Kaksiteräinen miekka

Mummon kirjojen joukosta löytyi toinenkin (se ensimmäinen oli tämä) suomenruotsalainen fuksivuoden kuvaus. Jarl Louhijan Kaksiteräinen miekka kattoi myös muutaman opiskeluaikaa edeltävän vuoden, mutta huipentui Helsingin yliopistossa.

Tarinan päähenkilönä on Birger Svartsjö, joka esitellään hyvin ruotsinmielisen äidin poikana, joka kesällä opiskeli ahkerasti suomea. Motivaatiota selittää ainakin isän uraa uhkaavat kielivaatimukset. Birgerin opiskelu vie kuitenkin niin mennessään, että hän päättää opiskella yliopistossakin suomea, ajan ainoana ruotsinkielisenä. Altistuminen suomenkielisten kulttuurille ja ajatuksille kääntää Birgerin pään niin, että kirjan lopuksi hän eroaa ruotsinkielisestä osakunnastaan (Nylands nation, jonka talo yllä SLS:n Flickr-tililtä) ja liittyy suomenkieliseen.

Kaltaiselleni fennomaanille kirjassa esitetty argumentointi oli mannaa.

"Tuo on juuri tyypillistä! Siis kaksi ruotsalaista vaatii tinkimättömästi, että kahdentoista suomalaisen on hankittava sellainen kielen taito, josta heillä on kuusi tai kymmenen kertaa vähemmän hyötyä kuin ruotsalaisilla itsellään on suomen kielen taidosta. Onko se oikein?"

Herätti mielenkiinnon kirjoittajaa kohtaan. Kevyt-googlauksella löytyi Kuka kukin on -matrikkelit 1954 ja 1978 eli selvisi, että hän oli alkuperäiseltä nimeltään Lindgren, tehnyt uraa suomenopettajana ja sisartaan pidetään suomenruotsalaisena. Herää siis epäilys omaelämänkerrallisuudesta, kun kirjassa esiintynyt urheilukin löytyy Louhijan matrikkelitiedoista.

Lisävahvistukseksi käy Louhijan yo-vuosi 1926, joka stemmaa täydellisesti siihen, että kirjassa mainittujen vuosilukujen perusteella Birger aloitti opinnot syksyllä 1926 ja vaihtoi osakuntaa syksyllä 1927. Jos Lindgren/Louhija on tehnyt samoin, ruotsinkieliset sen varmaan vielä muistivat vuonna 1937 kun kirja ilmestyi. Brages pressarkivetissa voisi olla kirjan vastaanotosta mielenkiintoista aineistoa, ellei julkaisua sitten haudattu hiljaisuuteen.

Louhija väitteli Bertel Gripenbergin tuotannon symboleista ja kielikuvista vuonna 1959, joten toinen tekstinäyte romaanistaan kohdasta, jossa Gripenberg esiintyy.

He istuivat kirjastohuoneessa lueskellen Bertel Gripenbergin runoja. Birger oli juuri alkanut lukea kokoelmaa, johon hän ei aikaisemmin ollut tutustunut. Sen nimi, "Aftnar i Tavastland", oli heti herättänyt hänen mielenkiintonsa. Mutta luettuaan ensimmäiset runot hän tunsi sekä pettyvänsä että kiihtyvänsä. Toverin sitä huomaamatta hän laski kirjan käsistään, otti savukkeen ja vaipui ajatuksiin.

Siinäpä se nyt taas oli, tuo kauhea sana "vihollismaa"! Hämettä, siis Suomea, isänmaatansa, Gripenberg sanoi vihollismaakseen! Ja miksi? Siksi, että se oli vihollisten maa, ihmisten, joita hän vihasi ja "joiden katkeran vihan hän näki leimuavan heidän rinnassaan ja joiden haavoittavat sanat kuolemankehän tavoin heitä saarsivat".

Ruotsalaiselle lukijalle pari vuotta sitten heräsi aivan toisenlaisia ajatuksia samasta kokoelmasta...