Kokemäkeläinen Vilho Forsgren otti passin Amerikkaan 13.05.1914. Hän oli syntynyt 11.10.1894 Kokemäenkartanon työmies Juho Forsgrenin ja vaimonsa Maria Kustaantyttären pojaksi.
Vilho purjehti New Yorkin satamaan Adriatic-laivalla 6.6.1914, vastaanottajanaan veljensä Kustaa, joka tuolloin asui Ohion Clevelandissa. Kolme vuotta myöhemmin Vilho asui itsekin Clevelandissa ja oli naimisissa. Vuonna 1920 perheessä oli Suomessa syntyneen Tyne-vaimon lisäksi 2 1/2-vuotias poika John. Samassa kokoonpanossa perhe oli vielä 10 vuotta myöhemminkin. Vilho kuoli ennen vaimoaan, joka kuoli leskenä 12.3.1988.
Kustaa (s. 12.9.1875 Kokemäki) oli mennyt naimisiin jo Kokemäellä Veera Maria Salon (s. 29.5.1878 Kokemäki) kanssa. Veera saapui New Yorkin satamaan 10.8.1917 yhdessä 11-vuotiaan Kustaa pojan kanssa. Molemmat olivat tulossa ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen maaperälle.
Kolme vuotta myöhemmin perhe oli tässä kokoonpanossa Clevelandissa. Ainakin perheen vanhemmat lähtivät käymään Suomessa ja palasivat New Yorkin satamaan 17.8.1922. Kustaa palasi toiselta matkalta samaan paikkaan 30.3.1927.
Lähteet:
Siirtolaisuusinstituutti, passitietokanta
Kokemäki rippikirja 1891-1900 s. 668
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957 (Year: 1914; Microfilm serial: T715; Microfilm roll: T715_2330; Line: 19; .)
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957 (Year: 1925; Microfilm serial: T715; Microfilm roll: T715_3696; Line: 14; .)
Ancestry.com. World War I Draft Registration Cards, 1917-1918 (Registration Location: Cuyahoga County, Ohio; Roll 1831766; Draft Board: 7.)
Ancestry.com. 1920 United States Federal Census (Year: 1920;Census Place: Cleveland Ward 23, Cuyahoga, Ohio; Roll T625_1372; Page: 4B; Enumeration District: 452; Image: 380.)
Ancestry.com. 1930 United States Federal Census (Year: 1930; Census Place: Cleveland, Cuyahoga, Ohio; Roll 1776; Page: 5A; Enumeration District: 423; Image: 268.0.)
Ancestry.com and Ohio Department of Health. Ohio Deaths, 1908-1932, 1938-1944, and 1958-2002
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957 (Year: 1917; Microfilm serial: T715; Microfilm roll: T715_2537; Line: 2; .)
Ancestry.com. World War I Draft Registration Cards, 1917-1918 (Registration Location: Cuyahoga County, Ohio; Roll 1831862; Draft Board: 16.)
Ancestry.com. 1920 United States Federal Census (Year: 1920;Census Place: Cleveland Ward 23, Cuyahoga, Ohio; Roll T625_1371; Page: 2B; Enumeration District: 438; Image: 1042)
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957 (Year: 1922; Microfilm serial: T715; Microfilm roll: T715_3160; Line: 4; .)
lauantai 19. kesäkuuta 2010
Tarinoita
Opettaja kysyi lapselda: mingä tähden neljännessä rukouksessa sanotaan: anna meille joka päiväinen ja ei koko vuotinen leipämme? Sen tähden, että ei se homehtuisi, vastasi lapsi.
Saita mies, vaeldain jäällä, vajosi järveen. Ihmisiä tuli avuksi, ja yksi vaati händä kättänsä andamaan; mutta endisen tavan mukaan vastasi mies: en minä voi mitään andaa.
Kaupungissa leivän ostettua katseli mies sitä ja kysyi Pakarilda: Mingä tähden ovat toisen Pakarin leivät tätä suurembia? Sen tähden, vastasi Pakari, että se panee niihin enemmän taikinaa.
Saita mies, vaeldain jäällä, vajosi järveen. Ihmisiä tuli avuksi, ja yksi vaati händä kättänsä andamaan; mutta endisen tavan mukaan vastasi mies: en minä voi mitään andaa.
Kaupungissa leivän ostettua katseli mies sitä ja kysyi Pakarilda: Mingä tähden ovat toisen Pakarin leivät tätä suurembia? Sen tähden, vastasi Pakari, että se panee niihin enemmän taikinaa.
Jak. Juteini: Tarina- ja Kummituskirja (1858)
perjantai 18. kesäkuuta 2010
Komiasti pihahan!
Palaan vielä (kerran) Jyväskylään. Jokainen esitys oli hyvin valmisteltu tai siltä vaikuttava. Jokainen esiintyjä hoiti osuutensa taputusten arvoisesti. Yksi aloitti anteeksipyynnöllä. Joka oli täysin tarpeeton.
Itsensä dissaaminen saattaa tuntua maamme tavalta, jota on terveellistä noudattaa. Mutta juukalaiset tiesivät, että "Paha mieli pantavalla, pahempi panijan mieli" eli itseänsä panetteleva saa kerta kaikkiaan pahan mielen. Itsensä morkkaamisen sijaan voisi yrittää olla hyvä ihminen hämenkyröläisittäin: "Häijyt haukkuu, pahat panettelee, hyvät ihmiset antaa rauhan". Tai turvautua iisalmelaiseen yksinkertaistukseen "Soat viisaan nimen jos et virka mittää."
Hiljaisuutta ei kuitenkaan voi jatkuvasti ylläpitää, sillä kuten puumalalaiset tiesivät "Enne päevä syömättä ko ihmee huastamatta". Joten kun peruskuvio on saatu hallintaan, niin on aika ottaa käyttöön ohjeistus Jalasjärveltä: "Komiasti pihahan vaikka välimatkat nukutaasihin!"
Ensivaikutuksen luomisen jälkeen sopii soveltaa pielisjärveläistä viestintämallia kuulumisten kyselijöille: "Pellot puskoo elloo niin jotta aejjat lakkoo männöö." Pielisjärveläiset olivat viisaita, tiesivät myös että "Nenänsä altahan ne parraat kiitokset soapi ja lämpimänä." Eli sitä rataa eteenpäin. "Meillä on, ja mitä ei oo sitä ei tarvita", kuten Oulussa (ainakin) ennen sanottiin.
(Sananparsien lähteenä Suomen kansan sananparsikirja. Toim. R. E. Nirvi ja Lauri Hakulinen.1948. Siitä löytyi samalla selailulla myös nakkilalainen helmi viikonlopun virikkeeksi: "Hei hulinaa! sano ämmä ko kirnuun pieri.")
Itsensä dissaaminen saattaa tuntua maamme tavalta, jota on terveellistä noudattaa. Mutta juukalaiset tiesivät, että "Paha mieli pantavalla, pahempi panijan mieli" eli itseänsä panetteleva saa kerta kaikkiaan pahan mielen. Itsensä morkkaamisen sijaan voisi yrittää olla hyvä ihminen hämenkyröläisittäin: "Häijyt haukkuu, pahat panettelee, hyvät ihmiset antaa rauhan". Tai turvautua iisalmelaiseen yksinkertaistukseen "Soat viisaan nimen jos et virka mittää."
Hiljaisuutta ei kuitenkaan voi jatkuvasti ylläpitää, sillä kuten puumalalaiset tiesivät "Enne päevä syömättä ko ihmee huastamatta". Joten kun peruskuvio on saatu hallintaan, niin on aika ottaa käyttöön ohjeistus Jalasjärveltä: "Komiasti pihahan vaikka välimatkat nukutaasihin!"
Ensivaikutuksen luomisen jälkeen sopii soveltaa pielisjärveläistä viestintämallia kuulumisten kyselijöille: "Pellot puskoo elloo niin jotta aejjat lakkoo männöö." Pielisjärveläiset olivat viisaita, tiesivät myös että "Nenänsä altahan ne parraat kiitokset soapi ja lämpimänä." Eli sitä rataa eteenpäin. "Meillä on, ja mitä ei oo sitä ei tarvita", kuten Oulussa (ainakin) ennen sanottiin.
(Sananparsien lähteenä Suomen kansan sananparsikirja. Toim. R. E. Nirvi ja Lauri Hakulinen.1948. Siitä löytyi samalla selailulla myös nakkilalainen helmi viikonlopun virikkeeksi: "Hei hulinaa! sano ämmä ko kirnuun pieri.")
Viapori 1906
Pari päivää Santahaminassa vierailun jälkeen selailin kaupunginkirjaston "historialliset romaanit" tarjontaa. Paavo Rintalan Viapori 1906. Romaani kapinasta olisi jonain muuna ajankohtana jäänyt varaamatta mutta nyt tuli luettuakin.
Jo ennen alkuun pääsyä luin loppusanat, joista selvisi romaanin pohjalla olleen neuvostoliittolaisen televisioelokuvan käsikirjoitus vuoden 1970 paikkeilla. Mikä sai minut hakemaan tekstistä jonkinlaista painotusta, mutta en sitä löytänyt. Tapahtumien kuvaus repliikkivoittoisesti jätti kuvan sattumanvaraisuudesta, epämääräisyydestä ja tavoitteettomuudesta. Mikä tuskin on koko totuus.
Rintala loppusanoissaan selittää halunneensa korostaa vuoden 1906 yhteyksiä tuolloiseen tilanteeseen: "monissa Euroopan maissa on tänäkin päivänä miehitysjoukkoja". Espanjan fasistisen hallituksen ohella mieleen tulee vain Varsovan liiton maat? Mainitaan Heidelberg... ahaa, Länsi-Saksa, jossa oli edelleen USA:n joukkoja. Joista osa oli samaan aikaan Vietnamissa. Johan selkeni.
(Rintalalla oli päähenkilöinään venäläisiä. Venäläisestä kertoo myös Aarni Krohnin romaani Minä olen Bobrikov, josta en lukenut kuin pari sivua vaikka loppupuolella esiintyi (tietenkin) kaukainen sukulainen Lennart Hohenthal.)
Jo ennen alkuun pääsyä luin loppusanat, joista selvisi romaanin pohjalla olleen neuvostoliittolaisen televisioelokuvan käsikirjoitus vuoden 1970 paikkeilla. Mikä sai minut hakemaan tekstistä jonkinlaista painotusta, mutta en sitä löytänyt. Tapahtumien kuvaus repliikkivoittoisesti jätti kuvan sattumanvaraisuudesta, epämääräisyydestä ja tavoitteettomuudesta. Mikä tuskin on koko totuus.
Rintala loppusanoissaan selittää halunneensa korostaa vuoden 1906 yhteyksiä tuolloiseen tilanteeseen: "monissa Euroopan maissa on tänäkin päivänä miehitysjoukkoja". Espanjan fasistisen hallituksen ohella mieleen tulee vain Varsovan liiton maat? Mainitaan Heidelberg... ahaa, Länsi-Saksa, jossa oli edelleen USA:n joukkoja. Joista osa oli samaan aikaan Vietnamissa. Johan selkeni.
(Rintalalla oli päähenkilöinään venäläisiä. Venäläisestä kertoo myös Aarni Krohnin romaani Minä olen Bobrikov, josta en lukenut kuin pari sivua vaikka loppupuolella esiintyi (tietenkin) kaukainen sukulainen Lennart Hohenthal.)
torstai 17. kesäkuuta 2010
Reissulta palattua, Werstaassa nähtyä ja kuultua
Jyväskylän seminaarista (heh, mummonikin oli Jyväskylän seminaarissa) jäi ihan hyvä mieli. Alun perin olin ajatellut "luovani suhteita", mutta en ollut oikealla tuulella selittämään identiteettiäni ei-akateemisena-historian-jotain-henkilönä. Historian perusopintojen aloittaminen avoimessa yliopistossa syksyllä olisi positiivista siinä(kin) mielessä, että voisi yksinkertaisesti sanoa olevansa historianopiskelija.
No, se identiteettikriiseistä tällä erää. Matkalla Jyväskylään sunnuntaina poikkesin muutamaksi tunniksi Tampereelle. Muunmuassa paikkaamaan tammikuisen vierailun Werstaseen, jossa perusnäyttely Meirän kaupunki oli saatu valmiiksi.
Tammikuussa en kiinnittänyt mitään huomiota siihen, että silloin esillä ollut osa (kirjapaino, pankki ja kauppa) olivat jokseenkin tekstivapaita. Pankissa ja kaupassa pyörivät ääninauhat antoivat hienosti tietoa eikä ympäristö kaivannut lisäselitystä. Mutta "kaupungin" jatko-osassa aloin kaivata tekstitystä lähes heti, en ymmärtänyt elementtejä enkä niiden välisiä suhteita. Miksi vuoden 1996 ajoneuvoverotarralla varustetussa Kuplassa istui 1970-luvun vaatteisiin puettuja henkilöitä? Mitä piti saataman irti rakennustelineistä ja pyykkäristä?
Älysin sentään tarttua seinällä roikkuvaan luuriin ja sieltä kuuluvalla dialogilla selvisi puhelinvälittäjän työn ominaisuuksia. Toinen onnistunut kokonaisuus oli työväentalo, jossa oli tunnelmaa. (Aitoon paha verrata, olin Rantalan diskossa vain kerran.) Lavan tietokoneelta sai soimaan marsseja ja kuuluisia puheita. Kuulin mielestäni punakaartilaisten marssin ensimmäisen kerran.
(Minkä kirjoitettuani mieleen tuli "joskus & ihan varmasti" näkemäni sivusto, jossa oli vanhaa suomalaista musiikkia / äänitteitä kuunneltavissa. Joko muistini tai internet-hakutaitoni pettävät kun mitään oikean oloista ei löydy. Haa, onneksi on tämä oma blogi, jossa olin viimeksi elokuussa linkittänyt Raidan, joka oli kuin olikin osa Doriaa vaikka etusivulta en moista löytänyt, kun oli Kansalliskirjaston alla. Mutta Raidassa ei ole punakaartin marssia, työväen vastaava sentään. Sen taisin myös kuunnella Tampereella ja pitää varsin vaativana melodiana yhteislauluksi.)
Kännykällä huonoissa valaistusoloissa ja liian pitkältä etäisyydeltä otettuja kuvia salin katon rajassa roikkuvista viireistä. (Tammikuussa varmaan muistin kysyä saiko kuvata, saiko laittaa esille. Nyt en kysynyt... reklamaatiot kommenttikenttään, kiitos.)
No, se identiteettikriiseistä tällä erää. Matkalla Jyväskylään sunnuntaina poikkesin muutamaksi tunniksi Tampereelle. Muunmuassa paikkaamaan tammikuisen vierailun Werstaseen, jossa perusnäyttely Meirän kaupunki oli saatu valmiiksi.
Tammikuussa en kiinnittänyt mitään huomiota siihen, että silloin esillä ollut osa (kirjapaino, pankki ja kauppa) olivat jokseenkin tekstivapaita. Pankissa ja kaupassa pyörivät ääninauhat antoivat hienosti tietoa eikä ympäristö kaivannut lisäselitystä. Mutta "kaupungin" jatko-osassa aloin kaivata tekstitystä lähes heti, en ymmärtänyt elementtejä enkä niiden välisiä suhteita. Miksi vuoden 1996 ajoneuvoverotarralla varustetussa Kuplassa istui 1970-luvun vaatteisiin puettuja henkilöitä? Mitä piti saataman irti rakennustelineistä ja pyykkäristä?
Älysin sentään tarttua seinällä roikkuvaan luuriin ja sieltä kuuluvalla dialogilla selvisi puhelinvälittäjän työn ominaisuuksia. Toinen onnistunut kokonaisuus oli työväentalo, jossa oli tunnelmaa. (Aitoon paha verrata, olin Rantalan diskossa vain kerran.) Lavan tietokoneelta sai soimaan marsseja ja kuuluisia puheita. Kuulin mielestäni punakaartilaisten marssin ensimmäisen kerran.
(Minkä kirjoitettuani mieleen tuli "joskus & ihan varmasti" näkemäni sivusto, jossa oli vanhaa suomalaista musiikkia / äänitteitä kuunneltavissa. Joko muistini tai internet-hakutaitoni pettävät kun mitään oikean oloista ei löydy. Haa, onneksi on tämä oma blogi, jossa olin viimeksi elokuussa linkittänyt Raidan, joka oli kuin olikin osa Doriaa vaikka etusivulta en moista löytänyt, kun oli Kansalliskirjaston alla. Mutta Raidassa ei ole punakaartin marssia, työväen vastaava sentään. Sen taisin myös kuunnella Tampereella ja pitää varsin vaativana melodiana yhteislauluksi.)
Kännykällä huonoissa valaistusoloissa ja liian pitkältä etäisyydeltä otettuja kuvia salin katon rajassa roikkuvista viireistä. (Tammikuussa varmaan muistin kysyä saiko kuvata, saiko laittaa esille. Nyt en kysynyt... reklamaatiot kommenttikenttään, kiitos.)
Kaukaisia sukulaisia muistelmissa
Augusta Krookin muistelmakirjaa Mitt Helsingfors selatessa törmasin kahteen erittäin kaukaiseen sukulaiseen, mikä on, läheisten sukulaisten ja tuttujen paikkojen jälkeen, mukavinta, mitä muistelmista voi löytää.
Varsinkin, jos niinkuin Krook, kirjoittaja on ollut rehellinen arvioissaan. Tämä todennäköisesti pätee näkemyksiin Petter Sundin jälkeläisestä Theresia Augusta Grönlundista, josta Krook toteaa:
(Klas Emil sittemmin tunnettu mm. Lennart Hohenthalin isänä. Toinen poikansa oli eversti Veli Gunnar Hohenthal, josta suomennettua haastattelua sukuyhdistyksen sivuilla.)
Varsinkin, jos niinkuin Krook, kirjoittaja on ollut rehellinen arvioissaan. Tämä todennäköisesti pätee näkemyksiin Petter Sundin jälkeläisestä Theresia Augusta Grönlundista, josta Krook toteaa:
"en sällsynt ful, sällsynt fet och sällsynt kvick person, med vilken [överste August Bergenstråle] levde i ett barnlöst, men harmoniskt och lyckligt äktenskap."Toinen tuttu nimi oli Klas Emil Hohenthal, joka oli yhdessä Paul Keckmanin kanssa vuokrannut opiskelija-asunnoksi huoneen Krookien asunnosta ilmeisesti vuonna 1869. Ylioppilaista Krook antaa arvion "de voro tysta och hyggliga och störde oss på intet sätt". Opiskelijat elivät kotoa tulevilla rahalähetyksillä ja sellaista odottaessa oli kerran yhteensä jäljellä 25 penniä. Sen sijaan, että olisivat pyytäneet apua vuokraemänniltään, Hohenthal ja Keckman kävivät ostamassa hapanleivän ja söivät sitä paljaaltaan.
(Klas Emil sittemmin tunnettu mm. Lennart Hohenthalin isänä. Toinen poikansa oli eversti Veli Gunnar Hohenthal, josta suomennettua haastattelua sukuyhdistyksen sivuilla.)
keskiviikko 16. kesäkuuta 2010
Uutisia Ameriikasta
Dick Eastmanin blogissa on viime päivinä suomalaista tutkimusta hipoen kerrottu, että
- Amerikansuomalaisten arkisto Michiganissä on saanut apurahan haastattelunauhojen digitointiin. 1970-luvun alussa Copper countyn alueella tehdyt haastatteluilla kerättiin tietoa ensimmäisistä siirtolaisista. Eastmanin lähteenä paikallisuutinen.
- Amerikkalainen Ancestry.com on tehnyt sopimuksen Genline.se:n ostamisesta. Kaupan vahvistamiseksi tarvitaan Genlinen osakkaiden suostumus, mutta ilmeisesti kukaan ei ole huolissaan Ancestryn yhä vanhvistuvasta monopoliasemasta? (No, ruotsalaisia kirkonkirjakuviahan on saatavilla usemmilta sivustoilta, myös valtionarkiston.)
- Englantilainen FindMyPast, josta löytyy saaren kautta matkustaneiden suomalaisten siirtolaisten jälkiä, on ilmainen Englannin jalkapallon maailmanmestaruuspelien ajan. Pitkää menestystä toivoen, siis.
Kustaa Vaasa -päiviltä (Sessiot IV-VII)
Tiisatiaamun aloitti Kaisa Häkkinen kertomalla kirjoitetun suomen kielen kehityksestä 1500-luvulla. Osoittautui yllättävän mielenkiintoiseksi. Ennen Agricolaa oli saatu paperille tekstiä, jossa me oli myö. Tämä proto-Gottlund tullut jyrätyksi kuten seuraajansa 1800-luvulla.
Kulttuuriteemaan kuului myös seuraava esitys, jossa Tuija Laine argumentoi kirjakulttuurin pysyneen 1500-luvulta samanmuotoisena 1700-luvun loppuun asti.
Ulla Koskinen veti työn alla olevasta väitöstutkimuksestaan johtopäätöksiä 1500-luvun hallintokulttuurista aatelin näkökulmasta. Tuli taas mieleen oma työpaikkani niinkuin voudin asemaa pari kuukautta sitten hahmotellessani. Kommunikaatiossa tärkeintä miltä se näyttää, ei selvää hierarkkiaa, ei selviä käskyjä, kaverisuhteet tärkeitä selviämiselle ja menestymiselle.
Lounaan jälkeen puhui Anu Lahtinen 1500-luvun muutoksista aatelisperheen näkökulmasta. Uskonpuhdistus toi taloudellisia mahdollisuuksia ja perintökuninkuus vei valtaa. Ainakin kirjeiden kirjoittajien kynä summeerasi, että "ennen oli asiat paremmin".
Suvianna Seppälä esitti tiiviisti väitöskirjansa tuloksia. Sarjassa kirjoja, jotka ihan-oikeasti-pitäisi-lukea. Mats Hallenberg (jonka kirja voudeista on myös e.m. kategoriassa ja parhaillaan kirjastosta lainassa) reflektoi viimeisessä puheenvuorossa muutoksen lisäksi jatkumojen tutkimista ja ennen kaikkea lisää tutkimusta.
Tulevasta tutkimuksesta tai yhteistyön muodoista ei loppukeskustelulle varatun tunnin aikana syntynyt kovinkaan vilkasta keskustelua. Mutta laajempi yhteistyö olisi tärkeää.
Kulttuuriantropologinen vierailu ammattihistorioitsijoiden pariin ei tuottanut suuria revelaatioita. Edes julkisen keskustelun vähyys ei yllättänyt - valitettavasti. (Itse yritin parhaani mukaan pitää suuren suuni kiinni. En onnistunut - valitettavasti.)
Kulttuuriteemaan kuului myös seuraava esitys, jossa Tuija Laine argumentoi kirjakulttuurin pysyneen 1500-luvulta samanmuotoisena 1700-luvun loppuun asti.
Ulla Koskinen veti työn alla olevasta väitöstutkimuksestaan johtopäätöksiä 1500-luvun hallintokulttuurista aatelin näkökulmasta. Tuli taas mieleen oma työpaikkani niinkuin voudin asemaa pari kuukautta sitten hahmotellessani. Kommunikaatiossa tärkeintä miltä se näyttää, ei selvää hierarkkiaa, ei selviä käskyjä, kaverisuhteet tärkeitä selviämiselle ja menestymiselle.
Lounaan jälkeen puhui Anu Lahtinen 1500-luvun muutoksista aatelisperheen näkökulmasta. Uskonpuhdistus toi taloudellisia mahdollisuuksia ja perintökuninkuus vei valtaa. Ainakin kirjeiden kirjoittajien kynä summeerasi, että "ennen oli asiat paremmin".
Suvianna Seppälä esitti tiiviisti väitöskirjansa tuloksia. Sarjassa kirjoja, jotka ihan-oikeasti-pitäisi-lukea. Mats Hallenberg (jonka kirja voudeista on myös e.m. kategoriassa ja parhaillaan kirjastosta lainassa) reflektoi viimeisessä puheenvuorossa muutoksen lisäksi jatkumojen tutkimista ja ennen kaikkea lisää tutkimusta.
Tulevasta tutkimuksesta tai yhteistyön muodoista ei loppukeskustelulle varatun tunnin aikana syntynyt kovinkaan vilkasta keskustelua. Mutta laajempi yhteistyö olisi tärkeää.
Kulttuuriantropologinen vierailu ammattihistorioitsijoiden pariin ei tuottanut suuria revelaatioita. Edes julkisen keskustelun vähyys ei yllättänyt - valitettavasti. (Itse yritin parhaani mukaan pitää suuren suuni kiinni. En onnistunut - valitettavasti.)
tiistai 15. kesäkuuta 2010
Kustaa Vaasa -päiviltä (Sessio II&III)
Sessio II:n aloitti Georg Haggrén maaseudun muutoksella 1500-luvulla eli Uudenmaan kyläkaivauksien tuoloksilla. Jollain arkeologiaretkellä meille kerrottiin Finnon keskiaikaisesta kylähautapaikasta, mutta nyt sain kuulla, että sieltä on löytynyt eläinten luita, mikä sai asian kuullostamaan vielä eksoottisemmalta. (Mankbyn osteologisessa analyysissä ei löytynyt riistaeläimien luita, mikä merkittävää sekin.)
Ilkka Nummela puhui 1500-luvun taloudesta esittäen kysymyksen siitä onko tulkinta 1500-luvun mittaan köyhtyvästä kansasta oikea tai ainoa mahdollinen. Mielenkiintoisia ajatuksia ja tilastoja. Puhuttelevia olivat kartat vuosilta 1571 ja 1600, joiden perusteella monet osat maasta köyhtyivät - ainakin suhteessa Turun ympäristöön.
Kahvitauon jälkeen session II aloitti Göran Malmstedt Göteborgista. Eteläinen riikinruotsi oli kielitaitoni rajalla. Otsikon mukaan kyse oli kiroilusta ja jos ymmärsin jotain niin sen, että 1500-luvulta 1600-luvulle tultaessa kiellettiin Jumalan nimen väärinkäytön lisäksi vastaava paholaiseen viittaaminen. Kun kieltäminen oli tarpeen niin tapakin lienee yleistynyt. Joko siksi, että kristinuskon Jumala oli menettänyt mahtinsa tai aikaisempi kielto mennyt vihdoinkin jakeluun.
Olli Matikainen puhui Gödick Fincken elämänkerran kirjoittamisen ongelmista. Esitetty jo monia tulkintoja ja pitäisi tehdä vielä yksi. Ottaen huomioon omat haasteeni henkilökuvan luomisessa pelkkien verotietojen ympärille, en osannut suhtautua kysymyksen asetteluun sympaattisesti. Lisäksi vielä kysymys enemmän ja vähemmän rationallisesti tehdyistä päätöksistä enemmän tai vähemmän tunnistetulla tavalla...
Päivän lopetti Kimmo Katajala, joka oli poiminut Kustaa Vaasan kirjeistä maininnat Suomesta ja suomalaisista. Mielenkiintoinen oli havainto, että samoista tapahtumista kirjoittaessa suomalaiset olivat suomalaisia kun vastaanottaja Suomessa ja ruotsalaisia kun vastaanottaja Venäjällä.
Mielenkiintoinen oli myös maantieteellinen analyysi Finne-nimeä käyttäneistä samaisissa kirjeissä. Minä olin siinä uskossa, että nämä kansallisuusperusteisilta näyttävät liikanimet, jotka otettaisiin / annettaisiin kotiseudun ulkopuolella ovat selvä juttu, mutta Katajala näki aihetta kyseenalaistaa asian. Terveeellistä.
Ilkka Nummela puhui 1500-luvun taloudesta esittäen kysymyksen siitä onko tulkinta 1500-luvun mittaan köyhtyvästä kansasta oikea tai ainoa mahdollinen. Mielenkiintoisia ajatuksia ja tilastoja. Puhuttelevia olivat kartat vuosilta 1571 ja 1600, joiden perusteella monet osat maasta köyhtyivät - ainakin suhteessa Turun ympäristöön.
Kahvitauon jälkeen session II aloitti Göran Malmstedt Göteborgista. Eteläinen riikinruotsi oli kielitaitoni rajalla. Otsikon mukaan kyse oli kiroilusta ja jos ymmärsin jotain niin sen, että 1500-luvulta 1600-luvulle tultaessa kiellettiin Jumalan nimen väärinkäytön lisäksi vastaava paholaiseen viittaaminen. Kun kieltäminen oli tarpeen niin tapakin lienee yleistynyt. Joko siksi, että kristinuskon Jumala oli menettänyt mahtinsa tai aikaisempi kielto mennyt vihdoinkin jakeluun.
Olli Matikainen puhui Gödick Fincken elämänkerran kirjoittamisen ongelmista. Esitetty jo monia tulkintoja ja pitäisi tehdä vielä yksi. Ottaen huomioon omat haasteeni henkilökuvan luomisessa pelkkien verotietojen ympärille, en osannut suhtautua kysymyksen asetteluun sympaattisesti. Lisäksi vielä kysymys enemmän ja vähemmän rationallisesti tehdyistä päätöksistä enemmän tai vähemmän tunnistetulla tavalla...
Päivän lopetti Kimmo Katajala, joka oli poiminut Kustaa Vaasan kirjeistä maininnat Suomesta ja suomalaisista. Mielenkiintoinen oli havainto, että samoista tapahtumista kirjoittaessa suomalaiset olivat suomalaisia kun vastaanottaja Suomessa ja ruotsalaisia kun vastaanottaja Venäjällä.
Mielenkiintoinen oli myös maantieteellinen analyysi Finne-nimeä käyttäneistä samaisissa kirjeissä. Minä olin siinä uskossa, että nämä kansallisuusperusteisilta näyttävät liikanimet, jotka otettaisiin / annettaisiin kotiseudun ulkopuolella ovat selvä juttu, mutta Katajala näki aihetta kyseenalaistaa asian. Terveeellistä.
Kustaa Vaasa -päiviltä (Sessio I)
Eilen, tuoreilla mansikoilla koristellun aamiaisen jälkeen, suuntasin Jyväskylän yliopistolle. Ilokseni (ja ihmetyksekseni) kirjasto oli auki ilman henkilökuntaa ja ehdin silmäilemään hyllyjä ja selaamaan pari lehteä. Kun kello läheni kymmentä, siirryin H-pytinkiin, jossa oli ohjelmassa Kustaa Vaasa-päivät. Luentosaliin mennessä omaksuin parin käytävän verran historian laitoksen tunnelmaa ja tutustuin seminaarin ja historian laitoksen historiaa esittelevään vitriiniin ja kahteen karttanäyttelyyn.
KV-päivät avasi Petri Karonen ja ensimmäinen puhuja oli Jason Lavery, joka selosti ajatustaan tarkastella Suomen reformaatioaikaa raja-alue (frontier)-käsitteen kautta. Itselleni mielenkiintoisin yksityiskohta oli toteamus, että suomalaiset jumalanpalvelukset muistuttivat vielä 1600-luvun alussa vahvasti katolista. Seisottiin ja annettiin pappien hoitaa lauluhommat.Lavery viittasi myös tekstiin (tutkimukseen?), jossa oli todettu Ruotsin kirkon olleen liian nuori ja yksinkertainen vaatiakseen varsinaista uskonpuhdistusta. Hanna Pirinen puolestaan totesi, että saksalaisesta näkökulmasta tanskalainen kirkko on tänäpäivänäkin katolisen oloinen. Senkin puhdistus jäänyt puolitiehen. Vastauksena yleisökysymykseen Pirisen sanoi, että "luterilaisuudesta" kirjoitetaan Ruotsissa vasta Upsalan päätöksen jälkeen eli puhdas oppi ei ollut pääasia?
Laveryn ja Pirisen välissä puhui Markus Hiekkanen, joka toi esille sen, että kivikirkoissamme katoliset koristukset, eli maalaukset ja alttarikaapit olivat käytössä uskonpuhdistuksen läpi ja 1700-luvulle asti. Alttarien osalta päätelmä perustui korvaavien installaatioiden hankkimisajankohtiin. Ovelaa.
Hiekkasen kaavioista oli selvää, että rakentaminen loppui kuin seinään 1550-luvulla. Tätä kuvittamassa oli Kokemäen sakaristo (!). Yleisökysymykseen siitä, mikä aloitti Suomen kivikirkkojen rakennusbuumin 1430-luvulla ei ollut selvää vastausta. Monin eri kriteerein oli hyvät ajat.
Lounaalta palatessa kysyin paikallisilta järjestäjiltä luentosalin vitriinissä olevasta lankusta. Petri Karonen ystävällisesti selitti Mauno Jokipiin 1960-luvun lopussa tuoneen Uppsalasta perinteen, jossa väittelijä lyö teesinsä naulalla "seinään". Ilmeisesti tuorein laitoksen väitöskirja yhdestä naulasta roikkuikin.
maanantai 14. kesäkuuta 2010
Holhouksen alla
Toistaiseksi ikävimmäksi kokemani sukututkimuslöytö oli 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa elänyt esi-isä, joka oli aikuisiällä haettu holhouksen alaiseksi. Oikeuspöytäkirjoja ei käsittääkseni ole oleellisilta vuosilta säilynyt, joten en tiedä oliko syynä juoppous vai muu älyttömyys. Vastaus voi joku päivä tulla vastaan sanomalehdistä, Posttidningar julkaisi 13.8.1803 tällaisen pinon suomalaisia holhouksen alle ottamisia, jotka ilmeisesti piti julkisesti kuuluttaa.
(Oulu: Elias Annunen, holhoojana Lars Sanki; Muhos: Adam Määttä, holhoojana Olof Gren; Iijoki: Jacob Sarela, holhoojana Matts Lalli; Siikajoki: Anders Lammasoja, holhoojana vaimo Brita ja Olof Salois)
(Salo: Per Mickelsson Mikkilä, holhoojina Daniel Mikkilä ja Pål Pålsson Huhtala; Liminka: Hans Könönen, holhoojina Henrik Vanhala ja Elias Markurela; Liminka: Simon Antila, holhoojana Josef Antila)
(Liminka: Hans Bisi tai Nikula, holhoojana Anders Pyhtilä; Loviisa: Carl Fredrik Holmberg, holhoojana Carl Fredrik Westberg)
Samantyyppisiä ilmoituksia sanomalehdestä Posttidningar 19.6.1806:
(Urjala: Anders Johansson Immala, holhoojana Bertil Alli; Mynämäki: Henrik Henriksson Mattila, holhoojana Anders Jacobsson Sikilä)
(Lemu: Malakias Lauren, holhoojana Eric Johan Saren)
(Oulu: Elias Annunen, holhoojana Lars Sanki; Muhos: Adam Määttä, holhoojana Olof Gren; Iijoki: Jacob Sarela, holhoojana Matts Lalli; Siikajoki: Anders Lammasoja, holhoojana vaimo Brita ja Olof Salois)
(Salo: Per Mickelsson Mikkilä, holhoojina Daniel Mikkilä ja Pål Pålsson Huhtala; Liminka: Hans Könönen, holhoojina Henrik Vanhala ja Elias Markurela; Liminka: Simon Antila, holhoojana Josef Antila)
(Liminka: Hans Bisi tai Nikula, holhoojana Anders Pyhtilä; Loviisa: Carl Fredrik Holmberg, holhoojana Carl Fredrik Westberg)
(Urjala: Anders Johansson Immala, holhoojana Bertil Alli; Mynämäki: Henrik Henriksson Mattila, holhoojana Anders Jacobsson Sikilä)
(Lemu: Malakias Lauren, holhoojana Eric Johan Saren)Mistä etsitään ja mistä ei
Ikivanha vitsi kuuluu jokseenkin näin: Poliisi näkee miehen kyykkimässä lyhtypylvään juuressa. Kysyy, mikä on hätänä ja mies vastaa hukanneensa kotiavaimensa. Poliisi kysyy, että tähän lyhtypylväänkö luokse pudotitte. En, vastaa mies, tuonne kauemmas, mutta tässä näkee hakea.
Lyhtypylvästä saa ihan rauhassa jäädä rundaamaan, mutta vähän näyttää tyhmältä. Ja täytyy sanoa, etten ollut perjantaina kovin otettu kun sain tutulta mailin, jossa todettiin
Tämä Suomen näkökulmasta "Amerikkaan" mennyt henkilö on todellisuudessa mennyt Kanadaan. Minkä pystyi selvittämään muutamassa minuutissa ilmaiselta sivustolta kun vaan viitsi yrittää.
Ja minähän viitsin, kerta toisensa jälkeen.
Äsh, pisteet menevät itse asiassa Arla Pajuselle, joka jakoi SukuForumilla keksimänsä linkin. Sivustolta, jonka minä linkitin. Yhteistyö on voimaa, kerta toisensa jälkeen.
Kun nyt tuli siis Kanadasta puhetta, niin voitaneen todeta, että
Lyhtypylvästä saa ihan rauhassa jäädä rundaamaan, mutta vähän näyttää tyhmältä. Ja täytyy sanoa, etten ollut perjantaina kovin otettu kun sain tutulta mailin, jossa todettiin
XXXn Amerikkaan menosta ei löydy näköjään siirtolaisrekisteristä eikä Ellis islandilta mitään. Ainahan on sekin mahdollisuus, että menikin salaa suoraan rajan yli N-liittoon. Mutta siirtolainen siinäkin tapauksessa...Mukavalle ihmiselle ei viitsinyt ruveta huutamaan (virtuaalista) linjaa myöten, mutta mieli teki. ELLIS ISLAND EI OLE AINOA PAIKKA, JOHON SIIRTOLAISET TULIVAT! Siitä kirjoitin jokin aika sitten pienet pätkät ja olin kyseiselle henkilölle ihan henkilökohtaisesti ne toimittanut.
Tämä Suomen näkökulmasta "Amerikkaan" mennyt henkilö on todellisuudessa mennyt Kanadaan. Minkä pystyi selvittämään muutamassa minuutissa ilmaiselta sivustolta kun vaan viitsi yrittää.
Ja minähän viitsin, kerta toisensa jälkeen.
Äsh, pisteet menevät itse asiassa Arla Pajuselle, joka jakoi SukuForumilla keksimänsä linkin. Sivustolta, jonka minä linkitin. Yhteistyö on voimaa, kerta toisensa jälkeen.
Kun nyt tuli siis Kanadasta puhetta, niin voitaneen todeta, että
- Siirtolaisinstituutin julkaisusarjassa tuore teos Identiteettien maisemat Saskatchewanin Uudessa Suomessa - Uudisasutuksesta uusidentifikaatioon.
- Kanadalaisella sivustolla yleistietoutta suomalaisista siirtolaisista
- Kuin myös ja linkkejä. Mukaanlukien vasemman reunan Ancestors Search.
- Kimberly Powellin linkkikokoelma, josta ainakin That's my family vaikutti hyvältä.
sunnuntai 13. kesäkuuta 2010
Pyydystettyä
Perhoset BibliOdysseyn blogista.Tommi oli miettinyt päätöksentekijöiden käytöstä talvisodan aikana: "Huipulla sotaa käytiin järkipelinä. Värisevä-ääninen paatos, aatteen palo ja muu tunteilu oli suorittavan alaportaan polttoainetta. Kuten kai aina. Edes henkilösuhteilla ei tuntunut olevan paljoa merkitystä, vaan sotaa johdettiin ja asioista kiisteltiin rennon kollegiaalisessa hengessä."
Juha Siro kirjoitti Suomen pienimmän museon kesänäyttelystä.
Leena Lumi on lukenut historiaan liittyviä kirjoja:
- Riitta Konttinen: Naiset taiteen rajoilla - Naistaiteilijat Suomessa 1800 -luvulla
- Maria Pecoraro: Schaumanin linna – Tehtaanjohtajan koti Jyväskylässä
- Arja Paasio: Unelmien huvimajat
- Edvard Radzinski: Viimeinen Tsaari. Nikolai II:n elämä ja kuolema
Jaana Huhta oli kirjoittanut Oravaisten Kimon ruukin historiasta: osa 1, osa 2, osa 3 ja osa 4.
Mirjan blogissa esittely Paltaniemen kuvakirkosta.
Tuure oli lukenut Jonathan Clementsin elämäkerran Mannerheimista.
Nigellan aiheena Perinnekasveja kartanopuistossa. Hän on kirjoittanut muutakin historiaan liityvää.
Nimimerkki Sielunlintu oli todennut tutunoloisesti: "Mistä tiedät, että olet kuunnellut liikaa vanhoja ruotsinkielisiä kansanlauluja? Kun tarjoat ruotsin tentissä ha-verbin imperfektiksi haddea. Olisin varmaan kirjoittanut vielä öfver jos eteen olisi tullut prepositiotehtävä. Olis siinä ollut rohvessorilla nauramista. Mut luultavasti vanhan ruotsin kurssilla pärjäisin ihan hyvin."
Georg Haggrén summeerasi viime vuoden kaivauksia Mankbyssä ja raportoi tämän vuoden kauden aloitusta.
Lietolainen Nautelankosken museo raportoi blogissaan viikottain pikkumuseon haasteista. Mukavaa lukemista, blogin nimen innoittajana varsinais-suomalaista realismia?
Nimimerkki Marjattah etsii tietoa taulusta lyhyellä ja pidemmällä tekstillä. "Kiinnostus sukuhistoriaan ja rakkaus taiteeseen sai minut aloittamaan salapoliisityön. Haluan tietää maalauksen vaiheet, haluan tietää missä se on! Haluan myös nähdä sen värit. "
Hajatelmia blogissa essee Hyvä äiti, puhdas koti - naisen matka kodinhengettäreksi, teksti Katse keskiajan naiseen ja essee Punaisia valkoisessa pohjoisessa - Ulla Aatsingin väitöskirjan tarkastelua.
Tietoisku kaulauslaudasta blogissa Antiikkia ja arkipäivää.
Sunnuntaiksi Suomesta kuvia
Emil Cedercretzin siluetteja julkaisusta Nuori Suomi : kirjallistaiteellinen joulualbumi. Tämä on viimeinen osa sunnuntaikuvien sarjaa, ensi sunnuntaina toisenlaista sisältöä.
