Onnettomuus Pyhäjärvellä 16.8.1903

Kuten kuvatekstistä erottuukin, yllä on onnettomuudesta Pyhäjärvellä 16.8.1903 A. Federleyn piirtämä kuva, joka julkaistiin Helsingin Kaiussa 1-2/1903. Kuvasta ei synny (ainakin silmissäni) niin dramaattista vaikutelmaa kuin Uudessa Suomettaressa 20.8.1903 julkaistusta selostuksesta

Höyryvene Aino, jonka perämiehenä oli Herman Pöllönen ja koneenkäyttäjänä Heikki Juvonen, kuletti tavallisuuden mukaan viime sunnuntaina Uukuniemen kirkolta kirkkoväkeä kotiin. Matkustajia, joiden joukossa oli paljon kirkolle vain vierailemaan tullutta nuorta kansaa, oli kirkolta lähtiessä ahtautunut sekä höyryvene että proomu täpösen täyteen. Kuuluupa höyryveneessä olleen joku päälle senkin määrän, mitä on lupa ottaa, puhumattakaan proomusta, jossa oli noin 200 henkeä, kuka pohjalla seisten kuka laidoilla istuen. Niin olivat paikat ahtaat ettei juuri liikahtamaan päässyt.

Matka oli ensiksi suunnattu Ristinrannasta yli Pyhäjänven Ännikänniemeen. Tällä välillä on kolme saarta, Markkinasaari, Karpsaari, joka jää reitistä kauimmaksi vasemmalle, ja Höysaari. Laivareitti kulkee Markkinasaaren ja Höysaaren välistä. Ennenkuin laiva irtausi rannasta olivat muutamat vanhat ja varovammat kieltäneet asianomaisia lähtemästä vesille moisen joukon kanssa, ennustaen tuhoa, joka ennustus ikävä kyllä toteutuikin. 

K.lo 2 lähti Aino proomuineen rannasta. Noin 15 minuutin kuluttua alettiin lähetä Höysaarta. Tällä ajalla oli proomun katolle, jossa alussa oli vain kymmenkunta henkeä, jyrkistä kielloista huolimatta kerääntynyt enimmäkseen nuorta väkeä useita kymmeniä. Katolle nousu aiheutui suurimmaksi osaksi siitä, että eräs Herman Pesonen alkoi mukanaan olleella harmonikalla soitella, mikä houkutteli monen ahtaasta proomun
ruumasta kiipeämään katolle. 

Sellainen oli matkustajain asema ennen turmion tuloa. Silloin huomautti joku Ainon perämiehelle, että "elä laske saareen". Tuollaiseen kieltoon ei kuitenkaan olisi ollut syytä, vaikkakin laiva, luultavasti osaksi tuulen vaikutuksesta oli painunut tavallista lähemmäksi Höysaaren rantaa, sillä rantaan oli vielä noin 300 metriä ja paikka, jossa kulettiin 9 syltä syvä, niin ettei karille ajosta olisi pelkoa ollut. Huomautukseen vastasi perämies siten, että äkkiä käänsi höyryveneen ulommaksi. 

Mutta käännös oli lopun alku. Proomun perämies Taneli Pöllänen ei katolla  olevain vuoksi voinut oikein nähdä eteensä saatikka sitten tunnolla seurata höyryveneen liikkeitä. Kun laiva muutti suuntaansa, jatkoi proomu vielä hetkisen matkaansa Höysaarta kohti sillä seurauksella että aluksien välinen köysi tiukaksi joutuessaan voimakkaasti nykäsi  proomua. 

Seuraus oli kamala. Sekä katolla olevain ihmisten painosta että tuon nykäyksen vaikutuksesta luhistui koko katto kannettavineen päivineen alas siten, että kaikki kannattimet, tuuman läpimittaiset rautatangot kaatuivat samalle, eli oikealle puolelle, joten toinenpuoli katosta joutui proomun pohjaan ja toinen puoli, joka jäi proomun reunan ulkopuolelle, putosi järveen mukanaan noin 40 henkilöä. 

Syntyi hirmuinen sekasorto sekä höyryveneessä että proomussa. Kaiken lisäksi teki tuhoaan tämäntapaisissa onnettomuuksissa  ainainen neuvottomuus ja hämmennys. Kotvanen kului — ja sillä aikaa oli jo moni raukka väsynyt kuolon kamppailussa ja kangistunut — ennen kuin edes minkäänlaisiin pelastuspuuhiin päästiin käsiksi. Höyryveneen kone paikalla seisautettiin, ja kipparin vene  ennätti ensiksi suurimpaan hätään. Mutta pitkälle ei sen apu riittänyt enempää kuin muutamain toisten ohi soutavain
kirkkomiestenkään veneet, jotka, ollen jo täynnä entuudestaan, eivät voineet
ottaa turviinsa kuin yhden, enintään kaksi. Tointuneimmat proomussa olijat heittivät laudan kappaleita ja löytämiään köyden pätkiä veteen  joutuneille, joista siten saatiin melkoinen osa vedetyksi proomuun. Toinen osa, uskaliaimmat, pelastuivat uimalla Höysaaren rantaan.

Ihmeellisesti pelastui erään leskivaimo Maria Toivosen vuoden  vanha sylilapsi, jota äitineen muiden muassa putosi järveen. Äiti nimittäin vajosi ja hukkui, mutta pienokainen jäi veden päälle kellumaan. Juuri kun lapsi oli vajoomassa ennätettiin apuun veneellä ja nostettiin hänet vedestä.

Hukkuvat olivat olleet keskenään kovassa taistelussa, sisar piti kiinni  veljestään, veli sisarestaan, mies vaimostaan. Siinä sekamelskassa tarttui kaksi nuorta tyttöä hädissään erääseen Juhana Härköseen, jota kuului olleen hyvä uimari ja vakuuttivat omaisensa, että hän varmasti olisi pelastunutkin, jos olisi saanut yksin jatkaa uintiaan. Nyt sen sijaan upposivat kaikki kolme.

Paremmin ei ollut laita proomussa. Alas putoavat ruhjoivat matkatoverinsa pahan päiväisesti. Kumma kyllä, ei sentään useampia kuin hiukan toistakymmentä loukkaantunut.  Vaarallisimmassa asemassa olivat ne, jotka istuivat toisella reunalla, sillä heillä kaikilla oli vaara litistyä putoavan katon ja proomun laidan väliin, lienevätkö sitten niin sukkelaan ehtineet alta pois, etteivät kaikki kuolleet, vai mikä lienee ollut
syynä, mutta verrattain onnellisesti he siitä selviytytvät. Kumminkin oli näky
kauhea. veri virtana valui pitkin proomun laitoja ja pohjaa. Läsnäolleet kertoivat, että sydäntäsärkevät  tuskanhuudot täyttivät sinä hetkenä ilman ja kantautuivat pitkin Pyhäjärven rantamia.

Onnettomuuden kahdeksalletoista uhrille on pystytetty Paakasalmen hautausmaalle muistomerkki, jonka Jukka Siiskonen on kuvannut blogiinsa.