maanantai 21. kesäkuuta 2010

1500-luvun nimiä

Muutamia viikkoja sitten yksi onnekas verkkohaku vei minut Riikka Kalmin vanhaan blogikirjoitukseen. Olen ne kaikki aikanaan läpilukenut, mutta asioilla on merkitystä vasta kun niillä on merkitystä. Riikka kirjoitti nimiarkiston annista 1500-luvun suhteen ja 1500-luku on ollut jo muutamia kuukausia haasteenani.

En bongannut Kotuksen verkkosivuilta omatoimisesti oikeaa kohtaa asiakirjanimikokoelmalle, mutta sain nimiarkiston hoitajalta ystävällistä apua. Lisää ystävällisyyttä sain kun päätin käyttää hammaslääkärikäynnin yhteyteen jääneen hukka-ajan arkistossa poikkeamiseen. Pääsin nimittäin sisälle ennen virallista aukaisemista ja tunti venyi näin kahdeksi.

Etukäteen verkkosivuihin tutustuminen ja työlistan tekeminen auttoi huomattavasti, vaikka järjestelmällinen läpikäynti tuotti silti minulle haasteita. Liian helppo hypätä seuraavaan laatikkoon.

Varsinais-Suomen hakemisto loppui ajallisesti liian aikaiseen, mutta Hämmäinen ja Pahkavuori selvitykset olisivat saaneet täältä ripeän alun. Oloff Ångerman/Ongerman löytyi palvelijana Turun linnassa 1552 ja jossain (varsin näkyvässä) roolissa Viipurin linnassa 1541-1548. Epäilen, että kumpikaan ei ole minun Ollini ja ovat todennäköisesti myös kaksi eri Ollia.

Uudeltamaalta ei valitettavasti ole tehty henkilönimihakemistoa, mikä olisi auttanut Ångerman tutkimusta huomattavasti. Paikannimihakemisto on painettu kirjaksi (Nylands ortnamn ...), joten sitä varten ei arkistoon tarvitse lähteä. Mutta kun kirja oli siellä käsillä ja arkistonhoitaja jopa liputtanut minulle oikeat sivut niin toki tarkistin. Pohjan Sjösäng oli poimittu runsaasta tusinasta tilistä ja merkintöjä oli vuoteen 1595, minkä kiitollisuudella totesin. Ison osan olin näistä itse jo tilien läpikäynnissä löytänyt, mutta paria en.

Yksittäistä tilaa/kylää/lisänimellistä henkilöä 1500-luvun alkupuolella tutkivan kannattaa ehdottomasti tutustua (mahdollisuuksien salliessa) asiakirjanimihakemistoon ja säästää omaa vaivaansa tilien selailussa. Tosin opettavaista on sekin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti