Lauantaiaamulla aloitettiin klo 8:30, mitä olin ohjelmaa kuukausia aikaisemmin lukiessani pitänyt erinomaisena ja tehokkaana ajankäyttönä. Sali ei ollut aivan täysi ja ajankohta ei ehkä paras Marek Tammin vyörytykselle, jossa oli minulle vieraita tutkijoita ja lainauksia heidän kirjoituksistaan. Pointtinaan, että tapahtuma tulee merkitykselliseksi vasta ajan kuluessa. (Tästä kiinnostuneille tiedoksi Tammin toimittama artikkelikokoelma Afterlife of events. Perspectives on mnemohistory (2015).) Tapausesimerkkinä esitelmässä oli Neuvostoliiton voiton päivä 9. toukokuuta, josta Putinin kaudella on tullut pyhä kansallispäivä, jota ei voi enää nähdä "viattomasti".
Sitten jotain kevyempää eli Annika Sandénin mainospala kirjastaan Missdådare. Rikostapauksia vuoden 1600 tienoilta. Sukupuoliroolit sekoittanut sadisti, kännissä saarnannut pappi,... Hain kirjan kirjastosta heti maanantaina.
Sandén näki olennaisena menneisyyden ihmisten samankaltaisuuden meidän kanssamme. "Ja jos he ovat kuin me, olemme me kuin he. Mikä tarkoittaa..."
Yleisökeskustelussa käytin tilaisuuden kysymällä kuolemantuomioiden toimeenpanosta ja armahduksista. Sandén kertoi jonkun (nimi ois kiva) käyneen läpi Götan hovioikeuden tapaukset kymmeneltä vuodelta ja havainneet, että yksinkertaisesta huoruudesta tuomitut armahdettiin kaikki, mutta kaksinkertaisesta huoruudesta harvempi.
"Naisen paikka historiassa" -session valinta saattoi olla virhe. Kaksi oppikirjan tekijää pitivät puolustuspuheen vuoden alussa julkaistuihin sanomalehtijuttuhin, joissa oli laskettu naisten nimien osuutta. Mutta kun opettajat haluavat opettaa sitä mitä ennenkin... ja ei ole opetustunteja materiaalin lisäämiseen, kun mitään ei voi järrää pois... ja jos lisätään yläluokan naisia niin tarjoaako se työväenluokan tytöille samastumisen kohteita. Ei päästy kovin hedelmällisiin kysymyksiin ja auki jäi sekin sisältääkö "natsit" naisia vai ei.
Lounastauolla olin samassa pöydässä kuin SBL:n toimittaja, joka on etsinyt perustiedot siihen tulevaan artikkeliin, jossa esitätini on puolisona mukana! Ei uskaltanut sanoa mitään julkaisuaikataulusta, odotan innolla.
Inga Lena Ångström Grandien alkuperäinen otsikko lupasi Kolkin kartanoa ja Stenbockien muotokuvakokoelmaa. Mutta sisältöön oli lisätty Viron taidehistorian tutkimusperinnettä ja Magnus de la Gardien rakennussuunnitelmia (Haapsalun piispanlinnan muokkaus kartanoksi, hyi & hui). Lopulta päästiin 30 maalauksen muotokuvakokoelmaan, joka II maailmansodan paossa oli jäänyt Puolaan ja on nyt sikäläisessä museossa.
Ainakin yksi maalauksista oli 1500-luvun lopusta ja monet 1600-luvulta. Jotkut Ruotsin varhaisen mestarin töitä. Esitelmöitsijä valitteli, että Ruotsin valtio ei voi vaatia kokoelmaa itselleen vaan vaatimuksen voi esittää vai Stenbock-suvun jäsen. Täh-mitä-häh? Jos kokoelma kerättiin Virossa ja suvun päämies asuu Helsingissä niin mitä hittoa Ruotsilla on asian kanssa tekemistä? Tosin voisivat maksaa kunnolliset valokuvat teoksista, sillä esitelmöitsijän otokset olivat surkeita.
Viimeisessä valitsemassani esitelmässä Mart Kuldkepp käsitteli vanhan hyvän Ruotsin ajan myyttiä Virossa. Se oli syntynyt mahdollisesti jo 1700-luvulla. Ainakin 1800-luvulla kerätyissä ytarinoissa Ruotsin kuningas esitettiin sankarina, jolla saattoi olla jopa yliluonnollisia voimia. Tarinat eivät päässeet unohtumaan sillä niitä käytettiin vuosisadan lopussa kansallistunteen rakentamisessa. Ja seuraavalla vuosisadalla (ja ehkä nykyiselläkin) osana turvallisuuspolitiikkaa, jossa haettiin yhteyttä Pohjoismaihin. Sotien välisenä aikana Tarton yliopistossa yhtä lukuunottamatta kaikki historian väitökset käsittelivät Ruotsin vallan aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti