Kokemäeltä Amerikkaan, osa 51

Celtic-laiva toi New Yorkin satamaan 6.12.1913 Kokemäeltä 28-vuotiaan Frans Salmisen, 21-vuotiaan Kosti Lehtisen, 24-vuotiaan Kustaa Laaksosen ja 28-vuotiaan Frans Niirosen. Kotiin kaipaamaan jäivät isä Anselm Salminen Krootilaan, vaimo Fanny Harolaan, isä Viktor Laaksonen Harolaan ja äiti Hilma Niironen Sonnilaan.

Miehet ilmoittivat kaikki vastaanottajakseen ystävänsä Arthur Tammen Minnesotan Minneapoliksessa. Sinne asettui ainakin Frans Niironen, joka ensimmäisen maailmansodan kutsuntakorttiaan täyttäessään ilmoitti lähimmäksi sukulaisekseen rouva Selma Niirosen Suomesta. Syntymäajakseen hän antoi 26.12.1885, jolla ei Kokemäen kastelistassa löydy mitään, mutta päivämäärällä 28.12.1885 on merkitty syntyneeksi Sonnilan työnmiehen Frans Nestor Niirosen ja vaimonsa Hilma Josefiina Juhantyttären poika Frans Nestor.

Fransin tiedetään oleen Amerikassa vielä vuonna 1919. Hänen tovereistaan Kosti Lehtinen oli myös täyttänyt kutsuntakorttinsa Minneapoliksessa. Kosti ilmoitti elätettävikseen vaimon ja lapsen. Syntymäpäiväksi kirjattiin 12.6.1892, mutta tätä vastaavaa kastetta ei ole Kokemäen kirjoissa.

Lähteet:
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957 (Year: 1913; Microfilm serial: T715; Microfilm roll: T715_2234; Line: 4; .)
Ancestry.com. World War I Draft Registration Cards, 1917-1918 (Registration Location: Hennepin County, Minnesota; Roll 1675614; Draft Board: 4.)
Yksityinen tiedonanto (TH)
Ancestry.com. World War I Draft Registration Cards, 1917-1918 (Registration Location: Hennepin County, Minnesota; Roll 1675614; Draft Board: 4.)

Kesällä

Aika on nyt iloinen,
Iloita me mahdam’,
Kesä on kaunis, ihanainen.
Riemuita siis saadaan.
Kun vilu valju on voittanut
Aurinko ylös auttaa,
Taikka talvi on tappanut,
Suvi eläväks saattaa.

Vainiot vihriäst’ vihoittavat,
Metsät, niitut ja niemet,
Kukkaset kanssa kasvavat,
Puissa lehdet lienee.
Nämät talvi tappanut on,
Kaikki kaatanut kaltoon,
Virkoomaan suvi saattanut on,
Ilon ihanan antain.

Linnut ilosta laulavat,
Suven suotuista virttä,
Ett’ hengettömät heräävät,
Eloon itsens siirtäin,
Meri, maa, kaikk’ kantavat
Kasvon, kauniit lahjat,
Hedelmän armaan antavat
Eläimet, linnut, laihot.

Näistä näemme Herran työt,
Meistä hän murehtii muistaa,
Tarpeemme aina edes tuo
Maasta, merestä, puista.
Ihmiset, siis, te iloitkaa:
Ohoh aikaa iloist’!
Veikkojemme, nyt veisatkaa
Herralle kilvan kiitost’.

kirjoittanut Hemminki Maskulainen (noin 1550–1619)
Helmivyö. Suomalaista runoutta.

Kuvaelma Juhannusillan vietosta maalla.

(Julkaistu Mikkelin sanomissa 2.7.1890)

Koveimmin kiini, pojat! Kas niin, nyt se tulee, tulee kuin tulekin! Ja kohta oli vanha vene saatu raahatuksi ylös korkealle Simolan vuorelle. Koskenkyläläiset näet puuhasivat tänne kokkoa.

Puh'uh, kylläpä tuossa olikin kinnaamista näin äkkijyrkkää vuoren rinnettä myöten ylös. Mutta meni se kuitenkin ja siinä se nyt oli kukkulalla. Paljon oli väkeä ympärillä. Kaikki kyläläiset olivat puuhissaan kokon valmistamisessa.

”Hei, katsokaapa vaan! Kinansaarelaiset, ovat jo sytyttäneet kokkonsa! Tuolla järven toisella puolella se jo paalaa ja iso kokkopa heillä siellä näkyy olevankin”, kuuluu eräs joukosta huomauttaman. Kaikkein silmät kääntyivät nyt Kinansaareen päin, jossa iso kokko todellakin jo oli täydessä liekissään.

Nyt tuli koskenkyläläisille kiiru, saadaksensa kokkonsa valmiiksi.

“Menkää te tytöt ja pienet pojat kuivia risuja hakemaan, niin me miehet sill'aikaa tuomme lisäksi tänne Halttusen vanhan, raakiksi jääneen veneen ja näytetään sitten Kinansaarelaisille, ett'ei me olla Pekkaa pahempia”! Näin kehoitteli kylän harteikas ja väkevä-ruumiinen kauppias.

Kaikki hajautuivat nyt puuhaamaan eri haaroilla ja vähän ajan kuluttua olivat miehet saaneet toisen venheen vuorelle, ja risuja lerätty oikeen aika, kuorma.
Nyt ei muuta, kuin kumpasetkin venheet nostettiin pystyyn yhteen kimppuun kalliolle olevaa, isoa kiveä vastaan ja risuja alle. Jo se nyt oli kokko valmis. Risut sytytetiin tuleen ja ennen vähää olivat kumpasetkin venheet ilmi-tulessa.

”Kas niin nytpä sitä näkevät Kinansaarelaisetkin, että on sitä meilläkin, ja vielä puolta vertaa suurempi kokko kuin heillä”! kuului eräs joukosta lausuvan.

”Niinpä niinkin”, sanoi toinen, ”mutta Kinansaarelaisten kokkopa jo alkaakin näemmä olla sammumaan päin. Semmoista se on kun niin aikaseen sytytetään.”

Kosken kyläläiset olivat iloiset kokkonsa ääressä. “Pelimanni" kutsuttiin esiin ja tanssit alkoivat. Vuori oli nimittäin niin laaja ja tasainen, että siinä hyvin kävi tanssiminen. Hauska oli todellakin nähdä Suomen nuorison riemua. Vanhemmat isännät siinä loikoiliivat sivussa, piippuansa poltellen ja jutellen. Tyytyväisen näköisinä he katselivat nuorten iloa, kaiketikin muistellen niitä aikoja, kuin hekin ottivat osaa tämmöisiin iloihin.

Aamu puoli alkoi jo olla käsissä, kun kokko vihdoinkin oli palanut loppuun ja tanssit taukosivat. Jussin päivä oli nyt alulla ja niinkuin nimipäivänä on tavallista, piti nostaa Jussi nimisiä. Hm, no niin! Melkeen kaikki pelkkiä Jussia. Ei tullut nyt nostamisesta mitään, sillä siihen olisi kulunut liiaksi paljon aikaa ja nyt piti jo alkaa lähteä kirkkomatkalle. Kaikki erkanivat nyt kotehinsa valmistaaksensa itseänsä kirkkoon. Evääksi pantiin rieskaa ja munavoita ja mitä kullakin oli sekä alettiin siitä sitten soutaa verkalleen kirkolle päin kylän isossa kirkko-venheessä.

Suomen passiviraston arkisto?

Saatuani satikutia aikaisemmista Arkistolaitoksen digitaaliarkiston harhailuista, niin tehdään nyt sitten passiviraston suhteen parhaan mahdollisen tavan mukaisesti eikä hypätä suoraan kuviin. Jotka vihdoin aukeavat, toisin kuin talvella yritettyäni.

Arkistolaitoksen Portti sisältää toistaiseksi vain linkin digitaaliarkistoon. Tulipahan tarkistettua. Digitaaliarkistossa linkki Vakkaan eli "linkki arkistotietokantaan". Kyseisestä näkymästä saa käsityksen, että kyse on inkeriläisistä. Tarjolla on kaksi linkkiä: Arkistonmuodostaja ja Sarjat. Arkistonmuodostaja tarjoaa vaihtoehtoisia nimiä ja linkin takaisin. Sarjojen listassa tietenkin samoja otsikoita kuin digitaaliarkistossa, mutta ei kuvausta sisällöstä. Olo on tyhmä, sillä tiedän, että pitäisi löytyä sivu, jossa on arkiston sanallinen kuvaus. Vakan etusivulle ja haku "Suomen passivirasto"... ei auta itku markkinoilla, kyllä se oli se ensimmäinen sivu, joka sisälsi kaiken "kuvauksen".

Seuraavalla tasolla digitaaliarkistossa on tarjolla Pitäjänkirjat ("Pitäjittäinen luettelo passinhaltijoista perheineen", 1848-1903), Pitäjänkirjojen hakemistot (1848-1903), Passinhaltijain kortistot ("Sisältää henkilötietojen lisäksi perusasiakirjan numeron.", 1904-1918), Passiviraston organisaatiota ja toimintaa koskevat aktit ja asiakirjat ja Suomi-Seuran kortisto ("Suomi-Seuran toimesta perusasiakirjoista (Fa-sarja) laadittu aakkosellinen henkilökortisto. Sisältää henkilötietojen lisäksi perusasiakirjan numeron. Kortiston käyttö ainoastaan yksikön luvalla.")

Suomi-Seuran kortisto kuullostaa hauskimmalta, mutta Vakan puolelta löytyneen kommentin lukemisen jälkeen ei ollut yllättävää, ettei kuviin pääse käsiksi. Passinhaltijain kortistojen rajavuodet tuoreita... "Aineisto ei ole vapaasti käytettävissä. " ei siis yllätä.

Mutta pitäjänkirjojen hakemistot aukesivat. Vanhemmassa päässä tarjolla Pitäjänkirjojen hakemisto 1848-1870 (Bac:1a) ja Pitäjänkirjojen hakemisto 1848-1870(Bac:1b). Ensiksi mainittuun on tehty hakemistosivu, josta selviää, että sivut (nyt kuvat) on aakkostettu sukunimen alkukirjaimen mukaan, mutta sekaisin sen jälkeen ja että henkilönimen perässä on sidoksen tunnus ja sivunumero. Avuliaasti myös kerrotaan, että kaikki pitäjänkirjat eivät ole säilyneet.

Vihdoin varsinaiseen testaukseen. Aloin haravoida H-kirjanta mahdollisen Hohenthalin bongaamiseksi. Mutta heti ensimmäiseltä sivulta löytyi toinen tuttu sukunimi, joten testikappaleeksi päätyy
Sidosta etsimään. Pitäjänkirjat aukeavat eteeni ilman roomalaisia numeroita tai kapitaalikirjaimia... Pitäjänkirja 1848-1869 (Bab:4a) on signumiltaan lupaavin. Mutta se on "Viipurin lääni, IV D". Eli kun muistetaan, että lähdin harhailemaan hakemistoon rajavuosilla 1848-1870, avattavana on 10 yksikköä. Pianhan nuo tarkistaa ja ilahduksella huomaa, että kuhunkin on tehty hakemistosivu, jolla voi hypätä suoraan pitäjätasoon esimerkiksi Mikkelin läänissä.

IVA on Viipurin lääniä ja Adeleide löytyy sivulta 431. Mimmi on syntynyt Serafia Herkepaeuksen aviottomaksi tyttäreksi 14.11.1839 ja saanut todistuksen avioliittoa varten 1862. Ja passeistakin on varmaan jotain tietoa, en vaan osaa tulkita.

Pitäjänäkökulmasta kokeiluun Veteli Vaasan läänistä. Koko "vanha" Kokkola samassa, mutta näppärä olisi tästä nähdä kokonaistilanne paikallistasolla. (Varsinkin jos olisi parempi ymmärrys siitä mistä passeista tässä on kyse.) Kaustislaisella torpparilla oli hämärästi tuttu nimi, joten poimitaan hänet visuaaliseksi esimerkiksi yksittäisen henkilön tiedoista:
P.S. Etten jäisi epätietoiseksi, otin Googlen käyttöön. Genoksen artikkelista löytyi viite "Pietarissa toimineen Suomen passiviraston tuli lähettää kuvernööreille luettelot Venäjällä oleskelevista Suomen kansalaisista. Vrt. Max Engman, Finska passexpeditionens arkiv som personhistorisk källa. Genos 1979, s. 57-58. " Engmanin artikkeli ei valitettavasti kuulu verkossa vapaasti luettaviin, mutta tästä ja muista verkko-osumista päätellen kyse on "Venäjällä oleskelevista Suomen kansalaisista".

Aurora ja rakkaus

Marjatta Kilven kirjoittamaan kirjaan nimeltä Aurora ja rakkaus en tarttunut kovinkaan suurella innolla. Aurora Karamzin (aik. Demidov o.s. Stjernvall) ei kuulu minua kiinnostaviin henkilöihin ja kirjan kansikin oli hieman outo.

Mutta onneksi jatkoin ensimmäisen sivun adjektiivivoittoisen kuvauksen ohi, sillä kirja osoittautui kerrassaan luettavaksi faktaan perustuvaksi romaaniksi. Ei pursunut päälleliimattua romantiikkaa vaan pysyi mukavasti maan pinnalla.

Wikipedian mukaan Kilpi oli historianopettaja, mikä ei ole suoraan laadun tae, mutta tässä yhteydessä selittää tekstin tasoa. Aurorasta tai 1800-luvun säätyläisistä kiinnostuneille suosittelen lämpimästi, jos 1970-luvun puolivälissä ilmestyneen kirjan käsiinne löydätte.

(1800-luvun Helsingistä voi lukea vielä vanhemmasta romaanista, jota itse vain selailin: Per Jansson: Samuel Paldan. Helsinkiläinen porvari. Lopussa väitetään Samuelin ja poikansa Anders Samuelin nimien löytyvän Helsingin osoitekalenterista 1859. Se löytyy SSS:n sivuilta ja Paldaneita ei mukana. Eli kirja lienee puhdasta fiktiota alusta loppuun.)

Jos tekisi elämänsä vaikeaksi

Muutamaan kertaan olen mainostanut rippikirjojen oleellisuutta suku- ja henkilöhistorian lähteenä sekä ao. viitteiden merkitsemistä. Mutta tunnustettakoon, että viitteiden muotoon en ole kiinnittänyt sanottavasti huomiota.

Eli olen merkinnyt esim. "RK Kokemäki 1847-1854 s. 362" tai "Kokemäen rippikirja 1847-1854 s. 362". Mikä oikaisee usealla tavalla.

Ensinnäkin, jos olen katsonut sivua SSHY:n digitoimana, niin käyttäen Tampereen yliopiston oppaan mallia ... "[http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kokemaki/rippikirja_1847-1854_jk540-541/382.htm]. Luettu 23.6.2010."

Amerikkalaisen opin (ja oman järjen) mukaan on oleellista, mitä on digitoitu. Sen näkee asiallisesti SSHY:n sivulta sekä hakemisto- että kuvanäkymässä: mikrofilmit JK540-541 tai pienellä lisävaivannäöllä tarkemmin: JK 541. Mikrofilmin etusivulta saadaan kuvaajasta tietää... "The Genealogical society, Utah / A. B. Rekolid Stockholm 4.6.1949".

Mikrofilmi on todennäköisesti Porin kaupunginkirjaston kappale, mutta tätä ei näy mistään.

Mikrofilmille on kuvattu alkuperäinen rippikirja. Jos olisin päässyt näpelöimään sitä, olisi viitteenä... "TMA, Kokemäen seurakunta, Kokemäen seurakunnan arkisto, Pää- ja rippikirjat, I Aa:15 rippikirja 1847-1854 s. 362"

Eli kun tämä kaikki vedetään yhteen...

TMA, Kokemäen seurakunta, Kokemäen seurakunnan arkisto, Pää- ja rippikirjat, I Aa:15 rippikirja 1847-1854 s. 362, käytetty SSHY:n skannaamaa kuva Porin kaupunginkirjaston mikrofilmistä JK 541 (Kuvattu 1949, The Genealogical society, Utah / A. B. Rekolid Stockholm) [http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kokemaki/rippikirja_1847-1854_jk540-541/382.htm ]. Luettu 23.6.2010.

Muutos- tai parannusehdotuksia?

Luin Kirjainta (ja erästä vuosikirjaa)

Hesarin jutussa (jota en ottanut talteen), jossa esiteltiin Leena Landerin uusin kirja Liekin lapset, todettiin hänen olevan lähestulkoon Suomen pätevin vuoden 1918 esittäjä. Kirjain-lehti 2/2010 taas aloittaa yhden juttunsa ingressillä "Suomen parhaita kaunokirjailijoita taitavat nykyään olla - historioitsijat". Vähän on tontit sekaisin.

Lyhyiden alkukappaleiden jälkeen Kirjaimessa esiteltiin Markku Kuisman, Mirkka Lappalaisen, Anna Kortelaisen ja Mikko Majanderin ajatuksia. (Yllätys, yllätys: kaikilta tuore(ehko) kirja markkinoilla.)

Kortelainen ja Majander korostivat lähes sairaalloisen intohimoista arkistotyötä. Lappalaista lainataan liittyen tulkintaan: "Asiakirjoista löytyneet tiedot vaativat tutkijan ajatustyötä ja omaa panosta, siis tulkintaa. Ilman sitä ei ole mitään." Majander samoilla linjoilla: "Tutkijan perustyö on tarkastella alkuperäislähteitä omin silmin, kuoria kerroksia auki ja pohtia, mistä myytit ja huhupuheet ovat syntyneet ja ennen kaikkea miksi ne ovat jääneet elämään." Tuli selväksi, vaativaa on.

Kuisman uutuus rosvoparoneista on kuvauksen perusteella jättänyt lähdeviitteet väliin eli kuulunee ruotsalaisen termin populärvetenskap alle. Tälle löytyi määritelmä Åsa Karlssonin kirjoittamasta kirja-arvostelusta Karolinska förbundets årsbok 2009:ssä:

"Med populärvetenskap menar jag litteratur där en forskare populariserar egna forskningsresultat medan populärhistoria innebär att en författare skriver om historia, oftast utifrån vetenskaplig litteratur eller trykta källor."

Ja sama suomeksi? Mikä olikaan tietokirjan ja tiedekirjan välinen ero?

V... vai W?

Oi, voi. Taas on Helsingin Sanomat ollut epätarkka. Kertomuksissa keskustan kortteleista on kirjoitettu

Eli vaihdettiin nimi ja sitten pojat lähtivät opintielle. Ehei. Pojat Toivo ja Toimi vaihtoivat nimensä ensin... (Suomalainen Wirallinen Lehti 1.5.1901)


Ja vanhemmat Kustaa&Hedda vasta sitten (Suomalainen Wirallinen Lehti 26.6.1906)

Mutta tämä ei ollut SukuForumille viime yönä kirjoittaneen ongelma. Hän oli löytänyt Googlella joko tuon Helsingin Sanomien tai jonkun muun jutun ja huolenaan oli epätarkkuus V:n ja W:n välillä. Kertomansa sukumuiston mukaan Saksaan merimiespapiksi päätynyt Toivo Valtari oli käytännöllisyyssyistä vaihtanut V:n W:ksi ja taivutellut sitten veljensä samalle linjalle. Ja näin meillä on kirjahyllyissämme tämän veljen pojan Mika Waltarin kirjoja. Eikä Mika Valtarin.

Ukkonen iski Iisalmessa ja Kuopiossa 1761

Inrikes tidningar päiväyksellä 7.9.1761 sisälsi useampia raportteja ihmisistä, joihin oli iskenyt ukkonen. Iisalmen Väisälämäen kylässä talonpoika Petteri "Päskäläm" oli ollut vaimonsa kanssa kyntämässä ruiskaskea 15.7.1761. He eivät hakeneet suojaa ukkoskuuron tullessa ja osunut salama poltti miehen kasvot ja vaimon kasvot, rintamuksen ja vaatteet niin ettei häntä voitu tunnistaa. Mukana olleet kaksi lasta olivat tarpeeksi kaukana vanhemmistaan ja säilyivät vahingoittumattomina.

Iisalmesta ei ole säilynyt haudattujen listaa vuodelta 1761, joten sieltä onnettomuuden uhreja ei voi etsiä. SSHY:llä on onneksi rippikirjassa 1759-1765 hakemisto, joten pariskunta on helppo paikantaa sivultaan. Petter oli kuollessaan 28-vuotias ja vaimonsa 30-vuotias.

Samana päivänä oli Iisalmen Ollikkalan kylässä talonpojan vaimo Margareta Korhotar ollut ulkosalla lypsämässä karjaa ja sai myös osuman salamasta.

Samana kesänä oli Kuopion Kasurilan kylässä Anders Pasanen muutaman muun kanssa kaskipellolla töissä. Ukkoskuuron tullessa Anders oli ottanut suojaa kallion läheisen puun alta, josta hänet löydettiin pahasti palaneena ja kuolleena. Hiskiin tallennettujen tietojen mukaan tämä tapahtui 17.7.1761 ja Anders oli 43-vuotias.

1500-luvun nimiä

Muutamia viikkoja sitten yksi onnekas verkkohaku vei minut Riikka Kalmin vanhaan blogikirjoitukseen. Olen ne kaikki aikanaan läpilukenut, mutta asioilla on merkitystä vasta kun niillä on merkitystä. Riikka kirjoitti nimiarkiston annista 1500-luvun suhteen ja 1500-luku on ollut jo muutamia kuukausia haasteenani.

En bongannut Kotuksen verkkosivuilta omatoimisesti oikeaa kohtaa asiakirjanimikokoelmalle, mutta sain nimiarkiston hoitajalta ystävällistä apua. Lisää ystävällisyyttä sain kun päätin käyttää hammaslääkärikäynnin yhteyteen jääneen hukka-ajan arkistossa poikkeamiseen. Pääsin nimittäin sisälle ennen virallista aukaisemista ja tunti venyi näin kahdeksi.

Etukäteen verkkosivuihin tutustuminen ja työlistan tekeminen auttoi huomattavasti, vaikka järjestelmällinen läpikäynti tuotti silti minulle haasteita. Liian helppo hypätä seuraavaan laatikkoon.

Varsinais-Suomen hakemisto loppui ajallisesti liian aikaiseen, mutta Hämmäinen ja Pahkavuori selvitykset olisivat saaneet täältä ripeän alun. Oloff Ångerman/Ongerman löytyi palvelijana Turun linnassa 1552 ja jossain (varsin näkyvässä) roolissa Viipurin linnassa 1541-1548. Epäilen, että kumpikaan ei ole minun Ollini ja ovat todennäköisesti myös kaksi eri Ollia.

Uudeltamaalta ei valitettavasti ole tehty henkilönimihakemistoa, mikä olisi auttanut Ångerman tutkimusta huomattavasti. Paikannimihakemisto on painettu kirjaksi (Nylands ortnamn ...), joten sitä varten ei arkistoon tarvitse lähteä. Mutta kun kirja oli siellä käsillä ja arkistonhoitaja jopa liputtanut minulle oikeat sivut niin toki tarkistin. Pohjan Sjösäng oli poimittu runsaasta tusinasta tilistä ja merkintöjä oli vuoteen 1595, minkä kiitollisuudella totesin. Ison osan olin näistä itse jo tilien läpikäynnissä löytänyt, mutta paria en.

Yksittäistä tilaa/kylää/lisänimellistä henkilöä 1500-luvun alkupuolella tutkivan kannattaa ehdottomasti tutustua (mahdollisuuksien salliessa) asiakirjanimihakemistoon ja säästää omaa vaivaansa tilien selailussa. Tosin opettavaista on sekin.

Kalastettua

Kuva kirjasta Punky Dunk and the Gold Fish

Raumalla on vietetty H. J. Nortamon juhlaviikonloppua, joka oli huipentunut arkistolöydön esittelyyn: Nortamo luki omaa tekstiään ääninauhalle 15.6.1927. Rauman murteen tutkimus astuu uuteen aikakauteen?

Jo tammikuussa aloitettu Paul Kalle Hännisen blogi löytyi vasta nyt. Arkeologiaa opiskeleva sairaanhoitaja oli opiskelun lomassa tehnyt löytöjä Suomenlinnassa.

Anne Rongas kirjoitti historian havaitsemisesta maisemassa:

Näillä seuduilla on aikoinaan ollut venäläisaatelin lahjoitusmaita ja linnuntietä vajaan kahden kilometrin päässä oli hirsihuvila, jossa venäläiskreivi seurueineen vietti aateliselämää. Puurakennukset ovat jo hävinneet, mutta kasvikuntaa on edelleen jäljellä. Liekö sitä perua seudulla erityisen kauniita lemmikkikukintoja. Ja vaikkei harvinaisia, niin kuitenkin erikoisia valkoisia lemmikeitä.

Nimimerkki ritviecav kirjoitti muistoista ja sotalapseksi lähettämisestä.

Tyrvääläisyyden pää-äänenkannattajalla on meikäläisen makuun oleva motto: "laiskuus o hyvä lahja, kon stä osaa oikei käyttää". Tulossa kesän aikana näköjään uusi kirja Tyrvään paikannimistä.

Reijo Valta esitteli vanhimpia suomenkielisiä mainoksia.

Tuula Nikulainen kirjoitti käärmeistä, myös elättikäärmeistä.

Laura oli saanut Sillanpään Hurskaasta kurjuudesta huomattavasti enemmän irti kuin minä samanikäisenä:

Kirjaan on helppo eläytyä itse mukaan, kuvitella itsensä päähenkilön rooliin ja nähdä tapahtumat mielessään. On myöskin helppo uskoa kaiken tapahtuneen oikeasti, koska kaikki on niin realistisesti kirjoitettua ja juuri sellaista kuin kirjan aikakaudella uskoisi olevan.

"Nuoremman polven sukututkija Iisalmesta" kirjoittaa henkilöhistoriallisesti: Ruotusotamies Niilo Reahlman, Lukkarisukuhaarat, Risto Roivaisen surma, Kansanmuistannainen sissipäällikkö Laurin Roivaan sankariajoista

Otso Kivekäs blogissaan Muukalaisia vesirajalla on kirjoittanut historiasta jutut: Helsingin toteutumattomat kanavat, Kaarle Suuri ja Muistojen Karjala

Ullakon aarteiden puodinpitäjä mietti esi-isänsä elämää otsikolla "ei ole ollut helppoa rovasteillakaan..."

Ancestry Magazine Jan-Feb 1994

Amerikkalainen sukututkimuslehti Ancestry Magazine lakkasi ilmestymästä äskettäin. He julkaisivat juttujaan verkkosivuillaan, joten niitä on on tullut jo luettua. Mutta kun Google Books tarjoaa mahdollisuuden lukea kaikki kyseiset lehdet läpi, niin ajattelin tarkastella järjestelmällisesti onko niissä jotain opittavaa suomalaiselle sukunsa vaiheiden selvittäjälle.

Ensimmäinen numero Jan-Feb 1994 on ilmestynyt vuoden 1994 alussa. Irlantilaisesta köyhäinhoidosta voi joku olla kiinnostunut, mutta yleisemmin hyödynnettävä on Linda Herrick Swisherin artikkeli Home sources from A to Z. Muistuttamaan, että omista ja lähisukulaisten laatikoista ja kaapeista voi löytyä hyödyllistä/hauskaa suvun historiaa. Vaikkapa valmis sukututkimus. (Niinkuin minulle kävi kun olin hikisesti ensin perustutkimuksen itse tehnyt.)

Doris F. Rodriquez kirjoittaa sukututkimus löytöjen levittämisestä perheelle kiertokirjeellä. Tätä vastannee sukuseurojen lehdet ja verkkosivut. Itse en ole tiedottamisessa kunnostautunut, kun en ole havainnut lähisukulaisten olevan esipolvistamme suuremmin kiinnostuneita. Mutta ehkä joku kuitenkin on ja ajattelee minun panttaavan tietojani?

Donn Devinen artikkeli käsittelee amerikkalaisisia maanomistusasiakirjoja. Suomalaiset riittävät minulle, kiitos! Mike Crow kirjoittaa englantilaisista sukutunnuksista (?). Beatrice Levin antaa vinkkejä seinien koristamisesta sukututkimuksella tai suvun muistoilla. Loretto Dennis Szucs muistuttaa, että sukututkimuksellisia tietoja voi löytää asiakirjoista, joita ei mielletä sukututkimuksen lähteiksi. Hän oli selannut hallinnollista julkaisusarjaa ja löytänyt lupaavia esimerkkejä.