lauantai 21. maaliskuuta 2015

Keskiajan päivä I

Viikon tauon jälkeen jatkoin kevätlomaani osallistumalla Helsingissä pidettyyn keskiajan seminaariin Dies Medievales. Slarvasin kuitenkin sen verran, että torstain ensimmäinen sessio jäi väliin. Sillä arkipäivä ja arkistot auki.

Sessiossa Paikka, kauppa ja valta puhui ensimmäisenä Teemu Korpijärvi, joka analysoi keskiaikaisissa teksteissä mainittuja paikkoja merkityksineen. Tutkimuksensa tuntui olevan aika alkuvaiheissa. Sen etenemistä voi seurata Korpijärven merihistoriallisesta blogista maremirabilis. Seuraavana puhuneen Päivi Maarasen otsikko "Millainen on keskiajan pienempi keskuspaikka? Mietteitä muun paikan kuin kaupungin keskeistä asemaa osoittavista piirteistä" vastasi esitystä. Maaranen esitti uskottavan listan tunnusmerkkejä, joita testailin mielessäni Kokemäkeen. Mutta hän ei tehnyt mitään eroa tunnusmerkkeihin, jotka olisivat ennustaneet keskuspaikan syntyä, ja niihin, jotka syntyivät keskuspaikkana olosta.

Session viimeisenä Ilkka Leskelä mietti kivikirkkojamme paikallisina projekteina, jotka saivat vaihtelevan määrän apua tahi vaikutteita ulkopuolelta/ulkomailta. Hän esitti graafina sakastien kokoja ja hyötysuhteita ja hypotisoi, että tarpeettoman paksuja seiniä oli tehty taitamattomimmin voimin ja projektit jääneet siksi kesken. Näytti ja kuullosti järkevältä ja olisin niellyt oitis, ellei Kokemäki olisi ollut esimerkkien joukossa. (Ei muuten ole "Hämeessä"!) Tapio Salmisen Kokemäen historiasta muistan, että kirkon rakennuksen keskeytymiseen oli uskottava hypoteesi, joka ei liity taitamattomuuteen.

Yleisöstä kerrottiin tekeillä olevasta gradusta kiven louhinnan vaatimasta työstä ja mieleni hyppäsi Ella Viitaniemen tutkimukseen Kokemäen kivikirkon rakentamisesta 1700-luvulla. Yhtäläisyydet ja erot keskiajan rakennushankkeisiin?

Kahvitauon jälkeen puhuttiin pohjoisesta perspektiivistä. Sirpa Aallon esityksestä opin, että Pähkinäsaaren rauhansopimuksessa on mainittu majavien jako! Olivat niin merkittäviä turkiseläimiä. Harri Hihnala puhui saagojen kunnianloukkaus/kosto-kierteistä, jotka loppuivat vasta kun toinen puoli oli menettänyt kaiken. Tuli mieleen sekä historiallisia että päivän ulkopoliittisia ajatuksia. Kendra Willson tutkii suomen- ja saamenkielen mahdollisia esiintymiä riimukirjoituksissa. Toistaiseksi ei ole löytynyt, joten esityksessään oli hyviä esimerkkejä kriittisyydestä tutkimuksessa.

Jota käsitteli myös päivän päättänyt Marko Lambergin keynote "Kaunokirjalliset ja "oikeat" maailmat eli voiko keskiajantutkija oppia jotain Aku Ankasta?" Lamberg lähti liikkeelle Ruotsissa käydystä keskustelusta Disneyn piirrettyjen filmien sukupuolijakaumasta, joka Lambergin havaintojen mukaan näkyy myös Suomessa julkaistavassa Aku Ankka -lehdessä. Miehiä näkyy enemmän, heillä on taloudellinen, tieteellinen ja poliittinen valta. Naiset ovat kirjastonhoitajia, kotirouvia ja noitia.

Vastaavan tilanteen Lamberg on löytänyt keskiaikaisesta tarinakokoelmasta Järteckenboken. Keskiaikaisesta materiaalista puhuessaan hän oletti, että sukupuolten esitys näin oli tarkoituksellista ja tietoista patriarkaalisuuden korostamista. Mutta voiko samaa sanoa Aku Ankasta?

Aku Ankan julkaisuajalta meillä on käytössä monenlaista tilastotietoa, joka auttaa ymmärtämään kerronnan ja todellisuuden välisiä eroja. Vastaava vertailu ei ole keskiajan osalta mahdollista, mutta Lambergin viesti oli, että tällainen lähdekritiikki on pidettävä mielessä.

Aivan lopussa hän esitti vielä yhden Aku Ankka -opetuksen. Lehti on ollut Suomessa suosittu, mutta ei siitä kaikki pidä. Vastaavasti on voinut keskiajan tarina upota täysillä tai jäädä merkityksettömäksi.
klo Ei kommentteja:

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Ylioppilas yksityisopettajana kartanon lapsille

Jouduttuaan vuoden 1802 lopussa keskeyttämään puolitoista vuotta kestäneet yliopisto-opiskelunsa Samuel Ceder päätyi kotiopettajaksi Luutnantti B. G. Eneskjöldin talouteen Kosken taloon Vehmaalle.

Opetus oli tammikuussa tuskin päässyt alkuun, kun sen keskeytti tirehtööri Forsmarckin (*) saapuminen Turusta. Hän opetti tanssia tammikuun puolivälistä helmikuun loppuun Eneskjöldin lapsille sekä naapuriston muille nuorille säätyläisille. Minuettia ja katrillia harjoiteltiin aamupäivällä 10-12 ja iltapäivällä kahdesta iltaan asti.
(*) Helsingin yliopiston virkamiesmatrikkeli kertoo tirehtööri Forsmarckin olleen Turun akatemian tanssin opettaja vuosina 1800-03, mutta "sai jo 1801 konsistorilta luvan siirtyä Haapaniemen sotakouluun opettajaksi eikä ilmeisesti enää palannut yliopistoon".
Kaksi Eneskjöldin vanhinta poikaa piti valmistaa ylioppilastutkintoon ja tähän ei riittänyt opiskelu kotona. He ja Samuel Ceder siirtyivät maaliskuun alussa Turkuun asumaan Eneskjöldin kaupunkiasuntona toimineisiin huoneisiin Turskan talossa Uudenmaankadun varrella. Cederillä oli mahdollisuus myös jossain määrin edistää omia opintojansa. Pojat (Berndt Lorentz ja Arvid Gustaf) läpäisivät tutkintonsa ja 23.6.1803 Ceder oli heidän kanssaan takaisin Koskella.

Hirvittävän pitkää aikaa ei Ceder siis kartanoelämää ehtinyt kokea, mutta Nervanderin tulkinnan mukaan hän sai kokea sääty-yhteiskunnan rajat.
Kosken kartanon herra näyttää olleen jotenkin hyväntahtonen, vaan talon rouva lienee ihaillut kaikkea aatelista, vaikka itse olikin aateliton synnyltään, ja oli hän epäystävällinen ainakin kotiopettajalle. Alussa tuotiin hänelle aamukahvia sunnuntaisin ja teetä niinä iltoina, jolloin sitä perheessä tarjottiin, vaan yhtäkkiä loppui tämä ylellisyys. Tämän johdosta Ceder kirjoittaa päiväkirjassaan: "Oi jos olisin niin viisas, etten välittäisi semmoisesta, vaan tottuisin yhtä helposti kestämään ymmärtämättömäin halveksemista kuin olen tottunut olemaan ilman heidän kahviaan ja vettään." - Vaikeammalta tuntui, kun rouva ei antanut hänelle kyntteliäkään, joita siihen aikaan ei saanut ostaa maalla paitse herrasväeltä itseltään.
"Yö olisi paras lukemiseen", kirjoittaa hän, "silloin olisin vapaudessani. Kyntteliä ei sulla ole, lukea sinun pitäisi, en tahtonut enää rouvalta pyytää, sillä hän näki joka ilta minun puutteeni käydessään vinnillä, kun minä istuin pimeässä ja soitin viulua." Viimeinkin pyysi hän kyntteliä luutnantilta ja sai "kunnollisia niitten talituijuin sijasta, joilla joskus ennen oli minua kunnioitettu". Tämä vetoominen talon isäntään muutti äkkiä rouvan tuulen, niin että kotiopettaja sitte sai myöskin kahvia joka aamu.
Syyslukukauden 1803 Ceder oli Turussa ilmeisesti toimien Eneskjöldin poikien apuna ja tuli heidän kanssaan joulun viettoon Vehmaalle 13.12. Ennen loppiaista syntyi riita, jonka seurauksena Ceder irtisanoutui ja purki ajatuksensa Anna Kristina Mörtengrenista ainakin päiväkirjaansa.
"Talon rouva ei luule muitten olevan ihmisiä kuin aatelin ja minä surkuttelen teidän lapsianne, joihin rouva istuttaa niin nurinpuolisia ja ruotsalaista vapautta sekä tervettä järkeä vastaan sotivia periaatteita."
Lähteenä Uudessa Kuvalehdessä 15 ja 16/1902 julkaistu Emil Nervanderin teksti. Päiväkirjalainaukset mahdollisesti käännetty kerran tai kaksikin. Kuva kirjasta "At early candle light and other poems" (1900), välitys Internet Archive&Flickr Commons.
klo Ei kommentteja:

torstai 19. maaliskuuta 2015

Tuoreita julkaisuja 1600-luvusta


Jaana Mellanen: Helsinki ennen Helsinkiä. Vanhankaupungin arkeologiaa sarjakuvina.

Kun kuulin tästä albumista, innostuin suuresti sillä pidin kovasti vuonna 2007 ilmestyneestä edeltäjästä. Ostin heti kun museokaupassa myynnissä huomasin ja taisin lukea samana päivänä. Mutta elämys ei ollut sama kun kaivauskohteet ovat kaukana nykyisestä ruutukaavasta. Kuitenkin suositeltavaa luettavaa 1600-luvun alun kaupungeista ja/tai historiallisen ajan arkeologiasta kiinnostuneille.

Anneli Kanto: Pyöveli
 
Historiallinen romaani minun makuuni. Ei yliromanttista eikä kauhistelevaa. Ja ihanaa kieltä. Jos osaisin paremmin kuvailla, kirjoittaisin kirjablogia. Suosittelen lämpimästi kaikille Suomen historiasta pitäville.

Hanna Kietäväinen-Sirén: Erityinen ystävyys : miehen ja naisen välinen rakkaus uuden ajan alun Suomessa (n. 1650-1700)

Kuultuani Kietäväinen-Sirénin esityksen viime vuonna Tampereella odotin mielenkiinnolla hänen väitöskirjaansa. Olen sen vasta selauslukenut, mutta suosittelen kaikille tavallisen kansan tavallisesta elämästä kiinnostuneille (ainakin luvusta 2 alkaen). Ja mikä olisi tavallisempaa parisuhteen muodostus? Kietäväinen-Sirén on lukenut satoja oikeuspöytäkirjojen juttuja ja pystyy kertomaan minkälaista elämä saattoi olla.

Eikä ihan kaikki ollut ennen kuin nykyään?
Se, että mies ja nainen jakoivat alkoholia, viittasi siten intiimiin suhteeseen. Tämä mentaalinen yhteys oli niin vahva, että naimattoman naisen ei pidetty sopivana antaa juotavaa miehelle, jota ei voinut naida. Tässä viitekehyksessä paloviinan antaminen olikin usein se seikka, jonka perusteella yhteisö teki päätelmiä miehen ja naisen välisen suhteen emotionaalisesta luonteesta. Juoman jakaminen synnytti huhuja ja toimi myös oikeudessa todisteena. (s. 98)
klo Ei kommentteja:

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Asiantuntemuksesta sitaatteja


“Tieteelliset asiantuntijat eivät itsekään ole täysin syyttömiä siihen, miksi vaihtoehtoisille asiantuntijoille tai salaliitoille on nykyisin niin paljon kysyntää. Tieteen prosesseja kannattaa avata, jotta kansalaisilla olisi realistisempi käsitys siitä, miten tutkimustietoa tuotetaan ja miten sitä kannattaa arvioida.”

"Mitä koko asiantuntijuus siis on? Kuuluuko se kaikille korkeakoulutetuille, jolloin Könttä on asiantuntija siinä missä johtava tutkijakin, vai rajautuvatko asiantuntijat yksipuoliseen esiintyjäjengiin, joka sulkee tosiekspertit ulkopuolelleen? Epäjohdonmukainen puhe asiantuntijoista vaarantaa sekä kansalaisten että poliitikkojen mahdollisuuden tavoittaa puntaroitua ja monipuolista asiantuntijatietoa."

"Pahimmillaan julkisuudessa kirjoille ja ”asiantuntijalle” annetaan sama arvo, oli kirjan taustalla sitten kymmenen vuoden lähdekriittinen tutkimus tai mutu- eli musta tuntuu -tieto."
Heikki Valkama: Kirjoita kirja ja pim, olet asiantuntija. Image 18.3.2015

Kuva esittää vaalipuhujaa eli yhden sortin aiantuntijaa. Uusi Meikäläinen 2/1910
klo Ei kommentteja:

Laulukirja henkilöhistorian lähteenä?

Helmi-mummoni kirjahyllyn läpikäynnissä pari vuotta sitten huomasin vuonna 1938 painetussa Ylioppilaan laulukirjassa päivättyjä allekirjoituksia. Kyse on ollut varmaankin jonkin piirin tavasta? Mutta ajallisesti eivät tässä tapauksessa rajoitu mummoni yhteen vuoteen Jyväskylän seminaarissa. Osa on selvästikin valinnut kotimaakuntaansa liittyvän laulun, mutta mitä mahtoi mummoni alakouluikäinen sisaren tytär (eli ainoa tunnistamani nimi) ajatella valitessaan nimikirjoituksensa paikan? (Alla kyseiset sivut heikkolaatuisina skannauksina. Jatkokäsittelyssä kärsi sekä kuvien suhteet että laatu. Harjoiteltavaa.)

Viikko sitten otin Kokemäellä ollessani huvikseni äitini kouluaikaisen laulukirjan hyllystä. Tarkoitukseni oli lauleskella jotain epävireisesti, mutta jäinkin sitten ihmettelemään piirroskuviin tehtymä nimikirjain ja "pussaa" lisäyksiä. Tämä innoitti selaamaan kirjan läpi ja tässä yhteydessä huomasin, että joidenkin laulujen päälle oli kirjoitettu nimiä ja päiväyksiä. Porissa 60-luvulla samaa tapaa kuin Kokemäellä 20 vuotta aikaisemmin? Muistaako joku omakohtaisesti käytäntöä?

Marja Mikkola 6.3.-42, Anneli Nieminen 18.2.46, Paula Mikkola 6.3.-42, Annikki Monttu (?) 29.5.-43
Hilkka Kotonen 29.5.-43, Eerto (?) Koutulo 6.3.-47(?), Martti Hallavuo 6.3.-47(?), Elina Mankila 29.5.-43
Safru (?) Ahonen Seinäjoki 6.3.43, Raili Hyötilä 28.3.46, Hellen Päivi Piatta (?) Tiinus J.kylä 6.3.43
Simo Ruuskanen, Tampere 6.3.43, Marjatta Rintala 7.2.46, Liisa Tuomanen 29.5.-43, Anna-Liisa Nykänen 6.3.-43
Elina Mankila 29.5.-43, Hilka Kahiluoto 6.3.-43
klo 1 kommentti:

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Maaliskuuta

2.3.
  • Ulkomainen kiinnitti huomiota venäläisnaisten ylenmääräiseen meikkaukseen jo 1710-luvulla!  
3.3.
  • .@HelMet_kirjasto haku "Voita, villaa ja vetoeläimiä". "Tarkoititko: voimia ja vastavoimia?"
  • Nähty Lillanin Rådgivaren. Hyvä yhdistelmä hauskuutta ja ajateltavaa. Varsin vajaa katsomo.
  • Hesarin mukaan Kauvatsa kuuluu "Kokemäenjoen kuntaan". Mihin Kokemäki mahtaa heidän Suomessaan kuulua? [Vrt: Kokemäenjoenkartano]
  • Tulossa Hanna Kietäväinen-Sirenin väitös suomalaisesta rakkaudesta 1600-l. Kirja ladattavissa.
 4.3.
 5.3.
  • .@HYAvoin kesän ohjelmassa ennakkotietojen mukaan Kulttuuriperinnön opiskelukokonaisuus (25 op). Kiinnostaa aika paljon...
  • Johanna Wassholm kirjoittaa venäjän opiskelusta autonomia-ajan Suomessa sekä naapurimaiden kielten osaamisesta.
 6.3.
  • Eric Blanc: Finland 1906: The revolutionary roots of women’s suffrage — an International Women’s Day tribute
 8.3.
10.3.
  • Anneli luki Jukka Korpelan kirjan Idän orjakauppa keskiajalla 
  • Eeva-Maria esittelee Tampereen kenkäteollisuuden historiaa 
  • Eilisen kotiseutuarkistopäivän 190 valokuvaa käyty läpi. Tuotettu 4 blogipätkää ja jaettu 1800-l muistikirja sellaisia oikeasti tutkivalle.
12.3.
16.3.
  • En ole vielä oppinut mitään, mutta löytänyt aika paljon kyseenalaistettavaa. (Ari Haasio: Löydä!) 
  • Siis tänä vuonna julkaistu ja kustannustoimitettu kirja. Ja tarkoitettu opettamaan tiedonhakua. 
17.3.
klo Ei kommentteja:

1800-lukulaisen muistikirjan kertomaa

Silmäillessäni Kokemäki-seuran arkistoluetteloa, huomasin yksityishenkilöisen asiakirjojen joukossa rivin "Mikola (Juha Mattin poika?) Muistokirja alkaen vuodelta 1852". Istuttuani vuosia Anna Kuisminin salongissa, jossa kansanihmisten muistiinpanoja ja kirjoituksia on esitelty ja analysoitu, tähän oli tietenkin tutustuttava.

Kyseessä oli pieni ja hauraan oloinen vihkonen. Alussa oli aukeamallinen perheen merkkipäiviä - kirjoittajan oma syntymä, avioliitto, lasten syntymät, vanhempien kuolemat.

Vaikka kannessa tosiaan on vuosiluku 1852 ja sama toistuu alkutekstissä, varsinainen sisältö alkaa vuodesta 1862:
W 1862 oli Kovasti satteinen suvi niin sillon sade nosti jokk sen nin palion vettä ettei ennä tynykaliioita [Myöhempinä vuosina mainittu Tynkallio] näkynyt oli nittut vetten alla heinä Kuun 16 päivänä oli korkenmallansa vesi / sillon tuli hilianen vuosi sillon menti heinä jälken jakon päävä se 28 päivä heinäkuuta osa ello ruvettin leikaman se 18 pä Elo kuuta ja kylvö tehtin vielä syskun allusa.
Samat elementit toistuvat vuoteen 1873: joen korkeus ja maatalouden tärkeät työt. Sitten tulee muutama väliaukeama ja ilmeisesti jotain on hävinnyt, sillä kesken lausetta ollaankin vuonna 1871 järjestetyn lautan maksujen jaossa. Sen jälkeen on joen jäiden lähtöpäivät vuosilta 1867-1877 ja seuraavalla aukeamalla vuodesta 1852-1867 alkaen. Myöhemmillä sivuilla palataan vuosikatsauksiin, joista esimerkkiaukeama.
Yritin mahdollisimman huolellisesti ottaa kuvan joka aukeamasta. Otokseni ovat katsottavissa OneDrive-kansiossa niin kauan kuin sellainen pystyssä pysyy.

Kuka oli "juha mattin poika mikola", kuten hän itsensä ensimmäisellä sivulla esittelee? Mikola johti minut ensin harhaan, sillä kyseessä on Kokemäen Mattilan kylän Mäki-Hulttisena Iso-Iivarin luettelossa mainitun talon Johan Fredric Mattss (s. 15.1.1831 k. 24.12.1898). Rippikirjassa 1800-luvulla talo on tosiaan Mikola.

Henkilöhistoriantutkijalle on mielenkiintoista huomata parin päivän heitot Juhan muistiinpanojen päivämäärissä verrattuna kirkonkirjan tietoihin.
klo Ei kommentteja:

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Eduskunta WPK:n talolla

Useasti olen lukenut, että Suomen yksikamarinen eduskunta toimi ensimmäisinä vuosinaan Heimolan talossa, jonka paikalla Kluuvikadun päässä on nykyään tylsähkö talo. Ilmeisesti olen ajatuksissani sekoittanut tämän palokunnan taloon, jossa eduskunta toimi vielä aikaisempina vuosina. En ollut nimittäin hahmottanut sitä erillisenä paikkana ollenkaan.

Omaksi opikseni siis kertaus. WPK:n talo nykyisen Keskuskatu 7:n kohdalla valmistui vuonna 1889 ja näytti Kansanvalistusseuran kalenterin 1890 (Kansalliskirjasto, Aarteet) kuvassa tältä:

Eduskunta alkoi kokoontua rakennuksen juhlasalissa vuodesta 1907 alkaen. Salin ulkonäöstä saa käsitystä huumorilehtien piirroksista, joilla kommentoidaan ajankohtaisia asioita. Tuulispäässä 38/1910 Tyhjä eduskuntasali:
"Eduskunta kesällä" Velikulta 17/1908
Ylimmäisen kuvan arkkitehtuuri on tunnistettavissa Velikullan 10/1910 piirroksen vasemmasta reunasta. Kuvan aiheena oli eduskunnan muutto palokunnan talosta pois. Mikä tulee kuvakielestä aika selväksi.
klo Ei kommentteja:

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Venäjän korkeimman vuoren katoaminen

Eilen aamulla aurinko paistoi kauniisti, mutta minä tuhersin sisätiloissa käsikirjoitustani. Sain sotavankini vihdoin kuljetettua Moskovasta Solikamskiin eli Ural-vuoriston tuntumaan aivan Siperian rajalle. Kyllä tämä tästä.

Ellei sorru sivupoluille. Yhdessä sotavangin kirjoittamassa Solikamskin kuvauksessa mainittiin, että lähellä kaupunkia kohosi Venäjän korkein vuori: Pavdinski Kameen. Aika marginaalista, mutta googlasin nimen kumminkin. Enkä löytänyt kuin 1800-luvun alun ranskankielistä kirjallisuutta. Kirjoitusasua hieman muokkaamalla hakutuloksena pari englanninkielistä kirjaa samalta ajalta.

Purin turhautumista Twitteriin
Ja jatkoin googlailua oletuksenani, että oli tarkoitettu jotain korkeaa vuorta Solikamskin lähistöllä. Arvoin koordinaateiltaan lähimmän ja sijoitin alaviiteeseeni. Seuraavalla tauolla Twitterissä odotti tiedonanto.
Hups, oli jäänyt venäjänkieliset sivut hakutuloksista avaamatta?! Pieni moka...

Konekäännetty venäjä on yhtä mahdotonta kuin konekäännetty suomi. Sain kyllä sen verran tolkkua, että sijainti on oikealla suunnalla, joten uskoisin, että kyse on samasta huipusta, jota luultiin Euroopassa yli sadan vuoden ajan kaksi kertaa korkeammaksi.
klo Ei kommentteja: