Johanna Erkintytär Taivassalosta (Inrikes tidningar 15.1.1808)
Maria Samulintytär Ilmajoelta (Inrikes tidningar 5.2.1808)
Eva Maria Bäckström Karjaan Lagmanin talosta (Inrikes tidningar 26.2.1808)
Maria Antintytär Tulla Kangasniemeltä (Inrikes tidningar 1.7.1808)
Eva Ollintytär Sysmän Valittulasta(Inrikes tidningar 12.8.1808)
Esteri Henrikintytär Hämeenlinnan Parolasta (Inrikes tidningar 2.9.1808)
Elisabet Jaakontytär Turun läänin Uudeltakirkolta, Anna Göranintytär Vehmaan Vinkelästä (Inrikes tidningar 14.10.1808)
Eva Simontytär Laitilan pappilasta (Inrikes tidningar 4.11.1808)
Regina Kristina Järvelin Pieksämäeltä, Ulrica Granberg Turun läänin Uudenkirkon Männäisistä (Inrikes tidningar 25.11.1808)
lauantai 2. kesäkuuta 2012
Vastoinkäymisiä maataloushistoriassa
Minun piti ensi viikolla aloittaa kesäyliopiston kurssi Suomen maatalouden historia, mutta muutama päivä sitten sain viestin, että kurssi oli peruttu "ilmoittautuneiden vähäisen lukumäärän vuoksi". Valitellessani tätä Facebookissa, tuttavieni kanssa ideoimme vetävimmiksi kurssin nimiksi Suomen aatelisen maatalouden historia, Suomen maatalouden vihan ja väkivallan historia tai Suomen maatalous talvisodan aikana. Viimeksi mainittuun tuskin olisi saatu kulumaan kahta viikkoa.
Koska en kurssille päässyt, pitää jatkaa itseopiskelua. Inrikes tidningar julkaisi numeroissaan 7.3, 10.3 ja 14.3.1785 kolmessa osassa kirjeen Ruotsin puolelta. Kirjeen kirjoittaja Carl Otto von Poll oli huolissaan Suomen maataloudesta, josta hänellä oli 7 vuoden kokemus, ilmeisesti Pohjois-Pohjanmaalta. Hänestä onnen avain olisi siinä, että viljan leikkuussa siirryttäisiin sirpistä viikatteeseen. Tässä paljastuu aukko tietämyksessäni, sillä tunnen vain Satakunnan, jossa vielä 1800-luvullakin leikattiin vilja sirpillä. Ilmeisesti Ruotsin puolella ja mahdollisesti osissa Suomea oli käytössä viikate?
Kirje on liian pitkä leikattavaksi ja liimattavaksi kuvina eikä pikaisesta puhtaaksi kirjoituksestakaan voi ahtaa tähän kuin kuvauksen sadonkorjuukustannuksista ja -käytännöistä sekä erään kirkkoherran yrityksestä muuttaa pitäjänsä tapoja Etelä-Suomesta tuotetuilla työntekijöillä..
Koska en kurssille päässyt, pitää jatkaa itseopiskelua. Inrikes tidningar julkaisi numeroissaan 7.3, 10.3 ja 14.3.1785 kolmessa osassa kirjeen Ruotsin puolelta. Kirjeen kirjoittaja Carl Otto von Poll oli huolissaan Suomen maataloudesta, josta hänellä oli 7 vuoden kokemus, ilmeisesti Pohjois-Pohjanmaalta. Hänestä onnen avain olisi siinä, että viljan leikkuussa siirryttäisiin sirpistä viikatteeseen. Tässä paljastuu aukko tietämyksessäni, sillä tunnen vain Satakunnan, jossa vielä 1800-luvullakin leikattiin vilja sirpillä. Ilmeisesti Ruotsin puolella ja mahdollisesti osissa Suomea oli käytössä viikate?
Kirje on liian pitkä leikattavaksi ja liimattavaksi kuvina eikä pikaisesta puhtaaksi kirjoituksestakaan voi ahtaa tähän kuin kuvauksen sadonkorjuukustannuksista ja -käytännöistä sekä erään kirkkoherran yrityksestä muuttaa pitäjänsä tapoja Etelä-Suomesta tuotetuilla työntekijöillä..
Ingen lärer kunna twifla, at ju Finska Bonden af allo hjerta och hog skulle sig önska så sin åker på kortare tid och med mindre kostnad afbärgad, än nu werkeligen sker,[...] Han måste gihwa, jämte maten, hwarje skärare för hwarje dag en kappe säd, af det slaget som skäres, som gör en hederlig förtjenst åt arbetare; hwarföre där ock finnes mycket inhyses-folk, hwilka med sin handskära mästdels hinna sig förskaffa så mycken säd de året öfwer behöfwa, och taga ej eller därföre års-tjenst, om icke Husbönder wilja emottaga både man och hustru och stundom flere barn, som en ojäfaktig erfarenhet intygar. Stånds-personerne önska alla med en mund den tidepunkt, at om möjeligt wore så bortlägga handskäran, för den stora kostnad skull och utdrägt wid bärgningen; men den önskan blir wäl icke upfyld, om ej folk på längre tider förskrifwas ifrån de orter där lie nyttjas. Flere anmodade ock werkeligen mig förskifwa Swenskt folk med liar, men för Språkets skull möter därwid någon olägenhet. En berömlig och omtänkt Kyrkoherde, 4 mil Norr om Uhleå Stad, förskref för flere år sedan 2:ne karlar ifrån Södra delen af Finland, hwilka han nyttjada 2:ne år å rad, at med lie afbärga sin säd, i det glada hopp at därigenom icke allenast upmuntra utan wänja sine Sockneboer at aflägga skäran och gripa til lien; men alt blef förgäfwes, gamla wanan war för starkt inrotad.Von Poll mainitsee muutamia muitakin tietoja Suomen oloista
I Kemi Socken af Österbotten bruka flere men spade, i stället för annan åker-redskap, gräfwa sin åker, det de ock aldeles med beqwämlighet kunna göra, emedan deras åkerlappar äro ganska små; hinna således ock skörden med handskära förrätta. Det är ganska wäl at åkern därigenom blir handterad som et kryddgårds-land, och hwarefter följakteligen bättre skörd kan wäntas; men huru wil sådant låta sig göra där någorlunda widlyftig åker finnes, om icke landet som et China wore befolkat? [...] Efter handskäran lämna Finnarne ganska hög stubb qwar lika så Liflänska Bonden, antingen at lindra mödan, eller af förment huhållning, under namn af åkerns lön (pellon palka), hwarigenom halmen blir kort.
perjantai 1. kesäkuuta 2012
Omakustantajaveljekset 1820-luvulta
Åbo Underrättelser julkaisi 2.8.1890 kirjoituksen En brödratvist och en förutspådd syndaflod, joka oli ensimmäinen osa sarjaa Ur en gammal Åbobos minnen. (Löysin sarjaan vain yhden jatko-osan, numerossa 15.8.1890 II. Hurudan var censuren förr?)
Veljeskiistan päähenkilöiksi kirjoittaja esittelee länsisuomalaisen ruukin patruunan Robert X ja tukkukauppiaan Jacob X. Myöhemmin hän mainitsee Robertin ennustaneen vedenpaisumusta, joten muistaen Teijon ruukilla aikanaan saamani opastuksen ja/tai Juha Vuorelan blogitekstin, on selvää, että tarinan henkilöt ovat Robert ja Jakob Bremer.
Nämä saivat riidan aikaan perinnöstä, joka oli 2/15 kolmesta verotilasta. Asia ei pysynyt oikeussalissa vaan päätyi kirjalliseen muotoon sanomalehdissä, käsikirjoituksina ja omakustanteina. "Gammal Åbobo" keskittyy esittelemään Jakobin omakustannetta. Hänen mukaansa se oli laajuudeltaan 55+4 sivua ja otsikoltaan Nyårsgåfwan eller Grunderna till Luft och Tid, jemte deras skiften och fördelning för år 1830. Sen painoi E. L Hjelt vuonna 1829 ja kirjaa saivat kaupunkilaiset ostaa 10 kopeekalla kappale. Päätellen tekstinäytteistä runomuotoinen teksti oli tarkoitettu rauhan hieromiseen, mutta liekö valittu media ollut otollinen?
Kyseessä oli alaotsikkoa myöten vastine Robertin tekstiin Grunderne till luft och tid : jemte deras skiften och fördelning för året 1823 efter frälsarens Christi födelse, det nittonde i en 36:årig jordcykel, sjunde i en 12:årig varm jordkrets, första i en 3:årig kall jordcykel, fjerde i en 4:årig solcykel. I jordcykeln ett köldeår. I solcykeln ett gasår. Lämpadt till Åbo horizont, tagande sin början vid vintersolståndet (1822) tai ehkä paremminkin sen uusintaan Grunderne till luft och tid : jemte deras skiften och fördelning för året 1830 efter Christi födelse, samt det andra Guds styrelse-år, och det fjerde i den 1826:årige stora gas-perioden. Det andra året i Jupiters 12:åriga electriska vexling. Det andra året i Saturni cykel, och dess phosforescerande vexling. I den fyra-åriga sol-cykel ett electrisk år (1829).
Nämä kaksi Robert Bremerin julkaisua löytyvät Fennicasta. Mies oli kirjoittanut kolmannenkin kirjan, mikä selvisi minulle hieman yllättävällä tavalla. Joku (veikkaan Robertia) oli lähettänyt sinetöidyn kirjapaketin Kometen-lehden toimitukselle. Se sisälsi kaksi kirjaa, joiden tekijä oli C. O. Bremer, kolme kirjaa, joiden kirjoittaja oli Robert Bremer, sekä 6 sanomalehteä. Löytötavaraa kuulutettiin sanomalehdessä Åbo Underrättelser 8.8.1827.
Miksi nuo sanomalehdet...
Veljeskiistan päähenkilöiksi kirjoittaja esittelee länsisuomalaisen ruukin patruunan Robert X ja tukkukauppiaan Jacob X. Myöhemmin hän mainitsee Robertin ennustaneen vedenpaisumusta, joten muistaen Teijon ruukilla aikanaan saamani opastuksen ja/tai Juha Vuorelan blogitekstin, on selvää, että tarinan henkilöt ovat Robert ja Jakob Bremer.
Nämä saivat riidan aikaan perinnöstä, joka oli 2/15 kolmesta verotilasta. Asia ei pysynyt oikeussalissa vaan päätyi kirjalliseen muotoon sanomalehdissä, käsikirjoituksina ja omakustanteina. "Gammal Åbobo" keskittyy esittelemään Jakobin omakustannetta. Hänen mukaansa se oli laajuudeltaan 55+4 sivua ja otsikoltaan Nyårsgåfwan eller Grunderna till Luft och Tid, jemte deras skiften och fördelning för år 1830. Sen painoi E. L Hjelt vuonna 1829 ja kirjaa saivat kaupunkilaiset ostaa 10 kopeekalla kappale. Päätellen tekstinäytteistä runomuotoinen teksti oli tarkoitettu rauhan hieromiseen, mutta liekö valittu media ollut otollinen?
Kyseessä oli alaotsikkoa myöten vastine Robertin tekstiin Grunderne till luft och tid : jemte deras skiften och fördelning för året 1823 efter frälsarens Christi födelse, det nittonde i en 36:årig jordcykel, sjunde i en 12:årig varm jordkrets, första i en 3:årig kall jordcykel, fjerde i en 4:årig solcykel. I jordcykeln ett köldeår. I solcykeln ett gasår. Lämpadt till Åbo horizont, tagande sin början vid vintersolståndet (1822) tai ehkä paremminkin sen uusintaan Grunderne till luft och tid : jemte deras skiften och fördelning för året 1830 efter Christi födelse, samt det andra Guds styrelse-år, och det fjerde i den 1826:årige stora gas-perioden. Det andra året i Jupiters 12:åriga electriska vexling. Det andra året i Saturni cykel, och dess phosforescerande vexling. I den fyra-åriga sol-cykel ett electrisk år (1829).
Nämä kaksi Robert Bremerin julkaisua löytyvät Fennicasta. Mies oli kirjoittanut kolmannenkin kirjan, mikä selvisi minulle hieman yllättävällä tavalla. Joku (veikkaan Robertia) oli lähettänyt sinetöidyn kirjapaketin Kometen-lehden toimitukselle. Se sisälsi kaksi kirjaa, joiden tekijä oli C. O. Bremer, kolme kirjaa, joiden kirjoittaja oli Robert Bremer, sekä 6 sanomalehteä. Löytötavaraa kuulutettiin sanomalehdessä Åbo Underrättelser 8.8.1827.
Miksi nuo sanomalehdet...
- Åbo Tidningar N:o 91 1825... Arvostelu Carl Otto Bremerin kirjasta Anvisning på Malm och Bergarter uti Storfurstendömet Finland
- Åbo Tidningar N:o 4 1826... jatko edelliseen
- Åbo Underrättelser N:o 24 1825... Arvostelu Carl Otto Bremerin kirjasta Anvisning på Malm och Bergarter uti Storfurstendömet Finland
- Åbo Underrättelser N:o 30 1827... Turusta lähetetty kirje julkaistu Stockholms Dagligt Allehandan numerossa 72/1827. Siinä Carl Otto Bremer on ilmoittanut, että Bremenistä vuonna 1648 Västeråsiin tulleen esi-isä Isakin tapaan hän alkaa kirjoittaa nimensä h:lla. Muttei maininnut sitä, mihin h piti laittaa.
- Bihang till Åbo Underrättelser 23.7.1827... ei ole säilynyt/digitoitu?
- Finlands Allmänna Tidning N:o 86 1827... ta-daa... Jakobin selostus riidanaiheista ja toiveistaan niiden ratkaisuun. Tähänkö "Gammal Åbobo" viittasi sanomalehtikirjoitteluna? Erikoinen lisä pakettiin, jos se oli Robertin kokoama.
torstai 31. toukokuuta 2012
Väreistä
Tuoreen Radiolab-jakson aiheena on värit. Paljon mielenkiintoista asiaa värien biologisesta ja kulttuurillisesta havaitsemisesta. Erityisesti tykkäsin loppupuolesta 48 minuutista alkaen. Siinä selitettiin, että 1800-luvulla Iliasta ja Odysseiaa lähilukenut heppu (itse asiassa kuuluisa heppu: William Gladstone) havaitsi, että värien nimiä käytettiin tekstissä varsin erikoisella tavalla: sekä meri että härkä saattoi olla viininvärinen.
Toinen erikoinen asia oli värien esiintymistiheydet. Eniten esiintyivät musta ja valkoinen, varsin harvinaisia punainen, keltainen ja vihreä, mutta sinistä ei löytynyt ollenkaan. Sama ilmiö on sittemmin löytynyt m.m. Islannin saagoista, kiinalaisista teksteistä ja Raamatusta.
Esiintymistiheyksien kanssa korreloi sanojen syntyjärjestys, joka ohjelmassa esitetyn mukaan on joka kielessä sellainen, että ensin otetaan käyttöön musta ja valkoinen, sitten punainen ja vihoviimeiseksi sininen. Yksi selittävä tekijä voi olla se, että punaista väriä on helpointa tehdä ja sinistä vaikeinta saada aikaan.
Miten mahtaa olla väriasia suomen kielessä ja Kalevalassa? Verkkohaulla löysin Päivi Hintsasen tekstin vuodelta 2007. Hintsanen lainaa Carolus Enckellin artikkelia, jossa on todettu
Toinen erikoinen asia oli värien esiintymistiheydet. Eniten esiintyivät musta ja valkoinen, varsin harvinaisia punainen, keltainen ja vihreä, mutta sinistä ei löytynyt ollenkaan. Sama ilmiö on sittemmin löytynyt m.m. Islannin saagoista, kiinalaisista teksteistä ja Raamatusta.
Esiintymistiheyksien kanssa korreloi sanojen syntyjärjestys, joka ohjelmassa esitetyn mukaan on joka kielessä sellainen, että ensin otetaan käyttöön musta ja valkoinen, sitten punainen ja vihoviimeiseksi sininen. Yksi selittävä tekijä voi olla se, että punaista väriä on helpointa tehdä ja sinistä vaikeinta saada aikaan.
Miten mahtaa olla väriasia suomen kielessä ja Kalevalassa? Verkkohaulla löysin Päivi Hintsasen tekstin vuodelta 2007. Hintsanen lainaa Carolus Enckellin artikkelia, jossa on todettu
Kalevalassa musta ja keltainen tuntuvat selvästi olevan kohtalon ja kuoleman värejä, mutta mitään tyhjentävää selitystä kalevalaisista värisanoista ei tähän päivään mennessä ole annettu.Omatoimisen kirjallisuustutkimuksen sijaan käännyin SKS:n verkkotietopalvelun puoleen. Jo samana päivänä sain sähköpostiini ystävällisen ja perusteellisen vastauksen lähdevinkkeineen. En niitä juuri nyt ehdi tutkimaan, mutta sattumalta viestiin sisältyi Raimo Jussilan Kalevalan sanakirjasta (2009) siniseen liittyviä sanoja esiintymistiheyksineen. Määrittelyproblematiikkaa riittää, mutta yhteissumma on ainakin isompi kuin nolla.
sinertävä (2), sinervä (4), sinerväinen (2), sini (1), sininen (45) sekä m.m. sinervöinen (1), sinetär (1) ja joukko sini-alkuisia yhdyssanoja: sinihame (1), sinihamonen (2), sinikeränen (3), siniketo (1), sinilakki (1), sinilangat (1), sinimarja (1), siniotus (5), sinipiika (2), sinisiipi (1), sinisilkki (2), sinisotka (2), sinisukka (14), siniverka (1), siniviitta (3)
keskiviikko 30. toukokuuta 2012
Museot ja valokuvat
Tässä olisi voinut olla Kuopion korttelimuseosta tyypillinen blogiraportti "sitten siellä oli sitä" ja "sitten siellä oli tätä". Mutta tapahtui lauantaipäivänä, että museossa oli suuret juhlallisuudet ja kuuloetäisyydellä minusta kävijä kysyi järjestäjiltä josko sopii ottaa valokuvia. Ensimmäinen vastaaja totesi "tottakai, saadaan sanaa eteenpäin" tai jotain senkaltaista. Pienen tauon jälkeen harmaa kesäpuku sai äänensä avattua ja totesi "paitsi, jos julkaistaan, silloin tarvitaan museon sääntöjen mukaan lupa."
Aspekti, jonka olen aktiivisesti(?) unohtanut sitten Vankilamuseon kokemusten. Tuolloinhan kysyin julkaisulupaa, sillä tarkoitukseni oli käyttää ottamiani kuvia Tavarantasaajat-kirjassa. Sain luvan, mutta samalla sapiskaa siitä, että olin ilman lupaa käyttänyt kuvia blogissa. Julkaisua kun on sekin.
Miten onkaan päässyt livahtamaan mielestäni? Satunnaisesti olen vaivautunut kysymään kuvauksen luvallisuutta ja jos vastauksessa on salamakiellon lisäksi sanottu jotain "omasta käytöstä" on se hulahtanut ohi korvieni.
Mutta ei siis korttelimuseossa, johon päädyin teknisen syyn (taidemuseo kiinni näyttelyvaihdon takia) takia sunnuntainakin. Kysyin lipputiskin pojalta asiaa ja hän tarkisti oven takaiselta assistentilta ja kyllä, itseltään yli-intendentiltä pitäisi saada lupa. Missä vaiheessa minä ajattelin, että pitäkää museonne ja menin pihakeinuun ottamaan aurinkoa.
Minun puolestani museot saavat määrätä asiat niin kuin parhaaksi näkevät. (Vaikka en ymmärräkään mitä riskiä on ei-kaupallisella kuvajulkaisulla.) Mutta säännöt saisivat olla lipputiskillä esillä niin, että ne ovat tiedossa niillekin, jotka eivät erehdy kysymään. Tai niille, joille ei tulisi mieleenkään, että museossa otettuja kuvia saa katsella vain yksin ja peiton alla.
Verkosta löytyi aiheesta parin vuoden takaa Nina R:n kirjoitus opettajan näkökulmasta ja verkkokeskustelua.
P.S. Kuopion museossa otin muutaman valokuvan enkä muistanut/erehtynyt kysymään julkaisusta mitään. Yllä poseeraan Vaatteet waroja myöten -näyttelyn testauspisteessä, jossa oli kiitettävästi huomioitu aikuiset. Museosta jäi hajanainen kuva, jossa pohjanoteerauksena luonnottoman teollisuuskarjanhoidon puolustaminen syöpäläisten vähentymisellä.
Aspekti, jonka olen aktiivisesti(?) unohtanut sitten Vankilamuseon kokemusten. Tuolloinhan kysyin julkaisulupaa, sillä tarkoitukseni oli käyttää ottamiani kuvia Tavarantasaajat-kirjassa. Sain luvan, mutta samalla sapiskaa siitä, että olin ilman lupaa käyttänyt kuvia blogissa. Julkaisua kun on sekin.
Miten onkaan päässyt livahtamaan mielestäni? Satunnaisesti olen vaivautunut kysymään kuvauksen luvallisuutta ja jos vastauksessa on salamakiellon lisäksi sanottu jotain "omasta käytöstä" on se hulahtanut ohi korvieni.
Mutta ei siis korttelimuseossa, johon päädyin teknisen syyn (taidemuseo kiinni näyttelyvaihdon takia) takia sunnuntainakin. Kysyin lipputiskin pojalta asiaa ja hän tarkisti oven takaiselta assistentilta ja kyllä, itseltään yli-intendentiltä pitäisi saada lupa. Missä vaiheessa minä ajattelin, että pitäkää museonne ja menin pihakeinuun ottamaan aurinkoa.
Minun puolestani museot saavat määrätä asiat niin kuin parhaaksi näkevät. (Vaikka en ymmärräkään mitä riskiä on ei-kaupallisella kuvajulkaisulla.) Mutta säännöt saisivat olla lipputiskillä esillä niin, että ne ovat tiedossa niillekin, jotka eivät erehdy kysymään. Tai niille, joille ei tulisi mieleenkään, että museossa otettuja kuvia saa katsella vain yksin ja peiton alla.
Verkosta löytyi aiheesta parin vuoden takaa Nina R:n kirjoitus opettajan näkökulmasta ja verkkokeskustelua.
P.S. Kuopion museossa otin muutaman valokuvan enkä muistanut/erehtynyt kysymään julkaisusta mitään. Yllä poseeraan Vaatteet waroja myöten -näyttelyn testauspisteessä, jossa oli kiitettävästi huomioitu aikuiset. Museosta jäi hajanainen kuva, jossa pohjanoteerauksena luonnottoman teollisuuskarjanhoidon puolustaminen syöpäläisten vähentymisellä.
tiistai 29. toukokuuta 2012
Viikonloppuna Kuopiossa päähän pälkähtänyttä
1. Hotelliaamiaisella luin Savon Sanomia. Lähes sivun kokoisella jutulla selostettiin Ilmavoimien kuvadigitointia. Kiinnitin erityisesti huomiota kohtaan
2. Poikkesin tuomiokirkkoon. Aivan tavallinen aikansa tuote. Ainoa pysäyttävä asia oli eteisen infotaulu, jossa piirroskuvat elävöittivät asian, joka monessa muussa paikassa olisi ollut pelkkää tylsää tekstiä.
3. Puolentoista tunnin järviristeilyllä ihailin maisemia ja mietin mitkä olivat erämaaliikkujien mietteet 1000 vuotta sitten. Täytyi olla aivan eri kansaa kuin Satakunnan jokilaaksoon jämähtäneet.
4. Kiipesin Puijolle autotietä (miinuspisteitä kävelyreitin näkymättömistä opasteista). Alas pääsin metsässä kulkevaa polkua, jonka opastustaulut enimmäkseen kertoivat luonnonhistoriasta. Mitään ei tapahtunut ennen matkailun alkua 1800-luvulla? Ei esihistoriallisia löytöjä eikä kansanperinnettä? (Puolet tauluista jäi reitin valinnan vuoksi näkemättä. Näköjään löytyvät verkosta, ei ole lisää historiaa.)
5. Kävin kansallispuku- ja kansanpukunäyttelyssä. Mielestäni esillä ei ollut alla olevia kuvia (Bonde i Savolax, Bondflicka och hustru i Savolax), jotka löysin Uppsalan kirjaston tietokannasta. Matkalukemiseksi olisin voinut ottaa Martti Wuoren kirjan Savon sydämessä, mutta en. Ja Aino-Maria Heikkisen gradu Heinää ja vettä? Heinäveden seurakunta nälkävuosina 1865-1869 olisi kesäpäivänä ollut hieman liian raskasta asiaa.
6. Kuopiossa, kuten jokaisessa (?) Suomen kaupungissa, on talojen seiniin kiinnitetty muistolaattoja henkilöille ja asioille. Erikoista oli laattojen huoliteltu ulkonäkö. Ja se, etten useimmissa tapauksissa tiennyt mistä oli kyse.
Kotiin palattuani luin perjantaisen Talouselämän, jossa Elina Lappalainen kirjoitti QR-koodeista mainiten, että Walesissä on "kaupunki, jossa rakennuksiin kiinnitetyt koodilaatat linkkaavat niistä kertoviin Wikipedia-artikkeleihin käyttäjän omalla kielellä". Ehkä mielummin kuitenkin pieniä arvoituksia.
"Aivan kaikki dokumenttiarkiston kuvat eivät ole päätyneet sähköiseen arkistoon. Osa materiaalista jäi syrjään yksityisoikeudellisten syiden vuoksi, samoin erityisen raa'at kuvat onnettomuuksista on raakattu pois."Arkistoetiikkaa vai seulontaa, joka muuttaa historian kuvaa?
2. Poikkesin tuomiokirkkoon. Aivan tavallinen aikansa tuote. Ainoa pysäyttävä asia oli eteisen infotaulu, jossa piirroskuvat elävöittivät asian, joka monessa muussa paikassa olisi ollut pelkkää tylsää tekstiä.
3. Puolentoista tunnin järviristeilyllä ihailin maisemia ja mietin mitkä olivat erämaaliikkujien mietteet 1000 vuotta sitten. Täytyi olla aivan eri kansaa kuin Satakunnan jokilaaksoon jämähtäneet.
4. Kiipesin Puijolle autotietä (miinuspisteitä kävelyreitin näkymättömistä opasteista). Alas pääsin metsässä kulkevaa polkua, jonka opastustaulut enimmäkseen kertoivat luonnonhistoriasta. Mitään ei tapahtunut ennen matkailun alkua 1800-luvulla? Ei esihistoriallisia löytöjä eikä kansanperinnettä? (Puolet tauluista jäi reitin valinnan vuoksi näkemättä. Näköjään löytyvät verkosta, ei ole lisää historiaa.)
5. Kävin kansallispuku- ja kansanpukunäyttelyssä. Mielestäni esillä ei ollut alla olevia kuvia (Bonde i Savolax, Bondflicka och hustru i Savolax), jotka löysin Uppsalan kirjaston tietokannasta. Matkalukemiseksi olisin voinut ottaa Martti Wuoren kirjan Savon sydämessä, mutta en. Ja Aino-Maria Heikkisen gradu Heinää ja vettä? Heinäveden seurakunta nälkävuosina 1865-1869 olisi kesäpäivänä ollut hieman liian raskasta asiaa.
6. Kuopiossa, kuten jokaisessa (?) Suomen kaupungissa, on talojen seiniin kiinnitetty muistolaattoja henkilöille ja asioille. Erikoista oli laattojen huoliteltu ulkonäkö. Ja se, etten useimmissa tapauksissa tiennyt mistä oli kyse.
Kotiin palattuani luin perjantaisen Talouselämän, jossa Elina Lappalainen kirjoitti QR-koodeista mainiten, että Walesissä on "kaupunki, jossa rakennuksiin kiinnitetyt koodilaatat linkkaavat niistä kertoviin Wikipedia-artikkeleihin käyttäjän omalla kielellä". Ehkä mielummin kuitenkin pieniä arvoituksia.
maanantai 28. toukokuuta 2012
Toukokuun loppua
11.5.
14.5.
- ITE-taiteen kartoituksessa ollaan vasta puolitiessä
- EHPS:n Suomen osuus on edelleen aika aneeminen (ei näy esim @SLSdigi ) , mutta Ruotsin näkymästä puuttuu SVAR?
- Jylkkärin netissä on noin sadan Yhdysvaltain PD-elokuvan lista videolinkkeineen
- Vuosien odotuksen (!) jälkeen Simo Heinisen Paavali Juusten -elämäkerta on painettu paperille.
- Opas on pukeutunut viikingiksi (modernit kengät). Väittää olevansa arkeologi ja ekat 45 min mennyt ok.
14.5.
- Sisimmältäsi Karjalasta? Ehkä kuitenkin (ainakin osittain) Gotlannista?
- Olisiko jollain muistissa osoitetta Google Maps-ratkaisuun, jossa Suomen muinaismuistot? Pitäisi laittaa linkki talteen,usein iskee kaipaus
- Eikö tälle ihanuudelle ole loppua?! [insert ironia] Vielä yksi maakunnallinen museoportaali, nyt vuorossa Satakunta!
- Hevilevyarviossa "Carolus Rex on kertomus paitsi sodasta myös suuruudenhulluudesta ja ennen kaikkea kristinuskosta."
- Ruotsin tuliainen, Sveriges historia vol 2, melkein katsottu. Tavanomaisempi ja tylsempi kuin vol 1, mutta vaatii toisen kierroksen.
- Ruotsissa ehdotus luopua kunnista väestökirjanpidon dimensiona?! Kuinka pian Suomessa sama... via @svenskhistoria
- Slatessa 1700-luvun äänimaailman rekonstruktiosta;
- Eka kerta! @Ancestrydotcom lähetti vinkin osumasta 1940 väestönlaskennassa. Ja materiaalin indeksointihan alkoi alle 2 kk sitten...
- "Pitää vain hyväksyä, että osalle ihmisistä museo on ja pysyy vieraana paikkana. Olemme erilaisia."
- Pärskin ja niistän, mutta nyt löytyi jotain apua tuskaan. @NickCulpeper tarjoilee kaikenlaisia parannuskeinoja 1600-luvulta.
- Paperitehtaan rakentajaa haetaan. Pitää osata lukea ja laskea. Yhteydenotot toimitukseen (Inrikes tidningar 1783-10-27)
- Opin: Buttermilk tarkoittaa sekä kirnumaitoa että piimää. Rikkaissa maissa piimällä ruokittiin eläimet?!
- Teollisen muotoilun tarinoita -seminaarin videoituja esityksiä löytyy nyt ElkanYoutube-kanavalta
- KatuMaa esittelee Lahden Radio- ja tv-museota: http://youtu.be/hNDgpc81080
- Ruotsalaiset yrittävät lukea blogiani konekäännöksenä, raukkaparat. "saimme muutaman tietoiskun" > "fick vi viss information om chock" .
- Museosivusto, jossa musiikkia, mutta löydy ei osoitetta eikä aukioloaikoja. Itkettää.
- Eilen luonnosteltu Orpana-juttu pitäisi viimeistellä. Nyt.
- Metallinetsijöillä tutkitaan Lundin taistelukenttää, jossa oli mukana myös suomalaisia.
- Helsingin yliopistossa tulossa väitös kuppauksesta. Mediaseksikäs aihe yes/no?
- "Jasmin Gröhn pohtii miksi vanha teknologia kiehtoo"
- "Onpas taas mukava artikkeli sinulta. Monet kiitokseni, otan sen oikein mielelläni seuraavaan..." Ja eikun viikonlopun viettoon!
- Kuinkahan nopeasti kylmän sodan ratikan liput tekevät kauppansa?
- Ylen toimittajalle voisi joku kertoa, että eksponentiaalinen eikä exp... Sukututkimusjuttu aika soopaa muutenkin.
- Olen museossa, jossa saa kuvata, mutta kuvia ei saa julkaista. Jäävät siis paitsi ilmaista julkisuutta ja tämä palvelee jotain?
- Todnäk useimmat blogini museokatsaukset ovat olleet sääntöjen vastaisia, uups.
Minut rekrytoitiin...
... viime viikolla uuteen palkattomaan toimeen. Pohjoismaiseksi tarkoitettu Projekt Runeberg kaipasi suomalaisvahvistusta ja nykyaikaisen verkottumisen tuloksena "valikoiduin" heidän FB-sivunsa päivittäjäksi. Sain oikein nätin esittelyn, joten hyvillä mielin aloitellen.
Kansainvälisiä suhteita olen harrastanut Atlantin yli, Pohjanlahden ylitys tuntuu hankalammalta...
Ensimmäiseksi tietenkin tutustuin FB-sivun tuoreimpiin päivityksiin. Sieltä löytyi videon muodossa vastaus yhteen asiaan, jota en ollut koskaan tajunnut. Eli miten Projekt Runeberg -sivujen oikoluku tapahtuu. Ei siis ollut tullut koskaan klikattua skannatun kirjan sivun alla näkyvää selkeää linkkiä "Proofread the page now!". Siitähän se lähtee.
Täytynee joskus kokeilla ihan käytännössäkin. Parhaillaan sivuille syötetään suomenkielistä tietosanakirjaa, joka on julkaistu vuosina 1909-1922. Siinä riittää suomalaisille lukemista, mutta toivottavasti saadaan muutakin suomenkielistä sisältöä esille. Jo pitkäänhän on sivustolla ollut luettavissa Pieni tietosanakirja (1925-1928).
Suurin osa Projekt Runeberg -materiaalista on ruotsinkielistä ja Ruotsia koskevaa, mikä ei tietenkään tarkoita etteikö siitäkin olisi ollut monesti hyötyä Suomen historian harrastajalle. Olenhan minä täällä muistaakseni projektin sivuille ennenkin linkittänyt.
Kansainvälisiä suhteita olen harrastanut Atlantin yli, Pohjanlahden ylitys tuntuu hankalammalta...
Ensimmäiseksi tietenkin tutustuin FB-sivun tuoreimpiin päivityksiin. Sieltä löytyi videon muodossa vastaus yhteen asiaan, jota en ollut koskaan tajunnut. Eli miten Projekt Runeberg -sivujen oikoluku tapahtuu. Ei siis ollut tullut koskaan klikattua skannatun kirjan sivun alla näkyvää selkeää linkkiä "Proofread the page now!". Siitähän se lähtee.
Täytynee joskus kokeilla ihan käytännössäkin. Parhaillaan sivuille syötetään suomenkielistä tietosanakirjaa, joka on julkaistu vuosina 1909-1922. Siinä riittää suomalaisille lukemista, mutta toivottavasti saadaan muutakin suomenkielistä sisältöä esille. Jo pitkäänhän on sivustolla ollut luettavissa Pieni tietosanakirja (1925-1928).
Suurin osa Projekt Runeberg -materiaalista on ruotsinkielistä ja Ruotsia koskevaa, mikä ei tietenkään tarkoita etteikö siitäkin olisi ollut monesti hyötyä Suomen historian harrastajalle. Olenhan minä täällä muistaakseni projektin sivuille ennenkin linkittänyt.
sunnuntai 27. toukokuuta 2012
Kalastettua
Kesäinen kalastuskuva lehdestä Joulupukki 1908
Café Suvun kirjoittaja oli osallistunut Suomenlinnassa taidetapahtumaan, jossa havainnollistettiin vuoden 1918 vankileirin oloja.
Hämeenlinnassa järjestettyjen Pohjoismaisten arkistopäivien ensimmäisestä päivästä raportoi Jessica Parland-von Essen på svenska ja Isto Huvila in English.
Ilarios tarjosi katsauksen Aboa Vetuksen tämän viikon kaivauslöytöihin. Reijo Valta raportoi Turkansaaren ulkomuseon kevätsiivouksesta.
Juha Vahe mietti huutolaisia. Luovassa luolassa todellisuuspakoa, joka sivusi historiallisia romaaneja. Synkeä yksinpuhelu kommentoi historiallisten analogioiden käyttöä ulkopoliittisessa keskustelussa.
Ensi viikolla Helsingin yliopistossa väittelevä toteaa blogissaan:
Maybe sometime later I will write a little post about tips how you can (mis-)use your position as a scholarly authority to obstruct the career path of dangerous younger generation researchers but now I am going to tune into a festive mood. [...] Anyway, life is too short for academic rancour and personal vendettas.AMetsäpuro esitteli Tampereen poliisilaitoksen osoitekortistoa. Eipä ole tullut mieleen, että sellaisia oli muuallakin kuin Helsingissä. Turun poliisilaitoksen annista tietoa Turun seudun sukututkijoiden sivulla.
Jessica Parland-von Essen luki 1700-luvun huutokauppapöytäkirjaa ja kirjoitti på svenska.
Tillman kohtasi junan ravintolavaunussa Suomen viimeisemmän höyryveturiasentajan:
ja tämä lähtee omasta vaunustaan kesken oluen noutamaan 20 cm paksua nippua väripostikortti- valokuvia, joissa jokaisessa kuvassa on joku höyrykoneen osa, luisti, mäntä taikka tulistin. Kun sitä pinkkaa katsot ja kommentoit Kiteeltä Kouvolaan, olosi on tahmea.Mikko Louhivuori on, motiiviaan paljastamatta, julkaissut useampia kirjoituksia vuonna 1999 hyväksytystä Tapio Tiihosen väitöskirjasta, mm. koosteen Suomi 24-keskustelun kommenteista.
Kaikki on mietiskeli Hietalahden hautausmaalla.
Jaana luki L.Onervan ja Leevi Madetojan kirjeitä ja Henrik Tikkasen Kulosaarentie 8:n. Aino-Maria Savolainen luki Sirpa Kähkösen kirjan Mustat morsiamet.
T10: 5 ja 1/2 museota
Moderna. Hyödynsin tiistain ilta-aukioloa. Puolet museosta oli kiinni näyttelyvaihdon vuoksi. Antoisimmat hetket lasten teosten näyttelyssä.
Arkitektur. Hyödynsin tiistain ilta-aukioloa. Samat pienoismallit kuin ennenkin. Ilmainen.
Tekniska. Keskiviikon ilta-aukiolo. Yläkerran kommunikaationäyttelyssä katsoin dokumenttielokuvat ruotsalaisesta piraattiradiosta vuoden 1961 paikkeilla ja internetin tulosta Ruotsiin. Hetkellinen ymmärrys 1900-luvun lopun viestintävallankumouksen merkityksestä.
Tammikuun käynnillä rakenteilla ollut Christopher Polhem -näyttely oli hyvä. Selkeä tarina, aitoja esineitä ja toimintaa oikeissa suhteissa. Sen sijaan 100 innovaatiota ei miellyttänyt. Sekalaisia asioita suunnattoman isossa salissa. Joidenkin innovaatioiden välillä (esim. polttomoottori - auto) välillä on selvä suhde, mutta näyttely ei kertonut tästä mitään. Opin: steariinikynttilä keksittiin Ranskassa vuoden 1825 paikkeilla. Ensimmäinen kynttilätehdas Ruotsissa aloitti 1839.
Historiska. Viimeisen Tukholma-päivän ensimmäinen kohde. Viikinkinäyttely oli hienovaraisesti uudistunut. Näin nyt ekan kerran "Birka-tytön" ja mielestäni myös myyttikuuntelupiste oli uusi näyttelyrakenne.
Vieläkään en saanut otetta "1000 vuotta Ruotsia" -näyttelystä. Yksi tiedonmuru sentään karttui. Aatelin synnystä tuttu Alsnö oli Avelsöllä, jonka näin Birkan Björköltä. Olin luullut, että Alsnö oli paikka jossain Gööttanmailla.
Musik/Teater. Ensi vierailu ja jätti hämmentyneeksi. Musiikkia tai paremminkin instrumentteja, joista kävijät saivat irti ääntä, oli paljon. Mutta teatteria edusti vain nukketeatterivitriinit, joissa musiikki myös esillä, ja pieni pätkä lavastemalleja? Jäikö minulta jotain väliin? Teatterin historiasta (Ruotsissa) en oppinut mitään enkä myöskään musiikin historiasta.
Mukavin osa museota oli Jenny Lind -näyttely. Se oli kronologinen ja esinerikas. (Kuva vasemmalla Nordiska Museet via Wikimedia Commons ) Opin, että nimestä Jenny tuli Ruotsissa suosittu laulajattaren vuoksi. Suomessa Lind esiintyi vuonna 1843, miten mahtoi vaikuttaa nimimuodissa? Syy ja seuraus-suhteiden analyysiä pitäisi tehdä enemmän, mutta ainakin nimestä tulee konserttivuoden jälkeen huomattavasti suositumpi kuin aikaisempina vuosina.
Dans. Finaali. Ilmainen perusnäyttely. Paljon esiintymisasuja länsimaisen tanssin puoliskossa. Onneksi myös elävää kuvaa tanssista. Muun maailman osiossa myös paljon pukuja ja tuntui siltä, että rituaalit ja teatteri olivat tanssin kanssa melkolailla sekaisin. Opin, että Ruotsin baletti oli Pariisissa 1920-luvulla.
Arkitektur. Hyödynsin tiistain ilta-aukioloa. Samat pienoismallit kuin ennenkin. Ilmainen.
Tekniska. Keskiviikon ilta-aukiolo. Yläkerran kommunikaationäyttelyssä katsoin dokumenttielokuvat ruotsalaisesta piraattiradiosta vuoden 1961 paikkeilla ja internetin tulosta Ruotsiin. Hetkellinen ymmärrys 1900-luvun lopun viestintävallankumouksen merkityksestä.
Tammikuun käynnillä rakenteilla ollut Christopher Polhem -näyttely oli hyvä. Selkeä tarina, aitoja esineitä ja toimintaa oikeissa suhteissa. Sen sijaan 100 innovaatiota ei miellyttänyt. Sekalaisia asioita suunnattoman isossa salissa. Joidenkin innovaatioiden välillä (esim. polttomoottori - auto) välillä on selvä suhde, mutta näyttely ei kertonut tästä mitään. Opin: steariinikynttilä keksittiin Ranskassa vuoden 1825 paikkeilla. Ensimmäinen kynttilätehdas Ruotsissa aloitti 1839.
Historiska. Viimeisen Tukholma-päivän ensimmäinen kohde. Viikinkinäyttely oli hienovaraisesti uudistunut. Näin nyt ekan kerran "Birka-tytön" ja mielestäni myös myyttikuuntelupiste oli uusi näyttelyrakenne.
Vieläkään en saanut otetta "1000 vuotta Ruotsia" -näyttelystä. Yksi tiedonmuru sentään karttui. Aatelin synnystä tuttu Alsnö oli Avelsöllä, jonka näin Birkan Björköltä. Olin luullut, että Alsnö oli paikka jossain Gööttanmailla.
Musik/Teater. Ensi vierailu ja jätti hämmentyneeksi. Musiikkia tai paremminkin instrumentteja, joista kävijät saivat irti ääntä, oli paljon. Mutta teatteria edusti vain nukketeatterivitriinit, joissa musiikki myös esillä, ja pieni pätkä lavastemalleja? Jäikö minulta jotain väliin? Teatterin historiasta (Ruotsissa) en oppinut mitään enkä myöskään musiikin historiasta.
Mukavin osa museota oli Jenny Lind -näyttely. Se oli kronologinen ja esinerikas. (Kuva vasemmalla Nordiska Museet via Wikimedia Commons ) Opin, että nimestä Jenny tuli Ruotsissa suosittu laulajattaren vuoksi. Suomessa Lind esiintyi vuonna 1843, miten mahtoi vaikuttaa nimimuodissa? Syy ja seuraus-suhteiden analyysiä pitäisi tehdä enemmän, mutta ainakin nimestä tulee konserttivuoden jälkeen huomattavasti suositumpi kuin aikaisempina vuosina.
Dans. Finaali. Ilmainen perusnäyttely. Paljon esiintymisasuja länsimaisen tanssin puoliskossa. Onneksi myös elävää kuvaa tanssista. Muun maailman osiossa myös paljon pukuja ja tuntui siltä, että rituaalit ja teatteri olivat tanssin kanssa melkolailla sekaisin. Opin, että Ruotsin baletti oli Pariisissa 1920-luvulla.