Kapteeni Tigerstedtin lapsuuden kotitila Kakkulaisten Lääkäri oli osa tiukkaa ryhmäkylää ja ehkä siksi perhe alkoi viettää kesää tilaan kuuluvalla Sääksjärven rantapätkällä, jota Koivuniemeksi kutsutaan.
Lääkärin tilan myötä Koivuniemi menetettiin, mutta kapteeni Tigerstedt osti Koivuniemen Kakkulaisen Lääkärin uudelta omistajalta ja se erotettiin omaksi kiinteistökseen vuonna 1892.
Muistitiedon mukaan Koivuniemen asumusta oli alettu rakentamaan paikalla olleen ladon ympärille. Siitä tuli huvila viimeistään Kapteeni Tigerstedtin vuosina 1904-05 järjestämien laajennustöiden myötä. Tuolloin rakennettiin lisää huoneita, parvekkeet rakennuksen molempiin päihin ja järvelle päin kaunis lasiveranta.
Napparin tapaan Koivuniemessä oli puutarha, johon oli istutettu ainakin kirsikkapuita.
Tigerstedtien säilyneissä kirjeissä huvila mainitaan, kun siellä kesällä 1906 oleskeli kapteeni Tigerstedtin sisko Rosina Gräsbeck (o.s. Tigerstedt). Toukokuun lopulla 1912 mainitaan kirjeessä lähtö Sääksjärvelle lauantaiaamuna ja paluu samana päivänä kuuden aikaan.
Severin Tigerstedt siirsi huvilan omistuksen pojalleen. Se purettiin vuonna 1965.
Lähteet:
Åbo Tidning 25.11.1892
Severin 'Gustavovitj' Tigerstedt, gardeskapten, godsförvaltare, oljedirektör i Ryssland 1888-1918 I-II. 1996 s. 28, 616 (Käytettävissä ainakin Åbo Akademin käsikirjoitusarkistossa.)
KA. Maanmittaushallitus. Maanmittaushallituksen uudistusarkisto. Kokemäki. Kakkulainen;
Isojaonjärjestely Kakkulaisen jakokunnassa, talot N:o 1-9 Kakkulaisen
ja N:o 1-3 Huivon kylässä sekä Kaarenojan ja Ketolan yksinäiset, kartta
ja asiakirjat 1914-1914 (A41:15/40-110)
Sääksjärven rantojen vanhinta huvilaa puretaan. Lalli 15.8.1965
lauantai 26. heinäkuuta 2014
perjantai 25. heinäkuuta 2014
Ajatuksen jälkeen
Yksi Talonpoika tuli kerran Akatemiahuoneeseen, jossa oppineet paraika Latinan kielellä keskustelilvat ja riitelivät jostakusta aineesta. Jonkun aikaa kuultuansa näytti Talonpoika sormellansa yhen herran päälle, ja sani: "Tuolla herralla on väärin." "Mistäs sen tiedät, jol' et Latinaa ymmärrä?" kysyttiin häneltä. "Siitä että hän huutaa niin kovasti; vastasi Talonpoika; "sillä se on vissi merkki, että sillä miehellä on väärä asia." (Turun Wiikko-Sanomat 16.9.1826)
Yhtä äsken nainutta miestä pilkattiin sentähden että hänen vaimonsa aivan aikasin synnytti hänelle lapsen. Mutta hän vastais tähän vapaasti: Koko vika tähän on keviästi löyttävä ja se on tämä, että meidän häämme pidettiin aivan myöhään. (Turun Wiikko-Sanomat 16.5.1829)
Yhdelle talonpojaalle tapahtui kerran se onnettomuus, että ukkonen tappoi hänen molemmat härkänsä ollessansa paraikaa niillä kyntämässä. Seuraavana kesänä oli hän taas markkinoilla ostanut ittellensä härkäparin, ja kuin hänen juuri ensi kerran piti menemään pellolle niitä koettamaan, näki hän portilla viellä seisoessansa mustia ukkosen pilviä kaukaa nousevan ja kuuli jylinän. "Aha" — sanoi hän nyt itteksellensä — "se huomaa että m'ulla taas on pari härkiä," ja ajoi ne siinä paikassa navettoon jälleen. (Turun Wiikko-Sanomat 26.2.1831)
Miehen ja kuokan piirtänyt Jean-François Millet 1860-luvun alussa. The J. Paul Getty Museum
torstai 24. heinäkuuta 2014
Ruumiintarkastus
"Jos ei hän niitä muutoin tuo esille, niin pitää hänet syynätä, ja luulenpa, että silloin saadaan siltarahat ja lisää tinarahoja, sillä olen kuullut huhuja hänen itsensä niitä sepitsevän", sanoi Hanno.
"Olen minäkin jotain semmoista huhua kuullut. Ja koska tässä on jo asiassa vähäisen vikaa, niin minä vaadin teidän näyttämään minulle kaikki rahanne", sanoi nimismies Heikille.
"Niinkuin sanoin, ei minulla ole muita rahoja."
"No sitten syynään minä sinut lain nimessä."
"Kyllä kaiketi minut saapi syynätä", sanoi Heikki teeskennellyllä rehevyydellä ja tarjoutui itse syynättäväksi.
Nimismies koetteli kaikki hänen taskunsa ja lakkarinsa, mutta niistä ei löytynyt mitään.
"Tehkää hyvin, riisukaa kengät pois jaloistanne", komensi nimismies.
Heikki totteli, sillä hän ei voinut toisin tehdä. Olihan hän nyt semmoisessa asemassa, josta ei käynyt peräytyminen.
Tuolille istuttuaan, veti Heikki kengät pois jaloistaan ja suuria saapasvartten suita alaspäin pitäen kopisteli niitä.
"Näettehän, ettei täällä ole mitään", sanoi hän sitten voittoriemulla.
"Miksikä te tuota toista saapastanne noin kovin varoin pitelette?" sanoi nimismies ja sieppasi Heikin kädestä kengän pois.
Kohta putosi lattialle suurehko vaatepussi; se rosahti pudotessaan; sen sisällä oli jotain.
Kiireesti otti nimismies pudonneen pussin ja rupesi tutkimaan sen sisustaa. Siellä oli koko joukko tinarahoja; ainoastaan puolen markan raha oli oikea, kaikki muut olivat vääriä markan ja kahden markan kappaleita.
"Lain nimessä vangitsen minä sinut", sanoi nimismies kolkosti, kääntyen
Heikkiin, jolla ei ollut sanaakaan suuhun tulevaa.
Näin tarinoi Pietari Päivärinta kirjassaan Minä ja muut. Sakeus Pyöriän kokemuksia. Ilmari Havu tutkimuksessaan Pietari Päivärinta, kirjallisuushistoriallinen tutkimus sivuilla 123-4 näkee tämän taustalla tositapahtuman Alavieskassa. Se uutisoitiin m.m. Helsingfors Dagbladetissa 22.1.1867 oheisen leikkeen tekstillä.
Havun tiivistyksen mukaan
Kun K:n talossa alettiin köyhtyä, tehtiin väärää rahaa erään Juho Luikin avulla. Talon vävy lähti Kokkolaan markkinoille, joutui kiinni antamastaan väärästä rahasta ja tunnusti kaiken. Oikeudessa tuomittiin isä, poika ja Luikki kolmeksi vuodeksi linnaan, vävy pääsi vähemmällä. Rahantekolaitteet saatiin talteen, mutta arviolta kapallinen sanottiin heitetyn pussissa kaivoon.
keskiviikko 23. heinäkuuta 2014
Maisemista
Kesällä tehdään retkiä ja katsotaan maisemia. Jo 1800-luvulla, mistä todistaa E. Nervanderin kirja Sommarresor i Finland. På Åland och i Åbo-trakten. (1872). (Mitenköhän Hermannin nuorisoseuran kirja on päätynyt ranskalaiseen kirjastoon digitoitavaksi?)
Kiikareillakin (kuva Velikulta 12/1904).
Museovirasto mainosti Muinaispolkujaan, joita on edelleen varsin vähän. (Lue: ei yhtään Kokemäeltä.) Käynnissä on Suomen paras maisemahanke -kilpailu, karttakysely luonnon merkityksistä uusmaalaisille sekä kotiseututoimijoille kysely suomalaisen maaseudun kulttuuriperinnöstä.
Viimeksi mainittu liittyy tutkimushankkeeseen, josta on jo ilmestynyt sivusto Paikan henki historiallisella Keski-Pohjanmaalla. Vetelin kohdalla anti oli vielä melko vähäinen. Minulla ja muilla on toki mahdollisuus kertoa
"Korpimuseo Wildwood Tales esittelee 313 tarinallista maastokohdetta Ylä-Kainuussa"
Ympäristöministeriössä on viimeistä vuotta meneillään valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitys- ja täydennysinventointi. Valmistuneet raportit osittain verkossa, eri puolilla. (Kuva Velikullasta 11/1905. Piirros taideseuran kevätnäyttelyn taulusta 168, maisema Hollolasta.)
Maisemalla on arvoa, siksi (?) on tehty opas maisemapalveluiden luomiseen. Kylttejä varmaan tarvitaan, vaikka pilaisivat esittelemänsä maiseman? Niistä Cecilia Almin opinnäyte "Se mig, jag är viktig!": Om skyltar och deras bidrag till tolkning av kulturarv. Ja puutarhan museoinnista Suzanne Lindqvistin työ En 70-talsträdgård idag: att gestalta en trädgård för museibesökare.
Lapsien näkökulmasta maalaismaisemaan kertoo Katri Toivasen opinnäyte Kelkalla kotiin kanin luo ; lasten kokemus kylästä paikkana.
Kesäkuun 2014 Yhteishyvässä kerrottiin Suomen etelärannikon, Ahvenanmaan ja Saaristomeren kattavasta simulaattorista, joka "luo todenmukaisen merimaiseman Maanmittauslaitoksen digitaalisista maastotiedoista". Eli kertoo nykytilasta. (Sivusto Vesillä - elämää ja historiaa menneisyydestäkin.)
Siitä, että nykytila ei ole sama kuin ennen kertoo sivusto Muuttuva maalaismaisema, joka haluaa "näyttää havainnollisesti, millä tavoin maaseutumme on muuttunut 2000-luvun aikana". Teema on aiheena Tommi Kohosen opinnäytteesä Kittilän lapinkylän maisemissa: videoteos menneestä ajasta nykypäivän näyttelytilaan.
Menneitä maisemia Huittisten ja Sastamalan ympäristöstä voi katsella Vanhojen paikkakuntakorttien luettelossa.
Muuttuvista maisemista ollaan huolissaan Ylen jutussa, jossa "maisemat katoavat pusikoihin". Mutta maisemat ovat aina muuttuneet, ihmisen toimiessa ja/tai ilmaston muuttuessa. Ei ole mitään alkuperäistä, niinkuin ei kulttuuriperinnössäkään. (Esihistoriaan asti kurottaa Nadja Perssonin tutkielma Förflutna landskap idag: en diskussion om begreppet landskap)
Tämä oli yksi useasti toistunut pointti podcastissa Exploring Environmental History, jossa pidin myös jaksoista, joissa tarkasteltiin vieraslajeja. Useat kasvit ovat tulleet muualta. Miksi osa on vieraslajeja, joista puhutaan samoin kuin maahanmuuttajista?
Kierrätyslinkkinä: Helsingin äänimaisemat.
Viimeinen maisema Helsingin Sörnäisistä Tuulispäästä 21-22/1911. Ei näytä enää tuolta kuten ei moni muukaan Helsingin paikka sadan vuoden jälkeen. Munkkiniemen muuttumisesta on oma sivustonsa.
Kuvassa näkyvään teollisuusalueeseen liittyen Rikard Johanssonin opinnäyte hylättyjen paikkojen merkityksistä: Urban Exploration och jag: Meningsskapande på övergivna platser.
Kiikareillakin (kuva Velikulta 12/1904).
Museovirasto mainosti Muinaispolkujaan, joita on edelleen varsin vähän. (Lue: ei yhtään Kokemäeltä.) Käynnissä on Suomen paras maisemahanke -kilpailu, karttakysely luonnon merkityksistä uusmaalaisille sekä kotiseututoimijoille kysely suomalaisen maaseudun kulttuuriperinnöstä.
Viimeksi mainittu liittyy tutkimushankkeeseen, josta on jo ilmestynyt sivusto Paikan henki historiallisella Keski-Pohjanmaalla. Vetelin kohdalla anti oli vielä melko vähäinen. Minulla ja muilla on toki mahdollisuus kertoa
tarinasi Genius Loci -paikkatietopalvelua varten. GL-palvelussa tarinasi, muistosi tai vaikka isovanhemmilta kuultu perimätieto säilyy tuleville polville. Sinusta tulee jäljen jättäjä Keski-Pohjanmaan historiaan.Mutta mistä minä tiedän kuinka kauan sivustoa tullaan ylläpitämään? (Toisin kuin Platsr.se, tässä kaikki kiertää ylläpitäjien kautta. Vaatii siis työpanosta pitkälle tulevaisuuteen.)
"Korpimuseo Wildwood Tales esittelee 313 tarinallista maastokohdetta Ylä-Kainuussa"
Ympäristöministeriössä on viimeistä vuotta meneillään valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitys- ja täydennysinventointi. Valmistuneet raportit osittain verkossa, eri puolilla. (Kuva Velikullasta 11/1905. Piirros taideseuran kevätnäyttelyn taulusta 168, maisema Hollolasta.)
Maisemalla on arvoa, siksi (?) on tehty opas maisemapalveluiden luomiseen. Kylttejä varmaan tarvitaan, vaikka pilaisivat esittelemänsä maiseman? Niistä Cecilia Almin opinnäyte "Se mig, jag är viktig!": Om skyltar och deras bidrag till tolkning av kulturarv. Ja puutarhan museoinnista Suzanne Lindqvistin työ En 70-talsträdgård idag: att gestalta en trädgård för museibesökare.
Lapsien näkökulmasta maalaismaisemaan kertoo Katri Toivasen opinnäyte Kelkalla kotiin kanin luo ; lasten kokemus kylästä paikkana.
Siitä, että nykytila ei ole sama kuin ennen kertoo sivusto Muuttuva maalaismaisema, joka haluaa "näyttää havainnollisesti, millä tavoin maaseutumme on muuttunut 2000-luvun aikana". Teema on aiheena Tommi Kohosen opinnäytteesä Kittilän lapinkylän maisemissa: videoteos menneestä ajasta nykypäivän näyttelytilaan.
Menneitä maisemia Huittisten ja Sastamalan ympäristöstä voi katsella Vanhojen paikkakuntakorttien luettelossa.
Muuttuvista maisemista ollaan huolissaan Ylen jutussa, jossa "maisemat katoavat pusikoihin". Mutta maisemat ovat aina muuttuneet, ihmisen toimiessa ja/tai ilmaston muuttuessa. Ei ole mitään alkuperäistä, niinkuin ei kulttuuriperinnössäkään. (Esihistoriaan asti kurottaa Nadja Perssonin tutkielma Förflutna landskap idag: en diskussion om begreppet landskap)
Tämä oli yksi useasti toistunut pointti podcastissa Exploring Environmental History, jossa pidin myös jaksoista, joissa tarkasteltiin vieraslajeja. Useat kasvit ovat tulleet muualta. Miksi osa on vieraslajeja, joista puhutaan samoin kuin maahanmuuttajista?
Kierrätyslinkkinä: Helsingin äänimaisemat.
Viimeinen maisema Helsingin Sörnäisistä Tuulispäästä 21-22/1911. Ei näytä enää tuolta kuten ei moni muukaan Helsingin paikka sadan vuoden jälkeen. Munkkiniemen muuttumisesta on oma sivustonsa.
Hesari yleisönosastolla on kesällä käyty keskustelua VR:n makasiinin raunion kohtalosta ja merkityksestä maisemassa. Olisikohan Fredrik Ehltonin tutkielmasta Värdefullt förfall: om ruiner i förändring apua? Tai kaupunkikehittäjillemme Catherine Durasin ja Yrsa Ahlbomin työstä Gamla Stan: Relationen mellan turismverksamhet och kulturskydd i en historisk stadskärna?
tiistai 22. heinäkuuta 2014
Ulkomailta kuultua ja kuunneltavaa
Testailin itselleni uusia historiapodcasteja vaihtelevalla menestyksellä. Suosikiksi nousi The Memory Palace, jonka tapa kertoa historian tapahtumista oli omalaatuinen ja kiehtova.
Sagathing esittelee Islannin saagoja. Varsinaisia jaksoja en jaksanut kuunnella, mutta mielenkiinnolla kuuntelin kolme prologijaksoa, joissa kerrottiin taustaa ajan yhteiskunnasta.
History Cafe oli jotenkin alkutekijöissään. Eniten pidin jaksosta, jossa podcastin isäntä kertoo arkistolöydöstään Espanjassa. Asiakirjat paljastivat, että entisajan hovien ja kaupunkien lähetit saattoivat juosta 150 kilometriä päivässä, useita päiviä peräkkäin. Tämä oli oheislöydös tutkijan varsinaisessa työssä, josta hän kertoo elävästi ja opettavaisesti.
Historiantutkimisen käytännöstä oli kyse myös BBC:n Radio 3:n esseeohjelman viiden jakson sarjassa Stories from the Cairo Genizah egyptiläisen juutalaisyhteisön arkistosta. Sen erikoisuus on, että kyse on "jätepaperista", joka piti hävittää erityisellä tavalla Jumalan mainitsemisen vuoksi. Hävittäminen jäi tekemättä ja näin säilyi keskiajalta satoja tuhansia (!) arkielämää kuvaavaa asiakirjaa. Esseet kertovat näistä paljastuvista näkökulmista.
Näkökulmalla on väliä. Pitkään kuuntelemani Stuff you missed in history class käsitteli vihdoin aihetta, josta olin kuullut omilla historiatunneillani: Erik XIV:tä. Juontajat olivat englanninkielisten julkaisujen varassa muodostaneet kuvan, joka ei ollut kaukana tuntemastani, mutta kuitenkin erilainen.
Lomakuuntelemiseksi latasin BBC:ltä sarjan Five Hundred Years of Friendship. Yllä linkittämäni esseeohjelman uusimpana aiheena on Minds at War. BBC pyörittää myös sarjaa, jossa eletään vuotta 1914 päivä kerrallaan.
Kuva Gripsholmin linnasta (jossa Erik XIV joskus oli) kirjasta Sketches in Holland and Scandinavia British Libraryn digitoimana, Flickr Commons
Sagathing esittelee Islannin saagoja. Varsinaisia jaksoja en jaksanut kuunnella, mutta mielenkiinnolla kuuntelin kolme prologijaksoa, joissa kerrottiin taustaa ajan yhteiskunnasta.
History Cafe oli jotenkin alkutekijöissään. Eniten pidin jaksosta, jossa podcastin isäntä kertoo arkistolöydöstään Espanjassa. Asiakirjat paljastivat, että entisajan hovien ja kaupunkien lähetit saattoivat juosta 150 kilometriä päivässä, useita päiviä peräkkäin. Tämä oli oheislöydös tutkijan varsinaisessa työssä, josta hän kertoo elävästi ja opettavaisesti.
Historiantutkimisen käytännöstä oli kyse myös BBC:n Radio 3:n esseeohjelman viiden jakson sarjassa Stories from the Cairo Genizah egyptiläisen juutalaisyhteisön arkistosta. Sen erikoisuus on, että kyse on "jätepaperista", joka piti hävittää erityisellä tavalla Jumalan mainitsemisen vuoksi. Hävittäminen jäi tekemättä ja näin säilyi keskiajalta satoja tuhansia (!) arkielämää kuvaavaa asiakirjaa. Esseet kertovat näistä paljastuvista näkökulmista.
Näkökulmalla on väliä. Pitkään kuuntelemani Stuff you missed in history class käsitteli vihdoin aihetta, josta olin kuullut omilla historiatunneillani: Erik XIV:tä. Juontajat olivat englanninkielisten julkaisujen varassa muodostaneet kuvan, joka ei ollut kaukana tuntemastani, mutta kuitenkin erilainen.
Lomakuuntelemiseksi latasin BBC:ltä sarjan Five Hundred Years of Friendship. Yllä linkittämäni esseeohjelman uusimpana aiheena on Minds at War. BBC pyörittää myös sarjaa, jossa eletään vuotta 1914 päivä kerrallaan.
Kuva Gripsholmin linnasta (jossa Erik XIV joskus oli) kirjasta Sketches in Holland and Scandinavia British Libraryn digitoimana, Flickr Commons
maanantai 21. heinäkuuta 2014
Kauppapuutarhuri V. F. Sagulin
Lupasin viime lauantaina lisätietoa akaasiapuita toimittaneesta Sagulinista. Verkkohaut eivät tuottaneet isoa tulosta, mutta viittasivat vahvasti kauppapuutarhuri V. F. Saguliniin. Hänestä löytyi perusteellinen esittely Puutarhan numerosta 4/1906, mitä lainaten ja referoiden...
Villa Arkadian sijaintia jahtasin vuosia sitten, kun sen ilmoittivat osoitteekseen kaukaiset sukulaiseni. Aika uskomattomalta kuullostaa, että vielä 1910-luvulla nykyisen eduskuntatalon nurkalla oli kauppapuutarha (Finska trädgårdsodlaren 7/1910). Oheinen ilmoitus lehdestä Finska trädgårdsodlaren 11/1907.
Volter Ferdinand Sagulin syntyi huhtik. 28 p. [1856?] Långsjön (Pitkäjärven) kartanossa Somerolla. Vanhemmat olivat insinööri Ernst Sagulin ja hänen vaimonsa Sofie syntyisin Palm. Jo aikaisin käänsi kotia ympäröivä kaunis maalaisluonto nuoren pojan mieltä luonnontieteen tutkimukseen ja puutarhassa hänellä oli joutoaikoinaan tilaisuus sovittaa harkitsevat mietteensä ja kokemuksensa käytännölliseen työhön.Sagulin oli tavanomaisella opisekelupolulla ruotsalaisessa normaalilyseossa, mutta
erosi koulusta ja kirjoitettiin kesäk. 1 p. 1875 oppilaaksi M. G. Steniukselle, joka Alkärrin (Leppäsuon) huvilaan Helsingin lähelle noin pari vuotta ennen oli perustanut aikanaan hyvin tunnetun tarhakoulunsa. Käytyään kunnialla täällä kaksivuotisen oppijakson jäi Sagulin Steniukselle vielä aina kevättalveen 1878, jolloin hän enemmän perehtyäkseen ammattiinsa matkusti ulkomaille.Pietarissa oli opittavaa vuodeksi, Tanskassa runsaaksi kolmeksi vuodeksi ja lopuksi hän kiersi Saksaa. Matka päättyi, kun hän sai M. G. Steniukselta
tarjouksen tulla hänen nyttemmin suurenmoisen Alkärr'in huvilan tarhuriliikkeen käytännölliseksi johtajaksi, suostui hän tarjoukseen ja palasi Suomeen sekä ryhtyi vastuunalaiseen toimeensa Suomen suurimmassa kauppatarhuriliikkeessä kesäkuussa 1881.Seitsemän palvelusvuoden jälkeen Sagulin otti elokuussa 1888 vuokralle Villa Arkadian, jossa oli ollut Christian Bohnhofin kauppapuutarha noin vuodesta 1859 alkaen. Helsingin vuosien 1888-1889 osoitekalenterin rivi
Sagulin, V.F., trädgårdsmästare. Villan Alkärr (f.d. C. Bonhof). Se annonsafd. sid. 58tuntuu sekoittavan toimijat ja paikat. (Muutama vuotta myöhemmin Sagulinin työntekijä neiti Öhlund vihittiin Villa Arkadiassa.)
Villa Arkadian sijaintia jahtasin vuosia sitten, kun sen ilmoittivat osoitteekseen kaukaiset sukulaiseni. Aika uskomattomalta kuullostaa, että vielä 1910-luvulla nykyisen eduskuntatalon nurkalla oli kauppapuutarha (Finska trädgårdsodlaren 7/1910). Oheinen ilmoitus lehdestä Finska trädgårdsodlaren 11/1907.
sunnuntai 20. heinäkuuta 2014
Palkittuja opettajia vuonna 1905
"Henrika Heikintytär Malm, itsellinen Kokemäen pitäjän Ylistaron kylästä, syntynyt v. 1823, on vuodesta 1848 antanut yksityistä alkeisopetusta lapsille sisäluvussa ja kristinopissa aina viime aikoihin asti, vaikka hän vanhuudesta riutuneena tuskin nyt enää siihen kykenee. Köyhyydessään ja vaatimattomassa asemassaan on hän aina säilyttänyt ympäristön ja entisten oppilaittensa kunnioituksen. Ilman näiden apua olisikin hänen täytynyt joutua vaivaishoidon elätettäväksi."
Kuva Kokemäeltä skannattu mummon albumin postikortista
Tausta: Tammikuun 14 päivän rahasto
Henrika oli syntynyt 4.9.1823 Ylistarossa itsellinen Henrik Simonssonin ja Susannan tyttäreksi."Juho Matinpoika Tamppari, Isonkyrön pitäjän Salon kylästä, syntynyt v. 1832, on antanut lapsille opetusta, osaksi kotonaan ja osaksi kiertävässä sunnuntaikoulussa alkaen vuodesta 1856 eli jo 48 vuotta ja pitää vieläkin tätä kouluansa, josta on ollut vain pienonlainen palkka. On nyt vanha ja kivuloinen; mökkiläinen ja 16 lapsen isä."
Eteläpohjalaiset juuret -yhdistys on julkaisuut puhtaaksikirjoitettuna Isonkyrön kuntakokousten pöytäkirjojen pääkohtia. Kokouksessa 4.10.1886 "Hylättiin entisen lukkarin apulaisen ja kyläkoulun opettajan Juho Tampparin avustuspyyntö." ja 21.1.1886 käsiteltiin "Entisen varalukkarin Juho Tampparin valitus edellisen kokouksen 12§ päätöksestä."."Maria Mathilda Jaakontytär Myllyluoma Isojoella, syntynyt v. 1837, on koko elinaikansa toiminut lastenopettajana. Jo viisitoistavuotisena tuli hän äitinsä apulaiseksi, joka kuolemaansa asti toimi samalla alalla, ja oli siitä saanut julkisen tunnustuksen piispalta. Äidin kuollessa oli Maria Myllyluoma 22 vuoden ikäinen ja jatkoi nyt omin päin koulua. Keskeymättä on hän tästä ajasta pikkulapsia opettanut joka vuosi Mikkelin päivästä kevääseen asti. Oppilaita on ollut keskimäärin parikymmentä vuodessa. Varallisuutensa puolesta on hän köyhä ja voimiensa puolesta alkaa jo käydä raihnaiseksi."
Maria Mathilda on syntynyt Isojoen Korteniemessä 17.4.1837 torppari Jacob Jacobssonin ja Maja Caisan tyttäreksi.Tekstilainaukset: Suomalainen Wirallinen Lehti 18.1.1905
Kuva Kokemäeltä skannattu mummon albumin postikortista
Tausta: Tammikuun 14 päivän rahasto