Bostonin satamaan 3.7.1912 saapunut Lydia jätti kotimaahan isänsä Erland Lawallin Kokemäen Villiön kylään. Mukana oli 5 kuukautta vanha tytär Sylvi ja heitä odotti Amerikassa aviomies ja isä Kalle Kaipainen. Lydialle on merkitty syntymäpaikaksi Kokemäki ja Sylville Pori.
Lydia oli asunut Yhdysvalloissa jo vuodet 1907-1911. Väestönlaskennassa 1910 hänellä ja Kallella on 6 kuukautta vanha poika Vilbus. (Samassa osoitteessa asuu Kokemäeltä lähtenyt Frank Sinervo perheineen.) Vuonna 1920 Sylvi-tytär on 7-vuotias ja pikkusisto Annie 6-vuotias. Kymmenen vuotta myöhemmin Sylvi on merkitty oppilaaksi sairaalaan, opiskeli sairaanhoitoa?
Lähteet:
Ancestry.com. Boston Passenger Lists, 1820-1943
Ancestry.com. 1910 United States Federal Census (Year: 1910; Census Place: Winchendon, Worcester, Massachusetts; Roll T624_630; Page: 6B; Enumeration District: 1846; Image: 1421.)
Ancestry.com. 1920 United States Federal Census (Year: 1920;Census Place: Gardner, Worcester, Massachusetts; Roll T625_745; Page: 14A; Enumeration District: 78; Image: 495)
Ancestry.com. 1930 United States Federal Census (Year: 1930; Census Place: Waltham, Middlesex, Massachusetts; Roll 930; Page: 18A; Enumeration District: 500; Image: 752.0.)
lauantai 5. kesäkuuta 2010
Tarinoita
Muuan sotamies, joka oli karannut, vaan taas saatu kiini, tuomittiin, tavallisuuden jälken, pois hengiltä; mutta koska hän aina oli ollut siivo, sukkela ja urhoollinen mies, niin anto kuningas armosta hälle luvan määrätä kuolin-muotonsa. Noh! koska minä itte saan valita, niin minä katon paraaksi kuolla vanhunen heikkouesta.
"Mitenkäs sinä nyt jaksat joukkonesi?" kysyi muuan tutultansa, jonka hän tapasi, ja tiesi elävän surkiassa köyhyydessä.
"Meillä eletään niin kuin taivaasa", vastasi toinen.
"Mitenkä niin?" kysyi taas hänen ystävänsä.
"Noh! etkö sinä sitä ymmärrä? Meillä ei syödä eikä juoda".
(Oulun Wiikko-Sanomia 18.7.1829 & 12.9.1829)
"Mitenkäs sinä nyt jaksat joukkonesi?" kysyi muuan tutultansa, jonka hän tapasi, ja tiesi elävän surkiassa köyhyydessä.
"Meillä eletään niin kuin taivaasa", vastasi toinen.
"Mitenkä niin?" kysyi taas hänen ystävänsä.
"Noh! etkö sinä sitä ymmärrä? Meillä ei syödä eikä juoda".
(Oulun Wiikko-Sanomia 18.7.1829 & 12.9.1829)
perjantai 4. kesäkuuta 2010
Kyllä ennenkin tutkittiin
SukuForumilla on keskustelu Hiskin kehityksestä ja siitä tiedottamisesta taas kerran käännetty siihen, ettei Hiski ole sukututkimuksen teon edellytys. Itsestäänselvyyksiä kun on niin hauska toistaa.
Kyllä. Ennen Hiskiäkin oli mahdollista käydä läpi satojen seurakuntien kastetut tietyltä vuosiväliltä. Siihen meni vaan vähän enemmän aikaa. Varsinkin jos ei päässyt paikkaan, jossa oli käytettävissä historiakirjojen puhtaaksikirjoitusten "mustat kirjat" tai näiden jäljenteet.
Mutta ennen mustia kirjojakin tehtiin sukututkimusta, vietämmehän harrastuksellisen sukututkimuksen 350-juhlavuotta. Ja siihen hyvään aikaan ei ollut myöskään mikrofilmejä, joiden veivaamisen vaivasta eräät meistä (minä ainakin) on kehdannut valittaa. Sai selailla alkuperäisiä kirkonkirkoja. Mahdollisesti jopa alkuperäisten kirkonseinien sisällä. Pitkin maata joka tapauksessa.
Ja kun nyt käsitellään jo 1800-lukua niin voimme saman tien hypähtää aikaan ennen rautatietä. Eli käyttää kulkemiseen vain omia tai eläimen jalkoja. Ilo oli tehdä sukututkimusta tuolloin. Olikohan tuo tuhru rippikirjassa Eura vai Cumo? Käppäillään katsomaan. Ei tärpännyt, mitäs muita nelikirjaimisia paikkakuntia Suomessa on? Vaasa ainakin, lähtisinkö sinne? Täytynee odottaa että jäät sulaa, merta pitkin pääsee helpommin.
Kaiken sai tehdä itse, ei ollut valmiita painettuja sukututkimuksia johtamaan harhaan virheineen. Ilman mallia omiin papereihinsa sai kynttilän valossa sulkakynällä kirjoittaa tietoja miten parhaaksi näki. Kyllä oli ihanaa.
Eli haikailkoon "vanhoja hyviä aikoja" kuka tahtoo. Minä kiitän (jälleen kerran) niin mikrokuvaajia, digitoijia kuin puhtaaksikirjoittajiakin, joiden ansiosta tutkiminen on (pääasiassa) hauskaa eikä tarvitse tuhlata aikaa turhaan työhön (kovin usein).
Kyllä. Ennen Hiskiäkin oli mahdollista käydä läpi satojen seurakuntien kastetut tietyltä vuosiväliltä. Siihen meni vaan vähän enemmän aikaa. Varsinkin jos ei päässyt paikkaan, jossa oli käytettävissä historiakirjojen puhtaaksikirjoitusten "mustat kirjat" tai näiden jäljenteet.
Mutta ennen mustia kirjojakin tehtiin sukututkimusta, vietämmehän harrastuksellisen sukututkimuksen 350-juhlavuotta. Ja siihen hyvään aikaan ei ollut myöskään mikrofilmejä, joiden veivaamisen vaivasta eräät meistä (minä ainakin) on kehdannut valittaa. Sai selailla alkuperäisiä kirkonkirkoja. Mahdollisesti jopa alkuperäisten kirkonseinien sisällä. Pitkin maata joka tapauksessa.
Ja kun nyt käsitellään jo 1800-lukua niin voimme saman tien hypähtää aikaan ennen rautatietä. Eli käyttää kulkemiseen vain omia tai eläimen jalkoja. Ilo oli tehdä sukututkimusta tuolloin. Olikohan tuo tuhru rippikirjassa Eura vai Cumo? Käppäillään katsomaan. Ei tärpännyt, mitäs muita nelikirjaimisia paikkakuntia Suomessa on? Vaasa ainakin, lähtisinkö sinne? Täytynee odottaa että jäät sulaa, merta pitkin pääsee helpommin.
Kaiken sai tehdä itse, ei ollut valmiita painettuja sukututkimuksia johtamaan harhaan virheineen. Ilman mallia omiin papereihinsa sai kynttilän valossa sulkakynällä kirjoittaa tietoja miten parhaaksi näki. Kyllä oli ihanaa.
Eli haikailkoon "vanhoja hyviä aikoja" kuka tahtoo. Minä kiitän (jälleen kerran) niin mikrokuvaajia, digitoijia kuin puhtaaksikirjoittajiakin, joiden ansiosta tutkiminen on (pääasiassa) hauskaa eikä tarvitse tuhlata aikaa turhaan työhön (kovin usein).
Afrikkaan
Kerrassaan erikoinen kokemus avata historiantutkimus ja huomata päälähteen olevan... sukututkimus. Tämä harvinaisuus oli Eero Kuparisen kirja Valkoista Afrikkaa rakentamassa. Pohjolan miehet ja Kapmaa Hollannin Itä-Intian kauppakomppanian hallintokaudella 1652-1795.
Kuparinen toteaa "sukurekisterit ovat laajin olemassaoleva lähdemateriaaliryhmä, mistä on mahdollista jäljittää keskitetysti ... pohjoismaalaisia". Hänen hyödyntämänsä rekisterin alkuperäinen versio perustuu kirkonkirja-aineistoon ja 1960-luvulla toimitetussa versiossa oli käytetty myös Hollannin Itä-Intian kauppakomppanian arkistomateriaalia, mistä saa vaikutelman jokseenkin luotettavasta ja laadukkaasta tutkimuksesta. Kuparisen ainoa kritiikki kohdistuu "tietojen suppeuteen", millä hän tarkoittaa sitä, että maantieteelliset paikat on annettu vain paikkakunnan nimellä, määrittelemättä maata.
Etelä-Afrikassa kävi suomalaisia merimiehiä, mm. Svenska Ostindiska kompanietin laivoilla. Mutta Kuparisen listaukseen siirtokuntaan kuuluneista on Suomesta kotoisin vain seitsemän, joten listaan heidät tähän kirjan sivulta 267:
Kuparinen toteaa "sukurekisterit ovat laajin olemassaoleva lähdemateriaaliryhmä, mistä on mahdollista jäljittää keskitetysti ... pohjoismaalaisia". Hänen hyödyntämänsä rekisterin alkuperäinen versio perustuu kirkonkirja-aineistoon ja 1960-luvulla toimitetussa versiossa oli käytetty myös Hollannin Itä-Intian kauppakomppanian arkistomateriaalia, mistä saa vaikutelman jokseenkin luotettavasta ja laadukkaasta tutkimuksesta. Kuparisen ainoa kritiikki kohdistuu "tietojen suppeuteen", millä hän tarkoittaa sitä, että maantieteelliset paikat on annettu vain paikkakunnan nimellä, määrittelemättä maata.
Etelä-Afrikassa kävi suomalaisia merimiehiä, mm. Svenska Ostindiska kompanietin laivoilla. Mutta Kuparisen listaukseen siirtokuntaan kuuluneista on Suomesta kotoisin vain seitsemän, joten listaan heidät tähän kirjan sivulta 267:
- Kepler (Kopler), Diederik (Turku), avioliitto Kapmaassa 1772
- Marcus, Dirk (Turku), tullut Kapmaahan ilmeisesti 1700-luvun alkupuolella
- Mynhardt (Meynhard, Meinhart), Johann Tobias (todennäköisesti Raahe), tullut Kapmaahan 1755
- Smidt, Aloven (Turku), Kapmaassa 1770-luvulla
- Sonnemann, Johannes (Suomi), avioliitto Kapmaassa 1817
- Wikar, Jakob (s. 1752, Kokkola)
- Zeeman, Matthys (Helsinki), avioliitto Kapmaassa 1777
Siirtolaisten tunnistamista vaikeuttaa mahdollisesti vasta matkalla omaksuttu sukunimi ja/tai sukunimen hollannistettu muoto.
(Ruotsin radion ohjelmassa Vetenskapsradion historia alkoi muuten juuri viime viikolla sarja juttuja ruotsalaisten kohtaloista Etelä-Afrikassa.)
torstai 3. kesäkuuta 2010
Parempi kuin Google Maps
Museoviraston tiedottajalta tuli postilaatikkooni (postituslistan kautta) viesti "Paikkatietoikkunassa voi katsoa kartalta monia tietoja yhtä aikaa". Kurkkasin katsomaan osoitteeseen www.paikkatietoikkuna.fi ja yllätyin kerrassaan positiivisesti.
Vaivalla yksi kerrallaan Kokemäen kartalle sijoittamani muinaisjäännökset sai nyt paikalleen yhdellä klikkauksella. Rakennusten paikat ja muodot näkyviin hämmentävällä tarkkuudella (vanhempieni naapurin erillinen autotallikin erottui).
Ja hienoimpana ilmavalokuvat. Alla Kokemäen Orjapaasi, jonka päällä korkeuskäyrät ja muinaisjäännösalueen merkintä.
Tai siis olisi ollut ellen olisi käynyt katsomassa portaalin käyttöehtoja. "Sisällön tai sen osan saattaminen yleisön saataville Palvelusta poikkeavalla tavalla levittämällä, esittämällä tai näyttämällä julkisesti sekä varastointi tai kappaleiden valmistaminen sisällöstä tai sen osasta on kielletty. Käyttäjällä on lupa tulostaa yksityistä käyttöä varten yksittäisiä karttoja. Muu karttojen kopiointi on kielletty."
Mutta käyttäkää ihmeessä omaksi iloksenne ja/tai hyödyksenne!
Vaivalla yksi kerrallaan Kokemäen kartalle sijoittamani muinaisjäännökset sai nyt paikalleen yhdellä klikkauksella. Rakennusten paikat ja muodot näkyviin hämmentävällä tarkkuudella (vanhempieni naapurin erillinen autotallikin erottui).
Ja hienoimpana ilmavalokuvat. Alla Kokemäen Orjapaasi, jonka päällä korkeuskäyrät ja muinaisjäännösalueen merkintä.
Tai siis olisi ollut ellen olisi käynyt katsomassa portaalin käyttöehtoja. "Sisällön tai sen osan saattaminen yleisön saataville Palvelusta poikkeavalla tavalla levittämällä, esittämällä tai näyttämällä julkisesti sekä varastointi tai kappaleiden valmistaminen sisällöstä tai sen osasta on kielletty. Käyttäjällä on lupa tulostaa yksityistä käyttöä varten yksittäisiä karttoja. Muu karttojen kopiointi on kielletty."
Mutta käyttäkää ihmeessä omaksi iloksenne ja/tai hyödyksenne!
Onervaa postiluukusta
Hesarissa oli 30.4.2010 juttu Reetta Niemensivusta, joka oli tehnyt lopputyönä taideteolliseen korkeakouluun sarjakuvan isoäidistään. Kyseistä albumia (Lempi ja rakkaus) odottelen edelleen kirjaston varausjonossa. Vähän selasin jo Kiasman kaupassa.
Lopputyönsä teoreettiseen osuuteen Niemensivu oli kartoittanut ei-sepitteellisiä suomalaisia sarjakuvia, joten päätin ottaa yhteyttä siinä toivossa, että hän olisi löytänyt minulta huomaamatta jääneen helmen. (Ei ollut. Hän suositteli albumia Rauha ja sota sekä Meti, joita molempia olen täällä jo kehunut.)
Yhteystietoja etsiessä huomasin Niemensivun tehneen pienen sarjakuvajulkaisun L. Onervan elämästä. (Joka näköjään mainitaan myös Hesarin jutussa, mutta ei sitä voi ihminen kaikkea tajuta.) Se on niin pieni, että turha odottaa kirjastoon. Joten tein neljän euron sijoituksen ja ostin yhden kappaleen itselleni.
Tapahtumarikas ihmiselämä puristettuna yhdeksään ruutuun. Loistava ja kadehdittava suoritus, joka taas herättää uskon siihen, että sarjakuva (tai muu "multimediaalisempi media") voi olla pelkkää tekstiä toimivampi elämänkuvaus. Kun vaan osaa tehdä.
Alla oleva kuva Reetta Niemensivun kotisivulta.
Lopputyönsä teoreettiseen osuuteen Niemensivu oli kartoittanut ei-sepitteellisiä suomalaisia sarjakuvia, joten päätin ottaa yhteyttä siinä toivossa, että hän olisi löytänyt minulta huomaamatta jääneen helmen. (Ei ollut. Hän suositteli albumia Rauha ja sota sekä Meti, joita molempia olen täällä jo kehunut.)
Yhteystietoja etsiessä huomasin Niemensivun tehneen pienen sarjakuvajulkaisun L. Onervan elämästä. (Joka näköjään mainitaan myös Hesarin jutussa, mutta ei sitä voi ihminen kaikkea tajuta.) Se on niin pieni, että turha odottaa kirjastoon. Joten tein neljän euron sijoituksen ja ostin yhden kappaleen itselleni.
Tapahtumarikas ihmiselämä puristettuna yhdeksään ruutuun. Loistava ja kadehdittava suoritus, joka taas herättää uskon siihen, että sarjakuva (tai muu "multimediaalisempi media") voi olla pelkkää tekstiä toimivampi elämänkuvaus. Kun vaan osaa tehdä.
Alla oleva kuva Reetta Niemensivun kotisivulta.
Pari ajatusta luennolta
Olin eilen kuuntelemassa Jason Laveryn History of Finland -luentosarjasta kolmannen luennon. (Kaksi ensimmäistä kuuntelin kaksi vuotta sitten eli ajan kanssa voin saada vaikka koko Suomen historian katettua.)
Kyseisessä luennossa käsiteltiin Suomen "onnen vuosia" 1809-1890. Joita en ollut koulun jälkeen (jos sielläkään) kauheasti opiskellut, joten sain tiiviin ja hyödyllisen kertauskurssin. Heränneet ajatukset ovat tuskin kovin uusia, mutta mikäpä olisi.
Kansallisuus ja kansa olivat ajan käsitteitä ja Lavery totesi niiden olevan mielen tuote, luotu käsite. Ryhmä, jolla on yhteinen kieli, historia, uskonto ja kultuuri. Hmmm... mitäs minä ihan juuri kirjoitin heimoista...
Historian toistuvat kuviot tulivat (ainakin) kahdesti esille. Venäjän tsaari yritti Krimin sodan jälkeen tasapainoilla yksinvaltiuuden ja kansanvallan välillä ja sama meininki on jatkunut siitä asti. Tai ainakin perestroikan jälkeen.
Ja Suomen liittäminen Venäjään tarkoitti, että enää ei ollut kannattavia markkinoita viljalle vaan piti nostaa (maatalous)tuotteiden jalostusastetta. Mikä kuullosti esiasteelta kehitykselle, johon jouduimme sotakorvausten myötä.
Tänään sortovuosien tapahtumia.
Kyseisessä luennossa käsiteltiin Suomen "onnen vuosia" 1809-1890. Joita en ollut koulun jälkeen (jos sielläkään) kauheasti opiskellut, joten sain tiiviin ja hyödyllisen kertauskurssin. Heränneet ajatukset ovat tuskin kovin uusia, mutta mikäpä olisi.
Kansallisuus ja kansa olivat ajan käsitteitä ja Lavery totesi niiden olevan mielen tuote, luotu käsite. Ryhmä, jolla on yhteinen kieli, historia, uskonto ja kultuuri. Hmmm... mitäs minä ihan juuri kirjoitin heimoista...
Historian toistuvat kuviot tulivat (ainakin) kahdesti esille. Venäjän tsaari yritti Krimin sodan jälkeen tasapainoilla yksinvaltiuuden ja kansanvallan välillä ja sama meininki on jatkunut siitä asti. Tai ainakin perestroikan jälkeen.
Ja Suomen liittäminen Venäjään tarkoitti, että enää ei ollut kannattavia markkinoita viljalle vaan piti nostaa (maatalous)tuotteiden jalostusastetta. Mikä kuullosti esiasteelta kehitykselle, johon jouduimme sotakorvausten myötä.
Tänään sortovuosien tapahtumia.
keskiviikko 2. kesäkuuta 2010
Suomen sodasta, pitkästä aikaa
En ole muistanut tarkistaa, mitä Tapio Salminen olikaan kirjannut paikallishistoriaansa Suomen sodan kosketuksesta Kokemäkeen. Yllätyksenä ruotsalaisia sanomalehtiä selatessa tuli, että armeijaa johtanut Klingspor oli pysähtynyt Kokemäenkartanoon ainakin siksi aikaa, että oli siellä päivännyt raporttinsa 15.3.1808. Se julkaistiin Posttidningar-lehdessä 26.3.1808. Seuraava raportti päivättiin 20.3.1808 jo toisaalla ja julkaistiin Inrikes tidningar -lehdessä 1.4.1808. Aika jännää lukea autenttista raportointia, joka oli valtakunnan länsiosan näkymä sotaan.
Muistovuonna tuli linkitettyä Suomen sotaa useampaan otteeseen, mutta jotain on taas tarttunut muistikirjaan:
- Riksarkivetin sivuilta löytyi verkkonäyttely Rikshalva, ryskt furstendöme, självständig granne - Finland i de svenska arkiven, jossa on yhtenä teemana Suomen sota.
- Helsingin kaupunginmuseon sivustolla on kokonaisuus 1809 - Helsinkiläiset ja Suomen sota. Siitä löytyy kaikenlaista muutakin Helsinki-materiaalia, erityisesti kuvia.
- Kuvia Suomen sodasta on kerätty Museoviraston sivulle. Klingsporin muotokuva mukana.
- Suomen sotaan liittyvää kuvitusta myös Robert Wilhelm Ekmanin
Till "Fänrik Ståls sägner" tolf teckningar. - Gutenberg-sivustolla luettavana kirja Jon Olof Åberg: Adlercreutzin sanansaattaja. Tapaus Revonlahden tappelusta v. 1808
- Uumajan vanhojen kirjojen digitointiin on päätynyt (heidän asiasanoituksensa mukaan) Suomen sotaan liittyen:
Gregori Adolfson Aminoff: Relation om f.d. Sawolaks brigadens, af Kongl. finska arméen, deltagande... (1839)
C.H. Asp: Bidrag till femtio-åriga minnet af Döbeln och Björneborgarne ... (1860)
Carl Edvard Bladh: Minnen från finska kriget 1808-1809 (1849)
Johan Gabriel Båth: Orsakerna till Sveaborgs öfvergång (1809)
C. J. Durietz: Underdånig relation rörande Sweaborgs öfwergång (1810)
Freds fördrag emellan hans maj:t konungen af Swerige och Sweriges rike... (1809)
Pavel Gavrilovic Gagarin: De tretton dagarne, eller Finland (1810)
Gustaf Lagerbring: Betraktelser i anledning af ryske generalen P. von Suchtelens historiska berättelse om kriget ... (1836)
Nils Fredrik von Schoultz: Berättelse om ryssarnes plundring i Wasa och deras utöfwade barbariska grymheter... (1808)
Pehr Sparre: Anteckningar rörande expeditionen åt Westerbotten år 1809.. (1865)
Johan Peter Theorell: En blick på Sveriges ekonomiska läge och vinst af 1809 års revolution (1823)
Peter Adam Wallmark: Amalia, eller De finska flygtingarne (1808)
A. G. Weissman v. Weissenstein: Dagbok från finska kriget 1808 (1887) - Oravaisten sivuilla kyseisen paikkakunnan taistelusta enemmän ruotsiksi ja jotain suomeksi
- Juuso Hyvärinen oli blogissaan viime kesänä miettinyt Suomenlinnan antautumista.
Vertailtua keskiaikaa
Katselin YouTubesta (laittomasti?) BBC:n tv-sarjaa keskiajasta ja päädyin ostamaan sarjan nimellä markkinoidun kirjan Terry Jones' medieval lives ajatellen, että se olisi yhtä hauska kuin sarja ja voisi tarjota jotain Suomeenkin sovellettavissa olevaa ajatusta.
Kirja on kivasti kirjoitettu, mutta pääasiassa tiukahkoa asiaa. Josta selvisi, että aika 1000-luvulta 1500-luvun alkuun oli Suomessa ja Englannissa kerrassaan erilainen. Niin yhteiskuntarakenteeltaan kuin taloudellisilta mahdollisuuksiltaan.
Yksi asia on yhteinen. Englannin valloitti vieraskielinen kulttuuri vuonna 1066 ja käytännöllisesti katsoen samaan aikaan Suomeen alettiin tuoda ruotsalaista valtaa. Normannit Englannissa ottivat maan haltuunsa väkivallalla ja kokonaan. Olemassa olevat valtarakenteet miehitettiin normanneilla. Jo 1086 uudet hallitsijat pystyivät kirjaamaan ylös jokaisen maatilan asukkaineen. Ruotsalaisilla hallinto oli samalla tasolla vasta Kustaa Vaasan aikana.
Anglosaksit Englannissa olivat kristittyjä, mutta silti normannit tulivat kanaalin yli paavin siunauksella. Ja jokseenkin ensi töikseen tuhosivat paikallisten pyhimysten muistopaikat. Ja rakensivat huomattavasti tiheämmän kirkkokannan. Eli selvä vastaavuus ruotsalaisiin, jotka myös ratsastivat kirkon helmoissa - sekavaa kielikuvaa käyttääkseni.
Suomessa vallankäyttäjät omaksuivat kansan kielen 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa. Englannissa muutos tapahtui paljon aikaisemmin, jo 1360-luvulla yhteiskunnalla oli yksi yhteinen kieli.
Tuohon mennessä Englannissa oli tosin tapahtunut muutakin muutosta. Sää suosi ja härät vaihdettiin hevosiin. Sadot paranivat ja väestön arvioidaan kasvaneen vuosien 1220-1315 välillä 2,5 miljoonasta 6 miljoonaan. Vastaava kasvu löytyy Suomesta vasta 1900-luvulta.
Vuonna 1315 Englantia kohtasi vakava kato, jota seurasi rutto. Väestö puolittui vuoteen 1350 mennessä eli palautui sataa vuotta aikaisemmalle tasolle. Suomessa on hyvin voinut olla samankaltaisia katastroofeja, mutta niistä ei ole jäänyt asiakirjatodisteita.
(Suomen keskiajan voisi "historiallisesti" lukea O. A. Forsströmin kirjasta Suomen keskiajan historia (1898), jonka alkupuheesta näkyy hienon-vieno asenteellisuus:
Kirja on kivasti kirjoitettu, mutta pääasiassa tiukahkoa asiaa. Josta selvisi, että aika 1000-luvulta 1500-luvun alkuun oli Suomessa ja Englannissa kerrassaan erilainen. Niin yhteiskuntarakenteeltaan kuin taloudellisilta mahdollisuuksiltaan.
Yksi asia on yhteinen. Englannin valloitti vieraskielinen kulttuuri vuonna 1066 ja käytännöllisesti katsoen samaan aikaan Suomeen alettiin tuoda ruotsalaista valtaa. Normannit Englannissa ottivat maan haltuunsa väkivallalla ja kokonaan. Olemassa olevat valtarakenteet miehitettiin normanneilla. Jo 1086 uudet hallitsijat pystyivät kirjaamaan ylös jokaisen maatilan asukkaineen. Ruotsalaisilla hallinto oli samalla tasolla vasta Kustaa Vaasan aikana.
Anglosaksit Englannissa olivat kristittyjä, mutta silti normannit tulivat kanaalin yli paavin siunauksella. Ja jokseenkin ensi töikseen tuhosivat paikallisten pyhimysten muistopaikat. Ja rakensivat huomattavasti tiheämmän kirkkokannan. Eli selvä vastaavuus ruotsalaisiin, jotka myös ratsastivat kirkon helmoissa - sekavaa kielikuvaa käyttääkseni.
Suomessa vallankäyttäjät omaksuivat kansan kielen 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa. Englannissa muutos tapahtui paljon aikaisemmin, jo 1360-luvulla yhteiskunnalla oli yksi yhteinen kieli.
Tuohon mennessä Englannissa oli tosin tapahtunut muutakin muutosta. Sää suosi ja härät vaihdettiin hevosiin. Sadot paranivat ja väestön arvioidaan kasvaneen vuosien 1220-1315 välillä 2,5 miljoonasta 6 miljoonaan. Vastaava kasvu löytyy Suomesta vasta 1900-luvulta.
Vuonna 1315 Englantia kohtasi vakava kato, jota seurasi rutto. Väestö puolittui vuoteen 1350 mennessä eli palautui sataa vuotta aikaisemmalle tasolle. Suomessa on hyvin voinut olla samankaltaisia katastroofeja, mutta niistä ei ole jäänyt asiakirjatodisteita.
(Suomen keskiajan voisi "historiallisesti" lukea O. A. Forsströmin kirjasta Suomen keskiajan historia (1898), jonka alkupuheesta näkyy hienon-vieno asenteellisuus:
Historialliset lähteet siltä ajalta, jolloin esivanhempamme kääntyivät kristinuskoon ja kadottivat kansallisen vapautensa, ovat sangen niukkoja ja hämäräperäisiä. Ruotsalaiset valloittajat eivät vielä silloin itsekään olleet sillä sivistyksen kannalla, jolla ihminen tuntee suurempaa tarvetta kirjallisesti säilyttää merkillisten tapausten muistoa jälkimaailmalle.)
tiistai 1. kesäkuuta 2010
Kahdenlaisia arkistoja
Poikkesin eilen työpäivän jälkeen Kansallisarkistoon tekemään tilausta ja kun ei ollut mitään erityisempää kiirettä muualle hengailin päivystäjää kiusaamassa. Täytin asiakaskyselyn hyödyntäen vapaatekstikenttiä ja tartuin jopa Arkistolaitoksen vuosikertomukseen viime vuodelta. Se oli nätisti kuvitettu ja taitettu julkaisu, jossa numeroiden ystävänä kiinnitin huomiota sivun 23 taulukkoon tutkijakäynneistä ja toimitetuista tilauksista.
Näistä on helppo laskea mittari tilaukset/käynnit, joka järjestää arkistot hieman merkillisesti:
Näistä on helppo laskea mittari tilaukset/käynnit, joka järjestää arkistot hieman merkillisesti:
Jyväskylässä, Joensuussa ja Turussa on tilauksia vähemmän kuin kävijöitä. Hämeenlinnassa, Oulussa, Kansallisarkistossa ja Vaasassa taas kaksi kertaa enemmän tilauksia kuin kävijöitä. Vaikea kuvitella, että esimerkiksi Turun ja Vaasan käyttäjäkunta on näin erilainen, mutta jos lukuihin on luottaminen niin näin on.
Lukuihin luottamiseen kommentoi eilinen iltapäivystäjä, että KA:ssa tilastoitujen kävijämäärien odotetaan nousevan kun kirjauspiste siirrettiin viime vuonna päivystäjien silmien alle. Kirjauspisteen sijainti voi siis aiheuttaa tarkkuuseroja maakunta-arkistojenkin lukuihin, suuntaan tai toiseen. Myös tilauskäytännöissä on ainakin aikaisemmin ollut eroja: Turussa sai tilata yhdellä lapulla useamman peräkkäisen arkistoyksikön ja KA:ssa on aina vaadittu erilliset tilauslaput.
Erinäisiä olen itsekin täyttänyt, mutta ottaen huomioon, kuinka usein käyn arkistossa, oma mittariarvoni on todennäköisesti ykkösen alla. Samoin kuin niillä sukututkijoilla, jotka käyttävät ensisijaisesti mikrofilmattua aineistoa. Mutta joku muu tutkijatyyppi on nostanut suhdeluvut noinkin korkeiksi.
Kun Espoo oli turistikohde
Tuoreessa Helsingin kaupunginmuseon verkkonäyttelyssä esitellään Matkamuistoja 1700-luvun Helsingistä ja Viaporista. En pikakelauksella huomannut mainintoja Espoosta, joka oli ehkä enemmänkin kotimaan matkailukohde.
Espoon terveyslähteelle tulijoille annettiin ohjeistusta sanomalehdessä Inrikes tidningar 11.5.1780. Kesässä oli kaksi kautta, ensimmäinen 12.6.-12.7. ja toinen 12.7.-12.8. Lähteen lääkäriltä, joka asui Helsingissä, saisi lisätietoja ja hänelle saattoi myös ilmoittautua. Tai jos mukavampaa, niin hoitaa asiansa "Kaivomestari" Eric Nylanderin kanssa.
Kaksi vuotta myöhemmin (9.12.1782) samaisessa sanomalehdessä julkaistiin Helsingistä lähetetty raportti terveyslähteellä edellisenä kesänä käyneistä. Ilmeisesti käyntijärjestyksessä, ei ainakaan arvojärjestyksessä:
Terveyslähteellä voi edelleen vierailla, ohjeet löytyvät Espoon keskuksen kaupunkipolun kuvauksesta. Pidempi esittelyteksti terveyslähteestä on Espoon luontokohteiden luettelossa.
Espoon terveyslähteelle tulijoille annettiin ohjeistusta sanomalehdessä Inrikes tidningar 11.5.1780. Kesässä oli kaksi kautta, ensimmäinen 12.6.-12.7. ja toinen 12.7.-12.8. Lähteen lääkäriltä, joka asui Helsingissä, saisi lisätietoja ja hänelle saattoi myös ilmoittautua. Tai jos mukavampaa, niin hoitaa asiansa "Kaivomestari" Eric Nylanderin kanssa.
Kaksi vuotta myöhemmin (9.12.1782) samaisessa sanomalehdessä julkaistiin Helsingistä lähetetty raportti terveyslähteellä edellisenä kesänä käyneistä. Ilmeisesti käyntijärjestyksessä, ei ainakaan arvojärjestyksessä:Kauppias Törner Helsingistä, luutnantti Tigerstedt rouvineen, kirkkoherra Crusellin rouva ja tytär, Piika Anna Catharina Nilsson, Tullivalvoja Högmanin vaimo, neiti Wahlström, kersantti Schustern vaimonsa ja tyttärensä kanssa, majurit Kyhl ja Munck, piika Eva Kristina Kihlström Siuntiosta, sepän oppipoika Gabriel Ingström Espoosta, helsinkiläisen kauppiaan C. M. Sunnin rouva ja tytär, kirjanpitäjä Sunn, varamaamittari Ytterberg, Nahkuri Dahlmanin vaimo Helsingistä, majuri Jägerhornin rouva, talonpojan poika Matts Andersson Bus, talonpojantytär Johanna Bus, majuri von Törrning, Helsingin pormestari Kuhlbergin kaksi poikaa ja tytär, piika Maria Michelsdotter Lohjalta, everstiluutnantti af Klercker rouvansa ja tyttärensä kanssa, kersantti Kuhlhjelm, Helsingin pormestari Kuhlberg, majuri Mucnkin rouva, 3 neitiä Kuhlhjelm, kreivi Posse, sotakomissaari G. Sederholm, neiti Lindström, neiti Westermarck, neidit Amnorin, insinööri Westermarck, kapteeni Kuhlhjelm, luutnantti Silfwersköld, helsinkiläinen kauppias A. Byström, piika Brita Christina Friberg, eversti Mannerskants, everstiluutnantti kreivi Leijonstedt, kapteeni L. Jägerhorn ja direktööri Janssonin rouva.Kesäkuun alussa 1785 oli jälleen tarpeen antaa ohjeita tulijoille (Inrikes tidningar 2.6.1785). Kesän kaksi kautta oli sijoitettu välille 26.6.-16.8.
Terveyslähteellä voi edelleen vierailla, ohjeet löytyvät Espoon keskuksen kaupunkipolun kuvauksesta. Pidempi esittelyteksti terveyslähteestä on Espoon luontokohteiden luettelossa.
maanantai 31. toukokuuta 2010
Luin Tylkkäriä
Turun ylioppilaslehdestä löytyi muutama juttu yliopiston käytössä olevien rakennuksien aikaisemmasta elämästä: Panimoksi se rakennettiin, Arkenilla taottiin rautaa, Sirkkalan kasarmit
Muuta poimittua:
Muuta poimittua:
- "Silmiemme eteen levittäytyvä kaupunki kätkee alleen salattuja tiloja. "
- "Ainoat kolme julkista patsasta valtakuntien johtohahmoista kantavat kaikki veristä taakkaansa."
- "Oikeanlaisilla linsseillä katseltuna idyllinen Turku näyttäytyy suorastaan kauhistuttavana paikkana, taudin ja teurastuksen näyttämönä."
- "Yritin kävellä Aurajoen alusta loppuun, Liedosta aina alkulähteille saakka."
- "Jallu ei ole siis kadonnut vieläkään kansan huulilta, mikä olikin yksi syistä miksi Veera Marjamaa päätyi kirjoittamaan kansatieteen gradunsa aiheesta."
- "Laura Svärd tutki kulttuurihistorian pro gradu -työssään suomalaista vanhemmuutta normittaneita, äideille suunnattuja opaslehtisiä vuosilta 1937-1970."
Heimon ja suvun valinta
SukuForumilla kysyttiin, miten voi tietää mihin "heimoon" kuuluu kun esipolvet jakaantuvat eri puolille Suomea. Ja itse on mahdollisesti asunut ja kasvanut jossain muualla.
Heimo on Nykysuomen sanakirjan mukaan laveimmassa mielessä "yhteisistä esivanhemmista polveutuvien sukujen muodostama yhteisö, sukukunta; rotuominaisuuksien, tapojen, murteen ym. puolesta läheisesti yhteen kuuluva kansanosa; sukulaiskansojen yhteisö". Ensimmäinen osa on omalla tavallaan mielenkiintoinen (monet Suomen sukuseuroista heimoseuroja?) mutta keskeltä voi poimia sanat "tavat ja murre" sekä yhteenkuuluvuus.
Oma heimo on se mihin tuntee kuuluvansa. Syntyi yhteys sitten genetiikasta tai elämänvaiheista. Porukka, joka on "omia ihmisiä". (Katleena Kortesuo kirjoitti äskettäin, ettei suomalaisten välillä enää ole alueellisia eroja. Uskoo joka haluaa.)
Tai mahdollisesti ajattelen liian yksinkertaisesti? Itselleni valinta kun on selvä. Kasvoin Satakunnassa ja esivanhemmistani lähes 50% eläneet Satakunnassa. Eli minun silmissäni on kyyneleet kun laulu alkaa "Kauas missä katse kantaa yli peltojen" ja mielessäni seison Kokemäen Orjapaadella katsomassa peltoja, joilla esi-isäni "tyynnä kynsi aurallansa maata isien" . Ja juuri ne muutamat esivanhemmat ovat sitä "sukua", johon "ihan oikeasti" tunnen kuuluvani. Sen suvun pikkuserkkujen rippi- ja yo-juhliin minut kutsutaan.
Lapsuudessani en tuntenut isoisieni sukulaisia, enkä ole ollut heidän kanssaan myöhemminkään varsinaisesti tekemisissä. Minulla on pikkuserkkuja ja serkkupuolia, joita en tuntisi ulkonäöltä enkä välttämättä tunnistaisi nimestäkään. Yhteiset esivanhempamme olen toki selvittänyt, mutta luulisin olemattomien suhteiden eläviin sukulaisiin selittävän miksi kyseiset juuret eivät ole minussa herättäneet suurempia tunteita.
Äidinäitini puolella olisi selkeä suku, johon identifioitua. Mutta ollessani lapsi äitini kertoi minulle, että hän kuului Hohenthal-sukuun ja minä en. Että piti olla itsellä tai vanhemmalla Hohenthal-nimi. Todellisuudessa tämä ei ollut sukuseuran sääntönä, mutta päähäni jäi ajatus kuulumattomuudesta. Lisäksi vierastan Hohenthal-juuren korostamista kun meillä Vetelin Hohenthaleilla on juuristossamme myös komea Kainu&Torppa-möykky. Ottaen huomioon kuinka moninkertaisesti polveudun siitä olen enemmän veteliläinen kuin mitään muuta. Mutta Pohjanmaan maakuntalaulua en osaa ulkoa.
Heimo on Nykysuomen sanakirjan mukaan laveimmassa mielessä "yhteisistä esivanhemmista polveutuvien sukujen muodostama yhteisö, sukukunta; rotuominaisuuksien, tapojen, murteen ym. puolesta läheisesti yhteen kuuluva kansanosa; sukulaiskansojen yhteisö". Ensimmäinen osa on omalla tavallaan mielenkiintoinen (monet Suomen sukuseuroista heimoseuroja?) mutta keskeltä voi poimia sanat "tavat ja murre" sekä yhteenkuuluvuus.
Oma heimo on se mihin tuntee kuuluvansa. Syntyi yhteys sitten genetiikasta tai elämänvaiheista. Porukka, joka on "omia ihmisiä". (Katleena Kortesuo kirjoitti äskettäin, ettei suomalaisten välillä enää ole alueellisia eroja. Uskoo joka haluaa.)
Tai mahdollisesti ajattelen liian yksinkertaisesti? Itselleni valinta kun on selvä. Kasvoin Satakunnassa ja esivanhemmistani lähes 50% eläneet Satakunnassa. Eli minun silmissäni on kyyneleet kun laulu alkaa "Kauas missä katse kantaa yli peltojen" ja mielessäni seison Kokemäen Orjapaadella katsomassa peltoja, joilla esi-isäni "tyynnä kynsi aurallansa maata isien" . Ja juuri ne muutamat esivanhemmat ovat sitä "sukua", johon "ihan oikeasti" tunnen kuuluvani. Sen suvun pikkuserkkujen rippi- ja yo-juhliin minut kutsutaan.
Lapsuudessani en tuntenut isoisieni sukulaisia, enkä ole ollut heidän kanssaan myöhemminkään varsinaisesti tekemisissä. Minulla on pikkuserkkuja ja serkkupuolia, joita en tuntisi ulkonäöltä enkä välttämättä tunnistaisi nimestäkään. Yhteiset esivanhempamme olen toki selvittänyt, mutta luulisin olemattomien suhteiden eläviin sukulaisiin selittävän miksi kyseiset juuret eivät ole minussa herättäneet suurempia tunteita.
Äidinäitini puolella olisi selkeä suku, johon identifioitua. Mutta ollessani lapsi äitini kertoi minulle, että hän kuului Hohenthal-sukuun ja minä en. Että piti olla itsellä tai vanhemmalla Hohenthal-nimi. Todellisuudessa tämä ei ollut sukuseuran sääntönä, mutta päähäni jäi ajatus kuulumattomuudesta. Lisäksi vierastan Hohenthal-juuren korostamista kun meillä Vetelin Hohenthaleilla on juuristossamme myös komea Kainu&Torppa-möykky. Ottaen huomioon kuinka moninkertaisesti polveudun siitä olen enemmän veteliläinen kuin mitään muuta. Mutta Pohjanmaan maakuntalaulua en osaa ulkoa.
sunnuntai 30. toukokuuta 2010
Ongittua
Yllä merikaloja Pienestä tietosanakirjasta.Maarit Leskelä-Kärki totesi blogikirjoituksessaan:
Nykyinen historiantutkimus voisi mielestäni olla yhtenä tärkeänä keskustelijana osoittamassa yksittäisen ja pienen merkitystä ihmisen ja koko kulttuurin hyvinvoinnissa. Taustalla on jo pitkään historiantutkimuksessa hyvin vahvana juonteena ollut mikrohistoriallinen ajatus siitä, että yleisen voi nähdä yksityisessä ja suuremmat kulttuuriset tapahtumat yksilön tasolla.Nimimerkki Saapasjalkakissa lähti hakemaan tietoa historiallisen romaanin todellisesta henkilöstä.
Miia Halme-Tuomisaari kertoo kahdessa kirjoituksessaan arkistotutkimuksen tekemisestä New Yorkin yleisessä kirjastossa. Hän kävi myös YK:n arkistossa: "Tähänastisista tutkimistani arkistoista ne olivat nimittäin täysin kiistatta ja selkeästi nukkavieruimmat. Kokolattiamatot olivat tarhaiset ja kuluneet, henkilökunnan tietokoneet 90-luvun alusta, juomalaite pinttynyt ja toimistokalusteet kirkkaasti vaihtoa vaille."
Yleisradion sivuilla juttu Tuomas Kyrön valokuvamuistoista. Ja 150-vuotiaasta Kuopion rouvasväenyhdistyksestä.
Erkki Aho kirjoitti Kalajoen puukoista ja niiden tekijöistä.
Kielitieteen päivillä oli pidetty mielenkiintoisen kuuloisia esityksiä aprilipiloista, siirtolaiskirjeistä ja varhaisista mainoksista. Linkit Vesa Heikkisen blogikirjoituksiin näistä.
Jenni listasi itselleen merkityksellisiä elämänkertoja.
Nimimerkki Alamainen oli pitänyt Leevi Norrenan kirjaa Talonpoika, pohjalainen ja punainen mielenkiintoisena. Ja aiemmin miettinyt talonhaltijoiden kohtaloa.
Penjami Lehto löysi vanhoista sanomalehdistä Gustava Meyerin (1783-1837) kirjaston. Hieno teksti.
Karjalan tutkimuskeskuksen blogissa oli Ismo Björn kirjoittanut Outokummun historiallisesta(kin) merkityksestä.
Ripsa ja kirjoitustaan kommentoineet miettivät sukujen arvostusta.
Salla Brunou oli lukenut Kaari Utrion Uhritulet:
Jos päähenkilöt eivät tällä kertaa aivan parasta A-ryhmää olekaan, niin 1300-luvun poliittisten tapahtumien kuvaaminen on kirjan mielenkiintoisinta antia. Kirja sijoittuu ajallisesti hieman Vendela-kirjan jälkeen, drotsi Bo Jonsson Gripin valtakauden jälkeen. Vendela onkin yksi kaikkien aikojen suosikkihahmoistani Utriolta, ja ilahduttavasti hän vierailee tässä kirjassa lyhyesti. Ruotsin kuningas Albrekt Mecklenburgilainen ajautuu sotaan Tanskan kuningatar Margareetaa vastaan, ja levottomat olot koettelevat myös syrjäisen Itämaan kaupunkeja: Turkua, Viipuria, Raaseporia, Porvoota. Erityisesti saksalaissyntyiset vitaliaanimerirosvot ryöstelevät Itämeren rantoja armotta.
Sunnuntaiksi Suomesta kuvia
Kuva Kämpin hotellista julkaistu Land och Stad -sanomalehdessä 11.11.1891 ja kuva Helsingin "uudesta kirkosta" (nyk. Johanneksen kirkko) samassa lehdessä 16.12.1891.
