Tuulispää 18.2.1910. Alkuperäinen konteksti: "Kuinka osa suomalaisen puolueen valitsijoita vietti vaalipäivänsä."
lauantai 24. toukokuuta 2014
Huomenna on vaalipäivä!
Ei näin!
Tuulispää 18.2.1910. Alkuperäinen konteksti: "Kuinka osa suomalaisen puolueen valitsijoita vietti vaalipäivänsä."
Tuulispää 18.2.1910. Alkuperäinen konteksti: "Kuinka osa suomalaisen puolueen valitsijoita vietti vaalipäivänsä."
perjantai 23. toukokuuta 2014
Lisää historiallisia bittejä ulkomailta
Aamun radiokatsauksen yhteyteen olisi sopinut hyvin ruotsalaisten jatko-opiskelijoiden verkkoradio-ohjelma Lite passé, mutta huomasin sen liian myöhään, enkä ole vielä ehtinyt kuunnella.
Keskeytettyäni avoimen yliopiston kurssin suorituksen oli aika siivota myös Courseran kurssilistaani. Peruinkin pari ilmoittautumista, mutta samalla tuli etsittyä uutta. Ja muistettua toisella sivustolla tällä viikolla alkanut kurssi Archaeology of Portus. Joka vaikutti muuten hyvältä lukuunottamatta arkeologisen datan säilytyspaikkojen listausta, jossa Suomen kohdalla oli Arkistolaitoksen digitaaliarkisto.
Kyllähän arkeologit sieltä varmaan voivat löytää kaivauksen alueen vanhoja karttoja, mutta laitoin kommenttiin linkin Museoviraston portaaliin.
Listaus tulevaisuudessa keskeyt... mahdollisesti suoritettavista kursseista
Keskeytettyäni avoimen yliopiston kurssin suorituksen oli aika siivota myös Courseran kurssilistaani. Peruinkin pari ilmoittautumista, mutta samalla tuli etsittyä uutta. Ja muistettua toisella sivustolla tällä viikolla alkanut kurssi Archaeology of Portus. Joka vaikutti muuten hyvältä lukuunottamatta arkeologisen datan säilytyspaikkojen listausta, jossa Suomen kohdalla oli Arkistolaitoksen digitaaliarkisto.
Kyllähän arkeologit sieltä varmaan voivat löytää kaivauksen alueen vanhoja karttoja, mutta laitoin kommenttiin linkin Museoviraston portaaliin.
Listaus tulevaisuudessa keskeyt... mahdollisesti suoritettavista kursseista
- Archaeology of Portus, FutureLearn - vielä ehtii mukaan
- The Bible's Prehistory, Purpose, and Political Future, Coursera - 26.5.2014
- Paradoxes of War, Coursera - 1.6.2014
- Tangible Things: Discovering History Through Artworks, Artifacts, Scientific Specimens, and the Stuff Around You, EdX 3.6.2014
- Deciphering Secrets: Unlocking the Manuscripts of Medieval Spain, Coursera - 15.6.2014
- England in the time of King Richard III, FutureLearn - 30.6.2014
- The Camera Never Lies, Coursera - 4.8.2014 (edellisellä kerralla järjestelyt surkeita, ovatkohan oppineet virheistään?)
- The Fall and Rise of Jerusalem, Coursera - 28.10.2014
- The Emergence of the Modern Middle East, Coursera - 28.10.2014
- Recovering the Humankind Past and Saving the Universal Heritage, Coursera - marraskuu 2014
Ruotsista kuultua
Latasin runsaan kuukauden Vetenskapsradio Historia -jaksot ja kuuntelin putkeen. Toistaen vanhaa valitusta: olisi se hienoa, jos saisi kuunnella samantasoista ohjelmaa suomalaisesta tutkimuksesta Yleltä. Joka jaksossa kun oli mielenkiintoista asiaa.
Utgrävda Slussen skriver om Stockholms historia kertoi juuri siitä kaivauksesta, jonka viime talvena pääsin katsastamaan. Nyt on edistytty keskiajalle ja huomattu, että Södermalmin puolella oli yllättävän järjestäytyneen kaupunkielämän jälkiä jo silloin. Asiakirjoista on vedetty toisenlaisia johtopäätöksiä.
Toisena aiheena jaksossa oli Ruotsin kruunun Venäjälle 1600-luvulla lahjoittamat hopeaesineet, joista on juuri ilmestynyt kirja. Soopelinnahkojen saamiseksi ja suhteiden ylläpitämiseksi oli muistakin länsimaista kannettu Moskovaan aarteita, jotka ovat säilyneet läpi vuosisatojen, toisin kuin muualla, jossa materiaali on työstetty uusiin muotoihin.
1864 – Danmarks ödesstund paljasti historiatiedoissani isohkon aukon. Olen kyllä tajunnut, että viikinkihistoriassa mainittu Hedeby ei ole nykyisen Tanskan alueella, mutta vasta nyt selvisi, milloin eteläosat menetettiin. Aihe on "ajankohtainen" pyöreiden vuosien vuoksi ja Tanskan tv on tehnyt sodasta historiansa kalleimman tv-sarjan. Trailerista päätellen laadukasta tv-ilmaisua, mutta käsikirjoitusta tarkastelleet historioitsijat ovat löytäneet nipotettavaa, josta pääkohdat ovat jo Wikipediassa.
Radio-ohjelmassa nostettiin esiin sotaan osallistunut ruotsalainen vapaaehtoinen upseeri, joka oli (kauhistus!) haudattu miehistön kanssa joukkohautaan. Vasta toisella kuuntelulla huomasin, että suomalaisetkin vapaaehtoiset mainittiin. Olin jo ehtinyt heittää vapaaehtoissotijoita tutkivalle Jussi Jaloselle kysymyksen "Ei kai Suomesta kukaan lähtenyt vapaaehtoisena sotimaan Tanskaan 1864?", mihin sain ytimekkään vastauksen: http://www.genealogia.fi/genos/64/64_152.htm
Jaksossa När entreprenörerna föddes alkoi Anita du Rietzin kirjan Kvinnors entreprenörskap under 400 år esittelysarja. Alun näkemykset 1600-luvusta ja 1700-luvusta lienevät relevantteja Suomenkin osalta, joten kirja on metsästyslistallani.
Legendhysteri när Erik den Heliges grav öppnas kertoi, että DNA-analysillä yritetään vahvistaa hypoteesia kuninkaan isän englantilaisuudesta. Sääli, ettei ensimmäisestä ristiretkestä jäänyt luihin jälkiä. DNA-analyysin rajoista menneisyyden tutkimisessa oli järkevää puhetta jaksossa Hur Hedenhös blev bonde. Tieteiden yhteistyössä syntyy hankauskohtia.
Fiksua puhetta oli myös sisarohjelma Forumin jaksossa Humanioras och historiens värde.
Utgrävda Slussen skriver om Stockholms historia kertoi juuri siitä kaivauksesta, jonka viime talvena pääsin katsastamaan. Nyt on edistytty keskiajalle ja huomattu, että Södermalmin puolella oli yllättävän järjestäytyneen kaupunkielämän jälkiä jo silloin. Asiakirjoista on vedetty toisenlaisia johtopäätöksiä.
Toisena aiheena jaksossa oli Ruotsin kruunun Venäjälle 1600-luvulla lahjoittamat hopeaesineet, joista on juuri ilmestynyt kirja. Soopelinnahkojen saamiseksi ja suhteiden ylläpitämiseksi oli muistakin länsimaista kannettu Moskovaan aarteita, jotka ovat säilyneet läpi vuosisatojen, toisin kuin muualla, jossa materiaali on työstetty uusiin muotoihin.
Frederik Vermehrenin maalaus tanskalaisesta paimenesta vuonna 1855.
Statens Museum for Kunst, Wikimedia
Statens Museum for Kunst, Wikimedia
1864 – Danmarks ödesstund paljasti historiatiedoissani isohkon aukon. Olen kyllä tajunnut, että viikinkihistoriassa mainittu Hedeby ei ole nykyisen Tanskan alueella, mutta vasta nyt selvisi, milloin eteläosat menetettiin. Aihe on "ajankohtainen" pyöreiden vuosien vuoksi ja Tanskan tv on tehnyt sodasta historiansa kalleimman tv-sarjan. Trailerista päätellen laadukasta tv-ilmaisua, mutta käsikirjoitusta tarkastelleet historioitsijat ovat löytäneet nipotettavaa, josta pääkohdat ovat jo Wikipediassa.
Radio-ohjelmassa nostettiin esiin sotaan osallistunut ruotsalainen vapaaehtoinen upseeri, joka oli (kauhistus!) haudattu miehistön kanssa joukkohautaan. Vasta toisella kuuntelulla huomasin, että suomalaisetkin vapaaehtoiset mainittiin. Olin jo ehtinyt heittää vapaaehtoissotijoita tutkivalle Jussi Jaloselle kysymyksen "Ei kai Suomesta kukaan lähtenyt vapaaehtoisena sotimaan Tanskaan 1864?", mihin sain ytimekkään vastauksen: http://www.genealogia.fi/genos/64/64_152.htm
Jaksossa När entreprenörerna föddes alkoi Anita du Rietzin kirjan Kvinnors entreprenörskap under 400 år esittelysarja. Alun näkemykset 1600-luvusta ja 1700-luvusta lienevät relevantteja Suomenkin osalta, joten kirja on metsästyslistallani.
Legendhysteri när Erik den Heliges grav öppnas kertoi, että DNA-analysillä yritetään vahvistaa hypoteesia kuninkaan isän englantilaisuudesta. Sääli, ettei ensimmäisestä ristiretkestä jäänyt luihin jälkiä. DNA-analyysin rajoista menneisyyden tutkimisessa oli järkevää puhetta jaksossa Hur Hedenhös blev bonde. Tieteiden yhteistyössä syntyy hankauskohtia.
Fiksua puhetta oli myös sisarohjelma Forumin jaksossa Humanioras och historiens värde.
torstai 22. toukokuuta 2014
Rautateillä liikkumisesta selvinnyttä
Jos jää kysymys vaivaamaan, ei auta kuin hutkia. Eli saatuani Hyvinkään retkiraporttiin kommenttina lisätietoa, piti hakea vielä lisää.
Lähtökohtani oli siis Siirtolaisuusinstituutissa olleen näyttelyn lause, joka löytyi myös verkosta tekstinä Hangon kautta lännen maille.
Ensimmäisten junien aikataulut julkaistiin sanomalehdissä, mutta myöhempiin en ole kiinnittänyt huomiota. Helsingin Sanomissa 4.12.1904 julkaistussa listauksessa Viipuria kohti lähdetään illalla ja saavutaan aamulla, joten junat kulkevat myös talvipimeällä. Ja Tampereen uutisten kesäaikataulu-uutisoinnissa puhutaan yöjunista jo 19.2.1896. Mistähän arkistosta aikataulut löytyisivät vähimmällä vaivalla? Siis jos oikeasti alkaisi tutkimaan.
Aikataulujen hyödyntämisessä pitäisi muistaa se, etteivät junat koskaan ole kulkeneet aikataulunsa mukaan luotettavasti. Muistan nähneeni tästä juttuja aiemminkin ja tässä yhteydessä sanomalehtihakuun osui pitkähkö kirjoitus Junain myöhästyminen Kotkan radalla (Kotkan Sanomat 15.3.1898).
Vuonna 1897 Keisarillisen Majesteetin Armollinen Liikenne-ohjesääntö määräsi yksiselitteisesti, että "Matkustaja ei ole oikeutettu korvauksen saantiin viipymisestä, johon junan myöhästynyt tulo tahi lähtö on syynä." Lipun hinnan palautusta saattoi anoa, jos lähtö peruutettiin kokonaan tai se myöhästyi yli kuusi tuntia. (Suomalainen Wirallinen Lehti 29.4.1897)
Kolmas sattumaosuma oli oheinen kuulutus Oulun Ilmoituslehdessä 13.6.1900. Se saa junamatkustuksen kuullostamaan niin vaikealta, että en uskaltaisi edes yrittää. En ainakaan talvella. Junamatkat katkesivat kauheaan lumipyryyn Seinäjoella 16.11.97 (Jyränkö 22.11.1897) ja Karjalan radallakin iski lumimyrsky ja liikkeen seisahdus (Karjalatar 22.3.1898).
P.S. Dick Harrisonin blogissa eilen aiheena Sveriges första järnväg?
Lähtökohtani oli siis Siirtolaisuusinstituutissa olleen näyttelyn lause, joka löytyi myös verkosta tekstinä Hangon kautta lännen maille.
Hankoon tultiin junalla ja jo 1880-luvulla rautatieyhteys oli aina Ouluun saakka. Junat ajoivat tuolloin väin päivisin ja moni joutui viettämään yönsä Seinäjoen ja Hyvinkään siirtolaismajataloissa ehtien vasta kolmanneksi yöksi Hankoon.Eli näin siis 1880-luvulla, mutta joskus junien aikataulut muuttuivat. Hilda Koskinen ohittaa Hyvinkään varsin nopeasti vuonna 1913:
Juna seisoi Tampereen asemalla 25 min. Siellä tapasin Signe Lintin (?) ja Helmi Uusilehdon. Sieltä jatkoimme matkaa Hankoon. Kello 8 olimme Hämeenlinnassa ja vähää vajaa 10 Hyvinkäällä. Hyvinkäällä odotimme 5 min vaille tunnin ja sitte pääsimme Hankoon kello 9,52 min (?).Kulttuuriympäristöpäivien julkaisussa Lähdön ja saapumisen paikat (2006) on Lea Bergströmin artikkeli Hyvinkään kautta länteen, jossa olisi ollut retkelleni hyvää fiilistelymateriaalia siirtolaisten majoituksesta. Mutta ei selvää loppuajankohtaa majoitustarpeen loppumiselle. Ainakin vielä 1891 Oskari Tokoin muisteluissa siirtolaiset yöpyivät Hyvinkäällä.
Ensimmäisten junien aikataulut julkaistiin sanomalehdissä, mutta myöhempiin en ole kiinnittänyt huomiota. Helsingin Sanomissa 4.12.1904 julkaistussa listauksessa Viipuria kohti lähdetään illalla ja saavutaan aamulla, joten junat kulkevat myös talvipimeällä. Ja Tampereen uutisten kesäaikataulu-uutisoinnissa puhutaan yöjunista jo 19.2.1896. Mistähän arkistosta aikataulut löytyisivät vähimmällä vaivalla? Siis jos oikeasti alkaisi tutkimaan.
Aikataulujen hyödyntämisessä pitäisi muistaa se, etteivät junat koskaan ole kulkeneet aikataulunsa mukaan luotettavasti. Muistan nähneeni tästä juttuja aiemminkin ja tässä yhteydessä sanomalehtihakuun osui pitkähkö kirjoitus Junain myöhästyminen Kotkan radalla (Kotkan Sanomat 15.3.1898).
Vuonna 1897 Keisarillisen Majesteetin Armollinen Liikenne-ohjesääntö määräsi yksiselitteisesti, että "Matkustaja ei ole oikeutettu korvauksen saantiin viipymisestä, johon junan myöhästynyt tulo tahi lähtö on syynä." Lipun hinnan palautusta saattoi anoa, jos lähtö peruutettiin kokonaan tai se myöhästyi yli kuusi tuntia. (Suomalainen Wirallinen Lehti 29.4.1897)
Kolmas sattumaosuma oli oheinen kuulutus Oulun Ilmoituslehdessä 13.6.1900. Se saa junamatkustuksen kuullostamaan niin vaikealta, että en uskaltaisi edes yrittää. En ainakaan talvella. Junamatkat katkesivat kauheaan lumipyryyn Seinäjoella 16.11.97 (Jyränkö 22.11.1897) ja Karjalan radallakin iski lumimyrsky ja liikkeen seisahdus (Karjalatar 22.3.1898).
P.S. Dick Harrisonin blogissa eilen aiheena Sveriges första järnväg?
keskiviikko 21. toukokuuta 2014
Etnografiset menetelmät, 4. luento
Sessio tarjosi mahdollisuuden saada vastaus ensimmäisellä kerralla roikkumaan jääneeseen kysymykseen siitä mikä erottaa etnografisen tutkimuksen muusta arkistotutkimuksesta, erityisesti historiantutkimuksesta. Heti aluksi luennoitsija tunnusti, että olimme etnografian reuna-alueella ja aivan kaikki eivät siis välttämättä ulota etnografian tekoa arkistoaineistoihin.
Luennoitsijan rajanveto etnografian ja historiantutkimuksen välille hieman hymyilytti minua. Hänen mielestään etnografia vaatii tutkijan tekemää tulkintaa ja hänen oivalluksiaan ja antoi ymmärtää, että jokainen historiantutkija tekisi samasta aineistosta samanlaisen tutkimuksen. Jännästi sitä vaan on esim. nuijasodasta saatu aikaan erilaisia tulkintoja jokseenkin samalla aineistolla.
Muistitieto oli lähempänä "oikeaa" etnografiaa. Sen pohdinnassa ei tullut mitään uusia oivalluksia. Palasi tosin mieleen (muistiin!) vanha muistihäiriöni.
Kurssin ryhmätyön etenemättömyys stressaa ja tekisi mieli jättää kesken jo nyt. Tänään luennolla 50%:n todennäköisyydellä.
Kuva:
Huonoille teille joutuneet tyttäret
Eliel Aspelin-Haapkylän Muoto- ja muistikuvia I sisältää Herman Fritiof Antellista pitkän tekstin, jonka alussa käsitellään hänen sukutaustaansa. Avioliiton ulkopuolella syntyneen Antellin isä oli kamarineuvos Herman Rosenborg, joka oli myös syntynyt avioliiton ulkopuolella.
Tämän vanhemman Hermanin äiti oli Anna Beata Spångberg. Hänen isällään, hienoseppä Johan Spångbergillä oli Aspelin-Haapkylän tekstin mukaan "useita kauniita tyttäriä, jotka joutuivat huonoille teille". Hän kuitenkin kertoo vain Anna Beatasta, joka "synnytettyään aviottoman poikansa 22/3 1798, tosin meni naimisiin Oravaisista syntyään olevan työmiehen tai merimiehen Karl Juhonpoika Salinin kanssa" ja asui elämänsä viimeiset vuodet "Herrgårdin talon maalla Alamaalahden kylässä v:een 1860, jolloin kuoli 87-vuotiaana".
Entä muut kauniit tyttäret? Anbytarforumin Klensmed-keskustelussa on todettu, että FamilySearchin haulla löytyy Johan Spångbergille kolme Tukholmassa syntynyttä lasta: Ulrica 1772, Brita Catharina 1775 ja Anna Beata 1777. Mustasaaressa on syntynyt lisää lapsia, mukaan lukien tyttäret Sara Caisa (s. 27.9.1782) sekä kaksoset Johanna ja Fredrika (s. 15.9.1789). Ilmeisesti Aspelin-Haapkylä on viitannut heihin, sillä he esiintyvät Vaasan kastettujen listassa aviottomien lasten äiteinä vuosina 1804-1819.
Ensimmäinen näistä lapsista on Carl Theodor, jonka Sara Catharina (RK 1797-1802 s. 12, 1802-1806 s. 28) synnytti vuonna 1804. Sara Catharinan kolmanneksi aviottomaksi lapseksi on kirjattu Carl Fredric s. 29.3.1815 ja neljänneksi Maria Sophia s. 17.4.1819. Sara Catharina (ellei täyskaimaansa) vihittiin Laihialla 2.11.1821 koulumestari Abraham Muhrin kanssa. Pariskunnan 6.3.1823 syntynyt poika Jacob Fredr: kastettiin Vaasassa.
Eva Christina (s. 20.1.1787) sekä kaksoset Johanna ja Fredrika (s. 15.9.1789) ovat Vaasan rippikirjassa 1807-1813 samalla sivulla 20. Eva Chistinan lapsia olivat Gust: Rob: s. 31.7.1809 ja Cath: Vilhelmina s. 18.11.1812. Fredrican toinen avioton lapsi oli Fredric Feodoroff s. 9.8.1811, kolmas Maria Sophia s. 27.1.1814 ja neljäs Fredr: Vilh: s. 8.7.1816. Johannalle syntyi vain (?) Lovisa Vilhelmina s. 28.3.1819. (Anna Beata oli Suomen sodan jälkeen Ruotsin puolella. Ehkä myös sisarensa, joka voisi selittää järjestysluvuista puuttuvat lapset.)
Mieleeni syntyy sisarusten elämästä tietynlaisia arvailuja ja arveluja. Kukaan verkossa tutkimuksiaan jakanut ei näytä olleen heistä tai jälkeläisistään kiinnostunut.
Tämän vanhemman Hermanin äiti oli Anna Beata Spångberg. Hänen isällään, hienoseppä Johan Spångbergillä oli Aspelin-Haapkylän tekstin mukaan "useita kauniita tyttäriä, jotka joutuivat huonoille teille". Hän kuitenkin kertoo vain Anna Beatasta, joka "synnytettyään aviottoman poikansa 22/3 1798, tosin meni naimisiin Oravaisista syntyään olevan työmiehen tai merimiehen Karl Juhonpoika Salinin kanssa" ja asui elämänsä viimeiset vuodet "Herrgårdin talon maalla Alamaalahden kylässä v:een 1860, jolloin kuoli 87-vuotiaana".
Entä muut kauniit tyttäret? Anbytarforumin Klensmed-keskustelussa on todettu, että FamilySearchin haulla löytyy Johan Spångbergille kolme Tukholmassa syntynyttä lasta: Ulrica 1772, Brita Catharina 1775 ja Anna Beata 1777. Mustasaaressa on syntynyt lisää lapsia, mukaan lukien tyttäret Sara Caisa (s. 27.9.1782) sekä kaksoset Johanna ja Fredrika (s. 15.9.1789). Ilmeisesti Aspelin-Haapkylä on viitannut heihin, sillä he esiintyvät Vaasan kastettujen listassa aviottomien lasten äiteinä vuosina 1804-1819.
Ensimmäinen näistä lapsista on Carl Theodor, jonka Sara Catharina (RK 1797-1802 s. 12, 1802-1806 s. 28) synnytti vuonna 1804. Sara Catharinan kolmanneksi aviottomaksi lapseksi on kirjattu Carl Fredric s. 29.3.1815 ja neljänneksi Maria Sophia s. 17.4.1819. Sara Catharina (ellei täyskaimaansa) vihittiin Laihialla 2.11.1821 koulumestari Abraham Muhrin kanssa. Pariskunnan 6.3.1823 syntynyt poika Jacob Fredr: kastettiin Vaasassa.
Eva Christina (s. 20.1.1787) sekä kaksoset Johanna ja Fredrika (s. 15.9.1789) ovat Vaasan rippikirjassa 1807-1813 samalla sivulla 20. Eva Chistinan lapsia olivat Gust: Rob: s. 31.7.1809 ja Cath: Vilhelmina s. 18.11.1812. Fredrican toinen avioton lapsi oli Fredric Feodoroff s. 9.8.1811, kolmas Maria Sophia s. 27.1.1814 ja neljäs Fredr: Vilh: s. 8.7.1816. Johannalle syntyi vain (?) Lovisa Vilhelmina s. 28.3.1819. (Anna Beata oli Suomen sodan jälkeen Ruotsin puolella. Ehkä myös sisarensa, joka voisi selittää järjestysluvuista puuttuvat lapset.)
Mieleeni syntyy sisarusten elämästä tietynlaisia arvailuja ja arveluja. Kukaan verkossa tutkimuksiaan jakanut ei näytä olleen heistä tai jälkeläisistään kiinnostunut.
tiistai 20. toukokuuta 2014
Museopäivä Hyvinkäällä
Viime viikko oli museoviikko ja sunnuntai varsinainen museopäivä. Selattuani viikon ohjelmaa eniten houkutteli Hyvinkää, josta olin kuullut enemmän kuin nähnyt.
Tutkimuksellisesti kiinnostavin kohde oli edessäni heti junasta poistuttuani. Siirtolaisuusinstituutin näyttelystä olin nimittäin oppinut, että Pohjanmaalta Hankoon junalla kulkeneet ovat joutuneet yöpymään Hyvinkäällä siirtolaismajatalossa. Näin siis myös todennäköisesti sukulaissiirtolaiseni.
Että asemarakennus oli "1861 rakennettu ja edelleen käytössä oleva", vahvistui Suomen Rautatiemuseossa. Enkä sieltä paljoa muuta saanutkaan irti, kun en ole junista ollut koskaan innostunut. (Mietintätehtävä: Olenko joskus innostunut museosta, jonka kohde ei etukäteen kiinnostanut?) Vetureita ja junanvaunuja oli katseltavana ja niistä oli pitkähköt tekstit luettavina. Lisää tekstiä oli Kasarmissa, jonka näyttelystä sai jonkinlaisen käsityksen rautatieläisten työn historiasta. Mutta heräsi myös&taas mieleen kysymys kuvien ja tekstin omaksumiseen sopivimmasta paikasta: seinä vai kirjan sivu? Ja mahtuuko samaan museoon rautatie, rautatieläiset ja rautatieläisyys?
Olin tulostanut Hyvinkään verkkosivuilta kävelyoppaan, joka oli miun-maun-mukainen reitittömyydessään. Se olisi tarjonnut suunnistustehtäviä ajan täytteeksi, mutta aikatauluuni ei jäänyt aukkoja. Siirtyessäni kohti villatehdasta ehdin sentään noteerata 1896 rakennetun rukoushuoneen, ihailla yhdestä pisteestä kolmea kaunista 1930-luvun liiketaloa ja ihmetellä paikkakunnan obeliskia. (Vasta tätä kirjoittaessani huomaan, että oppaassa Rautatiemuseon alueella sanotaan olevan "entinen Hangon Hyvinkään asema". Eli siirtolaiset kohtasivatkin sen vai senkin? Varmuuden vuoksi otos esille.)
Valvillan tehdasmuson kuvauksia olin lukenut verkosta, mutta en ollut kiinnittänyt huomiota sijaintiin "pienessä palokalustorakennuksessa" eli museon fyysinen koko pääsi yllättämään. Sisällön laadussa ei ollut moittimista, mutta turistien kuluttajasuojan nimissä voisi olla hyvä, jos museoiden sivuilla olisi esillä minimiläpikävelyaika ja optimitutustumisaika?
Samassa tehdasympäristössä on kaupunginmuseon pieni näyttelytila, jossa on nyt esillä katsaus Lotta Svärd-liikkeeseen. Mukana esineitäkin ja marginaalisesti tutkimuksiani sivuten kuvia "Napparin Tigerstedtien" miniästä, joka oli myös nykyisen asuintaloni entinen asukas. Ympäri mennään ja yhtenään törmätään.
Villatehtaalla (sovitusti) treffaamani paikkakuntalainen tuttuni pyöräytti minut tehtaalaisten asuinalueen kautta katsomaan parantolan puistoa ja Lars Sonckin kärsinyttä jugendarkkitehtuuria. Tuttavani kokoamassa prujussa mainitaan parantolan potilaista Saima Harmaja.
Molemmista materiaalipaketeista jäi kohteita katsastamatta, mutta karkasin kolmen ja puolen tunnin jälkeen Helsingin junalle. Koin yleissivistyneeni.
Että asemarakennus oli "1861 rakennettu ja edelleen käytössä oleva", vahvistui Suomen Rautatiemuseossa. Enkä sieltä paljoa muuta saanutkaan irti, kun en ole junista ollut koskaan innostunut. (Mietintätehtävä: Olenko joskus innostunut museosta, jonka kohde ei etukäteen kiinnostanut?) Vetureita ja junanvaunuja oli katseltavana ja niistä oli pitkähköt tekstit luettavina. Lisää tekstiä oli Kasarmissa, jonka näyttelystä sai jonkinlaisen käsityksen rautatieläisten työn historiasta. Mutta heräsi myös&taas mieleen kysymys kuvien ja tekstin omaksumiseen sopivimmasta paikasta: seinä vai kirjan sivu? Ja mahtuuko samaan museoon rautatie, rautatieläiset ja rautatieläisyys?
Samassa tehdasympäristössä on kaupunginmuseon pieni näyttelytila, jossa on nyt esillä katsaus Lotta Svärd-liikkeeseen. Mukana esineitäkin ja marginaalisesti tutkimuksiani sivuten kuvia "Napparin Tigerstedtien" miniästä, joka oli myös nykyisen asuintaloni entinen asukas. Ympäri mennään ja yhtenään törmätään.
Villatehtaalla (sovitusti) treffaamani paikkakuntalainen tuttuni pyöräytti minut tehtaalaisten asuinalueen kautta katsomaan parantolan puistoa ja Lars Sonckin kärsinyttä jugendarkkitehtuuria. Tuttavani kokoamassa prujussa mainitaan parantolan potilaista Saima Harmaja.
Molemmista materiaalipaketeista jäi kohteita katsastamatta, mutta karkasin kolmen ja puolen tunnin jälkeen Helsingin junalle. Koin yleissivistyneeni.
maanantai 19. toukokuuta 2014
Uusi työpaikka, uusi yrityshistoriikki
Minun kokemukseni mukaan uudella työpaikalla saa aina ensimmäiseksi käteensä yrityshistoriikin. Epäilen, ettei pidä paikkaansa ihan joka firmassa?
Kun allekirjoitin työsopimuksen Nokian tutkimuskeskuksessa vuoden 1998 lopussa, sain kotiin kannettavaksi Marco Mäkisen pokkarin Nokia Saga. Kertomus yrityksestä ja ihmisistä, jotka muuttivat sen (1995). Muistaakseni luin sen jossain vaiheessa ja jätin hyllyyni.
Sisällöstä en enää muista mitään ja kirjaan nyt tartuttuani yllätyin huomatessani, että se oli tilausteos. Ensimmäisellä sivulla on Jorma Ollilan tervehdys, jossa todetaan, että "halusimme pysähtyä hetkeksi ja miettiä miksi Nokia on menestynyt viime vuosina" ja että "Nokia Saga on suunnattu ennen kaikkea nokialaisille". (Tilausteos muille kuin nokialaisille taisi olla Martti Häikiön teos, jonka ostin henkilökuntahintaan ja piilotin lukemattomana sittemmin unohdettuun paikkaan.)
Kun tuhansien muiden kanssa 28.4.2014 siirryin Nokialta Microsoftin palvelukseen, odotin aamulla saavani uuden henkilökortin. Näin kävikin, mutta käteeni annettiin myös kovakantinen punainen kirja.
Se osoittautui kiinnostavaksi. Kirjan alkusivuille on limitetty Nokian ja Microsoftin tietoteknistä historiaa. Tekstin tietosisällössä ei ollut yllätyksiä, mutta minusta oli kiehtovaa, että historiaa käytettiin tällä tavalla muutostilanteessa. Molemmat ovat olleet ensimmäisiä monessa ja täten meillä on yhteistä. Ja nyt olemme yhtä. Historia on kuin se kirjoitetaan.
Tarkistin tuoreeltaan työnantajan edustajalta saako kirjasta mainita tällaisessa ulkoisessa blogissa. Oma mielenkiintonsa oli vastauksessa: sai kertoa olemassa olosta, mutta sisältö on luokiteltu yrityksen sisäiseksi tiedoksi eli en voi esittää siitä lainauksia enkä kuvia. Hallussani on siis salainen historia! Joka toki on vuotanut julkisuuteen ja värikkäitä kuvia voi katsoa TheVergen sivuilla.
Yrityshistoria ei kokemukseni mukaan ole työpäivissä läsnä, joten tällainen historian hyötykäyttö on huomion arvoista ja ansaitsisi enemmänkin mietintää. Aihetta on äskettäin käsitellyt Anna Sivula artikkelissa Corporate history culture and useful industrial past: A case study on history management in Finnish Cotton company Porin Puuvilla Oy (Folklore vol 57). Siitä jäi mieleen yrityshistorioiden alhainen arvostus, paikallishistorioiden tapaan.
P. S. Kirjastosta odottelen David J. Cordin kirjaa The Decline and Fall of Nokia. Kirjailijaa haastateltiin toissa viikolla Aalto yliopistossa, video katsottavissa YouTubessa.
Kun allekirjoitin työsopimuksen Nokian tutkimuskeskuksessa vuoden 1998 lopussa, sain kotiin kannettavaksi Marco Mäkisen pokkarin Nokia Saga. Kertomus yrityksestä ja ihmisistä, jotka muuttivat sen (1995). Muistaakseni luin sen jossain vaiheessa ja jätin hyllyyni.
Sisällöstä en enää muista mitään ja kirjaan nyt tartuttuani yllätyin huomatessani, että se oli tilausteos. Ensimmäisellä sivulla on Jorma Ollilan tervehdys, jossa todetaan, että "halusimme pysähtyä hetkeksi ja miettiä miksi Nokia on menestynyt viime vuosina" ja että "Nokia Saga on suunnattu ennen kaikkea nokialaisille". (Tilausteos muille kuin nokialaisille taisi olla Martti Häikiön teos, jonka ostin henkilökuntahintaan ja piilotin lukemattomana sittemmin unohdettuun paikkaan.)
Kun tuhansien muiden kanssa 28.4.2014 siirryin Nokialta Microsoftin palvelukseen, odotin aamulla saavani uuden henkilökortin. Näin kävikin, mutta käteeni annettiin myös kovakantinen punainen kirja.
Se osoittautui kiinnostavaksi. Kirjan alkusivuille on limitetty Nokian ja Microsoftin tietoteknistä historiaa. Tekstin tietosisällössä ei ollut yllätyksiä, mutta minusta oli kiehtovaa, että historiaa käytettiin tällä tavalla muutostilanteessa. Molemmat ovat olleet ensimmäisiä monessa ja täten meillä on yhteistä. Ja nyt olemme yhtä. Historia on kuin se kirjoitetaan.
Tarkistin tuoreeltaan työnantajan edustajalta saako kirjasta mainita tällaisessa ulkoisessa blogissa. Oma mielenkiintonsa oli vastauksessa: sai kertoa olemassa olosta, mutta sisältö on luokiteltu yrityksen sisäiseksi tiedoksi eli en voi esittää siitä lainauksia enkä kuvia. Hallussani on siis salainen historia! Joka toki on vuotanut julkisuuteen ja värikkäitä kuvia voi katsoa TheVergen sivuilla.
Yrityshistoria ei kokemukseni mukaan ole työpäivissä läsnä, joten tällainen historian hyötykäyttö on huomion arvoista ja ansaitsisi enemmänkin mietintää. Aihetta on äskettäin käsitellyt Anna Sivula artikkelissa Corporate history culture and useful industrial past: A case study on history management in Finnish Cotton company Porin Puuvilla Oy (Folklore vol 57). Siitä jäi mieleen yrityshistorioiden alhainen arvostus, paikallishistorioiden tapaan.
P. S. Kirjastosta odottelen David J. Cordin kirjaa The Decline and Fall of Nokia. Kirjailijaa haastateltiin toissa viikolla Aalto yliopistossa, video katsottavissa YouTubessa.
sunnuntai 18. toukokuuta 2014
Palkittuja opettajia 1901
"Liisa Aulén, torpparin leski, synt. 1811, on vaikuttanut ehkä 50 vuotta lastenopettajana Honkilahden kappelin Aavaisten kylässä. Kunnalta ei hän milloinkaan ole palkkaa nauttinut. Nyt hän on vanha, vanhuuden heikkouden vaivaamana sängyssä tyttärensä hoitamana eikä enää likimain parikymmentä vuotta ole voinut opetustointaan jatkaa."
"Esaias Sundholm, Köyliön Karhian kylässä, synt. 1821, on ahtaissa ja köyhissä oloissa sekä syrjäisessä paikkakunnassa eläen aivan omintakeisesti hankkinut itselleen miltei harvinaisen paljo valistusta ja oppia, suurella innolla ja ahkeruudella levittänyt valistusta ympäristöönsäkin, opetustoimella, kirjallisuutta ja sanomalehtiä levittämällä. Vuosina 1857—1894 on hän kotonaan pitänyt koulua paikkakunnan lapsille neljä tuntia joka sunnuntain iltapuolella harjoittaen heidän kanssaan sisältälukua, veisuuta, katkismusta ja
raamatunhistoriaa ja vielä kirjoitusta ja laskentoa; oppilaita oli 20 à 30 ja mitään palkkaa hän ei ottanut."
Tekstilainaukset: Suomalainen Wirallinen Lehti 16.1.1901
Tunnelmakuva: Tuulispää 49-51/1907
Tausta: Tammikuun 14 päivän rahasto
Rippikirjojen perusteella Liisa Aulén on syntynyt 22.4.1811 Laitilassa ja muuttanut Hinnerjoelle 1836, ilmeisesti avioliittonsa yhteydessä. (Laitilasta ei syntymäpäivää vastaavaa kastemerkintää löydy.) Perheeseen syntyi useampia lapsia. Heistä poika Johan (s. 22.7.1837) on 24.8.1845 aloittanut koulunkäynnin. (RK Honkilahti 1833-1839 s. 92, 1840-1846 s. 109, 1847-1853 s. 117, 1854-1860 s. 114, 1861-1867 s. 121)
Wikipedian mukaan Johanin koulunkäyntipaikka oli Pori ja hänestä tuli ensin lennätinlaitoksen virkailija ja sittemmin vapaa kulttuurityöläinen nimellä Juho Jäykkä.
Juha Vuorela on esitellyt Sundholmia pidemmällä tekstillä blogissaan."Abel Halonen, Viitasaaren Jurvansalossa, synt. 1825, on neljäkymmentä vuotta sunnuntai-iltapäivinä hyvällä menestyksellä opettanut kylän lapsia kirjan lukemiseen ja luetun käsittämiseen pyytämättä tai saamatta siitä mitään palkkaa."
Tekstilainaukset: Suomalainen Wirallinen Lehti 16.1.1901
Tunnelmakuva: Tuulispää 49-51/1907
Tausta: Tammikuun 14 päivän rahasto