Kuurolasta lähti 17.10.1898 luku ja kirjoitustaitoinen työmiehen poika Frans Juho Kallenpoika Wälimaa (s. 13.3.1878 Kokemäki). Hän kuoli Amerikassa 10.2.1899.
Lähteet
Siirtolaisuustilaston aineisto, Kansallisarkisto
Kokemäen rippikirja 1869-1879 s. 668, 1881-1890 s. 865, 1891-1900 s. 1091
lauantai 2. heinäkuuta 2011
Omatoimiretki Tammisaareen
Kun keskiviikkona sain ensimmäisen kerran Olof Ångermanin Tammisaari-viitteet säällisesti kokoon alkoi kyseinen kaupunki kutsua. Todistaakseni itselleni, etteivät lukuisat järjestetyt bussiretket ole minua täysin laitoistaneet, pirautin Matkahuoltoon ja tarkistin menoyhteydet. (Unohdin tarkistaa paluun, vaikka taannoisista Loviisan ja Sundbornin keikoista olisi aiheesta voinut jotain oleellista oppia. Oli kyllä ihan mukava kolmituntinen Lohjan ja Veikkolan kautta. Takamus vaan vähän puutui.)
Pääkohteeni oli EKTA eli Tammisaaren museokeskus. Tutustumisessani oli vähän läpijuoksun makua, mutta arvostavaa sellaista. Päärakennukseksi hahmottamani osa kronologinen paikallishistorianäyttely keräsi lukuisia pisteitä. Alkaen näyttelyarkkitehtuurista, jossa ei tarvinnut hetkeäkään miettiä mihin suuntaan piti mennä. Oli kaivauksittain esiteltyä arkeologiaa, Raaseporin pienoismalli 1470-luvun paikkeilta, äänipisteitä, henkilö&paikallishistoriallisia minilavastuksia. Kuninkaankartanoa ei mainittu, mutta seinältä bongasin 1800-luvun lopun kartan, josta sain Oskar Hultmanin mainitseman Nikolaigatanin käännettyä nykysuomeksi.
Pieni tauko museokaupassa, josta olisin saanut omakseni Gardbergin Karjaan historiankin. Mutta silmäni osui Lotta Bromanin kirjaan Pohjanpitäjänlahti - aikavaellus. Suurin toivein otin hyllystä, onko jotain Sjösängistä? Ei ihan, mutta tekstistä sain hieman lisää osviittaa retkelle, joka on vielä tekemättä.
Toisessa päässä taloa oli vaihtuvana näyttelynä musiikin historiaa. Kiva kesänäyttelyaihe, mutta en ehtinyt kunnolla tutustumaan. Samat sanat pihan reunan valokuvaamosta, johon oli lavastettu 1950-luvun valokuvaamo. Hyvä idea, varsinkin näin digikameroiden aikana.
Sivurivissä oli maatalousmuseon omaisesti eläimiä ja tarvekaluja. Sain täyden sätkyn navetan äänitehosteista. Päädyssä oli miniasuntomuseo: tavallinen asuminen 1700- ja 1800-luvulla sekä vuokrahuone 1900-luvun alussa. Asumista edusti myös Porvaristalo, jossa oli sisustustyylejä enemmän kuin minua kiinnosti. Mielenkiintoisempi oli kelloseppä Blomqvistin työhuone, jossa oli aitoja asiakirjoja esillä.
Käyttämäni tunti riitti vain aivan pintapuoliseen katsaukseen, suosittelen runsaamman ajan varaamista. Mutta minulla oli kiire ihmettelemään täyteen rakennettuja kaupunkikortteleita, joiden paikalle tuotti vaikeuksia kuvitella 1500-luvun kuninkaankartanoa.
Pääkohteeni oli EKTA eli Tammisaaren museokeskus. Tutustumisessani oli vähän läpijuoksun makua, mutta arvostavaa sellaista. Päärakennukseksi hahmottamani osa kronologinen paikallishistorianäyttely keräsi lukuisia pisteitä. Alkaen näyttelyarkkitehtuurista, jossa ei tarvinnut hetkeäkään miettiä mihin suuntaan piti mennä. Oli kaivauksittain esiteltyä arkeologiaa, Raaseporin pienoismalli 1470-luvun paikkeilta, äänipisteitä, henkilö&paikallishistoriallisia minilavastuksia. Kuninkaankartanoa ei mainittu, mutta seinältä bongasin 1800-luvun lopun kartan, josta sain Oskar Hultmanin mainitseman Nikolaigatanin käännettyä nykysuomeksi.
Pieni tauko museokaupassa, josta olisin saanut omakseni Gardbergin Karjaan historiankin. Mutta silmäni osui Lotta Bromanin kirjaan Pohjanpitäjänlahti - aikavaellus. Suurin toivein otin hyllystä, onko jotain Sjösängistä? Ei ihan, mutta tekstistä sain hieman lisää osviittaa retkelle, joka on vielä tekemättä.
Toisessa päässä taloa oli vaihtuvana näyttelynä musiikin historiaa. Kiva kesänäyttelyaihe, mutta en ehtinyt kunnolla tutustumaan. Samat sanat pihan reunan valokuvaamosta, johon oli lavastettu 1950-luvun valokuvaamo. Hyvä idea, varsinkin näin digikameroiden aikana.
Sivurivissä oli maatalousmuseon omaisesti eläimiä ja tarvekaluja. Sain täyden sätkyn navetan äänitehosteista. Päädyssä oli miniasuntomuseo: tavallinen asuminen 1700- ja 1800-luvulla sekä vuokrahuone 1900-luvun alussa. Asumista edusti myös Porvaristalo, jossa oli sisustustyylejä enemmän kuin minua kiinnosti. Mielenkiintoisempi oli kelloseppä Blomqvistin työhuone, jossa oli aitoja asiakirjoja esillä.
Käyttämäni tunti riitti vain aivan pintapuoliseen katsaukseen, suosittelen runsaamman ajan varaamista. Mutta minulla oli kiire ihmettelemään täyteen rakennettuja kaupunkikortteleita, joiden paikalle tuotti vaikeuksia kuvitella 1500-luvun kuninkaankartanoa.
perjantai 1. heinäkuuta 2011
Lomatunnelmia Twitteristä
Kesälomasta on sitten hurahtanut kolmannes. Twitter-virtani kertoo tunnelmista...
23.6.
23.6.
- 3 kirjaa palautuspinoon ja niistä 3 blogitekstiä varastoon. Hyvä aloitus lomalle.
- Ahndorilin Tyko Brahen tähtitaivas vaikuttaa.
- Nyt katson keskittyen Stenristarna-Dvd:n läpi. Del 1 Islandet alkamassa.
- On se hassua, että Tanskassa kivikausi on meren alla.
- Vanhimmat kalliopiirrokset Altassa. Ångerman-joen rannalla paljon.
- Ei oteta mitään kantaa siihen mistä suunnasta kivikauden ihmiset tulivat Skandinaviaan.
- Ukkeli lyö piikivestä palasia. Haastavaa harjoittelunkin jälkeen.
- Kuinkahan isoina paloina piikivi tuotiin Suomeen? Vai valmiina työkaluina?
- Mikroskoopilla näkee mitä piikivisellä veitsellä on leikattu!
- Kokeelliset arkeologit tekevät tuohella katetun puumajan, style.
- Nyt tulee maatalous. Mystinen korkeakulttuuri 1500-800 eaa. Del 2 bronsålderns gåta
- Megaliittihautoja Ruotsissa hyvin rajatulla alueella.
- Sitten esitellään Pohjanmaan jättiläistenkirkkoja ja rekonstruoituja taloja. Arkeologi väittää Suomen keskukseksi kivikaudella.
- Nyt sitten vihdoin pronssikausi ja kivipiirrosten tulkintaa.
- Tuhannen vuoden ajan Etelä-Skandinaviassa Euroopan edistyneimmät kullan ja pronssin käsittelijät. Osa selitystä meripihkakauppa?
- Esineiden ja kuva-aiheiden samankaltaisuudet todistavat yhteyksistä Välimerelle.
- Animoidut kalliopiirrokset hauskoja.
- Edellisessä jaksossa todettiin kivikauden ihmisten olevan "kuin me" ja nyt pronssikaudella "täysin erilaisia". Yrittäkää päättää!
- Samoja kuva-aiheita Espanjassa ja Italiassa. Identtisiä laivoja kreikkalaisissa ruukuissa.
- Laivakuvissa yhteyksiä myös Egyptiin ja Pohjois-Afrikkaan.
- Nyt ne on Vitlyckessä samassa rekonstruktiossa, jossa minä pari viikkoa sitten!
- Sitten Kiviksgraven. Arkeologin mukaan sinne haudattu matkaillut suurmies, joka tuonut vaikutteita Pohjolaan.
- Vanhempi teoria: Ruotsissa venetsialaisten etäpesäke.
- Arkitavara kotimaista, mutta statusesineet välimerivaikutteisia. Sieltä tulleita muuttajia?
- "Omituisinta pronssikauden kulttuurin häviäminen." Rauta saapuu, del 3 Stenskeppens tid
- Kalliopiirrustukset eivät todnäk yhteiskunnan kerman kulttuuria. Mahdollisesti (ulkomaisten) merimiesten.
- Tai toisen yhteiskuntaryhmän, alkuperäiskansan, metsästäjien.
- Hypätään jyllantilaisiin hautoihin, joissa säilynyt orgaanista ainesta.
- Rautakauden alkaessa ilmasto muuttuu, kalliopiirrosten teko loppuu ja merkit yhteyksistä kauemmas häviävät.
- Rauta tasa-arvoisempi metalli kuin pronssi. Rautakaudessa nyky-yhteiskunnan juuret.
- Pronssikauden auringonpalvonta korvautuu kelttien ja saksien uskolla. Rooman valtakunnan kamaa päätyy Pohjolaan.
- Sotaa ja muinaislinnoja roomalaisen mallin mukaan.
- Hienot kultakaulakorut 500 jaa. Kivien koristelu alkaa uudelleen, viimeistä kertaa. Riimut.
- Eli viikinkiaika alkaa. Monia samankaltaisuuksia pronssiaikaan ja Rooman kulttuuriin.
- "Pohjoismaiden kulttuuri ei erityisen pohjoismaista, aina yhteyksiä muualle." Loppu.
- BBC:n A brief history of math podcast, osa 6/10 menossa. Lukuunottamatta välimusaa hyvä.
- Opin 1700-luvun italialaisesta ajanlaskusta BBC A History of Mozart in a Dozen Objects podcastin ekasta jaksosta.
- BBC:n Four Thought sarjan tuoreissa jaksoissa historioitsijat puhuvat protestantisesta työetiikasta ja venäläisestä historian käsittelystä.
- Kas. Hallenberg on edelleen lukematta kokonaan.
- Hallenbergin eka luku käsitelty. 2 luku alkaa sivulta 41 eli kirjasta 90% jäljellä.
- Kakkosluvussa paljon ylätasoa, joka ei minulle relevanttia. Sivu 95 odottaa lounaan jälkeen. 75%.
- 3. ja 4. luku Hallenbergia käsitelty. Puolivälissä.
- Taukopaloina BBC:n DVD Coast 5 jaksoja. Uloskin pitäisi kai mennä.
- Hallenberg laputettu loppuun ja relaan taidevarkauskirjan parissa.
- Katselen taas Coastia. Bretagnesta näytettiin suunnaton (kylläkin suunnattu) standing stones asetelma. Upea.
- Stadin friidu noteerasi blogini! Jee!
- OÅ-käsis täynnä aukkoja. Minkälainen oli Tallinna helmikuussa 1562?
- Ja lopuissa 30 vuodessa enemmän aukkoja kuin tekstiä eli kirjoittamaan?
- Vetenskapsradio historia aloitti 8 viikon kesätauon, nyyh-nyyh
- Coast katselu jatkuu. Marconin sähkötyslaitos Irlannissa ollut uskomaton. Jäljellä tuskin mitään.
- Ostin Akkarin alesta kilokaupalla muistikirjoja. Paperin teko loppuu joku päivä.
- Aiemmin tänään löytöretki Espooseen. Saldo: muutama hautakivi ja Kaivomestarinaukion sotkettu kyltti.
- Argh, huomasin juuri että pari kirjastovarausta eivät ole liikahtaneet. Koska kirjat vasta "käsittelyssä". Saa lopettaa jo!
- OÅ-käsikseen 4 sivua tuoretta tekstiä. Pitkästä aikaa.
- Kävin Kansallisarkistossa ja törmäsin kesäaukioloaikoihin, joista on tiedotettu? Jossain?
- Kotona odotti tuore HAik...
- Urakoin Stuff you Missed in History Class jaksoja. Yhdessä mainittiin Suomi ja Vrouw Maria (sp?)
- Apropoo, kävin eilen katsomassa Atskin Lappi-näyttelyn. Antoisa.
- Tuula Levon blogissaan ihmettelemä AGK-maalaus ei enää ollut seinällä. Tuleekohan asia koskaan julkisuuteen?
- Ilmastoidussa bussissa kohti Tammisaarta. OÅ:n jäljillä, mutta hevosien kohtaaminen epävarmaa.
- Tajusin tunti sitten, että keskiaikamarkkinat alkavat vasta klo 12. Eli kuitenkin TMA:oon. Jos tarvittavat tiedot löytyvät...
- Löytyi. Mutta jouduin selaamaan muistiinpanoja, joiden taso saa minut itkemään.
- 1941 vain 11 parlamentarista demokratiaa? Kuuntelussa BBC:n Democracy on Trial osa 1.
- Nautittu keskiaika-antia tulella terästettynä.
- Kaisa ei lähde tänä aamuna etsimään Kravin kanavaa, sillä Kokemäellä sataa parhaillaan kaatamalla ja ukkostaa.
- Kaisa ei saa käyttää iskän tietsikkaa kun ukkostaa. Kokemäellä on tylsääää...
Eilen Turussa
Saavuttuani eilisaamuna Turkuun talsin - tietenkin - suoraan maakunta-arkistoon. Ovella kirosin, sillä se oli auennut jo klo 8 ja aikaisemmalla bussilla olisin ehtinyt enemmän. Mutta runsaan tunnin anti: siirtolaisten metsästäminen rippikirjoista ei ole suoraviivaista, mutta ei myöskään tuloksetonta.
Sitten keskiaikamarkkinoille, jotka eivät vielä olleet virallisesti alkaneet. Kurvasin Neulakossa mainostettuun telttaan ja vaihdoin pari sanaa ilmeisesti Elinan itsensä kanssa.
Markkinoiden alkaessa istuin raatihuoneen yläkerrassa seminaarissa Elämää tuomiokirkon varjossa. Suvianna Seppälä aloitti piispan taloudellisesta asemasta keskiajalla. Hän onnistui henkilöimään juttunsa niin, että vasta loppupuolella kirjoitin muistiinpanoihini varovasti: "piispan hallinta" = kirkon omistus.
Janne Harjula kertoi Koroisten niemen kirjallisesta elämästä kertovista löydöistä. Aikanaan paikalla käydessäni jäin hieman skeptiseksi rakennusten luonteesta, joten aihe oli mielenkiintoinen. Mielenkiintoista olisi ollut muukin tarjoama, mutta mieltäni alkoi kaivertaa Logomo. Kokosin kamppeeni ja siirryin joen toiselle (vai tälle?) puolelle. (Seminaarin koko annista löytyy asiallinen referaatti på svenska Eva Ahl-Wariksen blogista. Huomasin salissa myös Sveaborg-projektin Juha-Matti Granqvistin ja maltan tuskin odottaa aasinsiltaansa...)
Logomon Tuli on irti! -näyttelystä voisin motkottaa pitkän pätkän, mutta keskityn vaihteeksi positiiviseen: Turku palaa -multimedia toimi, Tiirikkala-katu toimi ja sain kipinöitä aikaan tulusraudalla.
Logomon Liekehtivä keskiaika -iltapäivän aloitti Tom Linkinen. Hän mainitsi sanan kulttuurihistoria, aivoni lukkiutuivat ja puolesta tunnista pääsi läpi vain se, että roviolla ei poltettu keskiajalla sodomiitteja eikä noitia ja vanhoja kuvia rangaistuksista on käytetty nykymediassa väärissä yhteyksissä.
Hannele Klemettilä kertoi tulen symbolimerkityksistä sekä keskiajan oikeuskäytännöistä. Tulikokeen mainittuaan en malttanut olla tauolla kysymättä taannoisesta oikeushistoriapulauksesta mieleen jäänyttä kysymystä: kuinka laajasti/tavanomaisesti kokeita käytettiin. Klemettilän vastauksesta jäi mielikuva, ettei tästä ole tarkkaa tietoa.
Viimeinen puhuja oli Marko Nenonen, jonka magia-aihe palautti mieleeni kevään kansanusko-luennot sekä Nenosen omat esseet (joista tänne lyhyesti kirjoitin). Kysymys kristinuskon vaikutuksen erottelusta kansanuskosta vaikuttaa perin problemaattiselta. Nenonen nimittäin sanoi (jos oikein ymmärsin), että "sanan mahti" tulee alunperin raamatullisesta perinteestä. Matkalla linja-autoasemalle keksin mielestäni uskottavan vastaesimerkin. Pitänee taas lainata kirjastosta pari kirjaa.
Sitten keskiaikamarkkinoille, jotka eivät vielä olleet virallisesti alkaneet. Kurvasin Neulakossa mainostettuun telttaan ja vaihdoin pari sanaa ilmeisesti Elinan itsensä kanssa.
Markkinoiden alkaessa istuin raatihuoneen yläkerrassa seminaarissa Elämää tuomiokirkon varjossa. Suvianna Seppälä aloitti piispan taloudellisesta asemasta keskiajalla. Hän onnistui henkilöimään juttunsa niin, että vasta loppupuolella kirjoitin muistiinpanoihini varovasti: "piispan hallinta" = kirkon omistus.
Janne Harjula kertoi Koroisten niemen kirjallisesta elämästä kertovista löydöistä. Aikanaan paikalla käydessäni jäin hieman skeptiseksi rakennusten luonteesta, joten aihe oli mielenkiintoinen. Mielenkiintoista olisi ollut muukin tarjoama, mutta mieltäni alkoi kaivertaa Logomo. Kokosin kamppeeni ja siirryin joen toiselle (vai tälle?) puolelle. (Seminaarin koko annista löytyy asiallinen referaatti på svenska Eva Ahl-Wariksen blogista. Huomasin salissa myös Sveaborg-projektin Juha-Matti Granqvistin ja maltan tuskin odottaa aasinsiltaansa...)
Logomon Tuli on irti! -näyttelystä voisin motkottaa pitkän pätkän, mutta keskityn vaihteeksi positiiviseen: Turku palaa -multimedia toimi, Tiirikkala-katu toimi ja sain kipinöitä aikaan tulusraudalla.
Logomon Liekehtivä keskiaika -iltapäivän aloitti Tom Linkinen. Hän mainitsi sanan kulttuurihistoria, aivoni lukkiutuivat ja puolesta tunnista pääsi läpi vain se, että roviolla ei poltettu keskiajalla sodomiitteja eikä noitia ja vanhoja kuvia rangaistuksista on käytetty nykymediassa väärissä yhteyksissä.
Hannele Klemettilä kertoi tulen symbolimerkityksistä sekä keskiajan oikeuskäytännöistä. Tulikokeen mainittuaan en malttanut olla tauolla kysymättä taannoisesta oikeushistoriapulauksesta mieleen jäänyttä kysymystä: kuinka laajasti/tavanomaisesti kokeita käytettiin. Klemettilän vastauksesta jäi mielikuva, ettei tästä ole tarkkaa tietoa.
Viimeinen puhuja oli Marko Nenonen, jonka magia-aihe palautti mieleeni kevään kansanusko-luennot sekä Nenosen omat esseet (joista tänne lyhyesti kirjoitin). Kysymys kristinuskon vaikutuksen erottelusta kansanuskosta vaikuttaa perin problemaattiselta. Nenonen nimittäin sanoi (jos oikein ymmärsin), että "sanan mahti" tulee alunperin raamatullisesta perinteestä. Matkalla linja-autoasemalle keksin mielestäni uskottavan vastaesimerkin. Pitänee taas lainata kirjastosta pari kirjaa.
torstai 30. kesäkuuta 2011
Historiallisissa ajoissa asumista
DVD-ostoksissani olen yrittänyt löytää tosi TV-sarjoja, joissa nykyajan ihmiset heitetään menneisyyden elämään.
Living with the Tudors ei tällaiseksi osoittautunut, mutta oli omalla tavallaan mielenkiintoinen. Tekijät olivat yrittäneet dokumentoida Kentwell Hallissa joka kesä järjestettävää historian elävöittämistapahtumaa, jossa tavalliset ihmiset pääsevät rahalla pällistelemään Tudor-aikaa eläviä vapaaehtoisia. Koska kaikki elävöittäjät eivät hyväksyneet kuvausta, elokuvaan tuli turhan paljon kyseisten kismojen esitystä.
Myöskään At home with Georgians ei ollut tosi TV:tä, mutta erittäin laadukas faktasarja 1700-luvun kotielämästä Englannissa. Juontava professori Amanda Vickery näytti oikeita dokumentteja, joihin tutkimustuloksensa perustuivat. Näitä elävöitettiin vierailemalla ajan taloissa ja pienillä dramatisointipätkillä.
1900-luvun alku näyttää olevan aikaisin aika, johon tavallisia ihmisiä uskalletaan lähettää. The Edwardian House on näytetty Suomen televisiossakin vuosia sitten. Siinä on yläkerta-alakerta -meininkiä liikaa makuuni. Sisarsarja Treats from the Edwardian House oli hauskempi. Annettiin vinkkejä menneen ajan luksuksen tuomisesta arkipäivää piristämään.
Samaan aikaan sijoittuu The 1900 House, jossa ollaan kaupunkitalossa. Sarjaan valittu perhe vaikutti erittäin lupaavalta, mutta reipas äiti, joka vakuutti alkuhaastatteluissa, ettei tulisi petkuttamaan, tosi tv:n lakien mukaan lankesi. Kynnyskysymys oli hiusten pesu, josta ei ilman modernia shampoota tullut mukavaa jälkeä. Tuskaa aiheutti myös korsetti ja kotityöt, eikä nainen hymyillyt, ennen kuin taloon tuli apulainen.
Paljon iloisempia olivat perheet sarjassa Coal House, jossa elettiin suunnilleen yhtä askeettisissa ja epäesteettisemmissä oloissa matkien vuoden 1927 kaivostyöläisiä. Tämä oli sarjoista lempparini, juuri perheiden takia. Taisivat hekin jollain tavalla fuskata, mutta miehet kävelivät joka päivä kaivokselle ja penniä venytettiin ansioiden mukaan. Eli valitusmeininkiä vaan tekemisen. Lapset sopeutuivat todella hyvin, kirmasivat keskenään sekä kanojen ja sikojen kanssa.
The 1940's House on taidettu myös näyttää Suomen televisiossa. Perhe eli sotavuosia vaivoineen.
Hauska näitä on katsoa, mutta en kyllä itse olisi valmis edes siirtymään syntymävuoteeni, jolloin äitini pesi vaateittani käsin kylpyammeen pohjalla ja nuorenparin luksus oli jääkaappi.
Living with the Tudors ei tällaiseksi osoittautunut, mutta oli omalla tavallaan mielenkiintoinen. Tekijät olivat yrittäneet dokumentoida Kentwell Hallissa joka kesä järjestettävää historian elävöittämistapahtumaa, jossa tavalliset ihmiset pääsevät rahalla pällistelemään Tudor-aikaa eläviä vapaaehtoisia. Koska kaikki elävöittäjät eivät hyväksyneet kuvausta, elokuvaan tuli turhan paljon kyseisten kismojen esitystä.
Myöskään At home with Georgians ei ollut tosi TV:tä, mutta erittäin laadukas faktasarja 1700-luvun kotielämästä Englannissa. Juontava professori Amanda Vickery näytti oikeita dokumentteja, joihin tutkimustuloksensa perustuivat. Näitä elävöitettiin vierailemalla ajan taloissa ja pienillä dramatisointipätkillä.
1900-luvun alku näyttää olevan aikaisin aika, johon tavallisia ihmisiä uskalletaan lähettää. The Edwardian House on näytetty Suomen televisiossakin vuosia sitten. Siinä on yläkerta-alakerta -meininkiä liikaa makuuni. Sisarsarja Treats from the Edwardian House oli hauskempi. Annettiin vinkkejä menneen ajan luksuksen tuomisesta arkipäivää piristämään.
Samaan aikaan sijoittuu The 1900 House, jossa ollaan kaupunkitalossa. Sarjaan valittu perhe vaikutti erittäin lupaavalta, mutta reipas äiti, joka vakuutti alkuhaastatteluissa, ettei tulisi petkuttamaan, tosi tv:n lakien mukaan lankesi. Kynnyskysymys oli hiusten pesu, josta ei ilman modernia shampoota tullut mukavaa jälkeä. Tuskaa aiheutti myös korsetti ja kotityöt, eikä nainen hymyillyt, ennen kuin taloon tuli apulainen.
Paljon iloisempia olivat perheet sarjassa Coal House, jossa elettiin suunnilleen yhtä askeettisissa ja epäesteettisemmissä oloissa matkien vuoden 1927 kaivostyöläisiä. Tämä oli sarjoista lempparini, juuri perheiden takia. Taisivat hekin jollain tavalla fuskata, mutta miehet kävelivät joka päivä kaivokselle ja penniä venytettiin ansioiden mukaan. Eli valitusmeininkiä vaan tekemisen. Lapset sopeutuivat todella hyvin, kirmasivat keskenään sekä kanojen ja sikojen kanssa.
The 1940's House on taidettu myös näyttää Suomen televisiossa. Perhe eli sotavuosia vaivoineen.
Hauska näitä on katsoa, mutta en kyllä itse olisi valmis edes siirtymään syntymävuoteeni, jolloin äitini pesi vaateittani käsin kylpyammeen pohjalla ja nuorenparin luksus oli jääkaappi.
keskiviikko 29. kesäkuuta 2011
Historiallisen romaanin taitajista
Epäonnistuneinta kirjoissa Historiallisen romaanin taitajia 1 ja 2 on mielestäni nimi. Ykköosa on "käännöskirjallisuus, varhaisempi" ja jälkimmäinen "käännöskirjallisuus, tuoreempi" ja olisi ollut kuluttajaystävällistä saada nämä rajaukset jo kanteen. Sillä ottaessaan ykkösosan käsiinsä, lukee takakannesta, että kirja "esittelee 21 kirjailijaa, joiden historiallisista teoksista on tullut rakastettuja klassikoita". Avaa sitten ja näkee etusivun jälkeen sisällysluettelon, jossa suomalaiset kirjailijat puuttuvat täysin. Totuus rajauksesta löytyy esisanoista, mutta se on hieman liian myöhään. Kakkososan takatekstissä on ajallinen rajaus, mutta ei eksplisiittisesti käännöskirjallisuusrajausta.
Kirjailijaesittelyjä on ollut kirjoittamassa Jukka Halme, Juri Nummelin ja Sari Polvinen. Varsinaisten 3-4 sivun mittaisten esittelyjen lisäksi kummankin kirjan lopussa on "lyhyitä luonnehdintoja" joistakin kirjailijoista. Käännöskirjallisuus ei ole omaa osaamistani, joten listaukset vaikuttivat silmiini hyvinkin kattavilta. Ykkösosassa olisin kyllä odottanut näkemäni Victor Hugon, muutenkin kuin kansikuvan taiteilijana. Ainakin Notre Damin kellonsoittaja on historiallinen romaani?
Kakkososan ajallisen rajauksen piiriin olisi kuulunut Ken Follett, jonka tuotannossa kaksi historiallista romaania ei kylläkään ole kovin merkittävä osa. Itse kirjat (Taivaan pilarit ja Maailma vailla loppua) kyllä kiitettyjä. Naisille suunnattu viihdekirjallisuus on molemmissa opuksissa niin hyvin edustettuna, että lienee pikkumaista kaivata mukaan Madeleine Brentia? Historiaan sijoitettuja kirjoja nekin ja lähes (?) kaikki suomeksi käännettyjä.
Historiallisen romaanien ystäville kirjojen esittelytekstit tarjoavat juuri tarpeeksi tietoa, että pääsee käsiksi useampaan uuteen kirjailijaan. Mielenkiintoista oli myös lukea taustatietoa vanhoista tutuista. Kirjat selattuani pullisteli kirjaston varauslistani jälleen järkevyyden rajojen yli. Suurin osa kirjoista oli hyllyssä odottamassa, joten olivat lisäjulkisuuden tarpeessakin.
Kirjailijaesittelyjä on ollut kirjoittamassa Jukka Halme, Juri Nummelin ja Sari Polvinen. Varsinaisten 3-4 sivun mittaisten esittelyjen lisäksi kummankin kirjan lopussa on "lyhyitä luonnehdintoja" joistakin kirjailijoista. Käännöskirjallisuus ei ole omaa osaamistani, joten listaukset vaikuttivat silmiini hyvinkin kattavilta. Ykkösosassa olisin kyllä odottanut näkemäni Victor Hugon, muutenkin kuin kansikuvan taiteilijana. Ainakin Notre Damin kellonsoittaja on historiallinen romaani?
Kakkososan ajallisen rajauksen piiriin olisi kuulunut Ken Follett, jonka tuotannossa kaksi historiallista romaania ei kylläkään ole kovin merkittävä osa. Itse kirjat (Taivaan pilarit ja Maailma vailla loppua) kyllä kiitettyjä. Naisille suunnattu viihdekirjallisuus on molemmissa opuksissa niin hyvin edustettuna, että lienee pikkumaista kaivata mukaan Madeleine Brentia? Historiaan sijoitettuja kirjoja nekin ja lähes (?) kaikki suomeksi käännettyjä.
Historiallisen romaanien ystäville kirjojen esittelytekstit tarjoavat juuri tarpeeksi tietoa, että pääsee käsiksi useampaan uuteen kirjailijaan. Mielenkiintoista oli myös lukea taustatietoa vanhoista tutuista. Kirjat selattuani pullisteli kirjaston varauslistani jälleen järkevyyden rajojen yli. Suurin osa kirjoista oli hyllyssä odottamassa, joten olivat lisäjulkisuuden tarpeessakin.
tiistai 28. kesäkuuta 2011
Sotilaita odottivat Lellaisissa ja Paneliassa 1793
Euran seurakunnassa oli syksyllä 1793 kahdella naisella sama ongelma. Lellaisten kylästä Maria Eriksdotter ja Paneliasta Lisa Andersdotter halusivat naimisiin, mutta edellisten aviomiesten kohtalosta ei ollut tietoa. Marian mies Johan Andersson oli lähtenyt vapaaehtoisena sotaan 1790. Lisan mies Anders Stadig oli reserviläinen Euran komppaniassa ja sodasta palanneiden tarinoiden mukaan kaatunut rintamalla. Nyt oli viimeinen tilaisuus ilmoittaa elossaolosta, jos nimittäin osui sanomalehdessä Inrikes tidningar 13.9.1793 julkaistu ilmoitus silmiin.
Neljä nimeä ja satakuntalainen seurakunta, lisätiedon hakeminen pitäisi käydä kuin tanssi. Mutta Hiskistä ei irtoa Eurasta ensimmäisiä avioliittoja eikä myöskään toisia. Rippikirjassa 1790-1800 ei ole Lellaista eikä Paneliaa, tarvittaisiinkohan tähän kappeliseurakunta? Tai kaksi?
No joo. Kiukaisissa vihittiin 2.1.1785 Köylypolven Kuusistosta "Drg. Res. Sold. Anders Johansson Stadig " ja "Pig. Lisa Anders:dr". Samasta kylästä 24.5.1796 "Res. Sold. Enk. Elisabeth Anders:dr" ja "Drg. Mats Gustafsson". Parin vuoden viiveellä saatiin siis Liisan elämä takaisin raiteille.
Honkilahdessa puolestaan vihittiin 9.2.1794 Lellaisten Junkkalasta "Torp: Johan And:s: " ja "Enka Maria Ersdr". Oikea Maria? Junkkalassa on useampi Jussi, mutta kaikilla väärä patronyymi. Paitsi pitäjäsepällä. Tosin voisi auttaa asiaa, jos katsoisi aukeamaa, joka kattaa vuoden 1794? Juu, tuossahan pariskunta on, ilman viitteitä Marian alkuperästä. Toista Mariaa ei Lellaisten sivuilta yhdellä läpikäynnillä löydy, mutta siellähän hänen piti asua jo sanomalehti-ilmoitusta julkaistaessa?
Neljä nimeä ja satakuntalainen seurakunta, lisätiedon hakeminen pitäisi käydä kuin tanssi. Mutta Hiskistä ei irtoa Eurasta ensimmäisiä avioliittoja eikä myöskään toisia. Rippikirjassa 1790-1800 ei ole Lellaista eikä Paneliaa, tarvittaisiinkohan tähän kappeliseurakunta? Tai kaksi?
No joo. Kiukaisissa vihittiin 2.1.1785 Köylypolven Kuusistosta "Drg. Res. Sold. Anders Johansson Stadig " ja "Pig. Lisa Anders:dr". Samasta kylästä 24.5.1796 "Res. Sold. Enk. Elisabeth Anders:dr" ja "Drg. Mats Gustafsson". Parin vuoden viiveellä saatiin siis Liisan elämä takaisin raiteille.
Honkilahdessa puolestaan vihittiin 9.2.1794 Lellaisten Junkkalasta "Torp: Johan And:s: " ja "Enka Maria Ersdr". Oikea Maria? Junkkalassa on useampi Jussi, mutta kaikilla väärä patronyymi. Paitsi pitäjäsepällä. Tosin voisi auttaa asiaa, jos katsoisi aukeamaa, joka kattaa vuoden 1794? Juu, tuossahan pariskunta on, ilman viitteitä Marian alkuperästä. Toista Mariaa ei Lellaisten sivuilta yhdellä läpikäynnillä löydy, mutta siellähän hänen piti asua jo sanomalehti-ilmoitusta julkaistaessa?
maanantai 27. kesäkuuta 2011
Olof ja Pahkavuori kovien kansien välissä
SSS:n kirjastonhoitaja herätti ystävällisellä huomautuksellaan SukuForumilla minut tajuamaan, että SSS:n kirjasto oli viime viikolla vielä auki. Vihdoinkin minulla oli sopiva väli juosta sinne ja tutustua toukokuun lopussa ilmestyneeseen Henrik Impolan kirjaan Frälset och dess rusttjänst i Finland på 1500-talet. (SSS:n julkaisuja 59). Ihan vaan tarkistamaan, jos Olof Ångerman siinä vilahtaisi...
Eikä vain vilahtanut, hänestä oli henkilöartikkeli! Heti ensimmäisenä sanana tosin ofrälse eli selvisi, että nimestään huolimatta kirja kattaa myös joitakin aatelittomia. (Olofin vieressä Paavali Juusten, aateloitu, mutta ei ratsupalvelusta.) Pääosa Impolan Olofin kohdalla käyttämistä lähteistä oli (huh!) tuttuja, mutta hän oli tehnyt hieman toisenlaisia päätelmiä kuin minä. Heti otsikosta alkaen: Olof Ångerman till Dönsby. Moista signeerausta tai fraasia en ole nähnyt missään dokumentissa ja se, että (todennäköinen) vaimo omisti tilasta sisaruusosan tuskin tekee siitä Olofin kotikartanoa?
Kerstinin sanotaan olevan "av adliga Dönsbysläkten", vaikka Karjaan historioiden huolellisella luvulla voi päätyä toiseen lopputulokseen. "Hade i förläning mot rusttjänst två hemman i Starböle och Sjösäng i Pojo..." Kuullostaa minusta siltä kuin Olofilla olisi pelkkä läänitys. Kuitenkin hän hallitsi Sjösängiä (Olofin aikana yksinäistila) jo ennen verovapautta. Mutta ehkä muutan mieleni näistä yksityiskohdista ennenkuin minun Olofini päätyy painokoneeseen.
Impolan kirjasta irtosi detaljeja myös toiseen rakkaaseen aiheeseen eli Uskelan Pahkvuoreen. Sivulla 44 esitellään "Hustru Anna till Pahkavuori". Lainaan tekstistä selvyyden vuoksi muutaman peräkkäisen lauseen. "I varje fall ärvde hustru Anna efter sina föräldrar ett frälsehemman i Pahkavuori som var hennes sätesgård och ett hemman i Kaukelma, båda i Uskela socken. Dessa gods var ett arv från hennes morfar, underlagmannen i Söderfinne lagsaga Jöns Spåre. Nämnd 1567 i adelns tennuppköpslängd som självständig frälseägare. Levde 1601."
Annan mies Eskil Krämer löytyy sivulta 122. Heidän yhteisiä lapsiaan tunnetaan kaksi, jotka molemmat omistivat Pahkavuorta. Poika Hans Eskilisson vuonna 1600 (kun äiti edelleen elossa!?) ja tytär Kerstin, jolla ensin aviomies Sven Bertilsson ja sitten ratsumestari Jakob Hansson (Silfverpatron). Loppuviite sivulla 389 kertoo, että Pahkavuori oli Kerstinillä vielä vuonna 1618.
Ei aivan detaljitasolla täsmää viimekeväiseen koosteeseeni, jossa Kerstin on kuollut 1614 ja hänen miehensä merkitty hallitsijaksi vielä 1622. Mutta ei liian kaukana. Kunpa keksisin, missä on asiakirja päiväyksellä 14.10.1651... Vai onko siihen vain viitattu myöhemmin?
Eikä vain vilahtanut, hänestä oli henkilöartikkeli! Heti ensimmäisenä sanana tosin ofrälse eli selvisi, että nimestään huolimatta kirja kattaa myös joitakin aatelittomia. (Olofin vieressä Paavali Juusten, aateloitu, mutta ei ratsupalvelusta.) Pääosa Impolan Olofin kohdalla käyttämistä lähteistä oli (huh!) tuttuja, mutta hän oli tehnyt hieman toisenlaisia päätelmiä kuin minä. Heti otsikosta alkaen: Olof Ångerman till Dönsby. Moista signeerausta tai fraasia en ole nähnyt missään dokumentissa ja se, että (todennäköinen) vaimo omisti tilasta sisaruusosan tuskin tekee siitä Olofin kotikartanoa?
Kerstinin sanotaan olevan "av adliga Dönsbysläkten", vaikka Karjaan historioiden huolellisella luvulla voi päätyä toiseen lopputulokseen. "Hade i förläning mot rusttjänst två hemman i Starböle och Sjösäng i Pojo..." Kuullostaa minusta siltä kuin Olofilla olisi pelkkä läänitys. Kuitenkin hän hallitsi Sjösängiä (Olofin aikana yksinäistila) jo ennen verovapautta. Mutta ehkä muutan mieleni näistä yksityiskohdista ennenkuin minun Olofini päätyy painokoneeseen.
Impolan kirjasta irtosi detaljeja myös toiseen rakkaaseen aiheeseen eli Uskelan Pahkvuoreen. Sivulla 44 esitellään "Hustru Anna till Pahkavuori". Lainaan tekstistä selvyyden vuoksi muutaman peräkkäisen lauseen. "I varje fall ärvde hustru Anna efter sina föräldrar ett frälsehemman i Pahkavuori som var hennes sätesgård och ett hemman i Kaukelma, båda i Uskela socken. Dessa gods var ett arv från hennes morfar, underlagmannen i Söderfinne lagsaga Jöns Spåre. Nämnd 1567 i adelns tennuppköpslängd som självständig frälseägare. Levde 1601."
Annan mies Eskil Krämer löytyy sivulta 122. Heidän yhteisiä lapsiaan tunnetaan kaksi, jotka molemmat omistivat Pahkavuorta. Poika Hans Eskilisson vuonna 1600 (kun äiti edelleen elossa!?) ja tytär Kerstin, jolla ensin aviomies Sven Bertilsson ja sitten ratsumestari Jakob Hansson (Silfverpatron). Loppuviite sivulla 389 kertoo, että Pahkavuori oli Kerstinillä vielä vuonna 1618.
Ei aivan detaljitasolla täsmää viimekeväiseen koosteeseeni, jossa Kerstin on kuollut 1614 ja hänen miehensä merkitty hallitsijaksi vielä 1622. Mutta ei liian kaukana. Kunpa keksisin, missä on asiakirja päiväyksellä 14.10.1651... Vai onko siihen vain viitattu myöhemmin?
sunnuntai 26. kesäkuuta 2011
Saapunutta
Postinkuljettaja vuodelta 1644 on kirjasta The Pictorial Press. Its Origin and Progress.
Papinkalliolta raportoitiin yleisökaivauksista: "Yleisökaivauksen nuorimpiin kuulunut viisivuotias Onni oli kovasti kiinnostunut kivikaudesta, ja jokainen kivi tuntui hänestä kovasti jännittävältä."
Tutustuin viikko sitten Helsingin kaupungintalon Virka-Gallerian näyttelyyn Kaupunkilaiselämää – Näkymiä 1930-luvun Helsinkiin. K-blogin Jenni kertoi kuvista tehdystä kirjasta ja vinkkasi, että kuvia voi katsella verkossakin. Itse suosittelen paikan päälle lähteviä katsomaan elokuvat ja takanurkan erillisnäyttelyn kaupungin koirista.
Espan lyyli oli kuunnellut äänikirjaa Ääniä Stadista. Helmikuussa hän oli ollut Museoliiton digitointikurssituksessa ja maaliskuussa kertonut työstä urheiluaiheisen materiaalin parissa.
Kravun kasvuppirin kirjoittaja mietti kasvatuksen historian päiville lähtöä ja kertoi päivien annista:
Kohtaamisten ja uusien tuttavuuksien lisäksi Kasvatuksen historian ja filosofien päivien anti oli se, että kiinnostuin historiasta. Kiinnostus syntyi tarpeesta, sillä 1800-luvulle sijoittuvassa roolipelissä jouduin seurailemaan sivusta tietämättömyyteni vuoksi; en pystynyt argumentoimaan fennomaanina uskottavasti, koska minulla ei ollut mitään pohjatietoa, jonka varaan olisin voinut rooliani rakentaa.Kirsimaria on saanut tehtäväkseen kirjoittaa Jyväskylän Rajakadun historiaa.
Mari Keski-Korsun dokumentti Vihreämpää ruohoa / Greener Grass on testauksen perusteella katsottavissa kokonaisuudessaan verkossa. Se "kertoo laivamatkasta Atlantin yli seuraten historiallisia suomalaissiirtolaisten reittejä Yhdysvaltoihin ja Amerikan-suomalaisten tarinan monessa sukupolvessa. Voimmeko oppia historiasta vastataksemme nykypäivän maahanmuuton haasteisiin."
Suomen Akatemian sivuilta löytyi juttu Monikulttuurisuutta avataan sosiologian ja historian avulla.
Ruotsalaisia historiakirjaesittelyjä på svenska löytyy blogista Historiska böcker.
Eva Ahl-Waris raportoi på svenska kahdesta Helsingin yliopiston väitöstilaisuudesta: Teemu Mökkönens avhandling om stenåldershus & Johanna Vuolastos avhandling om pietistiska emblem i religiös litteratur
Dick Harrison selventää på svenska ettei keskiaikaisiin määräarvioihin ole luottamista.
Juhani Paunu mietti historiallisen romaanin genreä, varustettuna hieman hätkähdyttävällä kuvituksella.
Vrouw Marian tutkimusblogi on aloittanut päivitykset kesän tutkimuskauden lähestyessä.
Reijo Valta kertoi kuulumisia perinnemaiseman hoitamisesta.
Johanna Pietikäinen oli tehnyt Helsingin kaupunginmuseon käyttöön 1700-luvun henkiset lastenasut:
Kaavoituksen aikana hämmästelin kerta toisensa jälkeen, miten nerokkaan yksinkertaisia rakenteita 1700-luvun ihmiset olivatkaan osanneet käyttää vaatteiden valmistamisessa.
Havainnekuva ja todellisuus
Elämä on jättänyt minulle kaikenlaista opettamatta, mutta arkkitehtien havainnekuviin olen alkanut suhtautua täysin skeptisesti. Kyläkirjaston kuvalehti 10/1886 esitteli alla olevalla kuvalla Helsingin uutta kirkkoa, jota nykyään Johanneksen kirkoksi kutsutaan.
Ohikulkiessa kirkko ei ole koskaan vaikuttanut noin majesteettiselta. Etualalla näkyvää kirkkoaitaa ei ehkä koskaan tehtykään ja puisto on peittänyt monen muun yksityiskohdan sekä kokonaisuuden. Onko kukaan koskaan piirtänyt tai nähnyt arkkitehdin havainnekuvaa, jossa koko rakennus on täysikasvuisten puiden takana. Tai jossa auringonottaja raapii takamustaan?
Ohikulkiessa kirkko ei ole koskaan vaikuttanut noin majesteettiselta. Etualalla näkyvää kirkkoaitaa ei ehkä koskaan tehtykään ja puisto on peittänyt monen muun yksityiskohdan sekä kokonaisuuden. Onko kukaan koskaan piirtänyt tai nähnyt arkkitehdin havainnekuvaa, jossa koko rakennus on täysikasvuisten puiden takana. Tai jossa auringonottaja raapii takamustaan?