tiistai 7. elokuuta 2012

Historia kuin siirappia kaataisi

Eilen alkoi Jason Laveryn Suomen historian luentosarja ja päätökseni mukaan istuin kuuntelemassa. Ensimmäisen luennon aiheena oli Suomen esihistoria ja Laveryn keskittyessä yleisesti hyväksyttyihin totuuksiin esitetty asia oli kiitettävän tuttua. Älkää tulko kysymään vuosilukuja, mutta hyvänä päivänä voin muistaa missä järjestyksessä kampa- ja nuorakeramiikka otettiin käyttöön. (Jos muistaisi, että aakkosjärjestyksessä!)

Otettiin käyttöön - jossain. Ei vaadi kovin paljon ajattelua ymmärtää ettei mikään keramiikka tai muu teknologia laskeutunut Suomen niemelle taivaasta tuhoten samalla aikaisemmin käytetyn. Eikä uusi uskonto tai hallitsija myöskään voinut saada valtaa kattavasti ja pysyvästi jonain "maagisena hetkenä", Laveryn ilmaisun suomeksi kääntäen.

Ymmärrettävää, mutta tekee historiasta rasittavaa kuin siirapin kaatamisen. Valuu, valuu, ei katkea koskaan jättämättä tahmeaa pisaraa pöydälle. Olisi niin ihanaa, jos voisi leikata veitsellä ja kirjoittaa
Kokemäen ahkerat, supisuomalaiset ja pakanalliset talonpojat ahkeroivat pelloillaan. Paikalle saapuu piispa Henrik, sanoo pari sanaa ja lähtee. Jäljelle jää kristitty kansa, joka elää nyt keskiaikaa.
Mutta kuten Kokemäen keskiaikaa keväällä kootessani (*) totesin
Kokemäen pronssikauden jäännökset kertovat, että paikallisilla oli yhteyksiä Skandinaviaan ja Itämeren etelärannalle. Paikannimet paljastavat, että rautakauden ja keskiajan vaihteessa ulkomaailmaan oli edelleen yhteys ja se saattoi olla kaupallinen. Jokilaaksossa ei voitu olla eristäytyneitä.

Tulijoiden myötä tuli myös uusi usko. Paljon ennen Henrikkiä. Löydettyjen hautausten varassa on syntynyt käsitys, että kristittyjä oli Kokemäellä jo 1000-luvulla. Tuolloin, n.s. viikinkiajan lopulla asutus ulottui Äimälästä Harolaan. Merenranta oli Ulvilan Ravanninkylän tienoilla eli 30 kilometrin päässä.

Jossain siellä Pohjanlahdella olivat ensimmäiset kirjoitettuun historiaan jääneet kokemäkeläiset. He olivat, kuten oli ollut esi-isiensä tapa jo tuhansia vuosia, hylkeenpyynnissä.
Kesän kotiseuturetken perusteella tuohon voisi lisätä myös meripihkan paljastamat kivikauden aikaiset yhteydet ulkomaailmaan. Jatkuvasti vaikutteita ja erilaisia kulttuureja sekoittumassa. Näitäkin Lavery korosti oleellisina piirteinä Suomen esihistorialle.

(*) Sarjassa aloitettuja projekteja, joita voi tuskin kutsua edes keskeneräiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti