maanantai 19. lokakuuta 2015

Täydennys

1) Vuosia sitten kerroin Turun kehruuhuonetta terrorisoineesta Jaakko Cavoniuksesta 1800-luvun sanomalehden perusteella. Nyt esille aikalaislähde eli leike sanomalehdestä Inrikes tidningar 16.3.1761
2) Vuosi sitten selvittelin n******nsuukon taustoja. Peter Isotaro on aihetta sivuten jäljittänyt ruotsalaisen suklaapallon historiaa: Del 1 & Del 2. Hänelläkin on ollut haasteita tulkita tekstissä esiintyvän leivonnaisen ominaisuuksia.

3) Monet ovat linkittäneet sosiaalisessa mediassa Tuomas Salsteen sukunimi-infoon. Vastoin oletustani tein sieltä itsekin löydön. Nimensä vuoksi muistiin jäänyt ei-sukulainen ja siirtolainen Muista Siveys Kyläkoski (Ks. Kyläkosket ja Muut Kyläkosket) oli saanut tyttären, jonka kuoleman jättämään tietoon Amerikassa haku tarttui. Eli ilmeisesti M. K. Kyläkoski jäi Amerikkaan.

4) Haminassa meille kerrottiin, että Ester Toivonen -näyttely oli tehty opinnäytteenä. Eli
5) Sivuten suomalaisia vankeja Pohjois-Afrikassa
6) Rikosmuseossa käydessäni käytävällä oli esillä taideväärennöksiä, mistä
7) Suomalaisen kansantanssin moninaisuuden syvällisemmäksi ymmärtämiseksi
8) G. W. Nybergiä hakiessani osuin julkaisuun La Residenza d’Italia in Finlandia - Italian Residenssi Suomessa. 100 anni di storia – 100 vuotta historiaa (2015). Ensinnäkin se on talohistoriiikki Eirasta, joita en pari vuotta sitten löytänyt kivenkään alta. Mutta vielä olennaisemmin se mainitsee talossa asuneen Allan Hjeltin, jonka palveluskuntaan kuului Hilda Rintanen! Myönnän laiskuuteni, en edes katsonut kartasta, mikä talo on Tehtaankatu 32. Vaikka asuin korttelin päässä.

Tehtaankadulle likkujille mielenkiintoinen nippelitieto voisi olla se, että
 Kun Suomi saman vuoden joulukuussa julistautui itsenäiseksi, residenssin silloinen omistaja, teollisuusjohtaja ja liikemies Allan Hjelt tarjosi rakennusta yksityisasunnoksi Saksan keisari Wilhelm II:n langolle, Hessen-Kasselin prinssi Friedrich Karlille, jota tuolloin kaavailtiin Suomen ensimmäiseksi kuninkaaksi. 
9) Ja SKS:n kirjailijamatrikkelin katoaminen sai selityksen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti