Tieto näkyväksi

Maanantaina minulla oli ilo istua työajalla erinomaisessa "Tieto näkyväksi" -seminaarissa koko päivä. Annista sopii tännekin muutamia pointteja.

Heikki Mannila toi aloitussanoissaan esiin (luonnon)tieteellisen tutkimuksen muuttumisen hypoteesi-lähtöisyydestä data-lähtöisyyteen. Mistä heräsi kysymys onko se todellakin niin kamalaa, jos historiantutkimusta aloitetaan lähteen hyödyntämisestä eikä tutkimuskysymyksestä lähtien? Ja kesällähän Toshin kirjasta opin, että vastaus on "ei". (Kyseinen kirja on muuten vieläkin kesken...)

Mannilan esimerkki tutkimuksen muutoksesta oli paleontologi, joka oli aikanaan kirjoittanut artikkelin kerättyään kirjastossa kymmenen vuotta tietoja tietokantaansa. Nyt tiedot olisivat valmiina tietokannassa, mutta edelleen tarvitaan tutkimuskysymys sekä paljon työtä ja osaamista. Ennestään tuttua, mutta tervetullutta toistoa oli Mannilan toteamus siitä, että valmiiksi kerätystä datasta sen rajoitukset ja heikkoudet eivät välttämättä tule esiin. Koskee myös humanistisia tietokantoja!

Aalto-yliopiston lehtori Paula Ahonen-Rainio puhui kartan mahdista ja sen rajoista. Hän aloitti muistuttamalla, että liikumme vain rajatuilla nauhamaisilla alueilla ja jäsennämme muun alueen karttojen kautta. Mutta miten jäsensimme sen ennen karttoja? (Suunnistajien Karttapullautimen kulttuuriperinnölliset mahdollisuudet pitää tarkastaa, kunhan ehdin.)

Kuvataiteilija Terike Haapoja esitteli projektejaan, joissa ilmiöistä kerätystä datasta on luotu kokemus. Kimmo Vehkalahti kertasi tilastollisen datan visualisoinnin perusteet ja esitteli lähihistoriaa kuvaavan "Suomen vointi"-graafin. Ville Tietäväinen puhui kuvituksen roolista journalismisssa. Kommentti, johon sisältyy viesti, eikä tunnelmatapetti. Kannattaa katsoa kriittisesti.

Tuomas Siitonen kertoi ilmastomuutosnäyttelystä, jonka hän oli suunnitellut elämykselliseksi, jotta asia painuisi mieleen. Kuullosti fiksulta. Erityisesti siksi, että kävijät olivat joutuneet tekemään valintoja eli soveltamaan tarjottua tietoa. Onnistuisiko museossa?

Stefani Passera ja Helena Haapio yrittävät tehdä sopimuksista luettavampia hyödyntämällä ikoneja, vuokaavioita, aikajanoja ja valokuvia. Ei rakettitiedettä, mutta yksinkertaisia asioita ei aina älyä ottaa huomioon. Samaa asiaa puhui Rob Waller, joka esitteli viranomaisten yms. lomakkeita parannusehdotuksineen.

Yannick Assogba kertoi verkkosivustosta mycrocosm, jonne käyttäjät tallettavat tietoa itsestään ja saavat sen ulos graafina. Assogba esitteli esimerkkejä, jotka hänestä olivat datalähtöisiä muotokuvia. Hän esitteli myös IBM:n historiahankkeen visualisoinnin, jossa sadan vuoden historia oli tiivistetty ympyrään, jossa aika kulki sisältä ulos ja säteille mahtui useita erilaisia tarinoita. Verkkosivulla ei näytä aivan yhtä hienolta, mutta sama idea siinäkin.

Moritz Stefaner oli osallistunut projektiin, jossa tämän kesän olympialaisten twitter-viestejä oli analysoitu verkkosivustolla. Kisojen lopuksi tilastolliset graafit oli työstetty veistokseksi, jossa on tulevaisuuden arkeologeille ihmeteltävää. Stefaner kertoi myös viime viikonloppuna pidetystä työpajasta, jossa etsittiin tapoja esittää ruualla tietoa. Joku oli tehnyt lasagnen, jonka toinen reuna oli mausteeton. Mausteisuus lisääntyi kohti toista reunaa ja siivu kuvasi Suomen maahanmuuttajaväestön kasvua. Stefanerin mukaan leikillinen kokeilu on hyvä tapa oppia enkä väitä vastaan.

Farida Vis palautti mieleen sen, että visualisointi ei välitä tietoa yksinään vaan vaatii selostuksen aivan niin kuin uutiskuvatkin.

Viimeisenä puhunut Jer Thorp oli tarkastellut puhelimensa kerämää paikkadataa ja muistanut tärkeitä hetkiä. Mutta datasta merkitykset eivät näkyneet.

Yksi monista Thorpin esittelemistä visualisoinneista perustui Popular Science magazinen numeroihin vuodesta 1872 alkaen. Ihan tavallista sana-analyysiä, mutta Thorp oli ottanut mukaan myös kansien värit, joiden muuttuminen näkyi myös lopullisessa muodossa. Taiteilijat ovat oma ihmisryhmänsä.