Kesälomakokemuksia kotimaassa (torstaista maanantaihin)

Göteborgista palattua oli sattuneesta syystä hinkunani säästää rahaa ja vältellä kylmää ilmaa. Niinpä en ilmoittautunut tykkisluuppi Dianan purjehdukselle vaan kävin kauniin illan kävelyllä katsastamassa aluksen satamassa.

Olisiko ollut samana päivänä vai seuraavana kun ryhdistäydyin heiluttamaan Museokorttiani Design-museossa. Kuljen ohi matkalla kirjastoon tai sieltä kotiin lähes joka päivä, mutta museossa en ole käynyt vuosiin.

Nyt siellä on näyttelynä Suomimuodin antologia, jota oli ihan mukava katsoa. Mutta lukuunottamatta tasa-arvo -osiota muoti tuntui olevan täysin irti todellisuudesta. Näyttelytilassa en nähnyt mitään merkkiä siitä, että näyttelyn yhteydessä kerätään suomalaisten muotimuistoja. Jotain kautta tieto on levinnyt, sillä Muotimuisto-sivustolla on sisältöä. Ja osallistumisohjeet sekä -ehdot.

(Unohdin tutustua pienempään näyttelyyn Wirkkala revisited. Ehkäpä pääsen ovesta sisään toisenkin kerran?)

Jo raportoituun SuomiAreena-keskusteluun mennessä poikkesimme Friitalan nahkamuseoon Ulvilassa. Sarjassa erikoisia kokemuksia... Itse rakennus oli tuttu, lähinnä kakkostiellä ohiajettuna toiselta puolelta. Joskus 80-luvulla taisin käydä tehtaanmyymälässä ostamassa nahkapalojakin.

Ulkona olevan opastustaulun avulla tiesimme mistä ovesta mennä sisälle ja sisällä oli runsas kyltitys. Ehdin hetken ajatella, että museo oli käytävän varrella olevat vitriinit

Mutta niiden jälkeen oli avoin oviaukko oikealle hyvin hämärään huoneeseen. Jostain syystä hämäryys ei salamatta otetussa kuvassa näy ollenkaan, mutta uskokaa lausuntoani. Niin pimeää, että tuskin näin lukea kaikkia tekstejä tai pystyin erottamaan esineitä.

Outoa tunnelmaa lisäsi se, että paikalla ei ollut mitään henkilökuntaa. Multimediaesityksenkin olisi itse saanut laittaa päälle.

Esillä oli kuvin ja esinein sekä Friitalan nahkatehtaan työntekoa että sen tuloksia. Jälkimmäiset olivat helpompia ymmärtää.

SuomiAreena keskustelu pidettiin Porissa Rakennuskulttuuritalo Toivon pihapiirissä, johon kuuluu Korsmanin talo. Sen vuotta 1951 elävän emännän blogia olen seurannut jo vuosia, joten oli ilo päästä tutustumaan kotiinsa. Kiersimme kuin museossa kunnes sisälle sattui tulemaan työntekijä, joka kertoi, että kaikkeen saa koskea ja laatikkojakin avata.

Tuli kyllä toisenlainen fiilis tutustumiseen.