 1923. Turun yhteislys. historian, yhteiskuntaopin ja kansantalouden vanh. lehtori ja koulun rehtori. † 23.4.1967.
keskiviikko 21. lokakuuta 2015
Kaksi kuvaa suomalaisesta tasa-arvosta
Vuoden 1920 paikkeilla ilmestyneessä kirjassa Peoples of All Nations Vol. 3B. Esthonia to France suomalainen tasa-arvo esiteltiin kahdella lakaisijalla ja kuvatekstillä "Yhtäläiset oikeudet tarkoittavat yhtäläisiä vaatimuksia Suomessa."
Taustalla oleva talo näyttää tutulta, olisikohan Aleksanterinkadulta? Ainakin jostain raitiovaunujen kulkureitiltä.
Toisessa kirjan kuvassa on Aino Malmberg, "whose name will always be identified in Finland in connection with the movement for Woman's Rights". Taitaa kuitenkin olla niin, etten ole ainoa ikäluokkani edustaja, jolle nimi ei sano yhtään mitään.
Kokonaan Aino Malmberg ei ole unohtunut, sillä hän on mukana Kansallisbiografiassa ja Wikipediassa. Jälkimmäinen kertoo lyhyesti melko monipuolisista elämänvaiheista, mutta naisasia ei ole esillä. Viime aikoina Malmberg on lähinnä liitetty kirjoittamaansa novelliin, jota pidetään "Suomen ensimmäisenä lesbonovellina". Hänestä on jopa artikkeli kirjassa Who's who in gay and lesbian history from antiquity to World War II (2001).
Taustalla oleva talo näyttää tutulta, olisikohan Aleksanterinkadulta? Ainakin jostain raitiovaunujen kulkureitiltä.
Toisessa kirjan kuvassa on Aino Malmberg, "whose name will always be identified in Finland in connection with the movement for Woman's Rights". Taitaa kuitenkin olla niin, etten ole ainoa ikäluokkani edustaja, jolle nimi ei sano yhtään mitään.
Kokonaan Aino Malmberg ei ole unohtunut, sillä hän on mukana Kansallisbiografiassa ja Wikipediassa. Jälkimmäinen kertoo lyhyesti melko monipuolisista elämänvaiheista, mutta naisasia ei ole esillä. Viime aikoina Malmberg on lähinnä liitetty kirjoittamaansa novelliin, jota pidetään "Suomen ensimmäisenä lesbonovellina". Hänestä on jopa artikkeli kirjassa Who's who in gay and lesbian history from antiquity to World War II (2001).
tiistai 20. lokakuuta 2015
Itseoppineet laintietäjät ja -taitajat
Eilen minulla oli tilaisuus kuulla Mia Korpiolan esitys alkuvaiheessa olevasta hankkeestaan tutkia yliopistotutkintoa vailla olleiden lakitaitoutta ja -tietoutta. Suomessahan (kuten Korpiola selvensi) on vasta hyvin lyhyen ajan nojauduttu akkreditoituihin lakiammattilaisiin.
Vuosisatoja tuomarit olivat ilman erityistä koulutusta, lautamiehet samoin. Kauppakirjat ja muut sopimukset kirjoitti se, joka jotain osasi kirjoittaa. Miten nämä ihmiset ovat oppinsa saaneet tuntui olevan Korpiolan erityisen kiinnostuksen kohteena.
Yksi oppimisen paikka oli koti. Korpiola oli muistelmista löytänyt esimerkkejä, joissa lain parissa ammatikseen työskentelevät käyttivät perheenjäsiniä tulkkeina, puhtaaksikirjoittajina ja muina apulaisina. Näin osaaminen levisi myös naisille.
Itselläni tuli monta asiaa mieleen. Lakitekstien lukeminen saarnastuolista ja talonpoikien tarpeisiin painettu lakikirjallisuus. Yksi Sundin veljeksistä, joka oli ensimmäisiä Helsingin asianajajia 1700-luvulla. Sekä J. A. Hohenthal, joka 1800-luvun lopulla toimi asianajajana Vetelin ja Kokkolan seudulla. Toimintansa laajuuden kartoitus vaatisi hirveän määrän selaamista. Lähteiden löytäminen tuntui olevan Korpiolankin haasteena.
Samassa istunnossa Ilkka Mäkinen kertoi Juho Matinpoika Isotalon suomeksi kirjoittamasta anomuksesta suomen kielen käyttämisestä oikeudellisissa yhteyksissä (artikkelinsa Lempäälän joulussa 2014). Lempäälässä 1845 ruottin kieli oli aivan outo. Samoihin aikoihin Paavo Korhonen runoili samaa asiaa:
Vuosisatoja tuomarit olivat ilman erityistä koulutusta, lautamiehet samoin. Kauppakirjat ja muut sopimukset kirjoitti se, joka jotain osasi kirjoittaa. Miten nämä ihmiset ovat oppinsa saaneet tuntui olevan Korpiolan erityisen kiinnostuksen kohteena.
Yksi oppimisen paikka oli koti. Korpiola oli muistelmista löytänyt esimerkkejä, joissa lain parissa ammatikseen työskentelevät käyttivät perheenjäsiniä tulkkeina, puhtaaksikirjoittajina ja muina apulaisina. Näin osaaminen levisi myös naisille.
Itselläni tuli monta asiaa mieleen. Lakitekstien lukeminen saarnastuolista ja talonpoikien tarpeisiin painettu lakikirjallisuus. Yksi Sundin veljeksistä, joka oli ensimmäisiä Helsingin asianajajia 1700-luvulla. Sekä J. A. Hohenthal, joka 1800-luvun lopulla toimi asianajajana Vetelin ja Kokkolan seudulla. Toimintansa laajuuden kartoitus vaatisi hirveän määrän selaamista. Lähteiden löytäminen tuntui olevan Korpiolankin haasteena.
Samassa istunnossa Ilkka Mäkinen kertoi Juho Matinpoika Isotalon suomeksi kirjoittamasta anomuksesta suomen kielen käyttämisestä oikeudellisissa yhteyksissä (artikkelinsa Lempäälän joulussa 2014). Lempäälässä 1845 ruottin kieli oli aivan outo. Samoihin aikoihin Paavo Korhonen runoili samaa asiaa:
Kyllähän kynä tekisi
Suomalaisia sanoja,
Kuin on kuultuna puheessa;
Oppineemmatkin osaisi
Suomen suoria sanoja,
Jos sen antaisi asetus,
Eikä estettä olisi
La'in vanhan laitoksista.
Kylläpä me kyntömiehet
Tuolla aikahan tulemme
Keskenämme kelpolailla,
Vaan ei tuta tuomioita,
Välikirjoja vähiä,
Kuittejamme kuitenkana;
Eikä suuta suuremmilta
Suomi saattaisi pilata.
maanantai 19. lokakuuta 2015
Täydennys
1) Vuosia sitten kerroin Turun kehruuhuonetta terrorisoineesta Jaakko Cavoniuksesta 1800-luvun sanomalehden perusteella. Nyt esille aikalaislähde eli leike sanomalehdestä Inrikes tidningar 16.3.1761
2) Vuosi sitten selvittelin n******nsuukon taustoja. Peter Isotaro on aihetta sivuten jäljittänyt ruotsalaisen suklaapallon historiaa: Del 1 & Del 2. Hänelläkin on ollut haasteita tulkita tekstissä esiintyvän leivonnaisen ominaisuuksia.
3) Monet ovat linkittäneet sosiaalisessa mediassa Tuomas Salsteen sukunimi-infoon. Vastoin oletustani tein sieltä itsekin löydön. Nimensä vuoksi muistiin jäänyt ei-sukulainen ja siirtolainen Muista Siveys Kyläkoski (Ks. Kyläkosket ja Muut Kyläkosket) oli saanut tyttären, jonka kuoleman jättämään tietoon Amerikassa haku tarttui. Eli ilmeisesti M. K. Kyläkoski jäi Amerikkaan.
4) Haminassa meille kerrottiin, että Ester Toivonen -näyttely oli tehty opinnäytteenä. Eli
6) Rikosmuseossa käydessäni käytävällä oli esillä taideväärennöksiä, mistä
7) Suomalaisen kansantanssin moninaisuuden syvällisemmäksi ymmärtämiseksi
Tehtaankadulle likkujille mielenkiintoinen nippelitieto voisi olla se, että
2) Vuosi sitten selvittelin n******nsuukon taustoja. Peter Isotaro on aihetta sivuten jäljittänyt ruotsalaisen suklaapallon historiaa: Del 1 & Del 2. Hänelläkin on ollut haasteita tulkita tekstissä esiintyvän leivonnaisen ominaisuuksia.
3) Monet ovat linkittäneet sosiaalisessa mediassa Tuomas Salsteen sukunimi-infoon. Vastoin oletustani tein sieltä itsekin löydön. Nimensä vuoksi muistiin jäänyt ei-sukulainen ja siirtolainen Muista Siveys Kyläkoski (Ks. Kyläkosket ja Muut Kyläkosket) oli saanut tyttären, jonka kuoleman jättämään tietoon Amerikassa haku tarttui. Eli ilmeisesti M. K. Kyläkoski jäi Amerikkaan.
4) Haminassa meille kerrottiin, että Ester Toivonen -näyttely oli tehty opinnäytteenä. Eli
- Ortamo, Elina: Ester Toivonen - Kansakunnan kaunotar : Historiallinen näyttely Haminan kaupunginmuseoille
6) Rikosmuseossa käydessäni käytävällä oli esillä taideväärennöksiä, mistä
7) Suomalaisen kansantanssin moninaisuuden syvällisemmäksi ymmärtämiseksi
- Kari, Jaana: Arkkiveisuajan naisten soolotanssikarnevaali : Vanhapiika-tanssi kolmatta sukupuolta luomassa
Tehtaankadulle likkujille mielenkiintoinen nippelitieto voisi olla se, että
Kun Suomi saman vuoden joulukuussa julistautui itsenäiseksi, residenssin silloinen omistaja, teollisuusjohtaja ja liikemies Allan Hjelt tarjosi rakennusta yksityisasunnoksi Saksan keisari Wilhelm II:n langolle, Hessen-Kasselin prinssi Friedrich Karlille, jota tuolloin kaavailtiin Suomen ensimmäiseksi kuninkaaksi.9) Ja SKS:n kirjailijamatrikkelin katoaminen sai selityksen
@K_KM_K @NatLibFi @kungbib SKS:n kirjailijatietokanta on pois verkosta, koska henkilötietojen käytön suostumus puuttuu joissain tapauksissa.
— SKS (@SKS_finlit) October 19, 2015
Aviokriisi Pihkavuorella syksyllä 1780
Halikon Pihkavuoren isännälle Henrik Henrikssonille syntyi 24.5.1746 poika, joka sai nimekseen Johan. Hänestä tuli aikanaan Pihkavuoren puolikkaan isäntä, kun toista puolta isännöi veljensä Henrik (s. 9.11.1740). Tila on jaettu virallisesti Maanmittaushallituksen uudistusarkiston kartassa
Sillä Valborg on katsonut tarpeelliseksi 23.10.1780 lähettää valtakunnalliseen sanomalehteen Inrikes tidningar kuulutuksen, jonka mukaan Johan oleskelee tuntemattomilla seuduilla (julkaistu 28.12.1780 eli 11 vuotta häiden jälkeen). Hänelle ei pitäisi antaa tavaraa eikä rahaa Pihkavuorta vastaan alaikäisten lastensa etujen suojelemiseksi. Vaimolla valtaa estää miehen omaisuuden käyttö?
Rippikirjassa sekä Johanin että Valborgin ehtoolliskäynnit puuttuvat vuodelta 1781, mutta molemmat ovat yhtäaikaa ehtollisella jälleen 3.2.1782. Valborg synnytti kaksoset 18.10.1782 eli Johan lienee palannut Pihkavuorelle viimeistään vuoden 1782 alussa. Vuosi kuuluttamisen jälkeen.
Johan jää Pihkavuorelle ja esiintyy veljensä kanssa yllä esitetyn kartan seliteosissa. Rippikirjassa 1803-1808 hänen osansa on nimetty Uusitaloksi ja sitä emännöi esikoistyttärensä Brita.
Eli Valborg onnistui lastensa etujen suojelussa.
Pihkavuori; Kartta ja asiakirjat Pihkavuoren sekä osasta Naapalan yksinäisen tiluksia 1787-1787 (A9:61/1-2), josta ote kotipeltojen kohdalta yllä.
Johan haki emännäkseen Ruuhikoskelta Valburg Mattsdotterin. Heidät vihittiin 28.12.1769. Kastettujen listan perusteella esikoinen Brigitta syntyi vasta 3.8.1773. Häntä seurasivat Margaretha 5.7.1776 ja Abraham 7.1.1780.
Ainakaan rippikirjassa 1778-1783 ei ole lisää lapsia. Jos aukeaman merkkejä osaan oikein tulkita, ovat Johan ja Valborg käyneet molemmat ehtoollisella 3.6.1780. Tämän jälkeen on tapahtunut jotain.
Johan haki emännäkseen Ruuhikoskelta Valburg Mattsdotterin. Heidät vihittiin 28.12.1769. Kastettujen listan perusteella esikoinen Brigitta syntyi vasta 3.8.1773. Häntä seurasivat Margaretha 5.7.1776 ja Abraham 7.1.1780.
Ainakaan rippikirjassa 1778-1783 ei ole lisää lapsia. Jos aukeaman merkkejä osaan oikein tulkita, ovat Johan ja Valborg käyneet molemmat ehtoollisella 3.6.1780. Tämän jälkeen on tapahtunut jotain.
Sillä Valborg on katsonut tarpeelliseksi 23.10.1780 lähettää valtakunnalliseen sanomalehteen Inrikes tidningar kuulutuksen, jonka mukaan Johan oleskelee tuntemattomilla seuduilla (julkaistu 28.12.1780 eli 11 vuotta häiden jälkeen). Hänelle ei pitäisi antaa tavaraa eikä rahaa Pihkavuorta vastaan alaikäisten lastensa etujen suojelemiseksi. Vaimolla valtaa estää miehen omaisuuden käyttö?
Rippikirjassa sekä Johanin että Valborgin ehtoolliskäynnit puuttuvat vuodelta 1781, mutta molemmat ovat yhtäaikaa ehtollisella jälleen 3.2.1782. Valborg synnytti kaksoset 18.10.1782 eli Johan lienee palannut Pihkavuorelle viimeistään vuoden 1782 alussa. Vuosi kuuluttamisen jälkeen.
Johan jää Pihkavuorelle ja esiintyy veljensä kanssa yllä esitetyn kartan seliteosissa. Rippikirjassa 1803-1808 hänen osansa on nimetty Uusitaloksi ja sitä emännöi esikoistyttärensä Brita.
Eli Valborg onnistui lastensa etujen suojelussa.
sunnuntai 18. lokakuuta 2015
Kirjailijat Blum, Falkman ja Blom
Toukokuussa 2009 kirjoitin nimimerkin "en finsk medborgarinna" taakse kätkeytyvästä naisesta Fredrique Blum. Todennäköisesti vain silmäilin kirjaansa En prestgård i N-d ja Minne och hopp till Finlands ynglingar, mutta nimikkeet jäivät sen verran muistiin, että Gutenberg projektin En prestgård i N—d pysäytti.
Sen kirjoittajaksi on merkitty Charlotta Falkman samoin kuin kirjan Nyårsafton. Myös Fennica ja Kungliga Biblioteketin Libris attribuioi pappilakuvauksen Falkmanille. Joko vuonna 2009 käyttämäni hakemisto oli virheellinen, käytin sitä väärin, tai kokoamisen jälkeen on tullut uusia johtopäätöksiä.
Fennicassa on aukkonsa, joihin uppoaa Minne och hopp sekä Fredrique Blum. Libris tuntee yhdistelmän, mutta ei muita Blumin töitä. Ilmeisesti niitä ei ollut.
Hänen perheensä oli mielessäni kun hain Rauman Blomeja. Yhteyttä ei syntynyt, mutta tuolloin verkkohauissa tuli esiin minulle aiemmin tuntematon kirjailija Lydia Blom, Raumalta.
Wikipedia ja Fennica yhdistävät häneen salanimellä Viktor Wildmark kirjoitetun kertomuksen Qväll och morgon (1891). Libriksen mukaan Lydia Blom on kirjoittanut myös runokokoelman Dikter : till minne af ett lif (1896). Fennicassa tämän tekijänä L. Blom. (Leike: Tammerfors 30.5.1896.)
Wikipedia tuntee syntymäajan 14.6.1853, joka on todennäköisesti SKS:n kirjailijamatrikkelista. En pysty tarkistamaan, sillä linkki ei toimi ja matrikkelia ei näy SKS:n sivuilla. Olennaisempaa olisikin tarkistaa Rauman kastettujen luettelot, mutta sieltä ei Lydiaa suoraviivaisesti löydy.
Finlands Allmänna Tidning 16.4.1896 mainitsee kappalaisen leski Katarina Sofia Blomin ja tämän tyttären Lydian. Kotivuoren ylioppilasmatrikkelissa on Rauman varapastorina kuollut Johan Vilhelm Blom, jonka vaimo oli Katarina Sofia von Knorring. Mutta oliko heidän tyttärensä Lydia kirjalija-Lydia? Matrikkelin tiedoista selviää, että hänen kastettaan kannattaa hakea Rauman ulkopuolelta ja se löytyykin edellä mainitulla syntymäpäivällä Lappi T. l.:stä. Joka kuuluu nykyään Raumaan - onko joku tehnyt retroaktiivisia yhdistelmiä?
Sen kirjoittajaksi on merkitty Charlotta Falkman samoin kuin kirjan Nyårsafton. Myös Fennica ja Kungliga Biblioteketin Libris attribuioi pappilakuvauksen Falkmanille. Joko vuonna 2009 käyttämäni hakemisto oli virheellinen, käytin sitä väärin, tai kokoamisen jälkeen on tullut uusia johtopäätöksiä.
Fennicassa on aukkonsa, joihin uppoaa Minne och hopp sekä Fredrique Blum. Libris tuntee yhdistelmän, mutta ei muita Blumin töitä. Ilmeisesti niitä ei ollut.
Hänen perheensä oli mielessäni kun hain Rauman Blomeja. Yhteyttä ei syntynyt, mutta tuolloin verkkohauissa tuli esiin minulle aiemmin tuntematon kirjailija Lydia Blom, Raumalta.
Wikipedia ja Fennica yhdistävät häneen salanimellä Viktor Wildmark kirjoitetun kertomuksen Qväll och morgon (1891). Libriksen mukaan Lydia Blom on kirjoittanut myös runokokoelman Dikter : till minne af ett lif (1896). Fennicassa tämän tekijänä L. Blom. (Leike: Tammerfors 30.5.1896.)
Wikipedia tuntee syntymäajan 14.6.1853, joka on todennäköisesti SKS:n kirjailijamatrikkelista. En pysty tarkistamaan, sillä linkki ei toimi ja matrikkelia ei näy SKS:n sivuilla. Olennaisempaa olisikin tarkistaa Rauman kastettujen luettelot, mutta sieltä ei Lydiaa suoraviivaisesti löydy.
Finlands Allmänna Tidning 16.4.1896 mainitsee kappalaisen leski Katarina Sofia Blomin ja tämän tyttären Lydian. Kotivuoren ylioppilasmatrikkelissa on Rauman varapastorina kuollut Johan Vilhelm Blom, jonka vaimo oli Katarina Sofia von Knorring. Mutta oliko heidän tyttärensä Lydia kirjalija-Lydia? Matrikkelin tiedoista selviää, että hänen kastettaan kannattaa hakea Rauman ulkopuolelta ja se löytyykin edellä mainitulla syntymäpäivällä Lappi T. l.:stä. Joka kuuluu nykyään Raumaan - onko joku tehnyt retroaktiivisia yhdistelmiä?
Lukemisia kansalle - osat 1-12
Muutamia vuosia sitten Googlen digitoimista kirjoista löysin yhteen sidottuna sarjaa Lukemisia kansalle. Selasin eteeni saamat ja ihmettelin niiden monipuolisuutta. Tein muutamista blogipätkiä, mutta en vaivautunut selvittämään mistä julkaisusarjassa oli oikein kyse. Aika paikkaukselle.
Johon verkko ei anna kovin rikkaita eväitä. Fennicaan näitä lehtisiä ei ole kattavasti luetteloitu. Ensimmäinen hyödyllinen osuma oli Menec-antikvariaatin FB-päivitys
Vaikka yksittäisessä kirjasessa on pääsääntöisesti vain 16 sivua eli melko vähän, on julkaisutahti ollut vauhdikas. Lainauksissa mainittujen nimien lisäksi tekstiä on tuottanut painettavaksi isompia määriä Johan Ephraim Ahlgrén.
Ja mitä nämä kirjaset olivat. Sitä käydään läpi seuraavat sunnuntait...
Tyttö Pohjanmaalta kirjasta Finland in the Nineteenth Century: by Finnish authors. Illustrated by Finnish artists. Digitointi British Library, jakelu Flickr Commons.
Johon verkko ei anna kovin rikkaita eväitä. Fennicaan näitä lehtisiä ei ole kattavasti luetteloitu. Ensimmäinen hyödyllinen osuma oli Menec-antikvariaatin FB-päivitys
'Lukemisia kansalle' oli J. W. Lilljan ja G. W. Wilénin eri aikoina omistaman turkulaisen kauppahuoneen komea aikaansaannos 1800-luvun puolivälin tienoilla. Julkaisumäärä lähenteli kahtasataa ja suuressa osassa oli mukana legendaarinen kansanvalistusmies Gustaf Erik Eurén. Kirjasten koko oli vaatimaton mutta aiheet usein uraauurtaviaNimiä hakuun lisäten tulee hausta BLF-artikkeli Lilljasta, jossa todetaan
Den finskspråkiga litteraturens ämnesområden kringskars betänkligt av 1850 års censurförordning. Lukemisia Kansalle var en serie folklig läsning i förordningens anda. Under Lilljas aktiva tid utkom 183 nummer i denna serie. Många av dem redigerades av G. E. Eurén, som hjälpte till med det redaktionella arbetet.Ilmeisesti olisi siis kannattavaa julkaista pieniä kirjasia kansalle? Numerointi olisi nykyaikana osa markkinointia - kerää koko sarja - mutta lienee tässä yhteydessä perua lehdistä.
Vaikka yksittäisessä kirjasessa on pääsääntöisesti vain 16 sivua eli melko vähän, on julkaisutahti ollut vauhdikas. Lainauksissa mainittujen nimien lisäksi tekstiä on tuottanut painettavaksi isompia määriä Johan Ephraim Ahlgrén.
Ja mitä nämä kirjaset olivat. Sitä käydään läpi seuraavat sunnuntait...
1. Zionin oikea kuningas. 1852Ensi ajatukseni oli, että tämä sydämmellinen laulukin olisi kristinuskoa. Helpotuksen huokaus, kun ensimmäinen säkeistö kuuluu
2. [Ahlgrén, Johan Ephraim]: Jumalan waltakunta ei ole puheessa, waan woimassa. 1852
3. Kristillisiä lauluja. Weisattawia Kirkko-Wirsien Nuoteilla. 1852
4. Synnistä Pyhää Henkeä wastaan. 1852
5. Kristillisiä lauluja. Weisattawia sekä Wirsi-kirjan että omilla nuoteilla. 3. painos 1866
6. Halullisen Rippi Lapsen Wiisi Wirttä. 1852
7. Kristityn ahdistuksesta. Saarna neljäntenä Sunnuntaina Loppiaisesta. Suomentanut G[ustaf] D[ahlberg]. 1852
8. Kaksi uutta hengellistä virttä. 1852
9. Kaksi hengellistä wirttä. Ensimmäinen: Kristuksen Kärsimisestä ja Kuolemasta ... . 1852
10. Kaksi hengellistä wirttä. Ensimmäinen: Jumalalle olkoon kiitos. 1852
11. Kolme wirttä, Jumalan Ijakaikkisesta Rakkaudesta Kristuksessa Jesuksessa, Sitä langennutta ja kuoleman ala joutunutta Ihmisen Sukukuntaa kohtaan. 1852
12. Yksi nuorukaisten sydämmellinen laulu. 1852
Flikka kaunis, suloinenLaulu ei ole kovin pitkä - tässä vihkosessa on vain neljä sivua.
Sydämmessään iloinen,
Noukki kedolt' kukkaisia
Kranssiks Sulhaselleen
Tyttö Pohjanmaalta kirjasta Finland in the Nineteenth Century: by Finnish authors. Illustrated by Finnish artists. Digitointi British Library, jakelu Flickr Commons.