keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Keskiviikko Göteborgissa

Viimeisen päivän ensimmäinen kohde oli Emigranternas hus, jossa on maksua vastaan mahdollisuus nähdä näyttelyitä ja tehdä siirtolaistutkimusta. Näyttelyt eivät olleet mitenkään erikoisia.
Parasta oli luettavaksi annettu pruju, jossa kerrottiin, miten siirtolaisia rekrytoitiin maaseudulta. Göteborgin rautatieasemalle päästyään he pääsivät suoraan satamaan pitkin yhtä katua, jonka varrella oli laivayhtiöiden konttorit ja väliajan majoitus. Tätä reittiä kulkivat jotkut suomalaisetkin, muistaakseni.

Uutta tietoa oli ruotsalaisten nuuskariippuvuus, jonka mukaan nimettiin uudella mantereella katuja ja asuinalueita.

Tein lyhyen kertauskierroksen kaupunginmuseoon odotellessani lääketieteellisen museon avautumista. Se on sijoitettu 1800-luvun alussa sairaalana toimineeseen rakennukseen. Sisällöltään hyvin samantapainen kuin muutkin alan museot. Taisin nyt kyllä nähdä ensimmäisen kupan uhrille suunnitellun tekonenän kiinnitysmekanismeineen.

Kohdelistaus veteli viimeisiään, joten poikkesin kaupunginkirjastoon selailemaan tuoreita sukututkimuslehtiä.

Matkan aikana oli sähköpostiin tullut toiselta tutkijalta viitteitä Svenska Släktkalenderniin, joten kun aikaa oli niin kysyin kirjastonhoitajalta oikeaa hyllyä, jota en maanantaina omatoimisesti löytänyt. Kirjastonhoitaja vei minut tuttuun suuntaan, mutta kulki jo tuttujen hyllyjen ohi takaseinän rullahyllyille, joissa oli sukututkimuksen perusteosten lisäksi lisää Göteborgia!

Huuliltani taisi päästä ruma sana. Maanantaina toinen kirjastonhoitaja oli ohjannut minut avohyllyn eteen ja antanut ymmärtää että siinä oli kaikki. Prkle. Turhan hätäinen (sillä myöhemmin aikaa taas oli yllin kyllin) läpikäynti tuotti hieman lisätietoa.

Sitten taidemuseoon hyvästelemään lemppariteokset. Suurena suunnitelmanani oli lopettaa kaupunkiloma kahdeksaan asti auki olevassa Världskulturmuseetissa, jonka vierestä pääsisin lentokenttäbussiin. Olinpahan vaan lukenut aukioloajat väärin. Osassa Göteborgin kohteissa kesä tarkoitti pidennettyjä ja laajennettuja aukioloaikoja, mutta täällä lyhennettyjä. Kylmässä ja sateessa en viitsinyt pakittaa enää kirjastolle, sillä lentokentällehän on aina hyvä lähteä ajoissa...

P. S. Harri Blomberg on koonnut tietoa suomalaisista Göteborgissa - ennen 1900-luvun muuttoja. Hän mainitsee myös Amerikan siirtolaiset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti