@K_KM_K @ylehistoria Olipa mainio löytö! Jaoin heti opettajasivullani. Osattiin sitä ennekin!
— Aira Roivainen (@ARoivainen) March 10, 2014
@K_KM_K @ylehistoria Jo on ollut otsaa. Yo-kirjoitusaineistoa murtautumalla?! Ja vielä 1900-luvun alkupuolella.
— Saara Hirvonen (@SaaraHirvonen) March 10, 2014
Haa. Muillakin kuin minulla on taipumusta nähdä entisajan ihmiset pikku pyhimyksinä, jotka ovat oleellisesti meitä moraalisempia. En ehtinyt samana iltana miettiä selitystä tälle ilmiölle, sillä käsissäni oli E. Bonsdorffin muistelmakirja Elämän varrelta. Serendipiteettisesti siinä oli tarinaa ylioppilastutkinnosta vuonna 1859. Bonsdorffin kuvauksen mukaan ainekirjoitukseen"tutkittavat ottivat mukaansa vanhoja aineita, ja usein oli onni niin suotuisa, että niiden avulla saattoi kokeen suorittaa. Ja paljon yhtäläisyyttä ei mukanaolleiden ja kirjoitettaviksi annettujen aineiden aiheella tarvinnut ollakaan."Tästä esimerkkinä Bonsdorff kertoo koulutoverinsa suorituksesta. Porvoon kymnasisti Herckman "oli pistänyt saappaanvarsiin kokoelman aineita". Yksikään ei sopinut annettuihin tehtäviin, joiden joukossa oli mm. "Kaarle XII:n elämä ja sotaretket". Herckmanin saappaanvarressa ainoa historiallinen aine oli "Muhammedin elämästä", joten
"pani hän sen kirjoituksensa pohjaksi, muutti Muhammedin nimen Kaarle XII:ksi ja sovitteli Mekka- ja Medina-nimiin, mitä vähän muisti Kaarlen sotaretkistä. Tutkijalautakunta oli ihmeissään siitä, että Herckman niin huonosti osasi historiaa, mutta kun aine oli stilistisessä suhteessa moitteeton, kävi se täydestä."
Aiemmin tässä blogissa: Ylioppilastutkinnoista 1800-luvulla sekä 30-luvun keltanokkien elämää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti