Myötäjäisarpajaisvoittajia 1789

Elisabet Joosepintytär Sääksmäki-Toijalasta (Inrikes tidningar 15.1.1789)
Lisa Mikontytär Kaarinan Nummin kylästä (Inrikes tidningar 26.2.1789)
Maria Simontytär Mynämäeltä (Inrikes tidningar 23.3.1789)
Margareta Maununtytär Dotter Enontekiön Hettalta, Anna Erkintytär Pöyry Mikkelin Hirvensalmelta (Inrikes tidningar 9.4.1789)
Anna Juhanantytär Viitasaaren Kotilasta (Inrikes tidningar 30.4.1789)
Maria Erkintytär Porvoosta (Inrikes tidningar 25.5.1789)
Anna Juhantytär Kumlingesta (Inrikes tidningar 27.7.1789)
Margareta Henrikintytär Väyrynen Pielisjärveltä (Inrikes tidningar 13.8.1789)
Lisa Tuomaantytär Lempäälästä, Albertina Matintytär Kauhajoelta (Inrikes tidningar 3.9.1789)
Maria Jaakontytär Hietala Iistä (Inrikes tidningar 24.9.1789)
Maria Joonaantytär Tuusulan Kellokoskelta (Inrikes tidningar 15.10.1789)
Anna Peerintytär Pieksämäeltä, Margareta Jaakontytär Teros Haisaaresta (Inrikes tidningar 30.11.1789)

Onnen ja sorron vuodet

Jason Laveryn luentosarjasta nyt puolet takana. Keskiviikkona oli ohjelmassa vuodet 1808/09-1890 ja torstaina 1890-1918. Edellisiä Lavery mainosti Suomen onnellisimpina ja jälkimmäisiä surullisena helvettinä.

Se, että 80 vuotta oli klimpitettävissä yhteen selittänee sitä, että historiatietoisuudessani 1800-luku on yhtä ja samaa tapahtumattomuutta. Mikä ei tietenkään ole totuus, kun laskeutuu vähänkin lähemmäs maan pintaa. Esimerkiksi taannoista esseetä Markku Kuisman metsäteollisuuskirjasta vääntäessäni jäi mieleen lukuisat markkinaheilahtelut sekä sisä- että ulkopolitiisista syistä.

Historia hahmottuu onnettomuuksien kautta? "Onnen" kaudelta tulee mieleen nimittäin minulle mieleen pitkä valtiopäivättömyys, kouluttamattomuus, koleraepidemia, Krimin sota ja nälkävuodet. Surkeita asioita, mutta kieltämättä sorron vuodet olivat aika lailla pahempia. Mutta siltä pitää muistaa myös taiteemme kultakausi aivan niin kuin edeltäviltä vuosikymmeniltä suomen kielen nousu, kansakoulujen tulo, Lönnrot, Castrén,...

Ensi viikolla 1900-lukua maanantaista torstaihin. Saliin mahtuu lisää kuuntelijoita.

PS1. Kansalliskirjasto on digitoinut lehteä Program-Bladet, "joka ilmestyi vuosina 1882 sekä 1892-1916, on kiinnostava aikansa kulttuurielämän tutkimuksen lähde. Lehdessä kerrotaan yksityiskohtaiset tiedot Helsingissä järjestetyistä teatteriesityksistä ja konserteista sekä näissä esiintyneistä taiteilijoista. Helsinkiläisten liikeyritysten ilmoituksia ja mainoksia on runsaasti, ja lehdessä kerrotaan myös taide- ja huvimaailman pieniä uutisia."

PS2. Alla SLS:n tarjoamia kuvia Aleksanteri II:n muistopatsaan paljastuksesta vuonna 1894 (ylin kuva) ja myöhemmästä kukituksesta 1899. Liittyy sortokauteen, nääs.

Historian ääniä Yleisradiossa

Yleisradiossa alkoi kesällä sarja Historian ääniä, joka ei ole ainakaan vielä loppunut. Ideana on kaivaa arkistosta ohjelmapätkiä ja keskustella niistä tutkijan kanssa. Aiemminhan arkistoja kaiveli Markus Kajo, mutta ne ohjelmat eivät enää (kai) ole kuunneltavissa. Toisin kuin nämä Historian äänet, joita voi toistaiseksi tallentaa tai kuunnella Areenassa.

Vanhat ohjelmat ovat osin nostalgista ja osin tuskaista kuunneltavaa. Ne edustavat 1900-luvun lähihistoriaa eikä sarjassa paljoa pidempää aikahorisonttia olekaan. Jaksossa Tammi-Paapan murha kuunnellaan muistoja 1880-luvulla tapahtuneesta. (Google-haku tuo esiin Jurva 2010 -vuosikirjan sisällysluettelon. Tapani Tikkalan artikkeli Matti Tammen murha taitaa käsitellä samaa tapausta kuin muistelot.)

Rikoksista ja suullisesta perinteestä kiinnostuneena olisin mielelläni kuullut kahden toisistaan eroavan kertomuksen lisäksi myös "totuuden" asiasta. Mutta keskustelu tutkija Teemu Keskisarjan kanssa liikkui murhissa yleisemmin eikä ollenkaan erityisemmin.

Pitkä aika oli esillä myös jaksossa Maria Anderssonin Helsinki. Juuri ennen sotia kuollut Maria Andersson oli elänyt yli 110-vuotiaaksi ja nähnyt Helsingin kasvun. Valitettavasti 1900-luvun radiohaastattelijat kysyivät häneltä erinomaisen typeriä kysymyksiä. Mutta hienoa oli, että koko elämänsä työtä tehnyt vanhus sai lopulta yhteiskunnaltakin tukea. Hänen elämänsä alkuvaiheet olivat haastatellun Samu Nyströmin mukaan epävarmoja. Tavanomainen nimi ja ortodoksinen kirkko vaikeuttavina tekijöinä.

Marian kunniaksi Helsingistä kaksi Edelfeltin kuvaa, jotka julkaistiin helmikuussa 1891 lehdessä Harper's New Monthly Magazine.

Urajärven kylästä Asikkalassa

Ote kartasta Maanmittaushallitus -Maanmittaushallituksen uudistusarkisto - Asikkala - Urajärvi; Kartta ja selitys osasta tiluksia 1692-1692 (H4:1/1-2)

Asikkalan Urajärven kylää kuvasi sanomalehdessä Päijänne 20.8.1878 jyväskyläläinen matkaaja:

Kun ajokalumme särkyivät, täytyi meidän vastoin tahtoamme jäädä yöksi Urajärven kylään, jossa seppä otti ne yön aikaan korjatakseen. Ulkoapäin nähden tämä kylä meitä sangen vähän viehätti. Hökkeli oli rakettu hökkelin viereen niin suuressa epäjärjestyksessä ja niin tiheään, että luuli jalkamiehellekin olevan mahdotonta päästä kulkemaan kylän poikki toisesta päästä toiseen; kuitenkin se meille onnistui ahtaita, likaisia käytäviä ja kujia myöten, jotka toisen talon takapihasta kiersivät aina toisen talon takapihaan.

Kukkulan huipulla, kylän keskellä oli kylän "ylimystalo", jossa ennen muinoin "Helsingin herroja" oli asunut, ja sieltä neuvoivat kylän miehet meitä yökortteeria hakemaan. Siellä, miten eräässä toisessakin talossa, jossa kävimme sisällä, olivat asuinhuoneet kuitenkin jokseenkin siistit, vaikka ilma tietysti sisässä niinkuin ulkonakin näin ahtaassa kylässä oli kaikkea muuta paitsi raitis. Asujamet näyttivät olevan kohteliaita ja vierasvaraisia. Istuessamme hirsiläjän päällä ulkona, hiukan aukeammalla kohdalla toi eräs vaimo hernehalmeestaan meille joukon hernevarsia, arvellen lasten "lysteävän" (meillä, näet, oli lapsia mukana) hernepalkoja syödä, eikä hän arvelussaan ollenkaan pettynyt.

Tilanpuutteessa ei Urajärven kyläläisten olisi tarvinnut tunkeutua näin yhteen ryhmään, sillä ettei kyläkunnalta alaa puutu, todistaa sekin seikka, että sen piirissä on 67 lampea, joista ainoastaan kaksi on kalatonta. Urajärveä, jonka mukaan kylällä on nimensä, tuskin tänne näkyykään, mutta vähän matkaa tännepäin voi sen maantielle hyvin nähdä. Tämän järven seutu on miträ ihaninta. Niinkuin nimi osoittaa, on järvi pitkä ja kapea (pituus on 1/2 peninkulmaa, leveys laajemmalla kohdalla ei täyttä 2 lyh. virstaa), ja vaikka se pienikin on, kuuluu siinä kuitenkin olevan aina kolmeenkymmeneen saareen, jotka enimmiten kasvavat lehtipuuta.

Ote Asikkalan pitäjänkartasta Urajärven kohdalta.

Elokuun alkua

1.8.

• Hollantilaiset ovat tehneet puisia uimapukuja, Suomen puuinnovaatiomaine uhattuna!
• "Kansalliskirjasto poistaa Halla-ahon loukkaaviksi katsotut verkkokirjoitukset yleisökäytöstä" Joku käynyt katsomassa? [Aiheesta sittemmin keskustelua Jessica Parland-von Essenin blogissa på svenska]
• Vanhoja navigaatiokuvia, olisipa moisia Suomen rannikolta? 
• Helsingin työväenopiston ohjelma ilmestynyt. Jos tänä syksynä pääsisi neulakinnaskurssille...
• Miten urheilijat Tukholman kisoissa 1912 eroavat nykyaikaisista? (Asikainen saa taas maininnan!) 

2.8.

• Viikon sitaatti AboaVetuksen kesäkaivaukselta: "Mä haluan löytää alastoman naisen!"

4.8.

• Tein "löytöjä" omista muistiinpanoista. Unohdus, mahdollisuus ikiliikkujaan.
• Kirjaa X selatessa totesin "lähdeluettelon oikoluku unohtuu turhan usein". Käteen oma alkuvuoden kirja... Argh!!  

5.8.

• Postituslistalla kysellään asioita, joita voisi tarkistaa jo mainitusta kirjasta. Mutta kun eivät viitsi...? 
• Akkari on hyllyttänyt Wennströmin Lapinkylän kotimaisiin romaaneihin. #fail

6.8.

• Näyttelyvinkki: Kellarillinen neuvostopropagandaa Töölössä 19.8. asti 
• Jason Laveryn luennolla niin paljon porukkaa, että jaettavat paperit loppuivat kesken. 

7.8.

• Hesari kertoi Ylen Mannerheim-proggiksen valmistautumisesta. Ylen hakusivulla Mannerheim tai Lyytinen ei kerro mitään uutta.  
• Myöskään http://www.suomenmarsalkka.fi/  ei kerro mitään uutta, mikä tuntuu hitusen oudolta
• Tässähän joutuu ihan tarkastamaan @hsfi annin uudelleen, kun usko aamutokkuraisilla silmillä luettuun alkaa hiipua
• Suomen marsalkan tiedotuslinja on erikoinen, IHMO Ehdin aamulla pykätä tämän.
• Vau, en osaa enää peruslyhenteitä. IMHO ei IHMO. IMHO. 
• Ruotsin turisminedistäjät maksoivat 2 suomalaista keskiaikabloggaajaa Gotlantiin. En ole katee, en.
• MS:n SkyDriven ehdot iskivät yksityisiin kuviin. Täytynee tarkistaa Googlen ehdot, joskus...
• Kansallisarkisto tiedottaa 7.8.2012: ei tänä syksynä lauantaiaukioloja. Prkl! Miten mahtaakaan käydä keskiviikon ilta-aukiolon... odotellaan  
• Kirjabloggaukseeni tuli kommentti itse kirjailijalta (Roope Lipasti)! SoMe on hupaa.

8.8.

• Tulivuoren purkaus jossain aiheutti todistetusti kuolemia 1200-luvun Englannissa, miten mahtoi olla Pohjolassa?
• On hyvä kertoa auttajista, mutta alkukappaleesta syntyy mielikuva, ettei ole itse tehnyt ollenkaan sukututkimusta
• Päästettiinkö naiset ja laspet oikeasti pelastusveneisiin ensin?

Nuori kyytipoika

Lehdessä The new monthly magazine julkaistiin vuonna 1854 kirjoitus A Fortnight in Finnland. Nimensä mukaisesti siinä kuvataan kahden viikon matkaa Suomessa. Matkaaja saapuu höyrylaivalla Tallinnasta Helsinkiin ja jatkaa vuokravaunuilla Hämeenlinnaan, jonne päästiin samana iltana. Seuraavana päivänä hän jatkoi kohti Tamperetta ja jossain kohtaa kääntyen päätyi Turkuun, josta pääsi jälleen höyrylaivalla Helsinkiin.

Mitään ylläolevan kuvan (Fritz von Dardel, Nordiska museet, Wikimedia) tapaista tragediaa ei matkalla sattunut, mutta kertomuksen kuvaus on eloisaa ja sisältää paljon paikannimiä ja yksityiskohtia eli on vaikea valita mistä kohtaa ottaa näyte. Kreivilän ja Oripään välisen pätkän nuoren kyytipojan kuvaus voittaa suloisuudellaan. Todellisuudessa 6-vuotias on todennäköisesti ollut ainoa liikenevä toimeen.

For half a rouble per diem, comfortable cabriolets may be hired in Helsingfors, in which two persons and some luggage can be stowed. The traveller acts as driver; the postboy, or skjutsgosse, jumps behind or runs by the side. At times he falls off, but the traveller pays little attention to it, for Finnish postboys have capital legs, and soon reach the next station. It is not advisable, however, to let him out of sight; for, in many parts of Finnland, especially where cattle is reared, gates and hedges bar the traveller's road. The postboys are usually active fellows, but one of those who accompanied us was at least sixty, another not more than six years of age. The latter, dressed only in a shirt, without any covering to his head and feet, went with us from Graevilae to Ohripae. His mamma harnessed the horse, and planted him behind the cabriolet, where he kept his seat, for we looked round several times. At the station we were received with a hurrah on his account. His horse was taken out, he lifted upon it, fastened somehow with the harness, and so I hope he safely returned to his mamma. I am sorry I did not notice where he put the money I paid him, for he was one of those people whom Atta Troil would love - he was pocketless.

Historia kuin siirappia kaataisi

Eilen alkoi Jason Laveryn Suomen historian luentosarja ja päätökseni mukaan istuin kuuntelemassa. Ensimmäisen luennon aiheena oli Suomen esihistoria ja Laveryn keskittyessä yleisesti hyväksyttyihin totuuksiin esitetty asia oli kiitettävän tuttua. Älkää tulko kysymään vuosilukuja, mutta hyvänä päivänä voin muistaa missä järjestyksessä kampa- ja nuorakeramiikka otettiin käyttöön. (Jos muistaisi, että aakkosjärjestyksessä!)

Otettiin käyttöön - jossain. Ei vaadi kovin paljon ajattelua ymmärtää ettei mikään keramiikka tai muu teknologia laskeutunut Suomen niemelle taivaasta tuhoten samalla aikaisemmin käytetyn. Eikä uusi uskonto tai hallitsija myöskään voinut saada valtaa kattavasti ja pysyvästi jonain "maagisena hetkenä", Laveryn ilmaisun suomeksi kääntäen.

Ymmärrettävää, mutta tekee historiasta rasittavaa kuin siirapin kaatamisen. Valuu, valuu, ei katkea koskaan jättämättä tahmeaa pisaraa pöydälle. Olisi niin ihanaa, jos voisi leikata veitsellä ja kirjoittaa

Kokemäen ahkerat, supisuomalaiset ja pakanalliset talonpojat ahkeroivat pelloillaan. Paikalle saapuu piispa Henrik, sanoo pari sanaa ja lähtee. Jäljelle jää kristitty kansa, joka elää nyt keskiaikaa.

Mutta kuten Kokemäen keskiaikaa keväällä kootessani (*) totesin

Kokemäen pronssikauden jäännökset kertovat, että paikallisilla oli yhteyksiä Skandinaviaan ja Itämeren etelärannalle. Paikannimet paljastavat, että rautakauden ja keskiajan vaihteessa ulkomaailmaan oli edelleen yhteys ja se saattoi olla kaupallinen. Jokilaaksossa ei voitu olla eristäytyneitä.

Tulijoiden myötä tuli myös uusi usko. Paljon ennen Henrikkiä. Löydettyjen hautausten varassa on syntynyt käsitys, että kristittyjä oli Kokemäellä jo 1000-luvulla. Tuolloin, n.s. viikinkiajan lopulla asutus ulottui Äimälästä Harolaan. Merenranta oli Ulvilan Ravanninkylän tienoilla eli 30 kilometrin päässä.

Jossain siellä Pohjanlahdella olivat ensimmäiset kirjoitettuun historiaan jääneet kokemäkeläiset. He olivat, kuten oli ollut esi-isiensä tapa jo tuhansia vuosia, hylkeenpyynnissä.

Kesän kotiseuturetken perusteella tuohon voisi lisätä myös meripihkan paljastamat kivikauden aikaiset yhteydet ulkomaailmaan. Jatkuvasti vaikutteita ja erilaisia kulttuureja sekoittumassa. Näitäkin Lavery korosti oleellisina piirteinä Suomen esihistorialle.

(*) Sarjassa aloitettuja projekteja, joita voi tuskin kutsua edes keskeneräiseksi.

Projektinhallintaa lähdekritiikillä

Yritän (yritän, yritän) tänä syksynä keskittyä isomummoni juurien aukikirjoitukseen uppoamatta historiantutkimusta muistuttaviin alueisiin. Sukututkimuksellisesti projektin piti olla helppo nakki. Harrastuksen alkuajoilta on runkoa, Lasse Iso-Iivarin talonhaltijaluetteloista saan vinkkiä lisähaaroista ja talollisten tietoja on vaivaton tarkistaa rippikirjoista ja SAY:stä, varsinkin kun molemmat on digitoitu. Menoa hidastaa ainoastaan Kauvatsan ja Huittisten tietojen puuttuminen Hiskistä. Loman testauspäivät KA:ssa vahvistivat muistikuvan: mustien kirjojen läpikäynti on ***vetin hidasta Hiskiin verrattuna.

Toisenlainen ongelma on isomummon esivanhemmat, jotka kuuluvat "satakuntalaisiin supersukuihin". Siis niihin, joihin on osunut monen muunkin sukututkimus, ja vuosien mittaan jaetut ovat joko muuttuneet totuudeksi tai muuntuneet kiistakapulaksi. Ottamalla kantaa suuntaan tai toiseen projektini joko pienenee tai suurenee.

Kyttälän Rantalan houkutteleva isäntäketju 1540-luvulta tulee kirjastani jäämään pois. (Saman ratkaisun tein Forsby-kirjassa.) Tila säilytti sukuoikeutensa läpi vuosisatojen, mutta kukaan ei ole löytänyt todistetta, että 1700-luvun isännät ovat sukua isoavihaa edeltäville. Jäljellä olevista Rantalan isännistä syntyy yhteys Kiukaisten Jaakkolaan, joka lienee OK, mahdollisesti verifioitavissa paikallishistoriassa mainitulla perukirjalla.

Toivo Väinölän kirjassa Limnell-suku esitetty yhteys Torttilan Keisariin on alkuperäislähteitä vailla ja myös kummilistoja tarkastellen kyseenalaistettu. Ellei mitään uutta tietoa ilmaannu niin taitaa jäädä käsikirjoitukseeni kyseenalaistetuksi töpöksi. Jos varmistuu, tulee mukaan kookas härdelli Kokemäen Sonnilaa omine ongelmineen.

Limnellien taustalla olevan Souppaan myötä joukoon tuppaa 1600-luvun kirkkoherra Eurajoelta. Tosin sillekään tiedolle ole tunnetttua lähdettä. Miten lie laita? Ja kun kriittiseksi ryhdyin, aloin kyseenalaistaa myös hypyn Souppaalta Harjavallan Jutin kautta Limnelliksi.

Varhaisin Limnell-nimeä käyttänyt oli Erik Limnerus, myöh Limnelius s. noin 1672 [yo 3925]. Hänellä ei tiettävästi ole sukulaisuussuhdetta Souppaan Erik-poikaan [yo 4852], joka käytti nimeä Limnelius viimeisintään 1708. Ei siis ole mitään suoranaista syytä olettaa, että Erikillä olisi jotain tekemistä vuodesta 1750 Limnell-nimeä käyttävän Harjavallan lukkarin kanssa. (Jonka poika Henrik on yo 8938.)

Paitsi, että. Lempi Ahlan kirjassa Soupas, ratsutila ja suku on esitetty, että euralaisen Erikin Hannu-veljen lapset käyttävät sukunimeä Limnell. Tämä Hannu on Euralla Souppaan kirjoissa 1698. Harjavallan Jutin isäntänä puolestaan vuosina 1704 ja 1713 Hannu Kallenpoika. Samoihin aikoihin Jutin henkikirjassa vilahtaa "Carl Soupas folk".

Ja lukkarin patronyymi on Hansson. Hentoiset ovat eväät, mutta Kallesta niin paljon materiaalia, että tuskin hennon jättää pois. Haluan esi-isäkseni 1600-luvulla herrainpäivillä käyneen talonpojan, joka hävisi nimismiehen paikan naiselle...

Scripta historicasta

Kesäloman OMA-testausraportissa mainitsin käyttäneeni aikani tutkijasalissa kirjahyllyjen parissa. Erityiseen tarkasteluun otin Oulun historiaseuran julkaisusarjan Scripta historica, jota ei pääkaupunkiseudulla ole usein näkynyt.

Ensimmäinen osa oli ilmestynyt 1967 ja yllätti artikkeli otsikolla Tietokoneet Rooman sosiaalihistorian tutkimuksessa. Kirjoittaja Pentti Huttunen on selvästi ollut digitaalisen humanismin edelläkävijä Suomessa. Vuonna 1968 hänellä oli ollut aiheena Humanisti - tekniikka - tietokone. Tämä artikkeli oli SH-osassa XIX (1992), joka koostui Huttusen kirjoituksista.

Osassa IX (1989) Pekka Toivanen kertoi Fredrik Henrik Chapmanin Pohjanmaan matkasta 1758-59. Mies oli tehnyt matkan varrelta harmittavan vähän muistiinpanoja, mutta noteerasin Harjavallan ohituksen 6.12.1758.

Potaskan olemus ei ole minulle valjennut enkä ottanut tilaisuudesta vaarin lukemalla osasta XI (1988) Pentti Virrankosken artikkelia Potaska suomalaisen teollisuuden tuotteena. Mutta siellä odottaa, jos suuri tarve joskus tulee.

Osassa XII (1996) kiinnosti Vuokko Joen artikkeli Moniuksen Liisu - Sara Wacklinin kertomus asiakirjojen valossa. Wacklinin kertomukset ovat vielä lukematta (julkaistu osassa XV, 1989, osa myös Project Gutenbergin tarjonnassa), joten minulle oli uutta surullinen tapahtumakulku, joka johti 6-vuotiaan pojan, 3-vuotiaan pojan ja 5-kuukautisen tyttären kuolemaan äitinsä käden kautta vuonna 1826. Lapsenmurhat eivät ole vain oman aikamme ilmiö. Tästä keskusteltiin kesällä SukuForumilla lyhyesti.

Osasta 33 (2008) opin Samuli Onnelan artikkelista pohjoisessa 1830-luvulla kärsityistä katovuosista, joiden sivutuotteena levisi huhu Riikasta paikkana, jossa otettaisiin vastaan. Viranomaisilla oli kova työ saada porukka paikallaan, aivan kuten 1700-luvun siirtomaainnossa.

Samassa osassa oli myös Antero Heikkisen artikkeli Kirveskansan vuosisata yhden mahtisuvun tarinan valossa. Merkitsin huolellisesti muistiin, että sukunimi oli Huotari, mutta unohdin kirjata paikkakunnan...

Kohdattua

"Eloonherätetyt" dodot kohtasin Helsingissä Rikhardinkadun kirjastossa.  

Annaleena Liljeströmin Dodot ihmemaassa ovat esillä elokuun loppuun saakka.

Omat polut tarjosi tietoa lestadiolaisliikkeen naispuhujista. Soihdunkantaja hahmotti Pietarsaaren kuurojen kuulon jättämiä jälkiä.

Ida-Maria kokeili museossa asumista.

Reijo Valta jakoi tositarinan Kiikoisten Kuorsumajärveltä.

JanneH kirjoitti Kiasman epävirallisessa blogissa käynnistään Espoon automuseossa.

Lauantaina on larpattu nuijasodan aikaa?

Kesäkehrääjä kertoi keskiaikaharrastajan kesästä.

Ilarios katsasti kiviä, röykkiöitä ja kantarelleja Mynämäellä.

Sirkka-Liisa Seppälä kehoitti vaalimaan kulttuuriympäristöjämme myös sähköisesti.

Ilona Kemppainen muisteli 80-luvun todellisuutta.

Martti pohti kansakoulua muutoksen näkökulmasta.

Anna Kortelainen kirjoitti kadonneista kirjastoista. Sirpa Kähkönen oli miettinyt suhdettamme kaupankäyntiin.

Jaana luki Vappu Tuomiojan kirjan Sulo, Hella ja Vappuli. Muistelmia vuosilta 1911-1945. Jenni S. luki Seija Vilénin Pohjan akan. WhPietari luki Vilho Sorvarin Hammurabin

Historiallinen romaani, johon tekijä on saanut ujutettua viisaasti ja häiriötä tuottamatta omia mielipiteitään. Mainio lukukirja, jossa on luistava juoni. Ilman vertailua Sinuheen voisi olla jopa viiden täplän kirja. Tädin hyllystä lainattu.

"Kuvaus Suomenniemen asutuksen ja korkeakulttuurin synnystä, kukoistuksesta ja leviämisestä"

Kiitos Kirjavinkkien äkkäsin Roope Lipastin Virtasen historian ennenkuin siihen oli varausjonoa kirjastossa. Jonon kirja ansaitsisi. Esipuhetta lainaten tiivistys

"Kirja käsittelee Suomen kansan syntyä sekä Virtasten osuutta näihin tapahtumiin. Tutkielma ei suinkaan yritä olla täydellinen kuvaus kaikesta, vaan se on sitä."

Kysessä on (vihdoinkin) huumorilla kirjoitettu katsaus Suomen historiaan alkulimasta sotien jälkeiseen aikaan. Ja vielä yksittäisen suomenkielisen suomalaisen näkökulmasta. Kuin minua varten kirjoitettu, paitsi että päähenkilö olisi kyllä saanut olla nainen.

Tutut historian tapahtumat muuttuvat Lipastin käsissä hieman ja Virtanen on joka paikassa (melkein) jättämässä nimensä historiaan. Kirjaa ei voi suositella tiukkapipoisille, itsellenikin tuotti vaikeuksia perunan ilmaantuminen tekstiin vuoden 1300 kohdalla, vieläpä viinaksi keitettynä. Liekö ollut tahallinen erehdys kirjailijalta?

Mukana on myös peilausta nykyaikaan ja taitavasti stereotypioita suomalaisista. Osana tätä (?) kirja jättää Virtasen rakkauden Korhoseen sivuosaan, Virtasen keskittyessä kaikkeen muuhun

Toisin kuin monta muuta kirjaa tänä vuonna, tämä tuli luettua kannesta kanteen samana päivänä kun sen kirjastosta kannoin. Minusta ei ole kirjabloggariksi, kun en osaa tätä enempää kirjaa kehua. Lukekaa itse!