keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Heinrich Schliemannin kieliopinnot ja suomalainen Englannissa

Tällä kertaa kuvassa on mies, josta muistan kuulleeni jo lapsena. Kyseessä on Troijan kaivauksien ideoija Heinrich Schliemann nuorena miehenä (kuva Wikimediasta). Sittemmin olen kuullut kyseisistä kaivauksista yksityiskohtia, jotka ovat himmentäneet kunnioitukseni tätä amatööriä kohtaan.

Suomalainen Jacob Ahrenberg tapasi Schliemannin jo ennen kuin hänestä tuli kuuluisa. Muistelmiensa Människor som jag känt : personliga minnen, utdrag ur bref och anteckningar  toisessa osassa hän kertoo useammista kohtaamisista, joista ensimmäinen tapahtui Viipurissa, jossa Schliemannin oli m.m. tarkoitus jatkaa suomen opintojaan. Ne hän oli aloittanut Pietarissa suomalaisen kirkkoherra Ehrströmin ja Karl Aleksander Slöörin kanssa  Slöör oli tuolloin suomailaisen seurakunnan koulun palveluksessa.

Ilmeisesti Ahrenberg on muistanut kirkkoherran nimen väärin, ainakaan ylioppilasmatrikkeli ei tunne sopivaa kandidaattia opintojen todennäköiselle ajankohdalle. Ylioppilasmatrikkelissa Slöörin uratiedoissa on sopiva aukko 1850-luvulla, jolloin Wikipedian mukaan Schliemann oli Venäjällä. Ahrenbergin mukaan Slöör piti ennen kuolemaansa (1905) puheen, jossa totesi kuuluisan oppilaansa puhuneen parempaa suomea kuin "Helsingin herrat ja Porvoon lapset".

Kuten kaikki tiedämme, kielitaito rappeutuu käyttämättömänä. Ei siis ollut ihme, että kun Ahrenberg tapasi Schliemannin kahdesti Euroopassa 1870-luvulla, tämä osasi enää fraaseja kuten "Hyvä päivä, miten vanha rehtori jaksaa". Mutta kohtaamisessa Pariisin maailmannäyttelyssä 1878  Schliemann yllätti Ahrenbergin huomattavasti paremmalla sanavarastolla. Mukana ollut toinen suomalainen, joka kuului ryhmään  "Helsingin herrat ja Porvoon lapset", totesi  Schliemannin suomen paremmaksi kuin omansa.(Pian taito taas unohtui ja professori O. E. Tudeer arvioi sen 1881-82 perin puutteelliseksi.)

Kielitaidon kohennuksen Schliemann selitti kertomalla kohdanneensa Lontoossa suomalaisen, jonka kanssa oli päässyt keskustelemaan suomeksi. Suomalaisen henkilöllisyys ei käynyt ilmi, mutta Ahrenberg esittää muistelmissaan mielenkiintoisen arvauksen. Ristiinan Lintuniemestä kotoisin ollut Antti Matilainen oli nuorena päätynyt Englantiin Gladstonen kamaripalvelijaksi. Sellaisen Gladstonen, jonka Schliemann tunsi. Googlailun perusteella  Schliemann sai tukea itseltään pääministeri Gladstonelta, joka luonnollisesti olisi vaikuttanut pääkaupungissa...

Matilainen ei jäänyt Lontoon humuun loppuiäkseen vaan kuoli 80-vuotiaana Mikkelin lääninkonttorin vahtimestarina vuonna 1900. Syntymäpäivän johdosta kirjoitettu esittely antaa hieman lisätietoa:
75 vuotta täytti viime maanantaina täkäläisen lääninkonttorin vahtimestari A. Matilainen. Vahtimestari Matilainen, joka itse hoitaa virkaansa, on vielä tavallisessa työkyvyssä. Nuoruutensa aikana on herra Matilainen oleskellut paljon ulkomailla m.m. Englannissa, jossa hän joutui Gladstonen palvelukseen, siihen aikaan kun tuo nyt jo yli 80 vuotta elänyt suuri valtiomies oli nuori ja miehuutensa paraassa kukoistuksessa. Herra Matilainen on palvellut vahtimestarina täkäläisessä lääninhallituksessa 32 vuotta ja kantaa rinnassaan hopeametallin kunnollisesta palveluksesta. Muistona Englannista olostaan on hra Matilaisella se, että puhuu selvään englanninkieltä ja voipi vieljellä englanninkielistä kirjallisuutta. (Mikkeli 9.10.1895)
Pikainen laskutoimitus kertoo, että Matilaisen oleskelu Englannissa on tapahtunut kauan ennen Schliemannin kielitaidon kohennusta. Eli Matilainen ei ollut tuo kielenopettaja, mutta kylläkin kiitettävä kielitaidon ylläpitäjä, sillä englannille oli Mikkelissä todennäköisesti 1800-luvun lopussa yhtä vähän käyttöä kuin suomelle Euroopan suurkaupungeissa. (Englannin kielen osaamisesta 1800-luvulla kirjoittettiin Kielen kannoilla -blogissa toukokuun lopulla.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti