torstai 9. elokuuta 2012

Urajärven kylästä Asikkalassa


Asikkalan Urajärven kylää kuvasi sanomalehdessä Päijänne 20.8.1878 jyväskyläläinen matkaaja:
Kun ajokalumme särkyivät, täytyi meidän vastoin tahtoamme jäädä yöksi Urajärven kylään, jossa seppä otti ne yön aikaan korjatakseen. Ulkoapäin nähden tämä kylä meitä sangen vähän viehätti. Hökkeli oli rakettu hökkelin viereen niin suuressa epäjärjestyksessä ja niin tiheään, että luuli jalkamiehellekin olevan mahdotonta päästä kulkemaan kylän poikki toisesta päästä toiseen; kuitenkin se meille onnistui ahtaita, likaisia käytäviä ja kujia myöten, jotka toisen talon takapihasta kiersivät aina toisen talon takapihaan.

Kukkulan huipulla, kylän keskellä oli kylän "ylimystalo", jossa ennen muinoin "Helsingin herroja" oli asunut, ja sieltä neuvoivat kylän miehet meitä yökortteeria hakemaan. Siellä, miten eräässä toisessakin talossa, jossa kävimme sisällä, olivat asuinhuoneet kuitenkin jokseenkin siistit, vaikka ilma tietysti sisässä niinkuin ulkonakin näin ahtaassa kylässä oli kaikkea muuta paitsi raitis. Asujamet näyttivät olevan kohteliaita ja vierasvaraisia. Istuessamme hirsiläjän päällä ulkona, hiukan aukeammalla kohdalla toi eräs vaimo hernehalmeestaan meille joukon hernevarsia, arvellen lasten "lysteävän" (meillä, näet, oli lapsia mukana) hernepalkoja syödä, eikä hän arvelussaan ollenkaan pettynyt.

Tilanpuutteessa ei Urajärven kyläläisten olisi tarvinnut tunkeutua näin yhteen ryhmään, sillä ettei kyläkunnalta alaa puutu, todistaa sekin seikka, että sen piirissä on 67 lampea, joista ainoastaan kaksi on kalatonta. Urajärveä, jonka mukaan kylällä on nimensä, tuskin tänne näkyykään, mutta vähän matkaa tännepäin voi sen maantielle hyvin nähdä. Tämän järven seutu on miträ ihaninta. Niinkuin nimi osoittaa, on järvi pitkä ja kapea (pituus on 1/2 peninkulmaa, leveys laajemmalla kohdalla ei täyttä 2 lyh. virstaa), ja vaikka se pienikin on, kuuluu siinä kuitenkin olevan aina kolmeenkymmeneen saareen, jotka enimmiten kasvavat lehtipuuta.
Ote Asikkalan pitäjänkartasta Urajärven kohdalta.

1 kommentti:

  1. Huomio kartasta:
    En ole täällä Urajärvenkylällä viettämieni 25 vuoden aikana kuullut kenenkään puhuvan Nuottasaaresta, vaikka nuottausporukka siitä lähteekin liikkeelle. Talassaari nimellä se täällä on nyt ja hieno siltakin siihen on rakennettu.

    VastaaPoista