Perjantaina istuin toimiston sijaan ritarihuoneella. Sinne oli järjestetty yleisölle avoin seminaari aatelin historiasta ja kulttuurista. Alaotsikkonsa mukaan "tutkimuksen uusia suuntia", missä suhteessa hieman petyin, mutta uusi on toki suhteellinen käsite.
Ensimmäisessä sessiossa minua kiinnosti eniten Georg Haggrénin esitys, siitä että rälssin maaomistus olisi ollut 1400-luvulla laajempaa ja ehjempää kuin 1500-luvun kirjanpidon mukaan. Ei kuitenkaan laajempaa laajemmalla alueella vaan nimenomaan ruotsinkielisellä rannikolla,jonka on argumentoitu olleen rautakauden lopussa tyhjä ja tilaa näin valloituksille. Juttu linkittyi mukavasti parin viikon takaiseen viikinkiseminaariin ja täytyy yrittää löytää Haggrénin artikkelit aiheesta.
Juuri ennen lounasta puhui pian väittelevä Riitta Koskinen 1700-luvulla eläneestä Turun kaupungin arkkitehdista Schröder, joka suunnitteli maaseutukartanoita. Koskinen kertoi, että Turusta lähti rakennuspaikoille myös melko vakiintunut joukko mestareita. Täysin järkeenkäypää, varsinkin kun suunnittelijakin oli tapauksissa sama.
Lounaan jälkeen oltiin lähempänä omaa osaamistani, sillä olenhan - kröhöm - tehnyt mikrohistoriallisen tutkimuksen 1800-luvun aatelisten kartanoherrojen asemasta ja toiminnasta maalaispitäjässä (lue: pätkä paikallishistoriaa).
Katja Weiland-Särmälä tutkii naimattomaksi jääneiden aatelisneitojen mahdollisuuksia. Hänen huomioitaan oli, että vuosisadan kuluessa suvun elatusvelvollisuus tuntui heikkenevän ja palkkatyöstä tuli hyväksyttävämpää. Mielessäni heräsi kysymys: kumpi johti kumpaan?
Olen itse sitä mieltä, että Aurora Karamzinia on käsitelty tarpeeksi. Märtha Norrback taas argumentoi, että uudelle elämänkerralle on tarvetta.
Maria Vainio-Kurtakko ja Henrika Tandefelt tutkivat aatelispariskuntien rooleja Sarvilahden kartanon arkiston avulla. Esityksiin oli helpohko orientoitua kiitos taannoisen kartanovierailun. Sillä nähty viehättävä perhemuotokuva sai tosin nyt aivan uusia sävyjä, kaikki ei ole sitä miltä aluksi näyttää.
Kari-Matti Piilahden esitti siivun tutkimuksestaan liike-elämän eliiteistä. Hän listasi aateliston avaimina taloudellisen pääoman, verkostot, avioliitot, liikkeenjohdollisen taidon sekä uudistumiskyvyn. Viitattiin myös ruukeista saatuun kokemukseen, mutta itselleni tuli mieleen adoptoimieni von Knorringien osoittama pienimuotoisempi taloudellinen yritteliäisyys, josta olisi voinut syntyä pohja jollekin isommalle? Porin historiasta löytyy von Knorring 1700-luvun lopulla tupakkatehtailijana ja viljan ostajana viinapolttimolla. Kokemäenkartanon von Knorringit 1800-luvulla polttivat viinaa, yrittivät myydä tiilituotantoaan, perustivat kaupallisesti toimivan meijerin ja olivat osakkaina paikallisessa oluttehtaassa ja sahassa. Vähän enemmän aktiviteettia kuin perustalollisella. Yrittäjähenkeä.
Lounaan jälkeen kuulijakuntaan liittyi professori Matti Klinge, joka viimeisen setin jälkeen katsoi tarpeelliseksi muistuttaa meitä siitä, että aatelisto erityisluokkana oli loppunut vuonna 1906, jonka jälkeen sen merkitys on vain symbolista. Tästä symbolisuudesta olisi voinut meille kertoa vaikkapa Elina Rissanen, jonka kesällä hyväksytty pro gradu on otsikoltaan Paronit aikalaissilmin. Muistitietotutkimus Kankaisten kartanon viimeisistä vapaaherroista Claes ja Claes Fredrik Aminoffista. Toinen pro gradu tältä vuodelta ja aatelistoon liittyen on Lauri Lehikoisen Harmaanutut Tukholmassa. Talonpoikaissäädyn suhtautuminen aatelistoon ja kuninkaanvaltaan säätyjen ajan valtiopäivillä 1720–1772
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti