Myötäjäisarpajaisvoittajia 1799

Maria Elisabet Juhantytär Pyhtäältä, Lisa Juhantytär Lempäälän pappilasta (Inrikes tidningar 1.3.1799)
Maria Erkintytär Espoosta (Inrikes tidningar 24.5.1799)
Beata Matintytär Urjalasta (Inrikes tidningar 14.6.1799)
Brita Jaakontytär Lyttare Kruunupyystä, Maria Antintytär Vanajan Jakolasta (Inrikes tidningar 6.9.1799)

Saunanportailla puhtaudesta juteltua

Antero Kanervan kirjasta Salakulettaja. Kertomus Rajajoen tienoilta (1889)

— "Oh hoh! oikeinpa rupesi väsyttämään se kylpy", … sanoi Matti ja rupesi istumaan kalliolle isännän viereen.

— "Väsyttäähän se, mutta kyllä se kuitenkin on oikein virvoittava lääke viikon työstä kangistuneille jäsenille" … vastasi isäntä…

— "Kyllä se niin on … tuskin sitä ilman saunatta toimeenkaan tulisi"…

— "Eihän ne muutamat pese silmiäänkään ja toimeenpahan tulevat" … virkkoi isäntä leikillisesti.

— "Onhan niitä semmoisiakin. Minä kun olin renkinä, ennen teille tuloani, tuolla Vaittisissa sillä Korpin Sakarilla, sillä hevosparisniekalla, niin se isäntä ei pessyt silmiään paljon koskaan. Hän sanoikin, että: 'mitä niistä silmistä aina kalttailee, kunhan vaan pesee huttupäivinä ja kylälukuun lähtiessä'. Se talo oli muutenkin hyvin huonosiivoinen. Siinä kun oli naisillakin paidat päällä, niin ei niitä tahtonut eroittaa paraimmista sysisäkkilöistä. Pyhinä niillä oli sentään puhtaat paiat, hienosta 'kalenkuorista'"…

— "On niitä tässä meidän omassa kylässäkin semmoisia", … tuumaili isäntä. "Mene tuohon Karvolan Mikolle milloin tahansa, niin aina sen tuvan lattialla saapi kaalaa polvia myöten rikoissa ja tomussa. Lapsetkin ovat kuin mitkä peloitukset; silmät noessa, että silmämunuaisissa vaan vähän valkeaa leimahtelee. Paitaviitat niin pitkät päällä, että varpaisiin ulottuvat ja niin mustat, kuin kattilan kylki. Aikaihmisetkin ovat melkein samanlaisessa tilassa. Kylällä kävelemiseltään eivät raukat jouda edes lattiaansa lakasemaan. Rappujen edus — se olkoonkin sanomatta. Se haiseekin niin, että luulisi hevosen raatoja siihen haudatuksi".

— "Ovathan rappujen edukset täällä yleensä muissakin taloissa huonosiivoiset mutta se on sen vuoksi, että Venäjän tapaan karjakartanot rakennetaan yhteen asuinhuoneiden kanssa. Karja kun siten pääsee eteiseen asti tekemään huonoa siivoa, jota ihmiset sitte lisäävät".

Turistivierailu Kakolaan

Tavarantasaajia kirjoittaessani hämmennyin törmätessäni sanomalehtitekstiin, jossa Hämeenlinnassa kuljetusta odottaneet ajankulukseen tutustuivat linnan vankien oloihin opastetulla kierroksella. Ajoilla on tapansa, joiden yleisyyttä en osaa kommentoida. Mutta aivan ainutlaatuista tuo ei ollut, sillä poikkeuksena lukuisiin Turku-turisteihin, jotka satamasta suuntasivat tuomiokirkkoon, lähti Chas. F. Cutting Kakolaan.

Cutting julkaisi matkakertomuksensa Glimpses of Scandinavia and Russia vuonna 1887 sadan kappaleen painoksena. Siinä kuvataan vankilavierailua odotustuntien piristyksenä seuraavasti:

The waiting hours are only relieved by a visit to the prison, - an interesting, but certainly not a very cheering, experience. We were taken through many different rooms and workshops, where prisoners were busily engaged at their various trades. Everywhere throughout the building, upon our approach, they rose and remained standing while in our presence. We peeped at those in solitary confinement, through small eyeholes in the doors. They all seemed brutish animals; showing, with but one exception, no sign of intelligence. This one stared at us through a pair of large glasses with his whole soul. His black eyes haunt me still!

Helsingissä Cutting ei kuitenkaan suunnannut Viaporin sellejä kurkkimaan vaan vieraili ortodoksisessa kirkossa ja tuomiokirkossa. Lähtiessään hän taitaa kuvata Suomenlinnaa kirjoittaessaan

The fortifications on all the shore and islands, which even at this distance from the capital begin to defend the approach to its port, are most extensive and mysterious.

Tolonen, joka tapasi keisarin (4/4)

 Keisarilla oli omat tarkoitusperänsä talonpoikien rakkautta haikaillessaan eikä savolaismiesten tapaamista ollut mitään syytä pitää salaisuutena. Tapiosta kopioituna löytyy sanomalehdestä Tähti 24.7.1863 uutinen

Kolme talonpoikaa, nimittäin lautamies Tahvo Tolonen Kuopiosta, talollinen Johan Lindström Pielavedeltä ja Samuel Sairanen Säämingistä kuuluvat Pietarissa voinkauppamatkoillaan Johannuksen alus-viikolla ollessansa käyneen H. M. Keisarin luona Tsaarien hovissa ilmottamassa kiitollisia tunteitansa Hänen Majesteetillensä suomalaisia hyvästi pitämisestä ja suomenkielen suosimisesta. Tässä lienee tarpeellinen muistuttaa, ettei nämä miehet olleet mitään maakunnan lähettiläitä, eikä heillä ollut siihen valtakirjaa keltään muilta, ainoasti osmasta puolestansa tekivät se, mikä heille vasta Pietarissa ollessansa oli tuumaksi tullut.

(Tsaarien hovi _voisi_ tarkoittaa Tsarskoje Seloa, jonka vuoksi yllä sieltä Wikipediasta löytynyt akvarelli 1850-luvulta.)

Tolonen saa nyt siis etunimen, jota Valvojan kirjoituksessaan Veijola ei hänelle suonut.  Abel-veljensä muistelmissa Tahvo on täysin sivuosassa, mutta luulisi hänestä paikallishistoriallisissa teksteissä olevan lisätietoa, kun miehen kädessä kerran kynä pysyi.  Keisarille kirjoitetun kirjeen lisäksi Tolonen kirjoitti ja kustansi ainakin kirjasen Kerjäläisukko eli neuvoja ja varoituksia talonpojan säädylle. Tapiossa
todettiin omakustanteesta 9.8.1862

Kirjasen sisällyksen jätämme lukian itsensä arvosteltavaksi, mainitsemme ainoastaan tässä Tolosen hyvän tahdon ja tarkoituksen, nim. että hän on ilmaiseksi luvannut yhden kappaleen tätä kirjasta jokaiseen maamme lainakirjastoon, kuin vaan näiden kirjastoin hoitajat sitä pyytävät täältä herrain P. Aschan ja kumpp. kirjakaupasta sekä pitävät huolen sen lähestyskustannuksista.

Pätkän elämäkertaa Tahvo Tolonen on saanut Louhessa 27.4.1891. Tekstissä, joka kopioitiin moneen muuhunkin julkaisuun, kerrotaan pääasiassa railakkaasta poismuutosta Maaningasta. Lopuksi kirjoittaja toteaa

Taka-aikoina kuuluu Tahvo Tolonen liikkuneen kirjallisellakin alalla. Hänen tekemäkseen sanotaan erästä pientä kirjaa, nimeltä "Kerjäläispoika". Siinä kerrotaan olleen yhteiskunnallisia aatteita, jotka käyvät samaan suuntaan kuin muutamat "Moskowskija Wjädomostin" parannusehdotukset. Mutta tämän kirjoittajan ei ole onnistunut saada sitä kirjaa käsiinsä.

Tahvo Tolosen kuolinilmoitus julkaistiin Savo-Karjalan etusivulla  30.6.1893. Hän oli kuollut "77:nellä ikävuodellansa" ja jättänyt jälkeensä sekä lapsia että lapsenlapsia.

Tolonen, joka tapasi keisarin (3/4)

Eilisen tekstin savolaiset palasivat maanmiestensä luokse kertoen, että keisarin luokse päästäisiin seuraavana päivänä. Jo kirjoitusta tehdessä oli sovittu ketkä kaksi lähtisivät Tolosen kanssa eikä ministerivaltiosihteerin yhden seuralaisen rajaukseen kiinnitetty mitään huomiota. Eikä Armfeltia suuremmin haitannut, että hänen luokseen tulikin kolme miestä eikä kahta.

Veijolan tekstillä  ministerivaltiosihteerin kansliasta lähtien

Kahdet vaunut odottivat portaitten edessä, joista toisiin astui kreivi Armfelt ja kenraali Nordenstam ja toisiin Tolonen tovereineen. Ja niin ajettiin, ylhäiset herrat edellä, alhaiset talonpojat jäljessä, ulos kaupungista, sillä keisari asui silloin jossakin huvilinnassaan. Onnellisesti tultiin perille. Siellä saivat suomalaiset ensiksi astua erääseen odotushuoneeseen odottamaan, kunnes heitä käskettäisiin.

Vihdoin tulikin käsky ja heidät vietiin siihen huoneeseen, mihin keisari tuli heitä puhuttelemaan. Tervehdittyään talonpoikia kädenlyönnillä ilmoitti H. M:ttinsa suuren ilonsa saadessaan nähdä luonaan uskollisia alamaisiaan Suomen talonpoikia. Talonpoikain kirjoituksessa lausutuista uskollisuudentunteista ja Suomen kansan uskollisuuden vakuutuksista hän lausui kiitoksensa ja sanoi täydellisesti luottavansa niihin. Talonpoikain alamaiset toivomukset suomen kielen aseman koroittamisesta y.m. hän sanoi ottavansa huomioonsa ja edesauttavansa niitä niin paljon kuin asianhaarat suinkin myöntävät ja lupasi yleensäkin pitää huolta uskollisesta Suomen kansastaan ja suosia sen harrastuksia. Kun keisarin sanat oli suomennettu, lausui Tolonen rohkeasti, että "Suomen kansa luottaa Jumalaan ja Teidän Majesteettiinne." Nämä sanat käännettyinä olivat suuresti miellyttäneet H. Majesteettiansa, ja lausuttuaan vielä muutamia sanoja, muun muassa pyytäen talonpoikia olemaan siellä hänen vieraanaan, hyvästeli hän kädenlyönnillä heitä.

Heidän olostaan keisarin vieraina kertoi Tolonen hyvin laajalti, josta minä en kuitenkaan muista paljoa. Kaikki heille oli näytetty siellä, kuljetettu kaikissa huoneissa ja puutarhassakin, johon ei oltu keitään muita laskettu, he saivat kulkea vapaasti. Päivällisen olisivat saaneet sellaisen, etteivät moisesta olleet koskaan osanneet uneksiakaan. Jokaisen takana seisoi "kultanappinen" palvelija koko syöntiajan auttamassa ja katsomassa, ettei mitään puuttunut. Olivat ne muut lähetystöt, joita siellä silloin oli, katselleet heitä vähän karsain silmin, kun eivät päässeet sellaiseen kunniaan. Vielä heitä pyydettiin illallistakin syömään, mutta Tolonen sanoi, että he olivat jo ehtineet lupautua illalliselle erääseen toiseen paikkaan, niin että he nyt vain kiittivät nöyrimmästi ja pyysivät, jos mahdollista päästä lähtemään. Otettuansa jäähyväiset he läksivät ja söivät siis illallista toisessa paikassa, nim. erään suomalaisen apteekkarin luona, joka kuultuaan Savon ukkoin keisarin luo menosta, oli siitä niin mielistynyt ja innostunut, että kutsui kaikki savolaiset luokseen illallista syömään. 

Tarina jatkuu...

Kuva keisari Aleksanteri II:sta on otettu vuonna 1870 ja on Wikipediasta.

Tolonen, joka tapasi keisarin (2/4)

Jätin eilen Tolosen tovereineen ministerivaltiosihteerin kansliaan odottamaan audienssia ministerivaltiosihteeri, kreivi Armfeltin edessä. Armfelt otti miehet ystävällisesti vastaan ja lupasi toimittaa kirjeen eteenpäin. Tätä ennen hän kuitenkin tutustui kirjeen sisältöön. Sen jälkeen oli tarpeen kutsua Tolonen uuteen keskusteluun.

Veijolan sanoin

Kun käsky tuotiin savolaisten asuntoon, ei Tolonen sattunut olemaan kotona. Toiset hämmästyivät ja pelästyivät pahanpäiväisesti, luullen tehneensä suuren tyhmyyden. Sen verran oli kumminkin suomalaista järkeä jäljellä, että päättivät, kun Tolosta nyt ei voitu saada käsiin, valita kaksi joukostaan, jotka menisivät kuuntelemaan tuomiota. Vaikea oli matka valituilla, pahasti pamppaili sydän heillä, kun saapuivat ministerivaltiosihteerin kansliaan.

Ja kovalle tilille siellä miehet todella pantiinkin. Kuka oli tuuman alkuunpanija, kuka oli kirjoituksen kyhännyt - siinä kysymyksiä, joihin tahdottiin saada vastausta. Ei nimittäin tahdottu uskoa, että talonpojat omasta alkuunpanostaan olisivat asiaan ryhtyneet ja sellaisen kirjoituksen laatineet. Nuo kaksi suomalaista vastasivat niinkuin asia oli, että koko tuuman alkuunpanija ja kirjoituksen kyhääjä oli yksin Tolonen ja että he toiset olivat vapaasta tahdostaan kirjoitukseen yhtyneet, kun tunsivat samoja tunteita, joita siinä oli mainittu. Ja viimein heidän vakuutuksensa uskottiinkin ja oltiin sitten erittäin kohteliaita heille. Toloselle käskettiin viedä terveisiä ja pyytää, että hän ja joku toinen suomalainen olisivat niin hyvät ja tulisivat huomenna kello 10 a.p. ministerivaltiosihteerin kansliaan, josta sitten lähdettäisiin keisarin puheille. On helppoa arvata minkälaisilla askelilla ukot riensivät toveriensa tykö, jotka pelon ja tuskan alaisina odottivat, mitä tuleman piti.

Tarina jatkuu...

Kuva ministerivaltiosihteeri Armfeltistä Wikipediasta, jonne se oli kopioitu Land och stad -lehden numerosta 24.6.1891.

Tolonen, joka tapasi keisarin (1/4)

Valvoja-lehdessä vuonna 1899 ilmestyi K. R. Veijolan kirjoitus Kolme savolaista talonpoikaa H. M. Keisari Aleksanteri II:n puheilla. Veijola oli Hangon kylpylässä kohdannut savolaisukko Tolosen, josta hän toteaa

Pian huomasin keskusteluissamme, että ukko oli tavattoman itsepintainen mies. Mistään, mitä hän pitkän elämänsä aikana oli saanut päähänsä, hän ei luopunut, vaikka olisi kuinka hänen mielipiteidensä mahdottomuuden todistanut. Tässä yksi esimerkki vain. Hän oli saanut päähänsä, ettei maapallo kierrä aurinkoa, vaan heiluu määrätyllä etäisyydellä siitä, kuten kellon heiluri. Turhaan koetin osoittaa, mitä seurauksia sellaisesta maapallon asemasta olisi - ukko ei luopunut käsityksestään, virkkoihan vain, että "kyllä minä sen tiedän, niinhän sitä koulussa opetetaan, mutta en minä sitä usko."

Kyseinen Tolonen oli vuonna 1863 ollut runsaan tusinan savolaisen kauppamiehen kanssa asioilla Pietarissa. Miehet kortteerasivat samassa paikassa ja vapaahetkinään kertoivat toisilleen havaintojaan kaupungilta. Siellä kun saattoi nähdä kadulla kävelemässä vaikkapa itsensä keisarin ja tämä onni osui eräiden näiden savolaisten kohdalle. Muttei Tolosen.

Veijolan tekstiä jälleen lainaten

Miesten tuumaillessa sinne ja tänne, miten paraiten voisi saada nähdä keisaria, sanoi Tolonen joukkoon paki paraastaan: "pääsisköhän tuota keisarin puheille, jos kirjoittaisi kirjeen hänelle!" Tästä toiset heti yhdestä suusta nauramaan ja leikkiä laskemaan: "niin, tosiaankin, Tolonen, kirjoitappas kirje keisarille, että nähdään pääsetkö puheille!"

Mutta Tolonenpa tekikin toden leikistä. Kun toverit taas lähtivät kaupungille, jäi hän kotiin ja kirjoitti kun kirjoittikin alamaisen kirjeen, jonka hän sai valmiiksi toisten kotiin-tuloksi. Luettuaan sen sisällyksen tovereilleen kysyi Tolonen heiltä: "oletteko valmiit allekirjoittamaan?" johon kaikki yhdestä suusta vastasivat olevansa.

Mitäpäs siinä muuta. Tolonen kirjoitti kirjeensä puhtaaksi, ja savon ukot töhröstivät nimensä alle. Sitten sovittiin, ketkä heistä lähtevät kirjettä viemään ministerivaltiosihteerille, kreivi Armfeltille, jonka toivottiin toimittavan sen Hänen Majesteetilleen. Tolonen ja pari muuta lähti sitten liikkeelle ja niin mentiin ministerivaltiosihteerin kansliaan ja pyydettiin saada puhutella kreivi Armfeltia.

Tarina jatkuu...

(Kuvituskuva on 1800-luvun lopulta Venäjällä otettu. Digitoituna Flickr-kokoelmassa, joka varaa "kaikki oikeudet", mutta jätin tämän maininnan omaan merkityksettömyyteensä.

Kohdattua

Siivottomat lapset ovat Ottilia Adelborgin kirjasta Pelle Snygg och barnen i Snaskeby.

Torsten Kälvemark kehui på svenska Suomen sanomalehtikirjastoa.

Hybris-lehden Sanni Pietilä ja Josefina Sipinen olivat päässeet Helsingissä kylmän sodan ajan ratikka-ajelulle.

Anneli ajatteli kesän 1911 uutisia.

Tuija Aalto kirjoitti:

Ammattimaisten tekijöiden ja intohimoisten harrastajien välinen luottamus takaa parhaan lopputuloksen. Luottamusta luodaan yhdessä tekemällä. Siksi ammattilaisten kannattaa olla mukana harrastajien yhteisöissä ja tapahtumissa. 

Juha-Matti Granqvist oli tutustunut Suomenlinnan Sotamuseon ja Suomenlinna-museon uudistettuihin näyttelyihin.

Artefacta linkitti museoiden esinevalinnat heinäkuulle. Juha Vuorela esitteli Genoksen numeron 2/2012.

Charlotte Vainio pettyi på svenska kun museossa ei saanut valokuvata.

Kungliga Biblioteketin Vardagstryck esitteli på svenska historiaan viittavia alkoholikasvatusjulisteita 1960-luvulta.

AboaVetuksen sivuilla kesän 2012 kaivauksista, Arkeologin löytö: piikiven palat, Arkeologin löytö: nuppineulat.

Kirjavinkeissä Irja esitteli Juha Tantun kirjan Armi Ratian maailmassa. Jaana luki Helene Schjerfbeckin kirjeitä.