Tavanomainen retkiraportti, osa 1/2

Lauantaiaamuna retkibussi lähti Helsingistä kakkostielle, jota laskeskelin kulkeneeni elämäni aikana ainakin 350 kertaa Karkkilan ohi. Mutta ihan ensimmäistä kertaa pääsin nyt tutustumaan Högforsin ruukkiin ja Valimomuseoon.

Ensiksi mainittu on rekonstruktoitu laitos, joka antaa realistisen kuvan suomalaisesta teollisuudesta 1800-luvulla. (Valimo lopetti toimintansa 1915.) Asiantuntevan oppaan avulla tuotantoprosessi tuli selväksi, mutta rekonstruointi minua hämäsi. Piti keskittyä muistamaan, että vain kiviosia oli ollut jäljellä kun rakennustyö oli alkanut. Jossain kartanossa käydessä kerrottiin, että uusi keittiö piti tehdä uuden näköiseksi, mutta sama periaate ei koske tällaisia tapauksia?

Tekniikan historiasta kiinnostunut nauttisi varmasti Valimomuseosta. Yläkerran takorautaesineet herättivät ryhmämme jäsenissä monia muistoja. Hieman hämmentyneenä katselin, kun he tarttuivat kattiloihin ja uuninluukkuihin. Joku jopa jätti sateenvarjonsa hellan päälle. Takorauta voi vaikuttaa lähes ikuiselta, mutta turvallisempaa olisi mielestäni pitää sama etäisyys kuin muihinkin museoesineihin.

Högforsin ruukin perustamisen syy oli Kulosuonmäen rautakaivos, jossa myös kävimme. Kaivosaukko keskellä metsää on jännä asia.

Tavanomaisesta poikkeavaa (iso) kuppikiveä Letkun koulun pihalla Tammelassa voisi kai myös pitää jännittävänä. En siitä kuitenkaan innostunut enkä myöskään seuraavasta kohteesta, joka oli susikuoppa Tammelan Myllylahdella. Kuva alla ensiksi mainitusta.

Pitkällisen lounastauon ja maisema-ajelun myötä päädyimme Huittisten hirvenpään löytöpaikalle. Viimeksi tänne osuessani satoi niin, että jätin väliin. Nyt sade oli jäänyt Karkkilaan ja pääsin tuijottamaan peltoneliötä, jota myös kivikautiseksi asuinpaikaksi voi kutsua.

Huittisten kirkko on minulle suhteellisen vieras, joten oli kiva saada tilaisuus katsoa sitä kunnolla ja hahmottaa sen sisällä vanhan, sukututkimuksiini liittyvien henkilöiden tunteman, kirkon koko. (Alttariin päin katsoen oikean puoleinen ristin sakara plus kirkon keskiosa.) Kirkon päädystä matkanjohtajamme osoitti jännittäviä maskeja/naamioita, joiden merkitys on epäselvä.

Huittisista suunnattiin kohti Kokemäkeä, Kraviojankangasta. Kivikautinen asuinpaikka tuntuu paljon mielenkiintoisemmalta kun se on kotipitäjässä ja sieltä on löytynyt mystisiä savi-idolin palasia. Joku kaunis (kirjaimellisesti ottaen) päivä pitäisi lähteä paikantamaan näitä Kokemäen päälöytöpaikkoja. Täytyy niihin jotenkin saada otetta?

Päivän viimeinen kohde ennen majoittautumista oli Kaukolan rautakautinen kalmisto Sastamalassa. Se on laaja, sieltä on tehty hienoja löytöjä, mutta minusta oli huomattavinta katajien suuruus ja tiheys.