Tarpeeksi sotilastutkimuksen opiskelua

Viime keskiviikkona oli meikäläisen viimeinen kerta Arbiksen Soldatforskningia. Kurssi jatkuu, mutta kärsivällisyyteni loppui.

Kolmen ensimmäisen kerran jälkeen luulin, että päästäisiin itse asiaan. Esiteltäisiin lähteitä ja opittaisiin miten niitä käytetään. Neljäs kerta vastasikin tätä toivetta. Tutustuimme katselmusrullien ulkonäköön ja ihailimme SSHY:n jäsenpuolen muutakin sotilaallista sisältöä. Muualta tuttuun tapaan kannatti tarkistaa myös epämääräisemmät "luettelot" hakemistosivun alalaidasta.

Sain sen käsityksen, että olin aivan turhaan pelännyt itse katselmusrulliin tutustumista. Haasteellista oli toisinaan käsiala, mutta itse rakenne oli selkeä. Piti vain huomata, että yksi sarake oli kopioitu edellisestä katselmuksesta ja miettiä sotilasvaihdosten yhteydessä  keneen annetut tiedot liittyivät. Tarpeen tullen kuvaus toivottavasti löytyy jostain verkosta/kirjallisuudesta, sillä enää emme saaneet sisällöstä mitään paperilla.

Viidennellä kerralla olimme puolivälissä ennenkuin tajusin, että se oli jonkinlainen käytännön harjoittelukerta. En saanut sisällöstä mitään uutta irti ja jollei opettaja olisi luvannut seuraavalla kerralla käsitellä muita 1700-luvun lähteitä, olisin jättänyt kurssin jo siihen. Tahti oli ylirauhallinen ja loppupuolen rakenne epäselvä.

Kuudennella kerrallakin käynnistettiin heitin ja kuvittelin, että katselisimme esimerkkidokumentteja samaan tapaan kuin neljännellä kerralla. Mutta ei. Opettajalla ei ollut SVARin käyttöoikeutta eikä tallennettuna kuvia toisaalta. Kuuntelimme siis hänen AV-laitteetonta rupatteluaan, jonka lomassa tuli signumeita ja mikrofilminumeroitakin, joita oli haastava saada oikein muistiin. Hihoistani alkoi nousta palaneen käry, sillä en ymmärtänyt, miten tätä soveltaisi käytäntöön.

Haju paheni kun eläkkeisiin liittyvistä asiakirjoista lueteltiin neljä (?) tyyppiä, mutta käytöstä ei syntynyt mitään käsitystä. Haetaanko hakemuksia vai päätöksiä ja miten se tapahtuu? Kun kysyin oliko asiakirjat järjestetty armeijayksiköittäin, nimittäin vai miten niin opettaja ei osannut vastata. Alkoi haista muukin kuin hihani. Sillä minä en todellakaan ollut tullut kurssille valmiiksi osaavana, vaan oppimaan.

Ihan mielenkiintoista kuulla, että meriittimerkinnät ovat miesten itsensä kirjoittamia, mutta vieläkin oleellisempaa olisi oppia missä kyseistä aineistoa voi käyttää, mitä lähtötietoja tarvitsee, miten kannattaa edetä jne. Lyhyet kuvaukset 1700-luvun tärkeimmistä sotilaslähteistä todennäköisesti löytyvät kirjoista tai verkkosivuilta, enkä tarvitse niiden ääneenlukua. Eli minulla oli kurssin suunnittelija/pitäjän kanssa erilainen ymmärrys hyödyllisestä tavasta toimia ja helpoimmalla päästään, kun poistun paikalta.

Jotain hyödyllistä sentään opin kuudennellakin kerralla. Karolinska krigsfångar -materiaali, jota käytin Krigsarkivetissa toukokuussa, on ilmeisesti mikrofilmattuna Kansallisarkistossa. Hyötysuhde puolentoista tunnin istumisella jäi kuitenkin turhan alhaiseksi.

P.S. Selvittelin äskettäin blogin kaikkien aikojen suosituimpia kirjoituksia. Niiden joukossa oli pätkä Ruotsin ajan sotilaista, jonka linkeistä osa ehkä vielä toimii. Suosittu on ollut myös Sotaveteraanilistaus vuodelta 1858, johon on lukuisien nimien takia todennäköisesti hakukoneet tarttuneet. Muissa jutuissa sotilaita, Suomen kaartia, Suurta Pohjan sotaa, Kustaan sotaa, Suomen sotaa, Krimin eli Oolannin sotaa, vuoden 1918 sotaa, talvisotaa, jatkosotaa.

Kirjahistoriallinen ilta Kansalliskirjastossa

Eilen suuntasin askeleeni Kansalliskirjastolle tavanomaisesta poikkeavassa tarkoituksessa. Olin nimittäin saanut kutsun Kansalliskirjaston ystävien kirjahistorialliseen iltaan.

Muutaman muut "ystävät" eivät ilmeisesti olleet käyneet kirjastossa muutamaan kuukauteen, sillä he häkeltyivät Eteläsalin puuttuvista pulpeteista. Itse sain terveellisen shokin/muistutuksen kun ohimennen kuulin, että kirjasto menee ensi vuonna kiinni remontin takia. Olettaisin, että osa kokoelmasta on käytettävissä jossain, mutta paras hoitaa muutamia asioita mikrofilmisalissa ennen kuin on liian myöhäistä!

Ohjelmassa ensimmäisenä oli kirjahistorian professori Tuija Laineen esitys kirjahistorian luonteesta ja suunnitelmistaan virkakaudelleen. Jälkimmäisten joukossa oli kahden tietokantaprojektin jatkaminen tai peräti loppuun saattaminen. Pitäisi konvertoida nykyaikaiseen muotoon 1980-luvulla kerätty tietokanta (!) kirjastojen ennen vuotta 1850 painetuista kirjoista. Lisäksi on tarkoituksena jatkaa Henrik-tietokantaa muiden kaupunkien aineistoilla. Mitä suurimmassa määrin toivottavaa.

Laine myös esitteli takanaan olleen Luther-näyttelyn, jota oli nyt viimeiset hetket tarkastella, sillä se päättyy 20.10. Häpeäkseni on tunnustettava, että kohdallani nämä hetket olivat myös ensimmäiset. Typerää, sillä samanlaisia kirjoja  lukuisat 1600-luvun pappisesi-isäni ovat pidelleet. Digitoitujen sivujen parissa en ole hahmottanut kuinka pikkuriikkisiä kirjat 1600- ja 1700-luvuilla olivat.

Illan lopuksi Esko Laine piti 1700-luvun lukuset. Olen ollut moisilla historiallisessa kahvilassa kesällä 2008. Silloinen lukuseteli on hukkunut, mutta heikkolaatuinen kuva työparista oli tallella. Kuva vasemmalla siis tuolloinen, kun en älynnyt eilen ottaa kameraa mukaan. Kirjuri on edelleen yhtä pyöreäposkinen, mutta käytti peruukin sijaan kolkkahattua. Ilmeisesti 1700-luvulla miehet saivat kulkea hattu päässä sisällä ja parempiensa edessä?

Ensimmäiset koeteltavat olivat nimittäin peräti professorimiehiä. Kun halukkaita ei ollut jonoksi asti, niin yritinhän minäkin. Sain palkakseni lukusetelin, jossa syntymäpaikka on väärin. Ja mitäs nuo kirjaimet nimeni edessä markkeeraavat?

Kuvia Suomesta Virossa

Europeanassa harhaillessani osuin karttakuvaan Yli-Iin Jakkukylästä. Ei suinkaan suomalaisesta kokoelmasta, vaan virolaisesta. Sellaisestahan sitä ei älyäisi lähteä hakemaan eli kyllä Europeanasta jotain iloa on. (Virolaisten Eesti muuseumide veebivärav on ensikosketuksen jälkeen jäänyt niin vähälle vierailulle, etten löydä blogista kuin yhden maininnan, vaikka mielestäni jonkun toisenkin kuvan olen täällä esittänyt.)

Vironkielisestä esittelytekstistä tajusin sen verran, että kansantieteellistä dokumentointia oli tehty useammalla paikkakunnalla Suomessa vuosina 1958-1963. Surffaamalla Europeanassa tekstissä mainitulla tutkijanimellä sain useampia piirroksia ulos.

Paikkamaininnat tekstissä olivat tarkkoja, mutta eivät sisältäneet sanaa Suomi millään kielellä. Eli vahvasti epäilen, etteivät nämä löydy maatason haulla sen paremmin Europeanassa kuin virolaistenkaan kannassa. (Jälkimmäisestä löytyi "Soome" vino pino tuloksia, jotka olivat ainakin alkupäästä suomalais-urgilaiskokoelmaa ilman tarkempia esineiden alkuperiä.)

Listaus täällä blogissa ei auta puuttuvaa metatietoa, mutta tarjoaa ehkä jollekin iloisen yllätyksen.

• Tyrvää khk Kalliala kylä Turu-Pori lään Satakunta: Rehe, sauna, sepikoja ja kartulikeldri põhiplaanid
• Köyliö khk Kankaanpään kylä Rantala talu Turu-Pori lään: Sepikoda:

• Ulvila kkk Friitala küla Äkervalli talu Pori lään Satakunta: Taluplaan koos ruumidejaotusega
• Ulvila kkk Friitala küla Tommila, Kyla-Mattila, Pionki ja Spinkkilä talud Pori lään Satakunta: Talude plaan
• Yli-Ii khk Jakkukylä Maalismaa talu Oulu lään: Õueplaan 
• Yli-II khk Jakkukylä Maalismaa talu Oulu lään, omanik Frans Niska: Sepikoja põhiplaan, ristilõige ja ehituskonstruktsioon
• Tammela khk Portaa kylä Hammarbergi talu Häme lään: Sepikoja põhiplaan, lõiked 
• Kaunissaari, omanik Uuno Tyni: Sepikoja sisevaade
• Kaunissaari, omanik Uuno Tyni: Sepikoja ja võrgumaja põhiplaanid ja lõiked 
• Hammarland kkk Boviki küla Hemmeti talu Ahvenamaa: Sepikoja põhiplaan, risti- ja pikilõige 
• Orimattila khk Mallusjoe kylä Koivisto talu Uuemaa lään: Sepikoja põhiplaa ja salvede skeem

Linkit läpikäytyäni näyttää siltä, että tarkoituksena oli dokumentoida pajoja.

Blogin menneisyydestä sopii tähän loppukaneetiksi parin vuoden takaa

• Virosta virtuaalisesti (1/3)  
• Virosta virtuaalisesti (2/3)  
• Virosta virtuaalisesti (3/3)

"Keskusteluja poliittisesta historiasta"

Arvasin etukäteen, että maanantain keskustelu poliittisesta historiasta vetää tavanomaisesta kulttuuritilaisuudesta poikkeavan yleisön, mutta en ollut valmistautunut siihen, että paikalla olivat Martti Häikiö JA Jorma Kalela JA Tapio Onnela. Sekä suuruuksia, joita en tunnistanut ulkonäöltä. Joukossaan ilahduttavasti myöskin nuorta polvea, jota harvoi yleisötilaisuuksissa näkee.

Keskustelun aiheena piti olla historiatietoisuus ja historiakulttuuri Suomessa ja Venäjällä. Kuullosti mielenkiintoiselta, mutta oli vähemmän.

Pilvi Torsti alusti uuden kirjansa teemoista. En ole sitä vielä päässyt lukemaan, parhaan katsauksen olen toistaiseksi saanut Haatasen haastattelusta. Nyt tuli selkeämmin ja kahteen kertaan esille se, että historiatietoisuus ei ole suhdetta menneisyyteen vaan menneisyyden merkitystä nykyisyyden ja tulevaisuuden arvottamisessa. Miten mahdoin käsitteen ymmärtää historiatietoisuus-lomakkeella leikkiessäni?

Ulkomailla on tutkittu erikseen suhdetta tapahtumiin sekä menneen kanssa tekemisissä oloa. Omassa tutkimuksessaan Torsti yhdisti molemmat. Hän näytti jälkimmäisestä puolesta graafia, jossa suunnaton/mieletön osuus vastaajista oli ilmoittanut katsoneensa historiallisia ohjelmia, lukeneensa kirjoja, käyneensä museoissa jne. Kun Torsti oli hetkeä aiemmin vilauttanut kyselytutkimuksen saatekirjettä, joka alkoi "oletteko käyneet museoissa?..." epäilykseni vastaajien vinoumasta historiasta kiinnostuneihin vahvistui. Kaavion 90% voi koko kansassa olla lähempänä 30%:a?

Torstin artikkeli kyselytutkimuksen käytöstä Kasvatus&Aika-lehdessä 2009 ei nopeasti vilaistuna ota kantaa vastausten vinoutumiseen. Kirjan sivustolle on linkitetty Analyysikäsikirja, josta käy ilmi, että "yksikkövastauskato" oli otettu huomioon painottamalla saadut vastaukset vastaamaan koko kansan sukupuoli/ikä/yms jakaumia. Mutta jos lähes kaikki saadut vastaukset edustavat historiasta jossain määrin kiinnostuneita...

Toisen alustajan Markus Kangaspuron tutkimuskohteena on nyky-Venäjän suhde toiseen maailmansotaan. Minulta puuttui jopa se perustieto, että Suuri isänmaallinen sota alkoi Saksan hyökkäyksestä kesällä 1941, joten yli ajan mennyt alustus ei ollut osaltani täyttä ajanhukkaa.

Keskustelun yhteydessä tuli esiin positiivisena finaalina, että Torstin aineisto on käytettävissä jatkotutkimuksiin. Mitä "auki verkossa" sitten tarkemmin tarkoittaakaan.

Kiperä monivalintakysymys

Jälkijunassa kulkeva tapahtumaraportointini saavuttaa huomenna maanantai-illan poliittisen historian keskustelutilaisuuden. Kyseiseen kirjoitukseen ei tullut mukaan Pilvi Torstin esittämää kiperää monivalintatestiä, joka löytyy tuoreen kirjansa verkkosivun oikeasta laidastakin (lyhennettynä?).

Kysymys kuuluu "Minkälainen on sinun Suomen historiasi? Valitse mielestäsi 5 merkittävintä asiaa." Ja pitkässä listassa on nimenomaan niitä asioita, joita ilman Suomi ei olisi tänään sitä mitä se on. 

Millä ihmeellä näitä pystyy laittamaan merkittävyyden mukaan järjestykseen? Kontrafaktualisoi Suomen historian kuvittelemalla, että kyseinen asia ei olisi toteutunut ja miettii, kuinka paljon erilaisempi Suomi tänä päivänä olisi? Jollei olisi ollut jatkosotaa, eloon olisi jäänyt kymmeniä tuhansia miehiä, jotka jälkeläisineen olisivat voineet tehdä Suomesta jotain ihan muuta kuin mitä se on nyt. Mutta eivät välttämättä olisi siirtäneet talouttamme pelloilta tehtaisiin sotakorvausten tapaan. Äh.

En muista esitelmän yhteydessä vilautettua Torstin tutkiman populaation top 5 -listasta kuin sen, että "Aika Ruotsin valtakunnan osana" ei ollut mukana. Siihen kontrafaktualisointimetodin käyttäminen on niin vaikeaa, että vaihtoehto on kiistatta mukana omassa valintasetissäni. Siihen olisin valmis ottamaan myös Suomen kristillistämisen, mutta niin vanhoja asioita ei listalla ole ollenkaan. Eli ei siis myöskään raudan tulo, maanviljelyskulttuurin omaksuminen eikä keramiikan käyttö.

Hups. Olen sortunut mieltämään Suomen historiaksi asioita ennen Suomen olemassaoloa.

Sukututkijoiden parissa

Ilmassa oli kulttuurijuhlan tunnelmaa kun sunnuntain 9:31 N-junassa bongasin jo ennen lähtöä tutun sukututkijan ja sitten Arkistolaitoksen työntekijän. Jälkimmäinen paljastui vapaa-ajallaan sukuyhdistyksen edustajaksi ja yhdessä monen muun kanssa siirryimme Hiekkaharjussa asemalta Kuulutko sukuuni -tapahtumapaikalle, josta löytyi lisää tuttuja sekä tiskien takaa että edessä.

Pikaisen kierroksen jälkeen istahdin kolkohkoon juhlasaliin kuuntelemaan Jens Nilssonin savolaisia jalkamiehiä 30-vuotisessa sodassa. Jens lähti murtamaan myyttejä ja totesi nihtien usein jääneen kotimetsiin tai päätyneen aivan muualle kuin kunniakkaille rintamille. Lähde-esimerkit näyttivät siltä, että pysyttelen aiheesta niin kaukana kuin voin.

Salista poistuessa oli tarjolla todellisen tiedonjanon näky. SSHY:n toiminnanjohtajan Kari-Matti Piilahden puolentoista tunnin tietoiskua digitaalisista aineistoista sukututkimuksessa kuunteli täpötäysi auditorio, jossa osa väestä seisoi, ja muutamat jaksoivat roikkua ovensuussakin.

Itselläni oli lounastauon verran aikaa tavata lisää tuttuja ja uusiakin tuttavuuksia. Sitten oli vuorossa Tiina Miettisen suurvaltakauden sukupuut, jotka toivottavasti saavat kirjallisenkin muodon suomeksikin. (Kuulemma ruotsiksi on aiheesta artikkeli tulossa.) Erityisesti jäi mieleen esimerkit pieleen tulkituista riimukivistä, joista 1500- ja 1600-luvun vaihteessa saatiin lisäsukupolvia aatelisiin sukuihin. Näitä löytyy vielä Anrepin ritarihuoneen sukutauluista, joita pitää siis todellakin tarkastella kriittisesti.

Mistä puheen ollen. SSS:n jäsensivustoille on kuulemma ilmestynyt seuran toiminnasta kertovia asiakirjoja. Hienoa, kunhan pitää mielessä että koko totuus ei ole koskaan paperilla. Käytäväjuorut kyseisestä puljusta kertoivat, että Genoksen päätoimittajaksi ei ollut suurempaa tunkua. [Edit 10:29: Tekstiä lyhennetty saadun kommentin perusteella.]

Positiivisemmin lopettaakseni, SSHY:n pisteessä demottiin matrikkelikirjalla alkuperäisten kirkonkirjojen kuvausta, jota vapaaehtoiset ovat tehneet pitkin Satakuntaa. Työparin toiminta oli hiottu tarkaksi prosessiksi. Unohdin kysyä koska kuvat tulevat esille, mutta tuskin tarvitsee kauaa odottaa.

P. S. Kotimatkalla junassa käytävän toisella puolella istunut lapsi heilutteli elottomille asioille hyvästejä. "Heippa haudat" oli ilmeisesti tarkoitettu Heurekan pihassa olevalle kivitarhalle. Mitenköhän niitä tulevaisuuden arkeologit analysoivat?

Lukemattomat Välskärin kertomukset

Viime lauantaina Topelius-seura järjesti seminaarin Ennenkuulumattomat Välskärin kertomukset Rikhardinkadun kirjastossa. Aloitussanoissaan seuran pj Leena Kirstinä selvensi otsikkoa viitaten Yleisradion toteuttamaan ääneenluetun kirjan äänittämiseen. Tämä vuonna 2010 alkanut yhden miehen urakka on päättymässä lokakuun lopussa. Tähän astiset osathan ovat Areenassa kuunneltavina. Ilmaiseksi kirjan voi verkossa myös lukea: ruotsiksi Projekt Runebergin sivuilla ja suomeksi Project Gutenbergissä. En ollut käyttänyt mitään näistä selailua enemmän vaan toivoin nyt saavani puolessatoista tunnissa tarpeellisen sivistyksen opuksesta.

Ensimmäinen puhuja Mari Hatavara esitteli kirjan rakennetta. Topelius ei ollut käyttänyt historiallista romaania peilatakseen nykyisyyttä menneisyyteen vaan kertoakseen miten nykyisyys johtuu menneisyydestä. Historia on järkevästi etenevä prosessi, jossa barbaarisesta menneisyydestä päästää kaitselmuksen johdatuksella päätepisteeseen. Alussa aatelisiin ja muihin jakautunut kansa saadaan yhdistetyksi. (Juuri kun Marx oli jakamassa sitä uudelleen osiin, mikä tuli esiin seuraavassa esityksessä)

Jonkin verran kirjoitusajankohdallakin oli Topeliuksen tekstiin vaikutusta. Kun Vaasasta tuli vuonna 1855 Nikolainkaupunki, jatkokertomuksena ilmestyvissä Välskärin kertomuksissa hehkutettiin Vaasa-suvun nimen säilyvyyttä. Hatavara totesi myös kirjoitusajan historiakeskustelun päätyneen lähes sellaisenaan kertomuksen henkilöiden suuhun. Tästä olisi ollut kiva kuulla enemmänkin.

Rainer Knapasin esityksestä Topeliuksen historianäkemyksestä en tainnut saada oleellista sisältöä irti. Jos ymmärsin oikein, Topelius oli vielä vuonna 1843 ollut sitä mieltä, ettei Suomen kansalla ole historiaa, mutta luettuaan enemmän vietti 50-luvun kirjoittamalla historiallisia kertomuksia samaisesta aiheesta. Jo häntä ennen historiaa (isoviha, Suomen sota ja suomalainen kokemus) oli nostanut kaunokirjallisesti esiin Cygnaeus. Fiktiota kirjoittavana historianproffana Topeliusta seurasi Yrjö-Koskinen Pohjanpiltteineen. (Sekin Project Gutenbergissä luettavissa ja lukematta.)

Aamupäivän lopetti Kustaa H. J. Vilkuna, jonka aiheena oli (tietenkin) "Isovihan kuvaus Välskäreissä". Sen Vilkuna summeerasi todeten "todellisen isovihan puuttuvan". Topelius nimittäin "mainitsee, mutta ei kuvaa" väkivaltaa taistelujen ulkopuolella. Mahdollisesti siksi, että ajatteli väkivaltakuvauksen ruokkivan väkivaltaa. Tai sitten kyse oli täysjärkisestä itsesensuurista.

Myös kotimaiset väkivallan tekijät ovat Välskäreissä toisessa valossa kuin nykytutkimuksessa. Sissien ihailussa urotöiden tekijöinä Topelius oli "aivan hakoteillä", Vilkunan sanoin.

Vilkunan mukaan Topeliuksen isonvihan kuvausta on motivoinut ajan lähteet, isänmaallisuus ja moraalifilosofia. Ei saanut unohtaa sodan kurjuutta, moraalista rappiota, esi-isien kärsimystä, suomalaisten hädän vähättelyä Tukholmassa eikä 1720-luvun jälleenrakennusta. Topeliuksen isoviha ei pääty rauhansopimukseen, eikä hän pitänyt sitä suuressakaan arvossa, sillä tiesi seuraavista sodista.

(Seminaari jatkui lounaan jälkeen, mutta minä olin silloin muualla.)

Lokakuu jatkuu

5.10.

• Vem tror du att du är testauksessa. Paljon vähemmän liikkumista ja enemmän arkistoa kuin Briteissä.

6.10.

• This American Lifen jakson 4. näytös oli hyvä esimerkki muistin erehtyväisyydestä. Ja koko jakso hyvä muutenkin.

 8.10.

• Sähköpostilaatikossa parhailaan kolmen väitöstutkijan yhteistoimintaviestejä. Ihan niin kuin olisin verkottunut. 

9.10.

• HS C1. Antiikkia, antiikkia "suomalaismuunnelma"? Antique Roadshow Briteissä _aika_ samanlainen.  

10.10.

• Ruattalaiset ovat tekemässä saunasta omaa kulttuuriperintöään! Viekää pärkele tuhkatki pesästä!
• Hämmästyttävän vähän hakemuksia s-ryhmän sponssille, jonka @katleena linkitti. Kulttuuritoiminnalle tilaisuus!
• Pisteitä Ylelle. Linkitin valittavan blogitekstin fb-sivulle ja se luettiin.
• Arkistolaitos älysi tiedottaa Helsingin ympäristön karttojen digitoinnista. Pisteitä Rauhankadulle!  
• Päivän miinuspisteet Kansalliskirjaston kulttuuriperintörahastolle, joka pyysi ilmoittautumaan URL:ssa, jossa ei ole ao. toiminnallisuutta. 
• FB:n puolelta "Klassiset, Pahkasian tarjoilemat historiankirjoituksen uudet tuulet vuodelta 1986"

11.10.

• Tutustuin #m12i ohjelmaan, toivottavasti työpäiväni joustaa! 

12.10.

• KUVIO-arkistossa nyt 23000 valokuvaa 1200 uskonnollisesta rakennuksesta. Vapaa käyttö opetus- ja tutkimustarkoituksiin.
• Yritin aamun aluksi ladata YLEn kunnallisvaalivastaukset. Sain typötyhjän csv:n ulos. Päivitys menossa? 
• Väitös: Koulukäsityön sisällöt heijastelevat aikakausien naiseuden ihanteita. Ja nyt sitten askarrellaan? 
• "Nyt sitä saa, vaalikonedataa" - paitsi että csv-tiedosto on aina vaan tyhjä!
•  "Kaikkihan saadaan tietenkin digitoitua" Olen eri mieltä, luddiitti tulee esiin! YLE:Museo digitaalisella aikakaudella
• Turun yliopiston tutkija: Suomalaiset sotakuvat heijastavat sukupuolirooleja ja huomisen epävarmuutta. 
• Sposti Yleltä: "CSV-tiedoston generoinnissa oli tänä aamuna ongelmia ja siksi tiedosto on vielä toistaiseksi tyhjää täynnä." Sivu ennallaan. 
• Eksyin kuuntelemaan tiedefilosofiaa. Omaksumani tieto relaatiossa esitykseen, kai.  
• Intressiryhmä suomeksi?! 

13.10.

• Välskärin kertomukset -semmassa senioripainotteinen yleisö. Nuoriso nukkuu?  
• Miksi narisevat tuolit osuvat levottomien takamusten alle? 
• Vähän ihmettelen kun nuori proffa lukee puolen tunnin esitelmän suoraan paperista.  
• Kustaa J. Vilkunakin lukee paperista, mutta sentään katsoo yleisöön ja vaihtelee äänenpainoja.

Suhteellista tietoa

Kun olin kirjoittanut kalenteriini viime perjantaiksi Filosofis-arkeologisen klubin session Osallistava tutkimus ja kaksi relativismin lajia, taisin kiinnittää enemmän huomiota ensimmäisiin sanoihin kuin viimeisiin. Elikä en ollut preparoinut aivojani vastaanottamaan tiedefilosofiapläjäystä. (Klubin nimikin oli tainnut jäädä huomioimatta.)

Parhaani mukaan kuitenkin yritin ymmärtää. Inkeri Koskisen sanoma arkikielelle käännettynä (käsitteellisen relativismin hyläten) oli, että kulttuurien tutkimuksessa on herätty huomaamaan, että yhteisöjen ulkopuolinen tutkija-auktoriteetti ei välttämättä ole paras tapa luoda tuloksia. Tästä syntyy tarve/halu osallistaa ryhmiä, joilla oli suhde tutkimuskohteeseen. Ryhmiä, joiden ajattelu on oleellisella tavalla erilainen kuin tutkijoilla. Voitaisiinko näiden kanssa luoda tasa-arvoinen suhde vaikka käsitykset tiedosta ja sen luomisesta eroavat oleellisesti? Suhteellistamalla käsitteitä?

Koskisen esimerkkien valossa vastaus on ei. Jos osallistettavien tarjoamaa tietoa ei voida käsitellä ja kyseenalaistaa samalla tavalla kuin tutkijoiden itsensä luomaa tietoa, osallistettaviin suhtaudutaan edelleen eriarvoisesti.

Yleisössä tartuttiin Koskisen käyttämään sanaan informantti ja oltiin lähtökohtaisesti sitä mieltä, että arkeologeilla ei moisia ole. Metsäinventointia tehneen kertomus metsurin avusta jätettiin huomiotta ja kommentit paikallisista ihmisistä toivat esiin ristiriitoja ja virheellisiä tiedonantoja. Kiinnostusta osallistavaan tutkimukseen ei siis ollut havaittavissa ja informantiksi oltiin innokkaimmin nostamassa menneisyyden luita. 

Koskisen esimerkit käsittelivät eksoottisia alkuperäiskansoja ja mieleeni palautui eteläamerikkalainen kansa, joka piti tietona vain silmännäkijätodistusta ja torppasi täten kristinuskon tuputuksen. Mutta ajatukseni poikkesivat myös tapaukseen "Verinen Tampere", jossa kaksi paikallista ryhmää eivät kyenneet löytämään tapaa tietojensa yhdistämiseen ja kyseenalaistaminen oli käytössä molemmin puolin.

Kuvailin keissiä lyhyesti ja Koskinen totesi ihastuneesti, että hän voisi käyttää sitä suunnittelemassaan artikkelissa "huuhaa-humanismista". Silmänräpäyksessä tuli selväksi, että Koskinen ei ollut tiedollinen relativisti. Sekä se, että minulle olematon lähdekritiikki on oleellisesti eri asia kuin huuhaa, joksi luokittelisin menneisyyden kuningaskunnan luomisen kirkkojen välimatkoista. Relativismia tässäkin.

Kohdattua

Tapani Sainio esitteli taannoisen OKFestivaalin "Building the cultural commons" antia.

Vorssammuseo 3.0-blogissa jaettiin viesti vuodelta 1877.

Kari Hintsala kertoi minulle täysin uudesta asiasta: Turun linnan ulkomuseon nousu ja tuho. Marko Leppänen esitteli metsän peittoa.

Ilari Aalto lopetti kesäretkiraporttinsa Kierikin kivikausimarkkinoiden tunnelmiin. Picea mietti kivikauden ihmisiä. Reijo Valta ehdotti kiven mikrokuvausta.

Kaisa kertoi historiantutkijan tavallisesta päivästä.
Riku Kauhanen jatkoi arkistotyötä Viestipataljoonan tutkinnassa. Charlotte Vainio (på svenska) löysi etsimänsä 1300-luvun asiakirjasta.

J. Tapio on törmännyt omakustannuksen realiteetteihin.

Jenni kävi Piikkiön Huttalan Linnavuorella.

Reijo Valta uusjulkaisi H. J. Laurinmäen kirjoituksen Volmari Kilpinen suomalaisuuden harrastajana. Nyt ymmärrän miksi sanomalehdissä on toisinaan ollut erikoisia kirjoitusasuja.

Jenny kirjoitti aiheesta Mistä koiran ja ihmisen suhde sai alkunsa?

Alarik Notis kirjoitti Sarastuksessa siirtomaaseikkailusta Itä-Karjalassa.

Josku aloitti Antony Beevorin Toisen maailmansodan lukemisen ja mietti historiankirjoitusta. Aino-Maria Savolainen luki Teemu Keskisarjan uutuuden Raaka tie Raatteeseen. Suurtaistelun ihmisten historia.

Kuva lehdestä Nuori Suomi : kirjallistaiteellinen joulualbumi 1892

Aasinsilloilta

Selausluin Jukka Parkkisen kirjan Aasinsilta ajan hermolla ja opin, että vanha viisaus "ei pidot parane, jos ei vieraat vähene" on Kalevalasta. Kyseiseen sanontaan olen aina uskonut, sillä kaikki juhlat ovat puheiden mukaann muuttuneet paremmiksi poistuttuani paikalta.

Sanonta "heittää lonkalta" on käännetty ruotsin ilmaisusta "på en höft", joka olisi pitänyt kääntää "mitalta".

Parkkisen selostus ilmaisusta jäädä jumiin on paljon salonkikelpoisempi kuin Suomen kansanusko -kurssilla kuulemani... Sanan lintukoto kohdalla oletetaan Aleksis Kiven saaneen vaikutteita saksalaisesta romaanisarjasta ja vain jälkihuomautuksena todetaan, että sillä oli ominaisuuksia myös suomalaisessa kansanperinteessä.

Helsingin kolera-allas on saanut nimensä Helsingin syysmarkkinoilla 1893 koleeraan kuolleesta kapteenista. Olin luullut nimeä vanhemmaksi. Sanomalehtiarkisto vahvistaa kuolemantapauksen (nauvolainen kalastaja, eikä kapteeni) Eteläsatamassa, mutta ei altaan nimen syntyä. Leikkeet Louhi  6.10.1893

Lapsipuolen asemassa Parkkinen selittää liittyvän "perintöoikeuteen, jossa lapsipuoli perii rintaperillisiä vähemmän". Minkä ajan lainsäädännössä lapsipuoli saa ilman testamenttia yhtään mitään?