tiistai 24. heinäkuuta 2012

Pohjois-Pohjanmaan museo




Pohjois-Pohjanmaan museo ulkoa yllä. Sisällä kyltit kertoivat valokuvauksen sallimisesta enkä tällä kertaa erehtynyt kysymään kuvien käytöstä.

Esihistoria kulki kronologisesti, muuttui näppärällä luonnonhistoriahyppäyksellä historialliseksi. Molemmissa oli paikoitellen vaikeuksia erottaa Pohjois-Pohjanmaan historia yleisemmästä suomalaisuudesta. Tilannetta pahensivat alakerran pienoismallit Koiramäestä, joka tunnetusti on mallinnettu ulkomuseosta Punkalaitumella. Mutta kaksi akvarellia vuodelta 1808 ja esillä ollut arkku vuodelta 1797 olivat ainakin paikallista kulttuuria


Kaupungin historiaa esiteltiin hajanaisemmin teemoin ja kehityskulku jäi minulle hämäräksi. Plussapisteet teollisuuden mukanaolosta. Kakkoskerroksessa tykkäsin erityisesti 70-luvun opiskelija-asuntoennallistuksesta. Lisää pisteitä museo sai sisustustyylitylsyyden joukossa olleista 1800-luvun säätyläispuvuista.



Sitten kolmanteen kerrokseen. Ensisilmäys toiseen päätyyn herätti kysymyksen "esitelläänkö täällä intiaaneja?" Eläissäni en ollut telttavaatekotaa nähnyt? Enkä myöskään suomalaisessa museossa historiallisena aikana kuolleen henkilön luurankoa esillä. OK, kun kyse "shamaanista" eikä "kunnon kristitystä"?

Toisessa päädyssä oli merikalastusta, tervankuljetusta ja 1800-luvulla uponneen aluksen arkeologisia löytöjä, joissa komeita piippuja.


Lisäksi aseita ja sotaa. Jatkosodan tausta selostettiin tavalla, joka ei taida vastata nykyistä tutkijoiden tulkintaa. Saksalaisten olo Pohjois-Suomessa kuitattiin lauseella "Saksalaiset hoitivat rintamavastuun Pohjois-Suomessa linjan Oulu-Kajaani pohjoispuolella". Omituisinta oli, että vitriiniteksti päättyi rauhanehtoihin, joissa ei ollut mitään mainintaa saksalaisia vastaan käydystä Lapin sodasta. Jolle ei myöskään ollut omaa vitriiniä.

Seuraavana päivänä tapaamani tuttavani täytti tietoaukkojani toteamalla, että Oulussa oli sodan aikana "runsaasti" saksalaisia. Muistutti, että Mikko Niskasen Pojat-elokuvan tarina sijoittuu Ouluun. Ja kertoi, että Oulusta oli laivattu Tornion valtaajat Lapin sodassa. Jos tästä todellisuudesta oli jotain PPM:ssä, meni silmieni ohi.

1 kommentti: